Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 1. tammikuuta 2013

Psy: Gangnam Style

Tavoitteiden listausta! Vuosi sitten listailin Roodille aika nipun tavoitteita, kun Stefasta ei ollut vielä hajuakaan. Noh, käyn ne tässä nyt läpi.

Luonnetesti:
Päästiin tavoitteisiin, Rood testattiin, vieläpä erittäin mainiolla tuloksella, +176 ja laukausvarma.

Tokoa:
No ei sitten olla tehty, kun Rood asustelee vanhempien luona. En pääse sen kanssa siis riittävän usein treenaamaan. Alo1 saatiin siis unohtaa.

Palveluskoiralajeista ja agilitystä en tavoitteita sen suuremmin listannut, joten eipä jäänyt mitään saavuttamattakaan.

Ja Stefa. Sen kanssa ei ollut tavoitteita, paitsi mitä minä tyhmä sen kanssa kisoissa mokailin :) Myönnän suoraan tehneeni sen virheen, että kuvittelin Stefaa Roodiksi ja jatkoin sen kanssa siitä mihin Roodin kanssa jäätiin - tuloksena hylätty BH ja ALO0. MUTTA luonnetesti käytiin myös tekemässä, ja hylätystä tuloksesta huolimatta olen ihan tyytyväinen.

Mutta eipä jäädä näitä murehtimaan! Kuitenkin, kuten yksi kaverini sanoi, kisoissa kun on käyty, niin tavoitteet on saavutettu :D Heh.

Ensi vuodelle tavoitteet ovat erikseen sekä Roodille että Stefalle. Aloitetaan Roodista niin saatte kaikki hämmentyä!

Tavoitteet 2013 

Rood

Näyttelyt:
Vaasa KV:hen on koira ilmoitettu. Purentaviasta huolimatta tavoitteena on H, tai edes T.

Mejä:
Roodhan on työltään verijälkikoira, joten päätin repäistä ja viedä sen oikein metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen. Lumien sulettua teen sille kokeenomaisen jäljen ja katson miten koira toimii tekojäljellä, käytännön tilanteissahan se toimii erinomaisesti. Tavoitteena 2x AVO1, ja jos näyttelyistä saadaan tulos niin myös VOI1.


Vahi:
Tämä on tälläinen kysymysmerkki. Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeeseen en voi Roodia itse viedä, koska osallistujan pitää allekirjoittaa sopimus virka-avusta mm. kolaritilanteissa. En voi tätä virka-apua antaa, koska en asu koiran kanssa samalla paikkakunnalla, mutta isälleni asiasta juteltuani hän oli melko kiinnostunut viemään Roodin tälläiseen kokeeseen. Joka tapauksessa, vahi-kokeet pitää itse järjestää tuomareille soittelemalla ja koetilanne sopimalla, joten homma on aika monimutkainen. Suurin kysymysmerkki taitaa olla siinä, huolitaanko Roodia kokeeseen, koska yksikään bordercollie ei ole vielä ikinä tätä koetta suorittanut. Ennakkoluuloja on tullut vastaan myös Roodin etsiessä haavakkoja tositilanteissa.

Stefa

Toko:
Tavoitteena SM-joukkuekisat. Sinne mennään joko ALO tai AVO -luokkaan. Tavoitteena tälle vuodelle on joka tapauksessa ALO1 ja AVO1. Ja tietysti ykköstulos sieltä SM:istä, kummassa luokassa sitten kisataankaan.

BH:
BH-koe aiotaan lopulta saada suoritettua. Stefallahan on takana jo kolme hylsyä, joten tällä kertaa olisi parempi onnistua!

PK-tottis:
Metrinen este ylitetään vuonna 2013! Ettäs tiedätte! Ja äänensietoa treenataan niin, että Stefasta tulee vielä laukausvarma :) Alimman luokan tottis koitetaan saada mahdollisimman hyvin kasaan kesän aikana.

Esineruutu:
Esineruutu on Stefalla jo erittäin hyvällä mallilla, Stefa noutaa 50mx15m ruudusta jo useita esineitä peräkkäin. Tavoitteena kasvattaa ruutu myös leveydeltään siihen viiteenkymmeneen metriin, ja saada esineruutu suorastaan 3-luokan tasolle. Tämä ei tule olemaan edes vaikeaa, koska Stefa on tässä tosi hyvä.

Haku:
Ilmaisu laitetaan tänä kesänä kuntoon ja viedään metsään asti. Tavoitteena olisi päästä mahdollisimman lähelle kisavalmiutta treenikauden loppuun mennessä. En osaa tuon tarkempia tavoitteita asettaa, kun olen itse vielä niin uusi lajin parissa.

Jälki:
Sain inspiraation opettaa Stefalle jäljen alkeet kevään aikana. Ja jos mulla on vuorotyö taas kesällä, niin tätä voin treenata iteksenikin iltavuoroviikoilla. Tavoitteena kepit.

Viesti:
Tätäkin aiotaan tänä vuonna kokeilla! Ville lupautui heikkona hetkenään että pari kertaa lähtee ensi kesänä Stefan kanssa kokeilemaan. Jatko riippuu sitten ihan Villen innostumisesta.

Agility:
Ohimennen tuli kavereiden kanssa juteltua, että voishan sinne alkeiskurssille mennä. Mutta sinne ei joka tapauksessa pääse ennen syksyä, niin ei tarvitse mokomaa vähään aikaan pohdiskella. Eikä sitä tiedä riittääkö aikakaan, jos kaikkea yllämainittua meinataan keritä tekemään.


Siinä teille tavoitteita. Ihan hirveästi. Itsekin ihan järkytyn kun tuota listaa katson! Mutta, Roodilla tosiaan pääasiana se näyttely, ja mejä. Stefalla päälajina haku ja toko. Että noi muut vaan on tommosia sivutavoitteita.

Olen varmaan hullu kun kehtaan julkaista tälläisiä valheita.

Ei kommentteja: