Sanaleikki menettää merkityksensä englanniksi käännettynä. No, joskus niin käy.
Vietettiin nyt pari päivää Laitumella. Operaationamme oli rakentaa Roodille ovikello. Äiti oli huolestunut että sen ääni käheytyy jos se joutuu haukkumaan sisälle halutessaan.
Se olikin sitten operaatio. Ensin vietettiin useita tunteja Ideaparkissa vertaillen eri kauppojen ovikellotarjontaa, joka oli ihan paska eikä yhtään koirille suunnattu, minkä jälkeen päätettiin rakentaa oma ovikello koska ihan yhtälaillahan se soi jos siihen kiinnittää valonkatkaisimen.. Minkä jälkeen siskoni romautti sekä minut että DI-miehensä pilvilinnoistamme toteamalla että ulos se ovikello tulee, ei sinne voi laittaa tavallista valonkatkaisijaa. Koska sähköturvallisuus ja turvallisuusluokitukset ja koteloinnit tiättekste? Mä en tiedä, en ainakaan parin viikon takaisen sähkötekniikan tentin mukaan.
No, sitten me ostettiin vaan tavallinen ovikello. Ja yritin sitten opettaa Roodin painamaan sitä nenällään. Rood oppi ihan hyvin, mutta kello kieltäytyi soimasta. Taktiikan vaihto, seuraavaksi Roodin oli painettava kelloa tassulla. Rood oppi senkin, mutta kello perhana ei soinut! Minkä jälkeen siskonmies haki hirveästi työkaluja, ja tarvikkeita, ja päätyi lopulta teippaamaan pienen puupalan painonappiin. Jatkoimme harjoituksia. Nyt kello soi jo, muttei joka kerta. Hitto! Kokeilimme vaikka mitä lisäosia, minkä jälkeen huomasimme että jos käännämme kellon ylösalaisin, siis niin että koiran on painettava nappi maata vasten, kello soi. Jeeee! Sitten veimme sen pihalle ja teippasimme kuistiin. Eikä se soinut enää! Tuotekehittely jatkui niin, että loppuviimeksi kellon toiseen päähän porattiin reikä, jonka läpi survottiin pitkä mutteri, joka kiinnitettiin kummastakin päästään reikänauhaan, ja reikänauha kiinnitettiin puunkappaleeseen niin että ovikello pysyi hieman ilmassa. Vaikea selittää, enkä kuvaakaan ottanut. Yksinkertaisimmin viritelmää voisi kuvailla sanalla ruma. Mutta joka tapauksessa se toimi, mikä on pääasia!
Nyt Roodilla on sitten ovikello. Lol.
Ajettiin me sen kanssa verijälkikin, mutta se oli yksinkertaisesti niin kamalaa etten kerro siitä sen enempää. Kerron sitten seuraavalla kerralla jos se menee paremmin.
Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Rick Astley: Never Gonna Give You Up
Oon edelleen ihan murskana siitä meidän tokokokeesta. Varsinkin kun kaikki muut niittää niin hyviä tuloksia ja mua raastaa. Mitä mä tein väärin? En mä ainakaan treenannut yhtään sen vähempää? Mitä vaihtoehtoja meille jää? Mä vaan olin niin huono!
Ei vaan. Hyvä ystäväni Henni lohdutti minua sanoen että kun nyt mokailen alemmissa luokissa kunnolla ylemmissä luokissa ei sitten enää jännitä ja sujuu hyvin. Toivokaamme niin. Aikomuksenani onkin nyt ilmoitaa Stefa heti seuraaviin sopiviin kokeisiin: Ikaalisiin 1.5, Nokialle 4.5. ja 5.5. Lietoon. Hennikin joutuu tulemaan sinne Lietoon todistamaan sanansa, eli mokailemaan alemmissa luokissa. Hohoo!
Silti on kyllä koulutuskriisi. Treeneissä kaikki sujuu. Seuruu on parantunut (ehkä), liikkeestä seisomisen loppu sujuu oikein. Luoksetulo toimii ekalla käskyllä. Estehypyn ennakointi on poistumassa. Mitä tässä nyt sitten enää treenaa? Ja onko sillä toisaalta merkitystäkään, menihän noi liikkeet kokeenomaisissa hyvin jo aiemminkin. Sitä jännitystä pitäisi kai treenata, mutta en tiedä miten. En mä nyt oikeasti oo alasti treenaamassa kuitenkaan. Tai mitään muutakaan.
Hinku olisi alkaa treenata myös ylempien luokkien juttuja. Mutta sekoittaako ne sitten hirveästi aloa? Ainakin kaukoja ja noutoa me voidaan treenata huoletta, mutta olen aloitellut jo avo-tason jääviäkin, sekä takaisinhypyn harjoittelua. Luoksetulon pysäytyksiäkin ollaan otettu erillään luoksetulosta. Ja tietysti paikkamakuuta piilossa. Eli teoriassa meillä olisi avoin luokkakin kasassa sormia napsauttamalla sitten kun alokas on selvitetty. Mutta nyyh, ei me sitä koskaan selvitetä. Koulutusmasis.
Niin että treenit on olleet vähän turhan järjettömiä nyt. Toisaalta tahtoisin tehdä pelkkää kokeenomaista alokasluokkaa. Toisaalta haluaisin edetä, treenata ruudun ja tunnarin alkeita, kaukoja ja ohjatun suuntia. Tai jotain. Toisaalta haluaisin istua kotona ja murjottaa. Mutta se on hirveän tylsää pidemmän päälle, koitin murjottaa kaksi päivää mutten sitten onnistunut kun naapuri tahtoi olla sosiaalinen. Ja ehkä itsekin vähän kyllästytti se murjotus. Ja kyynärtaipeet hiertyivät kaikesta käsien puuskassapitämisestä ja huoneilma happani puhisemisesta.
Jos treenaisi jotain muuta välillä? BH:n juttuja voisin tehdä enemmän. Vireennostoa ja liikkeestä istumista. Ja mitä näitä nyt on. Odotan kovasti kevättä, lumi on ainakin sulanut jo autoni alta :D Eikö se ole kevään merkki? Sitten voisi treenata maastoja vaan. Jättää kaiken tottiksen pois! Hoh! Siitäs saisi.
Pöh. Avaudun tästä kaikille jotka jaksavat kuunnella. On niin kamala kriisi. Mutta puhuminen on kyllä helpottanut, olen saanut hyviä vinkkejä ja mielipiteitä. Eikä tähän nyt oikeasti auta oikein mikään muu kuin kisaaminen. Jos kerran ongelmana on jännittäminen.. Noh. Sitten me kisataan, henkemme edestä.
Ei vaan. Hyvä ystäväni Henni lohdutti minua sanoen että kun nyt mokailen alemmissa luokissa kunnolla ylemmissä luokissa ei sitten enää jännitä ja sujuu hyvin. Toivokaamme niin. Aikomuksenani onkin nyt ilmoitaa Stefa heti seuraaviin sopiviin kokeisiin: Ikaalisiin 1.5, Nokialle 4.5. ja 5.5. Lietoon. Hennikin joutuu tulemaan sinne Lietoon todistamaan sanansa, eli mokailemaan alemmissa luokissa. Hohoo!
Silti on kyllä koulutuskriisi. Treeneissä kaikki sujuu. Seuruu on parantunut (ehkä), liikkeestä seisomisen loppu sujuu oikein. Luoksetulo toimii ekalla käskyllä. Estehypyn ennakointi on poistumassa. Mitä tässä nyt sitten enää treenaa? Ja onko sillä toisaalta merkitystäkään, menihän noi liikkeet kokeenomaisissa hyvin jo aiemminkin. Sitä jännitystä pitäisi kai treenata, mutta en tiedä miten. En mä nyt oikeasti oo alasti treenaamassa kuitenkaan. Tai mitään muutakaan.
Hinku olisi alkaa treenata myös ylempien luokkien juttuja. Mutta sekoittaako ne sitten hirveästi aloa? Ainakin kaukoja ja noutoa me voidaan treenata huoletta, mutta olen aloitellut jo avo-tason jääviäkin, sekä takaisinhypyn harjoittelua. Luoksetulon pysäytyksiäkin ollaan otettu erillään luoksetulosta. Ja tietysti paikkamakuuta piilossa. Eli teoriassa meillä olisi avoin luokkakin kasassa sormia napsauttamalla sitten kun alokas on selvitetty. Mutta nyyh, ei me sitä koskaan selvitetä. Koulutusmasis.
Niin että treenit on olleet vähän turhan järjettömiä nyt. Toisaalta tahtoisin tehdä pelkkää kokeenomaista alokasluokkaa. Toisaalta haluaisin edetä, treenata ruudun ja tunnarin alkeita, kaukoja ja ohjatun suuntia. Tai jotain. Toisaalta haluaisin istua kotona ja murjottaa. Mutta se on hirveän tylsää pidemmän päälle, koitin murjottaa kaksi päivää mutten sitten onnistunut kun naapuri tahtoi olla sosiaalinen. Ja ehkä itsekin vähän kyllästytti se murjotus. Ja kyynärtaipeet hiertyivät kaikesta käsien puuskassapitämisestä ja huoneilma happani puhisemisesta.
Jos treenaisi jotain muuta välillä? BH:n juttuja voisin tehdä enemmän. Vireennostoa ja liikkeestä istumista. Ja mitä näitä nyt on. Odotan kovasti kevättä, lumi on ainakin sulanut jo autoni alta :D Eikö se ole kevään merkki? Sitten voisi treenata maastoja vaan. Jättää kaiken tottiksen pois! Hoh! Siitäs saisi.
Pöh. Avaudun tästä kaikille jotka jaksavat kuunnella. On niin kamala kriisi. Mutta puhuminen on kyllä helpottanut, olen saanut hyviä vinkkejä ja mielipiteitä. Eikä tähän nyt oikeasti auta oikein mikään muu kuin kisaaminen. Jos kerran ongelmana on jännittäminen.. Noh. Sitten me kisataan, henkemme edestä.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
David Bowie: Where Are We Now?
Hetki jota olette odottaneet! Tai todennäköisesti ette edes muistaneet, mutta uskottelen itselleni että olette istuneet kotisohvillanne näppäimistöä puristaen. KOSKA se kertoo miten meni?!
Eli siis, Maalahden tokokoe. Lähdettiin puolilta päivin Ilmajoelta tyttöjen kanssa ajelemaan, ja mieli oli korkealla. Jee, tähän oltiin tähdätty, nyt se koe olisi, yhtään ei jännittänyt! Vielä. Mutta siinä vaiheessa kun oli meidän vuoromme astua kehään tekemään yksilöliikkeitä, tuntui kuin vatsassa olisi ollut nyrkinkokoinen kivi. Siis ihan oikeasti, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Eli siis kerrataan ensin ryhmäliikkeet. Kehääntulotarkastus ei tuottanut Stefalle mitään ongelmia, kuten ei myöskään luoksepäästävyys. Viereinen koira säikähti tuomaria todella pahasti ja karkasi hihnanmitan päähän. Toisella puolella oleva koira yritti haukata tuomaria, mutta ei osunut joten sai jatkaa koetta. Paikallaolo suoritettiin kolmen ryhmissä, ja me olimme tosiaan keskellä. Kun poistuimme koirien luota, tuomaria säikähtänyt koira juoksi ohjaajansa luo turvaan sitä karvaista miestä. Tuomarin syödä yrittänyt koira sen sijaan keskittyi hetkeksi tuijottamaan Stefaa todennäköisesti pohtien "voisikohan tuon syödä?" Tai enhän minä tiedä kuinka ystävällinen se oli muita koiria kohtaan, säikähdin vain sitä luoksepäästävyystilannetta ja totta kai hermostutti sitten paikallaolossa! Onnekkaasti tilanne rauhoittui, Stefa makasi kuin matto ja toinenkin koira suoriutui mainiosti.
Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 10
Tähän asti siis kaikki hyvin. Sitten niihin yksilöliikkeisiin. Jännitin tosiaan ihan säädyttömästi, noloa myöntääkin. Olin kaatua kuolleena maahan hetkenä minä hyvänsä. Selvittiin kuitenkin kummastakin seuraamsiesta. Koira oli turhan väljä, vaikka videolla näkyykin ettei seuruu näyttänyt ulospäin yhtään niin pahalta kuin se minusta tuntui. Ja parasta kaikessa: Stefa heilutti häntäänsä koko ajan. En tiennyt että se tykkää seuraamisesta niin paljon että on iloinen koetilanteessakin, missä vaiheessa siitä ahdistuneesta seuraajasta tuli iloinen ja innokas? Perusasennoista osa oli liian edessä ja korjasin koiraa vartaloavuilla.
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen vapaana 8
Sitten liikkeestä maahanmeno. Taattua Stefa-laatua. Kun palasin koiran vierelle jalkani tärisivät jännityksestä.
Liikkeestä maahanmeno 10
Jännitys alkoi ahdistaa tosi paljon tässä kohtaa! Mietin vain että toivottavasti en ala itkeä kehässä, olisihan se noloa kun menikin ihan hyvin! Luoksetulo on meidän bravuuri, joten pelätä ei olisi pitänyt, mutta pelkäsin silti! Ja Stefa huomasi sen. Luoksetuloon tarvitsin lisäkäskyn, samoin sivulle siirtymiseen. Tuomarikin totesi että koira varmisteli että tekee varmasti oikein. Mies huomasi siis itsekin että olin tukehtua jännitykseeni.
Luoksetulo 7
Liikkeestä seisomisessa oli ollut ongelmaa perusasennon ennakoinnissa, joten sitä oli työstetty. Ei ennakoinut perusasentoa! Ei kyllä mennyt sitten perusasentoon muutenkaan. Liike siis vallan mainio, mutta perusasentoon kaksoiskäsky eikä siltikään totellut.
Liikkeestä seisominen 8,5
Sitten hyppy. Voi ei se hyppy. Olin jo valmiiksi neuroottinen, että mitä jos koira karkaa hypylle ja koko liike menee nollille? No, kun sanoin liikkeenohjaajalle valmis koira sitten lähti. Kutsuin sen takaisin. Käskyllä se ei sitten enää lähtenytkään, koska olin äsken kieltänyt. Lisäkäskyllä hyppäsi. Kun menin koiran sivulle se väisti aavistuksen. Sivu-käskyjä tarvittiin taas kaksi, kiitos perusasennon ennakointi -koulutuksen, mutta ainakin se sitten istui. Tosin, nollille tämä meni silti kaiken sähläyksen takia.
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10
Kokonaisvaikutukseen sen sijaan olen tyytyväinen! Ihan mahtavaa, että tokoa vihaava ahdistunut Stefa kykeni tälläiseen suoritukseen! Jeejeejee! Seuraavaan kokeeseen sitten vaan, kun jossakin olis..
Kokonaispisteet 156, II -tulos, sijoitus 5/9
Kyllähän se vähän keljuttamaan jäi, että neljä pistettä vajaa ykköstuloksesta. Tuomarikin kysyi palkintojen jaossa että mihis ne neljä pistettä jäi. Reippaana tyttönä vastasin että hyvä kysymys, mietin sitä tänä yönä kun itken itseni uneen.
Mutta me ei tosiaan vähästä lannistuta! Käytiin kotona kääntymässä ja jatkettiin BH-treeneihin. Tykkään ihan hirveästi tuosta vietinnostojutusta jota siellä teemme, Stefasta löytyy ihan uusia vaihteita! Otin sitä tänään pannasta kiinni ja potkin sille patukkaa. Siis pannasta! PANNASTA KIINNI! Ihan järjettömän iso askel, ensimmäinen kerta kun olen pidellyt koiraa pannasta treeneissä! Stefa tosiaan ahdistuu ihan hirveästi, yrittää väistää ja alistuu jos siihen koskee treeneissä, mutta nyt siitä on tulossa ihan oikea koira, joka kestää pienen fyysisen kontaktinkin! Uskomatonta!
Otettiin myös paikallaoloa häiriössä, Stefa oli supermainio. Tosin, häiriö ei onneksi ollut lelupalkattava koira, vaan makupaloin palkattu spanieli. No, häiriö sekin.
Ja harjoiteltiin liikkeestä istumista. Hohoo, seuraavassa alon kokeessa Stefa tarjoaa istumista kaikkiin jääviin ja vielä maahanmenoonkin!
Eli siis, Maalahden tokokoe. Lähdettiin puolilta päivin Ilmajoelta tyttöjen kanssa ajelemaan, ja mieli oli korkealla. Jee, tähän oltiin tähdätty, nyt se koe olisi, yhtään ei jännittänyt! Vielä. Mutta siinä vaiheessa kun oli meidän vuoromme astua kehään tekemään yksilöliikkeitä, tuntui kuin vatsassa olisi ollut nyrkinkokoinen kivi. Siis ihan oikeasti, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Eli siis kerrataan ensin ryhmäliikkeet. Kehääntulotarkastus ei tuottanut Stefalle mitään ongelmia, kuten ei myöskään luoksepäästävyys. Viereinen koira säikähti tuomaria todella pahasti ja karkasi hihnanmitan päähän. Toisella puolella oleva koira yritti haukata tuomaria, mutta ei osunut joten sai jatkaa koetta. Paikallaolo suoritettiin kolmen ryhmissä, ja me olimme tosiaan keskellä. Kun poistuimme koirien luota, tuomaria säikähtänyt koira juoksi ohjaajansa luo turvaan sitä karvaista miestä. Tuomarin syödä yrittänyt koira sen sijaan keskittyi hetkeksi tuijottamaan Stefaa todennäköisesti pohtien "voisikohan tuon syödä?" Tai enhän minä tiedä kuinka ystävällinen se oli muita koiria kohtaan, säikähdin vain sitä luoksepäästävyystilannetta ja totta kai hermostutti sitten paikallaolossa! Onnekkaasti tilanne rauhoittui, Stefa makasi kuin matto ja toinenkin koira suoriutui mainiosti.
Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 10
Tähän asti siis kaikki hyvin. Sitten niihin yksilöliikkeisiin. Jännitin tosiaan ihan säädyttömästi, noloa myöntääkin. Olin kaatua kuolleena maahan hetkenä minä hyvänsä. Selvittiin kuitenkin kummastakin seuraamsiesta. Koira oli turhan väljä, vaikka videolla näkyykin ettei seuruu näyttänyt ulospäin yhtään niin pahalta kuin se minusta tuntui. Ja parasta kaikessa: Stefa heilutti häntäänsä koko ajan. En tiennyt että se tykkää seuraamisesta niin paljon että on iloinen koetilanteessakin, missä vaiheessa siitä ahdistuneesta seuraajasta tuli iloinen ja innokas? Perusasennoista osa oli liian edessä ja korjasin koiraa vartaloavuilla.
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen vapaana 8
Sitten liikkeestä maahanmeno. Taattua Stefa-laatua. Kun palasin koiran vierelle jalkani tärisivät jännityksestä.
Liikkeestä maahanmeno 10
Jännitys alkoi ahdistaa tosi paljon tässä kohtaa! Mietin vain että toivottavasti en ala itkeä kehässä, olisihan se noloa kun menikin ihan hyvin! Luoksetulo on meidän bravuuri, joten pelätä ei olisi pitänyt, mutta pelkäsin silti! Ja Stefa huomasi sen. Luoksetuloon tarvitsin lisäkäskyn, samoin sivulle siirtymiseen. Tuomarikin totesi että koira varmisteli että tekee varmasti oikein. Mies huomasi siis itsekin että olin tukehtua jännitykseeni.
Luoksetulo 7
Liikkeestä seisomisessa oli ollut ongelmaa perusasennon ennakoinnissa, joten sitä oli työstetty. Ei ennakoinut perusasentoa! Ei kyllä mennyt sitten perusasentoon muutenkaan. Liike siis vallan mainio, mutta perusasentoon kaksoiskäsky eikä siltikään totellut.
Liikkeestä seisominen 8,5
Sitten hyppy. Voi ei se hyppy. Olin jo valmiiksi neuroottinen, että mitä jos koira karkaa hypylle ja koko liike menee nollille? No, kun sanoin liikkeenohjaajalle valmis koira sitten lähti. Kutsuin sen takaisin. Käskyllä se ei sitten enää lähtenytkään, koska olin äsken kieltänyt. Lisäkäskyllä hyppäsi. Kun menin koiran sivulle se väisti aavistuksen. Sivu-käskyjä tarvittiin taas kaksi, kiitos perusasennon ennakointi -koulutuksen, mutta ainakin se sitten istui. Tosin, nollille tämä meni silti kaiken sähläyksen takia.
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10
Kokonaisvaikutukseen sen sijaan olen tyytyväinen! Ihan mahtavaa, että tokoa vihaava ahdistunut Stefa kykeni tälläiseen suoritukseen! Jeejeejee! Seuraavaan kokeeseen sitten vaan, kun jossakin olis..
Kokonaispisteet 156, II -tulos, sijoitus 5/9
Kyllähän se vähän keljuttamaan jäi, että neljä pistettä vajaa ykköstuloksesta. Tuomarikin kysyi palkintojen jaossa että mihis ne neljä pistettä jäi. Reippaana tyttönä vastasin että hyvä kysymys, mietin sitä tänä yönä kun itken itseni uneen.
Mutta me ei tosiaan vähästä lannistuta! Käytiin kotona kääntymässä ja jatkettiin BH-treeneihin. Tykkään ihan hirveästi tuosta vietinnostojutusta jota siellä teemme, Stefasta löytyy ihan uusia vaihteita! Otin sitä tänään pannasta kiinni ja potkin sille patukkaa. Siis pannasta! PANNASTA KIINNI! Ihan järjettömän iso askel, ensimmäinen kerta kun olen pidellyt koiraa pannasta treeneissä! Stefa tosiaan ahdistuu ihan hirveästi, yrittää väistää ja alistuu jos siihen koskee treeneissä, mutta nyt siitä on tulossa ihan oikea koira, joka kestää pienen fyysisen kontaktinkin! Uskomatonta!
Otettiin myös paikallaoloa häiriössä, Stefa oli supermainio. Tosin, häiriö ei onneksi ollut lelupalkattava koira, vaan makupaloin palkattu spanieli. No, häiriö sekin.
Ja harjoiteltiin liikkeestä istumista. Hohoo, seuraavassa alon kokeessa Stefa tarjoaa istumista kaikkiin jääviin ja vielä maahanmenoonkin!
maanantai 11. maaliskuuta 2013
David Guetta: She Wolf
En jaksanut keksiä sopivampaa otsikkoa, mutta tää on vaan niin hyvä kappale että hajotkaa siihen ettei se liity mihinkään.
Tänään oli siis IKKJ:n koetreeni. Myönnän stressanneeni sitä aavistuksen, koska ajatuksena oli että jos tää menee hyvin niin en treenaa Stefaa ennen kisoja. Siitä paineistuneena treenasin hieman tavallista enemmän. Ehkä. Sunnuntaina heräsin heti aamulla ja käväisin kentällä reenimässä, mutta sain hillittyä itseni treenaamasta illalla uudestaan. No vähän lenkillä pysähdyin harjoittelemaan seuruuta mutta sitä ei lasketa. Ja tänä aamuna vahingossa kävin taas treenaamassa ennen koetreeniä mutta se vaan lipsahti. Siis lipsahdin suunnittelemaan ja organisoimaan puolen tunnin treenin. Vahingossa.
No mut joo. Sitten se itse koetreeni. Paikalla oli ihan hurjasti porukkaa, mua alkoi ihan jännittämään kun siellä olikin muitakin kuin tavalliset treenikaverit jotka on meidän tyrimiset jo nähneet. 33 koiraa siellä listassa komeili, ja oli kyllä parkkipaikkakin ihan täynnä. Onneksi mulla on niin pieni auto että sen parkkeeraa tarvittaessa vaikka keskikokoiseen kirjahyllyyn.
Salainen aseeni oli taskussa haiseva lauantaimakkara, koska päätin palkata koiran liikkeiden välissä, ettei vaan kellekkään jäisi paha mieli. Makkara joutui koetukselle heti luoksepäästävyydessä, jonka teki Heidi, ihminen joka sijoittuu Stefan mielen laatikostossa samaan lokeroon jalkapallojen ja kaiken muun maailman ihanimman kanssa. Paljon kivempaa kuin lauantaimakkara siis. Jostain ihmeen syystä Stefa kuitenkin vain heilutteli häntäänsä eikä lähtenyt vastaan! Superia. Paikkamakuussa toiselle puolelle osui hieman rauhaton bortsu, joka sai hermoni jo hieman kiristymään :) Odotin kauhulla josko se nousee ja lähtee leikkimään toisella puolella makaavan collien kanssa, sen verran ne toisiaan tiirailivat, kurottelivat ja heiluttelivat häntiään. Hyvin ne silti pysyivät, luojan kiitos, ja Stefakin oli ylihieno ja makasi suorassa! Ihmeellisesti. Paras paikallaolo pitkään aikaan, olin hyvin ilahtunut.
Yksilöliikkeisiin sen sijaan kävi sellainen pieni twisti, että kesken alokasluokan päätettiinkin koota toinen kehä rinnalle, ja minut ja Stefa työnnettiin sinne liikkeitämme suorittamaan. Apua! Olin ihan jumissa jännityksestä. Hassuna sattumana Stefa myös rakastui liikkeenohjaajaamme Jonnaan, joka on kyllä Stefalle tuttu mutta ei ikinä ennen ole yltänyt sinne samaan jalkapallo-osastoon jossa hakumaalimiehemme hilluvat. Nyt Stefa kuitenkin lähti häntä suorana kiskomaan Jonnan luo kun meidät kutsuttiin kehään, ja kävi vielä joka ikisen liikkeen välissä nuuhkimassa Jonnan kädet ihan vaan herkkujen varalta. Ihmekoira.
Mutta siis, seuruulla aloitettiin, ja se olikin suorastaan kohtuullista. Välillä koira aavistuksen edisti tai oli väljä, paikka on siis edelleen hieman hakusessa. Ja vapaana seuraamisessa se otti pari laukka-askelta kohti iloisella äänellä käskyjä jakelevaan Jonnaan, mutta palasi onneksi sivulle kun käskin, ja matka jatkui. Seuruu oli kyllä kieltämättä niin hyvää että en saisi sitä hinkata enää ennen kisoja. Nyyh. Mut kun mä haluun. Täyskäännökset mun pitää tosin tehdä oikealle, kuulemma, niin menisi paremmin, ja pieni armeijan kouluttama pääni meni ihan lukkoon! Kyllä mulle on karjuttu että sellaista asiaa kuin täyskäännös oikeaan ei ole olemassakaan. Nytkö se pitää opetella?
Liikkeestä maahanmeno oli paras mahdollinen, samoin luoksetulo. En tiedä koska koira viimeksi olisi tullut luo niin kovaa, niin tiiviisti ja niin suoraan. Mitä ihmettä, olenko mä oikeasti treenannut sen kuntoon? Liikkeestä seisomisessa Stefa ennakoi istumisen, minä on pikkujuttu, ja helposti autettavissa. Treenailtiin niitäkin viikonloppuna ja ongelmaa ei ollut, mutta pitää näköjään hieman muistuttaa. Mitä liikkeitä siitä enää jäi? Niin, hyppy. Se oli kaikin puolin mainio, ei ennakoinut perusasentoa. Supermahtavaa.
Mitä tästä nyt sitten voi todeta? Tuolla suorituksella tulisi komeasti ykkönen, kai mun on sitten pakko pitää sanani ja olla treenimättä viikkoon. Nyyh! No, me jäljestetään sitten senkin edestä. Ja ihan vähän harjoitellaan sitä seisomisen ennakointia ja täyskäännöstä oikealle. Mutta ihan vähän vaan.
Tänään oli siis IKKJ:n koetreeni. Myönnän stressanneeni sitä aavistuksen, koska ajatuksena oli että jos tää menee hyvin niin en treenaa Stefaa ennen kisoja. Siitä paineistuneena treenasin hieman tavallista enemmän. Ehkä. Sunnuntaina heräsin heti aamulla ja käväisin kentällä reenimässä, mutta sain hillittyä itseni treenaamasta illalla uudestaan. No vähän lenkillä pysähdyin harjoittelemaan seuruuta mutta sitä ei lasketa. Ja tänä aamuna vahingossa kävin taas treenaamassa ennen koetreeniä mutta se vaan lipsahti. Siis lipsahdin suunnittelemaan ja organisoimaan puolen tunnin treenin. Vahingossa.
No mut joo. Sitten se itse koetreeni. Paikalla oli ihan hurjasti porukkaa, mua alkoi ihan jännittämään kun siellä olikin muitakin kuin tavalliset treenikaverit jotka on meidän tyrimiset jo nähneet. 33 koiraa siellä listassa komeili, ja oli kyllä parkkipaikkakin ihan täynnä. Onneksi mulla on niin pieni auto että sen parkkeeraa tarvittaessa vaikka keskikokoiseen kirjahyllyyn.
Salainen aseeni oli taskussa haiseva lauantaimakkara, koska päätin palkata koiran liikkeiden välissä, ettei vaan kellekkään jäisi paha mieli. Makkara joutui koetukselle heti luoksepäästävyydessä, jonka teki Heidi, ihminen joka sijoittuu Stefan mielen laatikostossa samaan lokeroon jalkapallojen ja kaiken muun maailman ihanimman kanssa. Paljon kivempaa kuin lauantaimakkara siis. Jostain ihmeen syystä Stefa kuitenkin vain heilutteli häntäänsä eikä lähtenyt vastaan! Superia. Paikkamakuussa toiselle puolelle osui hieman rauhaton bortsu, joka sai hermoni jo hieman kiristymään :) Odotin kauhulla josko se nousee ja lähtee leikkimään toisella puolella makaavan collien kanssa, sen verran ne toisiaan tiirailivat, kurottelivat ja heiluttelivat häntiään. Hyvin ne silti pysyivät, luojan kiitos, ja Stefakin oli ylihieno ja makasi suorassa! Ihmeellisesti. Paras paikallaolo pitkään aikaan, olin hyvin ilahtunut.
Yksilöliikkeisiin sen sijaan kävi sellainen pieni twisti, että kesken alokasluokan päätettiinkin koota toinen kehä rinnalle, ja minut ja Stefa työnnettiin sinne liikkeitämme suorittamaan. Apua! Olin ihan jumissa jännityksestä. Hassuna sattumana Stefa myös rakastui liikkeenohjaajaamme Jonnaan, joka on kyllä Stefalle tuttu mutta ei ikinä ennen ole yltänyt sinne samaan jalkapallo-osastoon jossa hakumaalimiehemme hilluvat. Nyt Stefa kuitenkin lähti häntä suorana kiskomaan Jonnan luo kun meidät kutsuttiin kehään, ja kävi vielä joka ikisen liikkeen välissä nuuhkimassa Jonnan kädet ihan vaan herkkujen varalta. Ihmekoira.
Mutta siis, seuruulla aloitettiin, ja se olikin suorastaan kohtuullista. Välillä koira aavistuksen edisti tai oli väljä, paikka on siis edelleen hieman hakusessa. Ja vapaana seuraamisessa se otti pari laukka-askelta kohti iloisella äänellä käskyjä jakelevaan Jonnaan, mutta palasi onneksi sivulle kun käskin, ja matka jatkui. Seuruu oli kyllä kieltämättä niin hyvää että en saisi sitä hinkata enää ennen kisoja. Nyyh. Mut kun mä haluun. Täyskäännökset mun pitää tosin tehdä oikealle, kuulemma, niin menisi paremmin, ja pieni armeijan kouluttama pääni meni ihan lukkoon! Kyllä mulle on karjuttu että sellaista asiaa kuin täyskäännös oikeaan ei ole olemassakaan. Nytkö se pitää opetella?
Liikkeestä maahanmeno oli paras mahdollinen, samoin luoksetulo. En tiedä koska koira viimeksi olisi tullut luo niin kovaa, niin tiiviisti ja niin suoraan. Mitä ihmettä, olenko mä oikeasti treenannut sen kuntoon? Liikkeestä seisomisessa Stefa ennakoi istumisen, minä on pikkujuttu, ja helposti autettavissa. Treenailtiin niitäkin viikonloppuna ja ongelmaa ei ollut, mutta pitää näköjään hieman muistuttaa. Mitä liikkeitä siitä enää jäi? Niin, hyppy. Se oli kaikin puolin mainio, ei ennakoinut perusasentoa. Supermahtavaa.
Mitä tästä nyt sitten voi todeta? Tuolla suorituksella tulisi komeasti ykkönen, kai mun on sitten pakko pitää sanani ja olla treenimättä viikkoon. Nyyh! No, me jäljestetään sitten senkin edestä. Ja ihan vähän harjoitellaan sitä seisomisen ennakointia ja täyskäännöstä oikealle. Mutta ihan vähän vaan.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Vivaldi: Storm
TAAS kirjoitan tänne. Mutta tahdon ylistää koiraani!
Tänään käytiin tekemässä Stefan kanssa tokoa ja jälkeä ulkona lumimyrskyssä. Lumimyrskyssä siksi, että minulla oli kiire valua pitkin sohvia ja kaivaa nenää silloin kun keli oli vielä hyvä. Sitten kun Victoria Stillwellin ohjelma loppui oli ulkona jo alkanut pyryttää!
Mutta ei meitä pieni hidasta! Taikka Stefalla oli vähän sellainen ilme, että mee sä, mä voin mennä takas sisälle, kun lumimyrsky meni sen korvasta sisään. Taivaalta tuiskusi Hiacen kokoisia lumipalloja vaakasuorassa äänen nopeudella. Ainakin melkein. Kelistä huolimatta päästiin kuitenkin kentälle, johon tallasin ensin kolme jälkeä ja alettiin sitten Stefanovitsin kanssa tehdä tottista. Seuruu menee eteenpäin koko ajan, mutta on siinä ja siinä onko se valmis maanantain kokeenomaiseen treeniin. Saisi olla, sitten voitaisiin ensi viikko vaan kivailla ja olla ressaamatta siitä tokokokeesta. Mutta mitäpä tuosta, eiköhän me elossa selvitä kuitenkin. Itsevarmuuteni on alkanut kasvaa, omituista?
Otettiin myös jääviä, jotka ovat ihan koevalmiita jo. Tein vain sen virheen, että kokeilin niihin merkkisanaa liikkeen alkuun. Stefa oppi jo yhdestä toistosta vihjeen ja alkoi ennakoida. No, jätin sanan pois ja ennakointi jäi siinä samalla. Koira kyllä erottaa käskyt toisistaan, joten turha minun on ressata mitään vihjesanoja.
Otettiin luoksetuloja, joihin koira tuli suoraan, mahtavaa. Ja sitten loppuivat treenattava alon liikkeet joten tehtiin vähän kaukoja, jotka ovat edistyneet huimasti käskysanan vaihdon jälkeen. Jeejee!
Mutta sitten loppui treenisuunnitelmasta tokoliikkeet ja oli aika ajaa ne jäljet. Mutta piru vie, tuuli oli vienyt ne! Menin haahuilemaan niille paikkeille mistä kuvittelin jäljentekoon lähteneeni. Koira onneksi tajusi homman nimen ja lähti ajamaan. Kyllä minäkin aloin sitten hahmottaa että joo, tästähän mä menin, ja koira ajoikin ihan hyvin, kun mentiin vastatuuleen. Jäljen pituus oli kymmenisen metriä, ja se päättyi keppiin, joka nousi hienosti.
Toka jälki olikin sitten sivutuulessa mutkineen päivineen, ja koira ajoi välillä metrinkin sivussa. Keppien kohdalla se kuitenkin aina palasi jäljelle ne nostamaan, mutta niin sen varmaan kuuluukin tehdä. Tämäkin jälki meni siis hyvin. Keppejä oli jäljellä kaksi, ja pituutta parikymmentä metriä.
Kolmas jälki olisi varmaan pitänyt jättää ajamatta. Olin ihan hukassa mistä se alkoi, MITÄÄN ei ollut enää jäljellä. Koira kuitenkin löysi jäljen siinä pähkäillessäni, ja ajoikin sen hyvin. Kolmisenkymmentä metriä se oli, ja keppejä jälleen kaksi. Luullakseni koira sitten ajoi sen hyvin, meni niin kuin muistelin kävelleeni, ja kepitkin nousivat. Voi että, olen NIIN pulassa kun lumi sulaa enkä näe enää jälkeä, koska on niin vaikea uskoa että koira oikeasti osaa tämän. Mutta osaahan se, superkoira.
Tänään käytiin tekemässä Stefan kanssa tokoa ja jälkeä ulkona lumimyrskyssä. Lumimyrskyssä siksi, että minulla oli kiire valua pitkin sohvia ja kaivaa nenää silloin kun keli oli vielä hyvä. Sitten kun Victoria Stillwellin ohjelma loppui oli ulkona jo alkanut pyryttää!
Mutta ei meitä pieni hidasta! Taikka Stefalla oli vähän sellainen ilme, että mee sä, mä voin mennä takas sisälle, kun lumimyrsky meni sen korvasta sisään. Taivaalta tuiskusi Hiacen kokoisia lumipalloja vaakasuorassa äänen nopeudella. Ainakin melkein. Kelistä huolimatta päästiin kuitenkin kentälle, johon tallasin ensin kolme jälkeä ja alettiin sitten Stefanovitsin kanssa tehdä tottista. Seuruu menee eteenpäin koko ajan, mutta on siinä ja siinä onko se valmis maanantain kokeenomaiseen treeniin. Saisi olla, sitten voitaisiin ensi viikko vaan kivailla ja olla ressaamatta siitä tokokokeesta. Mutta mitäpä tuosta, eiköhän me elossa selvitä kuitenkin. Itsevarmuuteni on alkanut kasvaa, omituista?
Otettiin myös jääviä, jotka ovat ihan koevalmiita jo. Tein vain sen virheen, että kokeilin niihin merkkisanaa liikkeen alkuun. Stefa oppi jo yhdestä toistosta vihjeen ja alkoi ennakoida. No, jätin sanan pois ja ennakointi jäi siinä samalla. Koira kyllä erottaa käskyt toisistaan, joten turha minun on ressata mitään vihjesanoja.
Otettiin luoksetuloja, joihin koira tuli suoraan, mahtavaa. Ja sitten loppuivat treenattava alon liikkeet joten tehtiin vähän kaukoja, jotka ovat edistyneet huimasti käskysanan vaihdon jälkeen. Jeejee!
Elina Voutilaisen ottama kuvituskuva. Ei kai se aiemmin ole täällä vielä ollut? |
Toka jälki olikin sitten sivutuulessa mutkineen päivineen, ja koira ajoi välillä metrinkin sivussa. Keppien kohdalla se kuitenkin aina palasi jäljelle ne nostamaan, mutta niin sen varmaan kuuluukin tehdä. Tämäkin jälki meni siis hyvin. Keppejä oli jäljellä kaksi, ja pituutta parikymmentä metriä.
Kolmas jälki olisi varmaan pitänyt jättää ajamatta. Olin ihan hukassa mistä se alkoi, MITÄÄN ei ollut enää jäljellä. Koira kuitenkin löysi jäljen siinä pähkäillessäni, ja ajoikin sen hyvin. Kolmisenkymmentä metriä se oli, ja keppejä jälleen kaksi. Luullakseni koira sitten ajoi sen hyvin, meni niin kuin muistelin kävelleeni, ja kepitkin nousivat. Voi että, olen NIIN pulassa kun lumi sulaa enkä näe enää jälkeä, koska on niin vaikea uskoa että koira oikeasti osaa tämän. Mutta osaahan se, superkoira.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Beethoven: Symphony No. 5
Ta-ta-ta-taa!! Stefa ja Rood täyttivät tänään viisi vuotta. Ehkä siitä syystä mulla on soinut koko päivän pässä Beethovenin viides. Tai sitten ihan jostain muusta syystä päässä soi tititityy.
Juhlan kunniaksi päätin viedä treenikavereille kakkua. Tai siis muffineita. Kun kerran osui tokotreenit samalle päivälle, ja kun ei välttämättä oo kisatulosleivonnaisia vielä tiedossa vähään aikaan :D Järkytin koko sakin, eiväthän ne osanneet odottaa yllättävää pullantuputusta. Mutta näin.
Muffinien kanssa kävikin vielä niin hassusti, että noutaessani kaupasta pahvimukeja Stefa oli käväissyt pöydällä ja pistänyt muutaman poskeensa. Jostain käsittämättömästä syystä se oli syönyt vaan noita vähäsuklaisempia (joita kuvassa vasemmassa reunassa) ja vieläpä kuorruttamattomina. Ehkä se on niin fiksu että valkkaa ne leivonnaiset joiden syömisestä suutun vähiten. Tai sitten se vaan ei tykkää suklaamuffineista yhtä paljon kuin Daim-muffinsseista vähemmällä suklaalla. Tiedä häntä, tärkeintä on että treenikavereillekkin riitti!
Treeneissä Stefa heti osoitti sen pelätyn viiden vuoden iässä alkavan perkelöitymisen. Paikallaolossa koira ei mennyt maahan ekalla käskyllä. Eikä toisella. No, totesin sitten vähän painokkaammin (enkä edes huutanut!) kolmannen kerran käskyn ja koira heitti suoraan selälleen. Täh? No, uusiks män, ja uudesta alusta koira lähtikin paljon paremmin, totteli ekaa käskyä, pysyi hyvin, ei ennakoinut - kaikin puolin mainiota. Kai sen piti vain osoittaa että osataan sitä olla pöljiä jos tahdotaan.
Tokoilut sujuivat muutenkin hyvin. Liikkeestä seisomiset eivät valuneet, seuraaminen edistyi, hypyssä koira jäi seisomaan ja kaukojen ylösnousukin nopeutui vaihdettuani käskyn. Jeejee, mainio koira!
Ropsukin olis ollut mainio jos se olis päässyt tänään treenaamaan. Ne kun on aikuisia ja sivistyneitä nykyään.
Juhlan kunniaksi päätin viedä treenikavereille kakkua. Tai siis muffineita. Kun kerran osui tokotreenit samalle päivälle, ja kun ei välttämättä oo kisatulosleivonnaisia vielä tiedossa vähään aikaan :D Järkytin koko sakin, eiväthän ne osanneet odottaa yllättävää pullantuputusta. Mutta näin.
Kuorrutin niihin oikein vitosen. Ta-ta-ta-taa! |
Treeneissä Stefa heti osoitti sen pelätyn viiden vuoden iässä alkavan perkelöitymisen. Paikallaolossa koira ei mennyt maahan ekalla käskyllä. Eikä toisella. No, totesin sitten vähän painokkaammin (enkä edes huutanut!) kolmannen kerran käskyn ja koira heitti suoraan selälleen. Täh? No, uusiks män, ja uudesta alusta koira lähtikin paljon paremmin, totteli ekaa käskyä, pysyi hyvin, ei ennakoinut - kaikin puolin mainiota. Kai sen piti vain osoittaa että osataan sitä olla pöljiä jos tahdotaan.
Tokoilut sujuivat muutenkin hyvin. Liikkeestä seisomiset eivät valuneet, seuraaminen edistyi, hypyssä koira jäi seisomaan ja kaukojen ylösnousukin nopeutui vaihdettuani käskyn. Jeejee, mainio koira!
Ropsukin olis ollut mainio jos se olis päässyt tänään treenaamaan. Ne kun on aikuisia ja sivistyneitä nykyään.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Depeche Mode: New Dress
Päivitinpä tälläisen uuden ulkoasun tänne. Ihan puhtaasti siitä syystä että olisi pitänyt tiskata, ja piti keksiä jotain muuta tekemistä. Kuvan on ottanut Elina Voutilainen.
Hurja kymmenen päivän päivitystauon jälkeen pitää vähän selitellä missäs sitä ollaankaan oltu.. No Punkalaitumella! Lauantaina sinne lähdettiin, kera Elinan ja Neten. Elina tuli koulimaan Roodista kunnon näyttelykoiraa, sekä vähän muutakin koiriamme kouluteltiin. Viikonlopun jälkeen Rood seisoskeli kuin australialaislinjainen geelipaimen ja sai jopa minut hetkeksi uskomaan ettei sinne Vaasan näyttelyyn ehkä sittenkään kuolla. Jää nyt nähtäväksi.
Roodin aktivoimiseksi kertailin sen kanssa vähän tokojuttuja, ja arvatkaa vain ottaako päähän! Koira seuraa kuin unelma, jäävät ovat täsmällisiä ja valumattomia, luoksetulo suora. Sen kanssa kun pääsisi häiriötä ja kokeenomaista tekemään niin sen kanssa pitäisi käydä alokkaasta vain hakemassa se ykkönen. Mutta eihän se onnistu kun en voi sitä riittäviä määriä treenailla. Salaa kyllä jo suunnittelen vieväni sen Vaasanviikonloppuna treeneihin ja ottamalla sen kanssa tokoa koirahäiriössä. Muttei se vielä auta, kyllä kokeenomaisissa pitäisi mielellään useamminkin käydä ennen koetta.
Opetin Ropsunaattorille vielä sen keppijutun, jota törkeästi jäljestämisen alkeiksi väitän. Verijälkeä en viitsinyt lumihankeen tehdä kun se olisi ollut liian helppoa. Mutta joka tapauksessa, keppejä nosteltiin, jotta Roodia voi näillä harjoituksilla aktivoida tyhmempikin (lue: äiti ja isä Takku). Kyllä se tuon jäljestämisenkin hoksaisi kun treenaisi vain, mutta se vaatisi tosiaan enemmän läsnäoloa minulta. Äh! Harmittaa hirveästi antaa noin loistavan harrastuskoiran valua hukkaan! No, on sillä onneksi mejä-treenejä ja -kisoja tälle keväälle nyt tiedossa. Sitä isäni sen kanssa sentään harjoittelee. Ilmoitin sen muuten Ilmajoelle mejä-viikonloppuun, mutta osallistujat arvotaan viikkoa ennen kisoja joten ei siitä nyt tiedä päästäänkö kummalle päivälle, kummallekkin, vai kummallekkaan. (Pronominintaivutusta äidinkielen kertaamiseksi.)
Stefanovitz Arkajalan (tai Karvajalan, sen tassukarvoja pitäisi vähän lyhentää) treenit sen sijaan ovat olleet ihan pöljiä koko viime viikon. En ole suunnitellut yhtäkään! Se olisi liian monimutkaista kun treenikentälle pääsee vaan vetämällä talvisaappaat jalkaan ja painumalla ovesta pihalle. Ruutua minä sille pöljäilin. Hienosti se sitä alkoi jo hahmottaa, mutta katsoo nyt tuleeko tollaisesta sähellyksestä mitään siinä vaiheessa kun alan tehdä tuota taas suunnitelmallisemmin. Ja liikkeestä seisomisen sain sille toimimaan ilman käsimerkkiä, jeeeee! Edistystä siis. Seuruutakin hinkattiin, mutta siinä on vieläkin hinkkailtavaa. Tosin, siitä liikkeestä ei varmaan kukaan ole ikinä saanut valmista.
Ilmoittauduin myös yllättäen IKKJ:n BH-kurssille. Ajatukseni oli jättää se väliin, mutta nimeltämainitsematon taho soitti ja yllytti, ja sinnehän minä sitten ilmoittauduin. Eka tunti oli tänään, ja VINK-VINK KAIKKI PAIKALLISET, SIELLÄ ON VIELÄ YKSI PAIKKA VAPAANA. Mukaan siis ehtii vielä, tänään pohdiskeltiin vain liikkeiden teoriaa ja otettiin ekat seuruu- ja paikkamakuuharjoitukset. Toukokuussa olisi kuulemma jo kokeita käytäväksi, mutta ans kattoo mitä tässä nyt ehtii ja jaksaa.
Kurssi alkoi epäilyttää minua heti aluksi kun ekalla tunnilla käytiin lähtötasoja läpi, ja selvisi että minä taisin olla kurssilaisista edistynein. Käytännön harjoitukset osoittivat kuitenkin että kurssi on meillekkin erittäin hyödyllinen, koska siellä painotettiin koiran oikeaa viretilaa ja vireen nostamista tottiksessa. Sitä me kyllä tarvitaan, ihan vaan että selvitään siitä hirviömäisestä seuruupätkästä. Ja opin senkin että leikitän Stefaa väärin. Vieläkin! Koko kesän harjoittelin sitä oikeaa leikkitekniikkaa, ja kuinka jänis ei hyppää koiran suuhun. Mutta nyt olen sitten liian aktiivinen, ja jotain :D No, ihan tottahan tuo on, mutta hienoa että neuvottiin kuinka tuostakin edetään. Stefa kyllä tarvitsee vahvistusta leikkimiseensä.
No niin. Eiköhän tämä riittänyt taas tälle erää, menen varmaan leipomaan koirille kakkua kun ne täyttävät huomenna yhteensä kymmenen.
Hurja kymmenen päivän päivitystauon jälkeen pitää vähän selitellä missäs sitä ollaankaan oltu.. No Punkalaitumella! Lauantaina sinne lähdettiin, kera Elinan ja Neten. Elina tuli koulimaan Roodista kunnon näyttelykoiraa, sekä vähän muutakin koiriamme kouluteltiin. Viikonlopun jälkeen Rood seisoskeli kuin australialaislinjainen geelipaimen ja sai jopa minut hetkeksi uskomaan ettei sinne Vaasan näyttelyyn ehkä sittenkään kuolla. Jää nyt nähtäväksi.
Kuvatodiste |
Opetin Ropsunaattorille vielä sen keppijutun, jota törkeästi jäljestämisen alkeiksi väitän. Verijälkeä en viitsinyt lumihankeen tehdä kun se olisi ollut liian helppoa. Mutta joka tapauksessa, keppejä nosteltiin, jotta Roodia voi näillä harjoituksilla aktivoida tyhmempikin (lue: äiti ja isä Takku). Kyllä se tuon jäljestämisenkin hoksaisi kun treenaisi vain, mutta se vaatisi tosiaan enemmän läsnäoloa minulta. Äh! Harmittaa hirveästi antaa noin loistavan harrastuskoiran valua hukkaan! No, on sillä onneksi mejä-treenejä ja -kisoja tälle keväälle nyt tiedossa. Sitä isäni sen kanssa sentään harjoittelee. Ilmoitin sen muuten Ilmajoelle mejä-viikonloppuun, mutta osallistujat arvotaan viikkoa ennen kisoja joten ei siitä nyt tiedä päästäänkö kummalle päivälle, kummallekkin, vai kummallekkaan. (Pronominintaivutusta äidinkielen kertaamiseksi.)
Stefaa seisoteltiin ihan muuten vain. |
Ilmoittauduin myös yllättäen IKKJ:n BH-kurssille. Ajatukseni oli jättää se väliin, mutta nimeltämainitsematon taho soitti ja yllytti, ja sinnehän minä sitten ilmoittauduin. Eka tunti oli tänään, ja VINK-VINK KAIKKI PAIKALLISET, SIELLÄ ON VIELÄ YKSI PAIKKA VAPAANA. Mukaan siis ehtii vielä, tänään pohdiskeltiin vain liikkeiden teoriaa ja otettiin ekat seuruu- ja paikkamakuuharjoitukset. Toukokuussa olisi kuulemma jo kokeita käytäväksi, mutta ans kattoo mitä tässä nyt ehtii ja jaksaa.
Kurssi alkoi epäilyttää minua heti aluksi kun ekalla tunnilla käytiin lähtötasoja läpi, ja selvisi että minä taisin olla kurssilaisista edistynein. Käytännön harjoitukset osoittivat kuitenkin että kurssi on meillekkin erittäin hyödyllinen, koska siellä painotettiin koiran oikeaa viretilaa ja vireen nostamista tottiksessa. Sitä me kyllä tarvitaan, ihan vaan että selvitään siitä hirviömäisestä seuruupätkästä. Ja opin senkin että leikitän Stefaa väärin. Vieläkin! Koko kesän harjoittelin sitä oikeaa leikkitekniikkaa, ja kuinka jänis ei hyppää koiran suuhun. Mutta nyt olen sitten liian aktiivinen, ja jotain :D No, ihan tottahan tuo on, mutta hienoa että neuvottiin kuinka tuostakin edetään. Stefa kyllä tarvitsee vahvistusta leikkimiseensä.
No niin. Eiköhän tämä riittänyt taas tälle erää, menen varmaan leipomaan koirille kakkua kun ne täyttävät huomenna yhteensä kymmenen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)