Beethoven: Symphony No. 5

Ta-ta-ta-taa!! Stefa ja Rood täyttivät tänään viisi vuotta. Ehkä siitä syystä mulla on soinut koko päivän pässä Beethovenin viides. Tai sitten ihan jostain muusta syystä päässä soi tititityy.

Juhlan kunniaksi päätin viedä treenikavereille kakkua. Tai siis muffineita. Kun kerran osui tokotreenit samalle päivälle, ja kun ei välttämättä oo kisatulosleivonnaisia vielä tiedossa vähään aikaan :D Järkytin koko sakin, eiväthän ne osanneet odottaa yllättävää pullantuputusta. Mutta näin.

Kuorrutin niihin oikein vitosen. Ta-ta-ta-taa!

Muffinien kanssa kävikin vielä niin hassusti, että noutaessani kaupasta pahvimukeja Stefa oli käväissyt pöydällä ja pistänyt muutaman poskeensa. Jostain käsittämättömästä syystä se oli syönyt vaan noita vähäsuklaisempia (joita kuvassa vasemmassa reunassa) ja vieläpä kuorruttamattomina. Ehkä se on niin fiksu että valkkaa ne leivonnaiset joiden syömisestä suutun vähiten. Tai sitten se vaan ei tykkää suklaamuffineista yhtä paljon kuin Daim-muffinsseista vähemmällä suklaalla. Tiedä häntä, tärkeintä on että treenikavereillekkin riitti!

Treeneissä Stefa heti osoitti sen pelätyn viiden vuoden iässä alkavan perkelöitymisen. Paikallaolossa koira ei mennyt maahan ekalla käskyllä. Eikä toisella. No, totesin sitten vähän painokkaammin (enkä edes huutanut!) kolmannen kerran käskyn ja koira heitti suoraan selälleen. Täh? No, uusiks män, ja uudesta alusta koira lähtikin paljon paremmin, totteli ekaa käskyä, pysyi hyvin, ei ennakoinut - kaikin puolin mainiota. Kai sen piti vain osoittaa että osataan sitä olla pöljiä jos tahdotaan.

Tokoilut sujuivat muutenkin hyvin. Liikkeestä seisomiset eivät valuneet, seuraaminen edistyi, hypyssä koira jäi seisomaan ja kaukojen ylösnousukin nopeutui vaihdettuani käskyn. Jeejee, mainio koira!

Ropsukin olis ollut mainio jos se olis päässyt tänään treenaamaan. Ne kun on aikuisia ja sivistyneitä nykyään.