Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Nenäjuttuja

Tänään mentiin metsään ajamaan Nemin kanssa ensimmäiset jäljet. Tekniikkani ei ollut makkarajälki, mutta jos sjotakuta kiinnostaa vaihtoehto nakinpalojen kylvämisestä metsään, täällä tulee:
Ajatukseni on, että koira hakee ensimmäisenä ihmistä, eikä vaan nuuskuta makkaraa ympäri metsiä. Tehtiin siis niin, että veli oli avustajana, ja leikin ensin jonkin aikaa koiran kanssa patukalla. Kun koira oli parhaassa menossa, veli käänsi sen ympäri ja minä painelin metsään. Sitten radiopuhelimella "ok" ja veli päästi koiran otteesta. Koira siis palaa paikkaan, jossa näki  minut viimeksi, ja jos leikki vielä kiinnostaa, lähtee perään jälkeä pitkin.
Ja täytyy sanoa, että upeasti tuli. Veli kertoi, että koira oli ensin mennyt ympyrän ja lähtenyt sitten perääni kuono maassa. Reittiselvityksestä päätellen meni aivan jälkiäni pitkin. Upeaa! Kun löysi minut leikittiin lisää. Toinen yhtä hyvin. Kolmannella kerralla piilotettiin veli. Koira ei ensin lähtenyt perään, kesti jonkin aikaa, minkä jälkeen otti ensin ilmavainun ja sen jälkeen lähti jäljelle perään. Kadotti jäljen kohta, meni ympyrää ja löysi lopulta veljen ilman jälkeä, mutta ei siinä vaiheessa jaksanut kiinnostaa, kun löytyi syy koiran jäljen kadottamiseen: kissoja joka puolella. Olivat mokomat lähteneet kotoa peräämme, ja siinä istuivat jäljellä ja pentu meni ihan sekaisin. Lopetettiin siltä erää. Ensi kerralla lukitaan kissat sisään, kun lähdetään.
Kaiken kaikkiaan olen piskiin oikein tyytyväinen, pari ekaa jälkeä menivät niin mahtavasti <3 p="">
Jälki oli siis vain muutamia metrejä pitkä; siinä kymmenisen metriä ja kiven taakse. On se hienoa, kun on oma metsä täynnä isoja kiviä :) Seuraavalla kerralla otetaan jo pitempiä.
Ja sen verran vielä, että tein kaiken koiralle vieläkin vaikeammaksi kävelemällä normaaleja askelia, enkä sellaisia "varvas kiinni kantaan", kuin olisi pitänyt käyttää näin alkuun.
Sitten vain koiralle pk-valjaita ostelemaan.

1 kommentti:

P0ni kirjoitti...

Olen itsekin ajatellut kouluttaa meidän koiralle jotain tuontapaista, mutta mahtaako enää oppia? Mutta hienoltahan tuo kuullosti! Uskon, että Nemi tulee vielä joskus voittamaan tuossa!