Jaakko Teppo: Pamela

Aina kun mä kehun Possua se heittäytyy ihan kamalaks. Niin kävi nytkin.

Tiistaina oltiin hallilla tekemässä Stepun kanssa hyppytekniikkaa ja Possun kanssa vähän tokoa. Sattumalta siellä oli pari kaveria samaan aikaan, joten Possu sai esitellä taitojaan. Toisin sanoen se lähti menemään ja jäätyi hallin laidalle seisomaan ja tuijottamaan mua, josko lahjoisin sen luo jollain tai jotain muuta. Masensi, ja pohdiskelin kovin mitähän tuolle käytökselle pitäisi tehdä.

Keskiviikkona tehtiin taas hyppytekniikkaa Stefan kanssa, ja Possu oli mukana hallilla. Tällä kertaa seurana oli Kati, joka kovasti mua neuvoi tohon Possun jäätymiseen. Eli kun se jäätyi, käveleskelin vain ympäri hallia kunnes se kyllästyi odottelemaan hallin laidassa josko alkaisin houkutella sitä, ja alkoi itse tarjota tekemisiä. Tää oikeesti auttoi, ja kohta Possu mieluummin yritti roikkua mun mukana ja odotella palkkaa. Läpimurto!

Torstaina Stefa teki agilityä eikä osannut mitään, tietenkään, kun ei olla pitkään aikaan tehty. Possua pidin hallissa vapaana ja palkkailin mukana kulkemisesta. Kertaakaan se ei karannut (tai, jos rehellisesti puhutaan se karkasi aika hiton monta kertaa a-esteen laelle, koska sen mielestä on loogista tarjota korkeiden asioiden päälle kiipeämistä kun oon antanut sille joskus palkkaa isojen kivien päälle hyppimisestä) ja piti kontaktin hyvin, oli iloinen ja yhteistyöhaluinen. Jes, kerrankin taas tälläinen päivä!

Tänään se sitten perseili tokohallilla jälleen. Irrotettuani hihnan se toimi noin kaksi sekuntia, ennen kuin yhtäkkiä sinkosi viereisen koiran luo, ja jäi pyörimään sinne. Painuin ulos hallista. Ei reaktiota. Kaikki treenikaveritkin painuivat ulos hallista (siis oikeasti, kuinka mahdottoman uskomattoman täydellisen ihania treenikavereita mulla on, kun ne tässä tilanteessa tokaisee "hei, mennään kaikki ulos hallista, ettei Possu saa syytä jäädä tänne", eikä ala murjottaa että "vittu kun toi sika pilaa meidän treenit"), mutta ikävä kyllä sika ei reagoinut. Se hiippaili pitkin hallia hirmu tyytyväisenä itseensä. Sain mä sen sitten kiinni, kun nöyrryin istahtamaan nami kädessä maahan ja pudottamaan pannan sille kaulaan. Houkuttelemallahan se toimii, mutta en mä todellakaan aio houkutella sitä koko meidän tokouran ajan. Koiran pitäis olla aktiivinen, ei mun, ja siinä on mulle vielä opiskeltavaa.

No, toisella kierroksella päästin Possun taas irti, joskin pienillä varotoimilla. Mentiin hallin päätyyn, niin että karkaussuuntia muiden koirien luo oli vain yksi, ja treenikaveri päivysti siinä keskellä valmiina häätämään Possua takaisin jos se päättäisi lähteä. Mutta mitä vielä, nyt pikkusika toimi kuin unelma, pyöri mun ympärilläni, tarjosi asioita, erotteli jääviä, oli aktiivinen. Tää on jotenkin ihan tähtien asemasta kiinni. Joka tapauksessa, sain pidettyä treenin lyhyenä, ja näin ollen myös onnistuneena. Tälläistä treeniä kun saataisiin lisää!

Voi että kun teini-ikäisen koiranpennun kanssa on elämä ristiriitaista. Possun sisarusten omistajat ovat myös raportoineet lisääntyvää itsepäisyyttä ja rajojen kokeilua. Se on siis se ikä. 9 kuukautta napsahtaa mittariin huomenna. Huoh. Välillä kaikki on helppoa, ihanaa ja kivaa ja menee putkeen, ja välillä revin hiuksia päästä kun se on niin vammanen ja itsenäinen ja vaikka mitä. Mutta, kuten mulle eilen sanottiin, koirathan ei vittuile ja kuseta ohjaajaa, vaikka me niitä termejä usein käytetään. Ne tekee mikä niiden itsensä kannalta on tuottavinta, Possun tapauksessa siis jäätyy kentän laidalle koska silloin mä alan houkutella ja hakea sen huomiota. Mutta jos se jäätyy ja mä olen passiivinen, se alkaa pian itse hakea mun huomiota saadakseen palkkaa. Sitten tietysti jos on ihanaa häiriötä, kuten muita koiria, saattaa se rynniä sinne lirkuttelemaan, tai mielistelemään ihmisiä. Onhan se palkitsevampaa kuin tehdä asioita mun käskystä. Mutta, työtä me tehdään, ja edetään.

Stefa oli aivan loistava. Kun Possu tuhmailee, sillä on tilaisuus olla se kiltti ja ihana koira. Se löysi ruutuun joka toistolla tänään, samoin oikean tunnarin. Kaukoja se teki teknisesti oikein, ja päästi mut jopa muutamaa askelta kauemmas kun apuohjaaja oli palkkailemassa. Seuruussa eteneminen on hidasta, kun toi edistäminen on ollut sillä ongelmana niin pitkään, mutta sitkeästi se yrittää, ja kestää toistoja. Mutta kyllä me vielä voittajaan päästään :)