Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Depeche Mode: Suffer Well

Meillä ei ihan menneet valmistelut putkeen. Stefa lakkasi löytämästä maalimiehiä jo viime viikolla. Esineet lakkasivat nousemasta samaan aikaan. Nenäpunkki kävi mielessä, mutta tyydyin kuitenkin ilmeisempään syyhyn: mun hermoilu ja panikointi. Jätin ne sit kuitenkin siihen koska totesin että mitään ei oo tehtävissä. Helppo hakutreeni ääniavuilla ja satamiljardia esinettä ruutuun -motivaatiotreeni. Ja tottiksen hinkkaamista, kun sekään ei sujunut, luoksetulossa Stefa teki aina pysähdyksen, ja se ei vieläkään palauttanut esineitä esteen yli. Yllättävää kyllä, ne saatiin treenikentällä jo toimimaan!

Sitten koitti se kohtalon hetki, eli koe. Panikoin niin paljon. En nukkunut edellisenä yönä silmällistäkään (todennäköisesti kyllä nukuin, tuntui vain että olisin maannut koko yön valveilla kelloa tuijottaen). Aamulla olin ihan paniikissa. Paniikissapaniikissapaniikissa. Sitten kun koe alkoi, ja odotettiin ensin jokunen tunti, aloin rauhoittua. Onneksi.

Maastoon kun päästiin, aloitin taktisesti pistottamisen oikealle, koska olin kuullut edellisten koirien haukkuvan oikealla. Ja sieltä nousi rulla, ilmaisemaan lähti nätisti, ja sitten.. mä kaaduin. Ihan turvalleni, syvälle sammaleeseen. Stefa pysähtyi, mä kömmin ylös ja mietin eivittueivittueivittueivittu. Stefa vilkaisi että "ok, se on pystyssä" ja jatkoi matkaa. Täydet pinnat tästä ilmaisusta. Stefa <3 p="">
Jatkoin pistottamista. Toinen etukulma, oikealle tyhjä, vasemmalle tyhjä, sitten sekosin askeleissani. Vasemman tyhjä venähti, ja huomasin että satasen merkki oli jo edessä vaikka etsimätöntä aluetta oli vielä vaikka kuinka. Paniikkipistotin oikealle. Ja vasemmalle, etenemättä koska takaraja oli kymmenen metrin päässä. Stefa yritti lähteä eteenpäin aluetta, mutta kutsuin takaisin ja korjasin ja korjasin. Stefa ahdistui. Yleensä se ei ahdistu näin vähästä, mutta yhdistettynä mun paniikkiini, ja jälkeenpäin saatuun tietoon että kyllä, se oli kääntynyt kohti sitä viimeistä maalimiestä siellä, ymmärrän ahdistuksen. Se tarjosi rullaa. Eipäs, sanoin. Tarjosi rullaa uudelleen. Höpö höpö, sanoin. Tarjosi rullaa taas. Nyt kuule Stefa sä et voi tehdä noin. Ja sit se lähti, suoraan sinne minne lähetin. Muttei löytänyt. Totesin että joo, nyt on pakko pistottaa vielä kerran oikealle, ja sit luovuttaa. Itketti. Teki mieli keskeyttää. Mutta Stefapa työskenteli kivasti taaksepäin. Ja katosi näkyvistä. Huusin sitä. Huusin uudelleen. Ja sitten, sieltähän se tuli rullan kanssa. Kello piippasi. Sekunneista kiinni, mutta ilmaisu hyväksyttiin, ja mentiin ukolle. Ilmaisusta täydet pinnat. Maalimiehistä täydet pinnat. Työskentelystä sitten putosi pisteitä ton lopun sekoilun takia. Kokonaispisteet kuitenkin 162. Jee se riittää tulokseen, vaikka esineitä ei nousiskaan, totes kaveri. Olin silti ihan itku kurkussa.

Esineet, olin jo vähän itsevarmempi. Kyllä se yhden aina löytää. Ei hätää. Ja lähdin pistottamaan vasemmalta oikealle, kuten aina teen, vaikka radalle tultiin oikealta ja looginen olisi aloittanut sieltä. Stefa etsi ja etsi. Ja mä pistotin tiheästi, hitaasti. Aika loppui ennen kuin päästiin oikeaan reunaan ja esinettä ei ollut löytynyt. Sitten tuli itku. Stefa ahdistui ja hätääntyi, eikä palkkaantunut lelusta kun oli niin tolaltaan mun takia. Jälkeenpäin kuulin että "helppo" esine oli siellä oikeassa laidassa mihin asti Stefa ei ikinä päässyt. Mikä ei muuta sitä tosiasiaa, että se juoksenteli kahden esineen yli löytämättä niitä. Joko se reagoi tosi vahvasti mun jännitykseen ja ahdistukseen (mitä se tekee) tai sitten sillä on se nenäpunkki. Tai sitten kyseessä on sellainen kiva pikkuseikka, etten ole ikuisuuksiin tehnyt esineruutua heti haun perään. Kaveri ehdotti että se saattoi olla niin hakumoodissa ettei löytänyt esineitä, jotka luonnollisesti haisevat paljon vähemmän kuin ihmiset. Päätin uskoa tähän, ja jatkossa treenataan paljon esineruutua myös hakutreenien perään. Ja ylipäätään esineruutua, ne treenit on olleet ihan liian vähällä.

Tottis hirvitti. Olin ahdistunut, en saanut itkua loppumaan. Stefa oli ahdistunut, eikä kestäisi laukauksia siinä tilassa. Aa. Aaaaa. Aa. Luojan kiitos paikalla oli paljon tuttuja, jotka puhuivat vaikka mistä muusta kuin itse tilanteesta. Rauhotuin. Unohdin missä olin. Ja onnekkaasti, olin vuorossa viimeisenä, kolmen ryhmässä, jossa ilmoittautumisen jälkeen saisin palata koiran kanssa autoille virittelemään. Meidän onni! Sain Stefan paremmalle mielelle ilmoon, ja sen jälkeen palkkasin sen ruhtinaallisesti leikkimällä. Ja sitten meidän vuoroon. Stefa oli kohtuullisessa vireessä, treeneissä se on paljon parempi, mutta koevireeksi toi oli ihan kelvollinen.

Seuruussa se edisti koko ajan. Reagoi vähän laukauksiin, muttei paljoa. Sekosin askeleissani, joten sain maininnan "tarkkuutta seuruukaavion kanssa". Ei hajuakaan mikä meni vikaan :D Varmaan kaikki. Pari lisäkäskyäkin käytin. Oiskohan ollut tyydyttävä?

Liikkeesti istumisessa edisti valmistelevassa. Itse istuminen hyvä. Erinomainen. Luoksetulossa se edisti valmistelevassa, ja lähti luoksetulokäskyllä eteenmenopalkalle?! Minkä seurauksena juoksi musta ohi ja kiersi selän takaa sivulle. Oisko tää ollut jopa erittäin hyvä? Nouto oli erinomainen. Hyppynoudossa kiersi takaisintulon, puutteellinen. Estenouto oli ihan käsittämätön. Ensin viskasin kapulan päin estettä, uusin. Kun käskin Stefan kiipeämään, se juoksi etsimään kapulaa siitä mihin se ensimmäisellä heitolla kimposi, ja nuuhki menemään a-esteen alla.. Sitten se lopulta löysi kapulan ja toi sen, mutta puutteelliseksihan se meni. Estettä se ei kiivennyt kumpaankaan suuntaan. Eteenmenossa keuli valmistelevan, karkasi eteenmenoon ennen mun käskyä, tarvitsi kaksi maahanmenokäskyä. Oisko ollut hyvä? Paikallaolo tietenkin erinomainen.

Totesin että eipä siitä mitään tullut, kaikilla aiemmilla oli tottis jäänyt alle tulokseen vaadittavan 70. Olinkin ihan järkyttynyt, kun tuomari toteaa arvosanaksi tyydyttävä, 70 pistettä. Kyselin vielä tyrmistyneenä "Siis saatiinko me tulos? Miten se on mahdollista?"

Että näin. Kolmostulos, HK1, sijoitus 2/4. Ihan järjetön juttu. En tiedä itkeä vai nauraa. No, itkin itse asiassa. Kuinka törkeetä että mä itkin, ja ilman tulosta jääneet oli tyyniä ja fiksuja. Kuinka surullista tämä koiraharrastus onkaan!

Stepsu sai jahdata frisbeetä itsensä melkein kuoliaaksi, kun olin niin pahoillani miten paskan päivän sille olinkaan tästä tehnyt.


Ps. Ei kyllä mennä kakkosiin tänä vuonna. Ens vuonna sit.

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Oikein paljon onnea koularista (ja samaan syssyyn menestyksestä Possun kanssa)! Mieti, että jos tulos tuli tuolla panikoinnilla ja säätämisellä, niin miten hyvä tulos tuleekaan seuraavassa kokeessa! :)

Takku kirjoitti...

Jep, toi itse asiassa lohdutti siellä kokeen jälkeen kun kaveri sanoi samaa :D Taitoa on se, että ihan kelvottomallakin suorituksella pärjää, meidän normisuorituksellahan ois tullut melkein täydet pisteet, eiks niin xD

Sabina kirjoitti...

Paljon onnea koularista! :)

Tiia, Käämi ja Riitti kirjoitti...

Hurjasti onnea koularista! Onneksi koirat paikkailee ohjaajien säätämistä, tämä on meilläkin todettu monta kertaa.