Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Hozier: Take Me To Church

Tänään käytiin toko SM:issä. Olen ihan mielettömän onnellinen ja tyytyväinen Possuun, se on kyllä ihan uskomattoman upea koira. Ja tuli sellainen olo, että itsekin on osannut jotain tehdä oikein, että jonain vuonna jatketaan vielä finaalipäivälle asti.

SM-keli oli tänä vuonna ihana. Lämmintä vähän alle 20 astetta, aurinkoista. T-paidassa tarkeni, mutta kuuma ei tullut. Possukaisen vuoro oli vasta iltapäivällä, olimme luokkamme 89. koirakko. Yhteenseä avo-koiria oli sata. Pari päivää aiemmin viimeistelytreeneissä sain kunnon jännityksen päälle, kun tajusin että Possu on niin hyvä, että sen on oikeasti mahdollista sijoittua. Ja siis ihan oikeasti, tuli olo että tavoitteen voi laittaa sinne viiden parhaan joukkoon pääsemiseen. Menin niin paiseisiin että yritin rauhoittaa pääni ajattelemaan että ykkönenkin on riittävä, huonokin ykkönen. Mutta, kun mielikuvitus lähtee lentoon, se lähtee.

No niin. Ekassa kehässä tuomarina oli Marko Puranen, joka on oman kokemukseni mukaan tosi tarkka ainakin perusasentojen suoruudesta. Liikkeinä liikkeestä maahanmeno ja seuruu. Maahanmeno oli sievä, kaikin puolin paras mahdollinen Possulta. Seuruu oli vähän lennokasta, uskoisin pistevähennyksen olleen siitä.
Liikkeestä maahanmeno 9

Seuruukaavio oli ehkä hieman keskivertoavoa pidempi, ei kuitenkaan mikään liian pitkä. Possu oli kivantuntuinen, ei painanut, poikittanut, hyppinyt. Juoksuun lähdettäessä se otti pari komeampaa loikkaa, ja vikalla suoralla sen ajatus harhaili ja sen pää kävi maassa. Yks parhaita koeseuruita!
Seuraaminen 8,5

Kokonaisvaikutus 9

Ekasta kehästä sännättiin suoran toiseen, tässä tuomarina Mauri Pehkonen. Aloitettiin luoksetulolla. Kun käännyin katsomaan koiraa näin että Possu istui tosi skarppina, oli sellainen olo että nyt se tulee hyvin! Lähti pirun lujaa, aattelin ettei pysähdy ollenkaan, mutta pysähtipä vain, niin että naps kuului! Ei se ihan lukkojarrutus ollut, vaan nappasi apuaskeleen liukkaalla ruoholla, mutta hirmuhyvä joka tapauksessa. Tosi hyvä kuitenkin, koska oon treenannut pysäytystä lähinnä hiekalla, jossa se usein lukkojarrutuksen tekeekin, ja kun siirryttiin nurmikolle huomasin heti että stopit vähän venyy.. mutta se on niitä fysiikan lakeja se :D Loppuosan ois voinut olla nopeampikin, ripeää laukkaa kuitenkin. Suora eteentulo, räjähti sivulle kuin puuro lautaselle inttiaikoina. Olin niin tyytyväinen että oisin voinut itkeä.
Luoksetulo 10

Sitten estehyppy. Toin Possun ylivarovasti esteelle ettei lähde keulimaan. Nätti hyppy, nopea istuminen, takaisin tullessa tulikin suoraan sivulle!! Tätä olis pitänyt treenata enemmän, koska sitä Possu tekee paljon, ja perusasento jää sitten vajaaksi kun tulee suoraan sivulle, siitä pistemenetys.
Hyppy 9

Kokonaisvaikutus 10

Kolmannessa kehässä tuomarina Timo Pussinen, itselleni uusi tuttavuus. Kehä alkoi kaukokäskyillä. Possun vahva liike, se on lähes poikkeuksetta tehnyt kympin kaukoja sekä kokeissa että kokeenomaisissa treeneissä. Joten, olin treenannut vaan ekaa ylösnousua ja palkkaillut siitä. Ja nyt se kostautui. Kaksoiskäsky maahanmenoon. Eka ylösnousu tosi hyvä. Ja meni sitten vielä maahankin. Minkä jälkeen totes että wat, taasko ylös, sähän oot aina palkannut ekasta! Panikoin ja kimitin peräkkäin kolme istumiskäskyä, minkä jälkeen vedin henkeä, ja annoin yhden selkeän, jolla koira nousi. Lopun teki nätisti.
Kaukokäskyt 0

Liikkeestä seisomisessa piste putosi varmaan seuruusta. Stoppi oli nopea ja varma, tassut pysyivät tiiviisti omilla sijoillaan, vaikka koira päänsä taivuttikin katsomaan perääni.
Liikkeestä seisominen 9

Kokonaisvaikutus 9

Vikassa kehässä sitten vielä nouto ja paikkis, tuomarina Tuire Marjamäki. Tätä kehää odoteltiin pitkään, ja ehdin koko tuon ajan ruoskia itseäni kaukokäskyjen nollasta, ykkönen kun oli siinä mennyt. Kaveri koitti lohduttaa että eikös se vielä ykköseen riittäisi, jos saatte kympit sekä noudosta että paikkiksesta. Sen varaan ei kuitenkaan uskalla SM-kokeessa laskea, joten yritin todeta pelin menetetyksi ja rauhoittaa mieleni.

Nouto oli juuri niin hieno kuin mitä Possu tekee! Loppu-pa vino.
Nouto 9,5

Paikallamakuussa Possu oli hieno, ja pysyi tiukasti sijoillaan, vaikka karvanlähtöaika kutitti. Kaksoiskäsky ylösnousuun. Tuomari kirjoitti tosi pitkään arvostelua, jolloin Possu vähän laulahti, muuten se oli ollut liikkeiden välit ihanasti hiljaa.
Paikallamakuu 9

Kokonaisvaikutus 8

156 pistettä, AVO2, sijoitus 36/100
Otetaan rennosti kehien välillä. C Kati K
Harmitti kaukokäskyt ihan hirveästi! Varsinkin kun olen tälläinen laskeskelijaluonne, joten totesin että jos kaukot ois olleet 9 olisi Possu sijoittunut toiseksi. Ja joukkuekin olisi päässyt neljänneksi. Harmitti, ihan todella, tyhmä minä, joka kangistun treenaamaan aina samoin. Järkevällä treenaamisella olisi tältäkin vältytty. Sitten, valitettuani jollekulle tätä kovanonnen koetta, ja kuullessani vastauksena tarinan koirasta joka oli paineistunut eikä tehnyt mitään totesin että niin. Olenpa minä kiittämätön paska :D Mulla on kuitenkin ylihyvä koira, joka teki mielettömän hienon pisterivin kaukoja lukuunottamatta. Oli hyvin käsissä kehässä, teki mulle töitä, ei ottanut häiriötä.. sanalla sanoen ihana. Halkean ylpeydestä kun mietin miten hyvää työtä Possu teki, kun muistelen missä oltiin vuosi sitten ja missä ollaan nyt. Vähänkö me ollaan loistavia? Ensi kerralla päästään palkinnoille ;)

Laitoin viestiä ensi viikon Uusikaarlepyyn kokeeseen, ja vaihdoin Stefan Possuksi. Josko saisi sen puuttuvan AVO1:n. Treenattavia asioita meillä on nyt ne kaukot, ihan kokonaisina, muutenkin ensimmäisten käskyjen totteleminen, ja vinot perusasennot. Ja sitten heruu ykkönen Pipaltakin.

Mun koira teki oikeesti ysiä ja kymppiä SM-kokeessa. Huippua!

Pitänee tässä sivuta nopsaan Stefan pari edellistä tokokoettakin. Ykkönen on ollut jo hyvin lähellä!

26.5.201531.5.2015
Paikallaistuminen1010
Paikallamakuu910
Seuruu57,5
Z76
Luoksetulo07
Ruutu85
Ohjattu nouto6,50
Metallinouto59
Tunnari109
Kaukot8,56
214,5216,5

Liitinpä hienon taulukon tokokoe-excelistäni. Kokkolan kokeessa 26.5. Ongelmaksi kävi yllättäen luoksetulo, jossa Stefa teki ylimääräisen stopin seisomaan :D Ohjatussa Stefa lähti väärälle kapulalle, mutta sain sen hyvin korjattua oikealle. Metallinoudossa koira lähti luovutuksen jälkeen takaisin esteelle. Joka tapauksessa, ykkönen oli jo tuon nollatun luoksetulon ja parin muun pikkumokan päässä.

Rotumestaruuksissa Laukaalla mokattiinkin ohjattu! Stefa lähti nätisti hakemaan oikeaa kapulaa, ja kesken palautuksen muuttikin mieltään, juoksi väärälle ja vaihtoi kapulat! Tuomarikin nauroi ettei ollut ennen nähnyt mitään vastaavaa, enkä ollut kyllä minäkään.. Ruudusta Stefa keuli loppuosan seuruuseen ennen käskyä, zetassa se teki yhden vaihdon väärin, ja kaukoissa.. En muista? Sen siitä saa kun ei päivitä heti. Joka tapauksessa, taas jo ohjatun ja ruudun onnistuminen olisi antanut meille sen ykkösen.

Tarkoitukseni oli lopettaa tämä tolkuton tokokokeissa ravaaminen, mutta näiden kahden jälkeen päätin jatkaa. Se ykkönen on kuitenkin niin lähellä! Kunhan saadaan paketti kasaan, niin kyllä me ainakin yksi EVL1 ennen sääntömuutosta saadaan.