Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Red Hot Chili Peppers: Monarchy of Roses

Eilen oltiin Kokkolassa tokokokeessa! Tuomarina Päivi Kivelä. Mielenkiintoinen tuomari. Kommentoi suoritusten jälkeen koiria aika suorasanaisesti. Saatoin vetää herneen niin syvälle nenääni etten mene toiste, jää nähtäväksi.

Stefan kanssa kokeiltiin nyt ekaa kertaa sellaista lähestymistapaa, että treenasin sitä edelliseen iltaan asti, ja vielä vähän koepaikallakin. Aiemmin olen pitänyt taukopäiviä ennen koetta, ja Stefa on ollut kehässä lentoon lähdössä. Tämä tapa tuntui sopivan Stefalle paremmin, se oli kiva kehässä, kuunteli, muttei keulinut.

Istumisliikkeessä ollaan nyt hinkattu sitä ettei Stefa jätössä valahda maahan. Eikä valahtanut, istui nätisti koko kaksiminuuttisen. Jätin sen kyllä (taas!) vinoon, mistä tuomari mainitsikin.
Paikallaistuminen 10

Paikallamakuussa Stefa on kiva ja katsoo liikkurista koska sanon käskyn. Kun palasin sen taakse se vähän haisteli, kuten viimeksikin. Ja tuomarikin huomasi, sanoi siitä minulle kyllä.
Paikalla makuu 10

Yksilöliikkeet alkoivat seuruulla. Stefa oli vähän hölmöllä päällä, se edisti, poikitti, oli väljä. Ei tehnyt juuri yhtään perusasentoa. Hyppäsi maassa olevan valojuovan yli..? Oisin antanut nollan, niin ois treenikaveritkin yleisössä. Sainkin kommentin "onpas tosi kiva koira jonka häntä heiluu koko ajan.
Seuraaminen 5,5

Zetan järjestys oli maahan-istu-seiso. Stefa teki asennot oikein, jee! Käännyin katsomaan sitä istumisen jälkeen, kun se ei ikinä kokeessa istu :D Siitä lähti piste, oli lisäkäsky. Seurasi taas tosi kammottavasti poikittaen, edistäen ja väljästi. Vika perusasento vino.
Zeta 7,5

Ohjatussa arvottiin vasen puoli. Onneksi, ikkunasta paistoi valojuovia lattialle oikeanpuoleisen kapulan puolelle, joten oikea kapula oli ihan epäreilun vaikea. Stefa oli hyvä! Luovutus vähän vino, samoin loppuperusasento.
Ohjattu 9

Luoksetulo oli tyypillinen. Huusin käskyt tosi lujaa, ja Stepsu vähän valui. Loppuasento vino, loppuperusasento vino.
Luoksetulo 7,5

Siinä eka kehä. Laskeskelin että ykkönen tulee, jos vaan vikasta kehästä tehdään kaikesta about 8! Piti olla helppoa, koska ainoa vaikea jäljellä oleva liike oli kaukot. Ikinä ei sais laskea, koska sit alkaa jännittää kuin hullu!

Hyppynoudossa Stefa kiersi esteen takaisintullessa! NOOOOUUUU!!
Hyppynouto 0

Ruutuun mennessä minun mieli oli jo järkkynyt, ja Stefa huomasi sen. Merkki vietiin vasta juuri ennen liikkeen alkua, joten pelkäsin näkeekö Stefa sen. Näki, meni hienosti merkille, ylitti lattian valojuovat matkalla ruutuun (huraa, koska ne näyttivät ihan kosketusalustoilta ja osa koirista eksyi niille), mutta jäi sivusta vähän ulos. Koitin korjata, mutta en vaan saanut sitä ruutuun -_- Jäi sitten ulos.
Ruutu 0

Tunnarissa Stefa maistoi vierasta, toi sitten kyllä oman.
Tunnari 0

Kaukokäskyjä hinkattiin ulkona paljon ennen tätä, koska niissä Stefa viimeksi jähmettyi maahan. Järjestys s-i-m-i-s-m, joka ei ollut missään näkyvillä, vaan katsottiin sitten kaikki ekasta koirasta mikä järjestys tulisi olemaan. Stefa aloitti tosi kivasti, nätti seisominen, istuminen ja maahanmeno. SITTEN SE EI ENÄÄ NOUSSUT! Noooooouuuu, miksi meille aina käy näin! Lähdin kävelemään kohti koiraa ja hoin istu-istu-istu eikä se vaan noussut :D Kaveri huusi yleisöstä että "nosta se ylös!" ja huusin takas että en voi kun tulee kilpailukieltoa :D Ja tuomari totes että niin kyllä tulee jos siihen koiraan nyt kosken. En olekkaan ennen huudellut yleisöön kehästä!
Kaukokäskyt 0

Lievästi surullinen koe :D Oisinpa ollut laskematta. Ei vaan, hyppynoutoa en oo muistanut treenata hetkeen kun ollaan treenattu vaan ulkokentillä. Ja ruutua mun ois pitänyt tehdä kosketusalustalla, kuten usein teen ennen koetta. Ja sen jälkeen olin jo niin paniikissa ettei ihmekään että koira tötöili. Tuomari kehui Stefaa joka välissä, oli niin iloinen ja mukava koira! Ja ikävä kyllä musta tuntui, että söpöys näkyi vähän myös esimerkiksi seuruun ja zetan pisteissä.

146 pistettä, EVL0

Possun suoritukseen lähdin kuitenkin rauhallisesti. Se on niin kiva, ja sitä ei kiinnosta jännitänkö mä vai en, niin ei sitten edes kannata jännittää. Kunpa saisin tän saman asenteen Stefan kanssa.

Paikallamakuussa Tuhma-Possu meni maahan kun sanoin olevani valmis! Mutta ei haistellut, rapsutellut, kierinyt tai muutenkaan sikaillut :D
Paikallamakuu 8

Seuruussa Possu teki ihan ylihyvin puoleenväliin! Seuruukaavio oli pitkä, normi-avossa se olis varmaan kestänyt just siihen puoleenväliin. Sen jälkeen se alkoi vähän haahuilla, pomppia ja ulvoa.
Seuraaminen 8

Maahanmenossa käännyin katsomaan menikö Possu maahan, kun se hupsu on tehnyt istumisia viime aikoina. Tämä tulkittiin kaksoiskäskyksi ja -2.
Liikkeestä maahanmeno 8

Luoksetulossa taas karjuin käskyt. Pysäytys olis saanut mun mielestä olla terävämpi. Tuli suoraan sivulle..?
Luoksetulo 9,5

Liikkeestä seisomisessa en kääntynyt katsomaan, kun tuomari erikseen sanoi että siitä lähti kaksi pistettä :D En muista mistä puoli pistettä lähti.
Liikkeestä seisominen 9,5

Noutamisessa Possu TAAS jäi matkalle :D Teki hienon stopin kapula suussa. Jouduin antamaan lisäkäskyn jotta luovutti loppuun. Luovutus vähän väljä.
Nouto 7,5

Kaukoissa tarvitsin kaksoiskäskyn ekaan nousuun.
Kauko-ohjaus 8

Estehyppyä ei oltu treenattu varmaan kertaakaan sitten viimekokeen ^_^ Possu lähti hitaasti hyppäämään, istui hitaasti, takaisintullessa tuli vinoon perusasennon ja loppuasennon väliin, ja annoin lisäkäskyn sivullesiirtymiseen. Kuulemma ois tullut piste enemmän jos oisin ottanut sen vinona perusasentona.
Hyppy 8,5

Kokonaisvaikutuksessa putos pisteitä kun Possu lauleskeli. Juttelin sen kanssa liikkeiden välissä, kaverit mainitsivat asiasta jälkeenpäin :D Siis sillai että Possu sanoo "Juu-juu!" Ja mä sanon että "Juuri niin Possu, tehdään vielä pari liikettä." "Jooooo!" Possu ei kuulemma ollut bordercolliemaisen intensiivinen? Pitäköön intensiiviset kyttääjänsä, Possu oli just hyvä.
Kokonaisvaikutus 8

167,5 pistettä, AVO1

Mitäpä tästä nyt sanoisin :D Päivä oli tosi pitkä, koejärjestelyissä parantamisen varaa, tuomari töksäytteli mitä omituisimpia kommentteja ihmisten koirista, eikä liikkuri ollut ihan perillä liikkeiden kulusta.. No. Koe se kai oli siinä missä mikä tahansa muukin. Ja olen kuitenkin kiitollinen siitä että kokeita jaksetaan järjestää, vaikka EVL:ään tulisi yllättäen 10 koiraa :D

3 kommenttia:

Aliel kirjoitti...

Mä oon ymmärtänyt, että sinne halliin ois hankittu jotku ikkunaverhot just noiden valoheijastusten takia, mutta ei ilmeisesti sit ollutkaan?

Takku kirjoitti...

Siellä oli verhot, mutta niiden raoista tuli sellasia kosketusalustan kokoisia valoviiruja. Niitä koitettiin tukkia, mutta auringon siirtyessä ne sit ilmestyi lattiaan parin ekan evl-koiran jälkeen.

Tiia, Käämi ja Kide kirjoitti...

Hurjasti onnea AVO1sestä Possulle! Sillä on muuten väärä nimi, toinen näyttää niin kojootilta että sen nimi pitäisi olla Kelju K. Kojootti.