Slipknot: My Plague

Ottaa päähän. Tai siis suomeksi sanottuna vituttaa. Oikein sellainen olo että pakkoko sitä tokoa on harrastaa kun siitä tulee vaan vihaiseksi!

No niin. Tänään oli koetreeni. Ja jotenkin löysin koirien suorituksista pelkkiä virheitä. Ei vaan, Rood teki välistä ihan hyvin, Stefa ei. Kaikki muu jää vaan sen varjoon kuinka Stefan seuruu on niin HUONOA. Siis se on ihan paskaa. Eikä mitä tahansa kakkaa, vaan ripulia. Melenaa. Hyi olkoon.

Yritetääs taas keskittyä. Eli me tehtiin Stefan kanssa koko alokasluokka, vaikka olin suunnitellut avoimesta osaa liikkeistä. Koska tää oli tosiaan se meidän vertailtava koesuoritus SM-joukkueen karsinnoissa, eli ilmeisesti se oli hirveen tärkeetä. Ei sen nyt enää väliä, toivoakaan päästä joukkueeseen tuolla suorituksella :D Mutta aloitettiin tosiaan seuruulla, joka oli väljää, koira edisti, sähläsi, luuli että tehdään eteenmenoa(?) joka tapauksessa oli koko ajan lähdössä jonnekkin eikä keskittynyt ollenkaan. Annoin lisäkäskyjä ja tulin vihaiseksi. Ja Stefa kun huomaa mielialani sen seuruu meni vain huonommaksi. Hyi.

Liikkeestä maahanmeno meni hyvin. Samoin liikkeestä seisominen. Luoksetulossa loppuasento oli karmaiseva, koira jäi vinottain kulmaan, samoin kuin taannoisessa liikkeenohjaajien koulutuksessa. Hypyssä koira lähti TAAS valmis-käskyllä, vaikka tätä on treenattu, treenattu ja treenattu. Treeneissä voinkin vaikka lukea Raamatun sukuluettelot läpi koiran istuessa nätisti vierelläni odottamassa, mutta ei "kisatilanteessa". Silloin Stefa on menossa jo kun kaivan Raamattua taskustani, joten huonosti tulee menemään.

Niin juu, paikkis me tehtiin avon tasoa. Se oli kai hyvä, en tiedä kun en nähnyt.

Sitten Rood. Odotin kauhulla mitä siitä seuraa, koska Rood ei pidä kontaktia yhtään niin hyvin kuin Stefa, joka on koko ajan kuolemassa vuokseni. Rood sen sijaan on niin nopea, että ehtii tehdä kolmesataa asiaa siinä kontaktin lomassakin. No mut joo.

Luoksepäästävyys oli hyvä, liikautti vähän toista etukäpälää vastaan, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Paikkiksessa alkoi haistella maata ja nousikin seisomaan. Karjaisin ja kävin palauttamassa koiran makuulle, ja loppu sujui hyvin.

Seuruu oli aivan upeaa. Mua risoo kun Roodilla onkin noin hyvä seuruu, ja Stefalla se on pieniä kikkareita. Mikä toisaalta osoittaa lohduttavasti sen että osaanhan minä seuruuta opettaa, en vain ole vielä saanut Stefalle sitä kalloon.. No, liikkeestä maahanmeno täysi kymppi, luoksetulo oli hieman hidas mutta ehkä kymppi olisi tullut siitäkin. Liikkeestä seisomisessa meni maahan. Hyppy oli kymppi.

Huomaiskohan äiti ja isä jos ujuttaisinkin Stefan niiden mukaan ja alkaisin treenata Roodia SM-kisoihin?

Ajaessani treeneistä kotiin kiroilin itsekseni ja huusin huonosti ajaville kuskeille. Ja pohdiskelin että mitä mä oon tehnyt Roodin kanssa erilailla? Vastaus on hyvinkin yksinkertainen. Roodin kanssa aloin kouluttaa pelkällä lelupalkalla heti kun sillä alkoi vähän olla käryä mistä oli kyse. Olin silloin niin HC-palveluskoiraihminen etten voinut käyttää makupaloja yhtään mihinkään. Eihän oikeita koiria makupaloilla kouluteta, ne sopii joillekkin tokokoirille, mutta ei suurille uljaille palveluskoirille. No, jos koulutan Stefaa pallolla, se alkaa kytätä. EI HAITTAA! Kyllä sen kyttäämisen saa pois kun treenaa. Nih, perkele. Seuraavat treenit talsin pallo kainalossa ympyröitä ja kiroilen. Kyllä sen ennemmin tai myöhemmin on pakko tulla niin tiiviisti, että voin palkata sen. Ei me ehkä umpikujassa ollakaan.