Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

maanantai 11. marraskuuta 2013

Antti Tuisku: Mies

Torstaina oli agitreenit, joihin uskalsin Stefan viedä koska ollaan niin alkeissa ettei tehdä vielä mitään raskasta. Tehtiin vähän ohjausta, takaaleikkausta tällä kertaa. Itekseni harjoittelin myös valssia ja takaakiertoa, koska unohdan kaiken ellen niitä yhtä mittaa kertaile. Ihan samoin kuin Stefa unohtaa kepit kun niitä ei sille kertailla. Pyörittelen mielessäni ajatusta jos maksaisin hallin käyttömaksun jotta voisin käydä treenimässä Stefan kanssa hyppytekniikkaa pk-estettä varten ja ehkä siinä sivussa vähän niitä keppejä. Tyhmät kepit.

Puomikin oli ihan tyhmä, mä olin neuroottinen jo alkuun koska Stefahan tietysti putoaa sieltä puomilta, selälleen, katkaisee selkärankansa ja kuolee siihen paikkaan. Koska sellaista sattuu agilityn alkeiskurssilla joka toiselle osallistujalle. Stefa varmaan otti painetta siitä mun ahdistuksesta jonka kovasti koitin kätkeä, ja sitten se ei kiivennyt puomille. Koitettiin koitettiin koitettiin, ei sujunut. Lopulta Stefalle laitettiin makupaloja koko puomin matkalle kymmenen sentin välein. Sekin piti tehdä monta kertaa ennen kuin Stefa uskaltautui ylös asti. Kun sen kerran siihen sai, seuraava kerta oli onneksi jo kivuttomampi.

Ollaan tehty kotona tunnaria. Nyt se taas on hyvässä alussa, mutta niinhän se on aina. Vaikeinta oli opettaa pitkäkestoinen nenäkosketus, Stefa heittää niin nopeasti noudon puolelle. Verkonkin kanssa se alkuun nosteli verkkoa hampailla ja kaivoi, ennen kuin tajusi että "ai jaa, nenäkosketus!" Voin kertoa että ton verkon häivytyksestä tulee ihan helvettiä. Mutta hitaasti, ja taaksepäin palaten aina ongelmien ilmetessä. Tällä hetkellä verkon kanssa koira ei edes harkitse noutoa, mutta tilanne varmaan muuttuu heti kun otan sen pois. Kun nyt malttaisin olla kärsivällinen.

Tokotreeneissä perjantaina tehtiin luoksetuloa takapalkalla, ja se oli ihan bueno! KAIKKI pysäytykset oli niin hyviä että hyväksyin ne ja palkkasin. Niin ei oo käynyt varmaan ikinä. Pysähdykset onnistui myös pidemmällä matkalla, jeejee.

Seuruussa on ongelmana jäävien ennakointi, taaaaas. Stefa vaan on päättänyt että enpä seuraa viittätoista askelta pidempään suoraan, sen jälkeen tulee joku jäävä. Muuten seuruun matkaa on saatu nyt hyvin pidennettyä tekniikan kärsimättä.

Possunen teki kaikkea jännää alkeisjuttua. Se oli TOSI HYVÄ. Johtui ehkä siitä, että meitä oli treenaamassa vain kolme joten häiriötä ei juuri ollut. Possunen toimii hyvin häiriössäkin, mutta näköjään täydellisesti ilman häiriötä.

Viikonlopuksi lähdettiin sitten Laitumelle. Poikettiin eka vilkaisemassa Marjon ja Hypnon suoritus rallytokon SM-kisoissa (Hypno oli hyvä, mutta Marjo aina tyrii!) ja mentiin sitten kiusaamaan äidin Eosta. Treenattua ei Laitumella ikinä tule, kun koirat juoksee häntä suorana pitkin pihaa, mutta eipä tuo haittaa, väsyneemmiksi nuo tuntuu siitä omaehtoisesta riehumisesta menevän. Possusesta on tullut hieno rohkea koira, joka tykkää kaikista miehistäkin vaikka niitä viikko sitten vielä vähän aristelikin. Se kehittyy jotenkin supernopeasti. Kohta ollaan jo teini-iässä, nyyh.

Sit en enää keksi muutta tarinoitavaa. Jatkamme tunnarilla, ja tokoilulla ylipäätään.

Ai joo. Otsikkoon oli syy. Possuselle on ehkä jo valittu mies. Nyyh, se on niin pieni vielä.

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Hei mun on pakko kysyy tosta tunnarista! Kas kun sattumoisin ite ollaan sitä kanssa harjottelemassa... Mutta niin, hirveetä tykitystä: minkä takia opetat verkon kanssa nenäkosketuksen? Tai siis meinaan sitä, että missä vaiheessa ja miten yhdistät sen sitten siihen, että se kapula tuodaan käteen? Mikä hyöty tuosta välivaiheesta tulee? Entäs tuo verkko, missä vaiheessa rupeat sitä häivyttämään, ja miten? Kerralla pois vai jonkun toisen ritilän avulla?

Oon alkanu opettaa tunnaria sen blogitekstin&videon mukaan, minkä ite tänne linkitit. No ei me kyllä hirveästi olla vielä edes harjoiteltu, mutta tuntuu, ettei koira oikein ehdi ajatella siinä... Nyt siis ollaan siinä vaiheessa, että mun ja koiran välissä on kaks kapulaa. Useimmiten koira tuo kyllä sen oikein, mutta tuntuu, että vain sen takia, että "se on tässä jo 100 kertaa tuotu muutenkin", ei tuo otus niitä kyllä ehdi haistelemaan ollenkaan. Sitten kun on muutaman toiston jälkeen kierrokset "mukavan" korkealla, niin voikin napata molemmat kapulat ihan "samalla vaivalla" ja tuoda käteen. En siis oikein saa ideaa, miten tuon koiran saa opetettua haistelemaan... Minkä takia muuten itse luovuit tästä opetustavasta, vaikka sitä alkuun pidit hyvänä?

Mutta jos jotain hyvää täytyy tuosta omasta hyrrästä sanoa, niin ainakaan se ei ole silpunnut vielä yhtäkään tunnarikapulaa, eikä niissä ole edes kovin syviä reikiä! :D :D

Takku kirjoitti...

Meillä kävi tuon linkittämäni tavan kanssa juuri samoin kuin teillä. Stefa vaan noutaa noutaa ja noutaa. Siihen on sitten kaatunut kaikki muutkin tavat joilla olen tunnaria opettanut, joten kaverilleni avautuessani tuli puheeksi tuo verkkotekniikka.

Nenäkosketus on tässä siis oikeestaan tarpeeton, jos tahtoisin voisin antaa sen ilmaista oikean kapulan verkon läpi vaikka kaivamalla tai jollain muulla tavalla, pysähtymällä sen kohdalle tms. Päätin kuitenkin tahtovani tuon nenäkosketuksen niin opetin sen tätä varten. Oikeasti, jos Stefa osaisi nenäkosketuksen hyvin voitaisiin tehdä tuolla hajuerottelutekniikalla. Mutta eihän me voida, kun Stefa kuumuu nopeasti ja siirtyy kapuloiden suuhun kahmimiseen.

Mutta tosiaan, kun on verkko, Stefa ei voi mennä noudon puolelle, ja joutuu haistelemaan. Nyt se haisteleekin hyvin. Olen jo alkanut (tänään, tuon kirjoituksen jälkeen) häivyttää verkkoa. Tein sen niin, että laitoin yhden väärän kapulan verkon viereen. Uskomatonta mutta totta, Stefa vain nuuski senkin läpi eikä noutanut sitä päättömästi kuten oletin sen tekevän. Aion siis vähitellen lisätä kapuloita verkon ulkopuolellekin, ja lopulta myös sen oman kapulan. Vielä pitkään verkon poiston jälkeen aion tehdä oman ilmaisua nenäkosketuksella. Ja sitten kun ollaan tehty sitä about sata vuotta, yhdistän sen noudon siihen. Se tuskin tulee olemaan ongelma, kunhan totean nenäkosketuksen kohdalla että "tuo" ja kapula on palautettu mulle. Sitten saankin vaan olla varovainen ettei koira heitä taas päättömään kaiken noutamiseen..

Mutta, kuten ehkä olet huomannut, mun ongelmani on ollut se että kokeilen vähän jokaista tapaa tuohon tunnariin, ja kun se ei etene, siirryn seuraavaan. Nyt eräs nimeltämainitsematon kaverini vannotti mut jatkamaan samalla tekniikalla edes kuukauden, niin voisi alkaa tulokset jopa näkymään. Takapakkiahan tälläkin tekniikalla jossain vaiheessa tulee, varmasti, mutta toivon että jaksan sitten selvittää ne enkä vain siirry seuraavaan opetustapaan.

Mutta ainakin tässä vaiheessa tää vaikuttaa meille sopivalta tavalta! Näkee sitten miten käy :D

Heidi kirjoitti...

Hei kiitti tästä! nyt tosin sain taas ajattelun aihetta, ja saa pelätä, että millon oma pää pettää kaikista maailman toko-murheista ja vaihtoehdoista! :D Ehkä mä nyt kuitenkin kokeilen tolla jo alotetulla tavalla, vaihdan sit vaikka sen "oman" aina kahen noston jälkeen, niin ei pääse liikaa tottuun saman nosteluun. Sit jos ei oikeesti näytä edistystä tulevan, niin sit vasta murehdin jotain toista vaihtoehtoo.

Mä en tosin usko ihmeisiin, eli pidän aiiiika epätodennäkösenä, että osaisin opettaa tuon oman hurttani mihinkään nenäkosketukseen.... :D