Die Ärzte: Schrei nach Liebe

On taas tullut treenattua. Jää kaikki muu tekemättä kun mun päivän aktiviteetiks riittää se muutama tunti mikä treeneissä menee. Joku muu saa sitten imuroida :D

Tänään oltiin harjoituskoirakkona liikkeenohjaajakurssilaisille. Ovelasti päätettiin mennä auttamaan, ihan pyyteettömästi, tavoitteena ei siis lainkaan ollut ylimääräinen kokeenomainen treeni. No, ehkä vähän oli. Tuomarina, joka tosin ei arvostellut meitä, oli Veijo Kinnunen, sama mies jolla viime kuussa oltiin tokokokeessa. Kamalasti kehui Stefan seuraamista, kyseli liikkurilta jokos tämä koirakko on kisoissa käynyt, ihan kisavalmishan tämä, ja taisi todeta vielä ykköseksi suorituksen meidän kehästä poistuessamme. Hauska äijä, vaikkei meitä muistanutkaan :D Mutta me nyt ollaan niin hajuttomia ja mauttomia ettei sitä voi vaatiakaan.

Jotain hassuja kämmejä meillä kyllä nytkin oli(tosin, niin oli liikkeenohjaajallakin, hihi), osittain koska sain ihan järjettömän jännityksen taas päälle ennen kehää :D En ihan yhtä pahaa kuin kokeessa, mutta melkoisen kuitenkin. Paikallamakuussa Stefa jumppasi ylös alas sekä alussa että lopussa. Luoksetulon tuli tosi vinoon, nenä kohti vasenta taskuani jossa oli kinkkua. Ja liikkeestä seisomisessa ennakoi loppuperusasennon.

Muuten tuo taisi olla ihan kelposuoritus. Luoksetulon jätössä tosin oli mennyt maahan, koska ollaan treenattu aika paljon kaukoja viime päivinä. Seuruukin oli vielä vähän väljää, mutta eteenpäin se menee koko ajan. En tarvinnut kuin yhden lisäkäskyn koiran jäädessä mielestäni liian taakse. Ja pysyttiin kehässäkin, vaikka meidät meinattiin sieltä ulos kävelyttää :D

Yhtä kaikki, lähdin vielä illalla treenaamaan noita pikkuvirheitä pois. Luoksetulon loppuasento ja jäävien ennakointi korjautuivat helposti, samoin luoksetulossa maahanmeno. Koira kaipasi vain pikkuriikkistä muistutusta, ja treeneissähän nää asiat meillä hyvin meneekin. Että kai me sit oltais (taas) kisavalmiita, kisoja odotellessa.

BH-treeneissäkin oltiin muuten eilen, kaikki meni kuten pitikin, paremminkin. Seuruuseen ollaan saatu viettiä, kunpa saatais se vaan kantamaan kahden järjettömän pitkän seuruukaavion läpi. Ne seuruut on ihan tappavia, ainakin jos tahtois että ne menis hyvin. Kyllähän ne meidän tänhetkisellä tasolla läpi menis, mutta yhtä kaikki, tahtoisin tehdä ne paremmin. Paikkamakuukaan ei jännitä enää niin hirveästi, tosin, sellaista häiriötreeniä tahdon tehdä, jossa iloinen naisääni kiljuu "tänne" Stefan maatessa odottamassa. Se saattais olla haastavaa :D Kaupunkiosuudessa olin hieman murehtinut toisten koirien ohitusta, siinä kun on talven aikana ilmennyt ongelmaa. Lenkkiolosuhteissa olen saanut tuon jo karsittua pois, tosin se vaatii sitä että pidän koiran kontaktissa koko ohituksen ajan ja kehun sitä sen tehdessä oikein. Kun nyt harjoiteltiin ryhmän kanssa ohituksia ulkona, Stefaa ei paskan vertaa kiinnostanut muut koirat. Se laahusteli ympäriinsä laamana vaan, ja mieleeni tuli nimeltämainitsemattoman Marjon koirastaan käyttämä kommentti "sitä ei rakasteta tänään". Mutta ehkä se ei haittaa, Stefa nyt on muutenkin vähän laama silloin tällöin, kunhan pääsisi BH-kokeesta syömättä muita koiria. Rakastan sitä sitten myöhemmin enemmän.