Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vivaldi: Storm

TAAS kirjoitan tänne. Mutta tahdon ylistää koiraani!

Tänään käytiin tekemässä Stefan kanssa tokoa ja jälkeä ulkona lumimyrskyssä. Lumimyrskyssä siksi, että minulla oli kiire valua pitkin sohvia ja kaivaa nenää silloin kun keli oli vielä hyvä. Sitten kun Victoria Stillwellin ohjelma loppui oli ulkona jo alkanut pyryttää!

Mutta ei meitä pieni hidasta! Taikka Stefalla oli vähän sellainen ilme, että mee sä, mä voin mennä takas sisälle, kun lumimyrsky meni sen korvasta sisään. Taivaalta tuiskusi Hiacen kokoisia lumipalloja vaakasuorassa äänen nopeudella. Ainakin melkein. Kelistä huolimatta päästiin kuitenkin kentälle, johon tallasin ensin kolme jälkeä ja alettiin sitten Stefanovitsin kanssa tehdä tottista. Seuruu menee eteenpäin koko ajan, mutta on siinä ja siinä onko se valmis maanantain kokeenomaiseen treeniin. Saisi olla, sitten voitaisiin ensi viikko vaan kivailla ja olla ressaamatta siitä tokokokeesta. Mutta mitäpä tuosta, eiköhän me elossa selvitä kuitenkin. Itsevarmuuteni on alkanut kasvaa, omituista?

Otettiin myös jääviä, jotka ovat ihan koevalmiita jo. Tein vain sen virheen, että kokeilin niihin merkkisanaa liikkeen alkuun. Stefa oppi jo yhdestä toistosta vihjeen ja alkoi ennakoida. No, jätin sanan pois ja ennakointi jäi siinä samalla. Koira kyllä erottaa käskyt toisistaan, joten turha minun on ressata mitään vihjesanoja.

Otettiin luoksetuloja, joihin koira tuli suoraan, mahtavaa. Ja sitten loppuivat treenattava alon liikkeet joten tehtiin vähän kaukoja, jotka ovat edistyneet huimasti käskysanan vaihdon jälkeen. Jeejee!

Elina Voutilaisen ottama kuvituskuva. Ei kai se aiemmin ole täällä vielä ollut?
 Mutta sitten loppui treenisuunnitelmasta tokoliikkeet ja oli aika ajaa ne jäljet. Mutta piru vie, tuuli oli vienyt ne! Menin haahuilemaan niille paikkeille mistä kuvittelin jäljentekoon lähteneeni. Koira onneksi tajusi homman nimen ja lähti ajamaan. Kyllä minäkin aloin sitten hahmottaa että joo, tästähän mä menin, ja koira ajoikin ihan hyvin, kun mentiin vastatuuleen. Jäljen pituus oli kymmenisen metriä, ja se päättyi keppiin, joka nousi hienosti.

Toka jälki olikin sitten sivutuulessa mutkineen päivineen, ja koira ajoi välillä metrinkin sivussa. Keppien kohdalla se kuitenkin aina palasi jäljelle ne nostamaan, mutta niin sen varmaan kuuluukin tehdä. Tämäkin jälki meni siis hyvin. Keppejä oli jäljellä kaksi, ja pituutta parikymmentä metriä.

Kolmas jälki olisi varmaan pitänyt jättää ajamatta. Olin ihan hukassa mistä se alkoi, MITÄÄN ei ollut enää jäljellä. Koira kuitenkin löysi jäljen siinä pähkäillessäni, ja ajoikin sen hyvin. Kolmisenkymmentä metriä se oli, ja keppejä jälleen kaksi. Luullakseni koira sitten ajoi sen hyvin, meni niin kuin muistelin kävelleeni, ja kepitkin nousivat. Voi että, olen NIIN pulassa kun lumi sulaa enkä näe enää jälkeä, koska on niin vaikea uskoa että koira oikeasti osaa tämän. Mutta osaahan se, superkoira.

6 kommenttia:

Jenni Berg kirjoitti...

Äh. Oon vähän kade, ko jokku saa aikaseks tehä jälkee talvellaki ;P
Muttajoo, meillä tarvii nyt ottaa vähä aikaa huoltotoimillekki :)

Takku kirjoitti...

Päin vastoin tässä oli kyseessä se, että toi alkeisharjoittelu oli pakko tehdä talvella :D Turha luullakkaan että ens talvena jaksaisin treenata pk-juttuja, kun toivon mukaan ollaan edetty lumihankijälkeä vaikeampiin harjoituksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein (tuosta aiemmasta postauksesta) että lähdit opettamaan jälkeä ilmaisun kautta? Ja jäljen seuraaminen tuli sitten vähän niin kuin kaupan päälle? Ja olet ihan asfaltillakin tehnyt, vai millaisessa maastossa?

Itse olen jotenkin niin kiinni siinä "makkarajälki pellolle"-ajatusmallissa, että kaikki uusi kuulostaa kiinnostavalle. Viime vuonna tein muutamaa makkarajälkeä koiralle, mutta en jotenkin saanut aikaiseksi jatkaa sitä, yksi syy oli se, että en löytänyt sopivia harjoituspaikkoja (no koska joka paikassa korostetaan sitä optimaalista peltoa, jossa ei ole suurinpiirtein ikinä kukaan kävellyt ennen...), ja ei tuo koirakaan vaikuta olevan mikään luontainen vihikoira, vaan mennä tohelsi eteenpäin, ja jätti aina puolet nakeista syömättä. Se olisi kuitenkin mukavan rauhoittavaa tekemistä, eli itse haluaisin sitä jatkaa.

Pitänee siis tästä inspiroituneena ruveta tekemään jälkeä myös nyt ennen kevättä, ja rohkeasti myös eri alustoilla. Ja tosiaan vaikka alottaa siitä ilmaisusta, joka voi olla sitten se haastavin osuus keppihullulle koiralle... :S

Takku kirjoitti...

Etsi käsiisi Canis-lehti 2/2009, irtonumerona pitäisi saada netistä tilattua ja kirjastoistakin voi löytyä. Siellä on juttu tästä tekniikasta, jonka olen ainakin toistaiseksi kokenut toimivaksi. Aloitin tosiaan keppien ilmaisulla, ja vähitellen koira tajusi että kepit löytyvät vain jäljeltä. Jäljestäähän koirat osaavat joka tapauksessa, piti vain keksiä joku keino kertoa koiralle mitä tahdon sen tekevän.

Asfaltilla en ole vielä tehnyt, mutta aikeissa on sitäkin jossain vaiheessa kokeilla, sitä on ainakin suositeltu juurikin vaihtelun lisäämiseksi. Toistaiseksi ollaan harjoiteltu jäällä ja erilaisilla hangilla, kun talvisin ei hirveesti muita vaihtoehtoja ole :D

Ja tosiaan kulmia ja harhajälkiä se on saanut mukaan heti alusta asti, kun kaupunkiolosuhteissa olen treenannut, eli aina siitä oli joku jo kävellyt ja rajallisen tilan vuoksi oli pakko tehdä mutkia jälkeen :D Koskematonta peltoahan me ei löydettäisi täältä mistään, pitäisi omistajaltakin kysyä luvat enkä tiedä mistä saisin omistajan edes tietooni sopivan pellon löytyessä. Erikoisjälkikoiraahan ei tällä tekniikalla koulutettua saisi, mutta eiköhän tämä palveluskoirajälkeen ole toimiva tapa.

Ekan koirani opetin jäljestämään ns. "laumavietillä", eli menin piiloon ja koira tuotiin jäljelleni, josta se ihan luontaisesti tajusi etsiä minut hajun avulla. Siitä tuli hyvä jälkikoira, mutta keppejä sille oli vaikea opettaa koska motivaatio jäljelle oli suurempi. Roodille koitin aikanaan makkarajäljellä, mutta se oli niin kamalaa sähläämistä että kyllästyin koko lajiin moneksi vuodeksi :D Tämä käänteinen opettamistapa sen sijaan tuntuu toimivan koirille hyvin, ja minunkin järjenkäyttöni riittää sen kouluttamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei kiitos tiedosta! Täytyikin heti googlettaa tuota, ja näin äkkiseltään ajateltunahan tuo on äärettömän fiksu tapa opettaa jälki!

Täytyy siis meidänkin ihan ehdottomasti lähteä tuolla nyt liikenteeseen. Ainakin tuo kuulostaa omaan korvaan loogisemmalta kuin se "seuraa makkaran hajua toiselle makkaralle"-vaihtoehto. :) Ja tuosta omasta otuksesta tuskin ikinä tulee (edes) pk-jälkikoiraa, niin sen jäljestyksen ei edes tarvi olla sitä fh-laatua!

Kiitos siis inspiroimisesta! Kiva saada uusia ajatuksia, kun äkkiseltään tuntuu, että monet koulutustavat on niitä perinteisiä, joihin vedotaan, koska "aina on tehty näin". Nimimerkillä "käsittämätön määrä kirjoja/artikkeleita jäljestyksestä luettuna, muttei sanaakaan muusta kuin makkarajäljestä"...

Takku kirjoitti...

Ihan loistavaa että olen inspiroinut jotakuta :D Ole hyvä vain :)