Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 12. tammikuuta 2016

David Bowie: Ashes to Ashes

Viime viikon maanantaina Stefalle oli varattu eläinlääkäriaika. Se on yskinyt. Pelkäsin että sen sydänläpänrappeuma on kehittymässä vajaatoiminnaksi. Röntgenkuvissa keuhkoissa ei ollut nestettä, joten huoattiin helpotuksesta. Samalla todettiin että Stefan silmäluomessa oleva näppylä kannattaisi poistaa ennen kuin kasvaa isommaksi, ja lähettää patologille. Perjantaina käytiin siis uusintakierros eläinlääkärissä se poistamassa.


Tiistaina Possu kävi Kannuksessa tokokokeessa. Piti käydä enemmän koetreeneissä ja vähemmän kokeissa, mutta ilmoitin tähän jo marraskuussa, joten sitten mentiin. Possu teki ekat liikkeet oikein mainiosti, mutta tunnarissa alkoi sikailu. Se jäi haistelemaan matkan varrella ollutta tolppaa, enkä saanut sitä sieltä kapuloille nollaamatta liikettä lisäkäskyillä. Kapuloille päästyään se kyllä teki täydellisen tunnarin. Tietysti. Kaukokäskyissä se otti häiriötä liikkurista joten nollattiin nekin, ja seuruussa kielsin sitä huutamasta joten nollasin liikkeen itse. Hyviä osia oli kuitenkin paljon. Ongelmaa aiheutti enemmän toi tahallinen sikailu huutamisena ja muuna tuhmailuna. Se liittyy selvästi koetilanteeseen, ja palkattomuuteen, jolloin se alkaa komentaa huutamalla. Mä myös palkkaan sen välillä niin että se innostuu siitä huutamaan.. Pitäisi keksiä sille sosiaalinen palkka josta ei tule ääntä.


Sunnuntaina Possu kävi Villen kanssa pari rallytokokisaa saaden kaksi hyväksyttyä tulosta. Sielläkin se alkoi huutaa radan loppupuolella että missä mun palkka. Ärsyttävää.

Ja eilen Possu teki koetreenin. Onnekkaasti se huuto liittyy palkattomuuteen, joten se on helppo saada näissä esiin. Jäi suoraan sanottuna aika paska maku suuhun. Possu mölisi monasti, ja vaikka puhuttelin sitä aika tiukastikin heti äänen tullessa se kuitenkin mölisi taas seuraavassa liikkeen välissä.. Tämän lisäksi se pomppi seuruussa ja juoksi ruutukäskyssä ulos kehästä. Eikä lähtenyt ekalla käskyllä tunnarille. Noi on kaikki sellaisia että todennäköisesti on myös pelkkää piruilua, mutta en jotenkin itse pysty puuttumaan kaikkeen koska sitten en muuta tekisikään kuin komentaisin. Ärsyttää niin paljon. Pitäisi varmaan ekasta huudosta napata ihan karvoista kiinni ja sanoa että NYT HEI. Mä en vaan ole kovin hyvä näissä pakotteissa, mun maksimi on melko lailla siinä puhuttelussa ilman edes karvoista tarttumista. Plääh.


Viime yönä Possu valvotti meitä rapsuttelemallaan ja nappasin sen sängyn alta tutkittavaksi ja löysin siitä täitä. Jes, se tästä loistavasta mielialastani vielä puuttuikin. Selittää miksi sen kuivaihorapsuttelu on ollut niin paha viimeisinä viikkoina (oletin johtuneen yllättäen kylmenneistä keleistä ja olen vain lisännyt rasvaa ruokaan ja miettinyt miksei se auta kuten yleensä) ja että Muffe kirputtelee käpäliään ja jopa harvoin rapsutteleva Stefa rapsuttaa joka toinen päivä.

Hetken treenitauko siis edessä, ja tekee ehkä ihan hyvää mun stressaantuneelle ja ahdistuneelle päälleni.

Ei kommentteja: