Rammstein: Reise, reise

Lauantai ja sunnuntai kuluivat Vappu Alatalon (hirmuisen kalliissa) hyppytekniikkakoulutuksessa. Kurssi oli kyllä hyvä, ja tuli meille tarpeelliseksi, vaikka Vappu itsessään oli vähän pelottava. Ei millään ilkeällä tavalla, mutta se koirasilmä. Koira juoksi halliin, ja Vappu alkoi mutista itsekseen "omituista.. juoksutappa sitä koiraa vähän! ..joo.. ihan niin kuin ajattelinkin.. tuoppa se koira tänne, vilkaisen sitä vähän.. joo.. tässä on selvästi jotain kummaa.. koitappa tästä näin. Onko tää koira aristanut tätä kohtaa tai kipuillut? Tää on nyt tosi kipee tästä." Se oli oikeasti ihan sairaan pelottavaa, ihmiset olivat pitäneet koiriaan terveinä ja sitten niistä löytyi joku kamalan vakava jumi tai muu vika. Osa joutui jättämään kurssin kesken varaten hätäajan osteopaatille.

Stefan kohdalla olin jo valmistautunut siihen että Vappu huomaa sen olevan tyyliin kuollut, ja niinhän Stefastakin vain löytyi.. Menin ihan paniikkiin kun Vappu kysyi jotain koiran kunnosta, terveydestä, läähätyksestä, ja olin ihan varma että se on nyt se sydänvika ja Stefa kaatuu kuolleena maahan hetkenä minä hyvänsä. Siinä mua sitten rauhoiteltiin, ja otettiin asioista selvää, ja hyvä että otettiin. Stefa ei sitten ollutkaan jumissa, se vaan jännitti alkuun (kun muakin jännitti) ja teki ekan hyppyradan kaikki lihakset äärimmilleen jännitettynä. Muuten se oli ihan vetreä(joskin hieroja löysi siitä kyllä avaamisen arvoisen jumin selästä). Ongelmaksi muodostuivat sitten Stefan olemattomat takapään lihakset, sekä syvät lihakset. Hyppyteknisesti se hahmotti asioita hyvin, ja hyppäsi oikein, mutta ei tosiaan jaksanut kovin pitkään koska lihaksia ei takapäässä ollut. Myös rohkeus sillä petti välissä, se kun on tuollainen matalavireinen koira. Vasta sunnuntaina tajusin vaihtaa targetpalkan pallosta frisbeehen, ja Stefaan saatiin kunnolla vauhtia. Sitten se rymisteli menemään esteet kolisten eikä edes huomannut mitään. No, täytynee jatkossa treenata noita hyppytekniikkajuttuja frisbeepalkalla. Voi tosin olla, että sitten kusee se tekniikka :D

Saattaa olla että laitan niitä hyppytekniikkajuttuja tänne mukaan. Tai sitten en laita! Koska olen koulussa ja ohjelmoin kovalla kyydillä CADSia, ei  mulla ole aikaa piirrellä teille paintilla hyppyratoja.

Kattokaa nyt kun mä keskityn koulunkäyntiin.

Perussarja

Tää kuva esittää nyt hyppytekniikan perussarjaa. Se koostuu siis viidestä esteestä ja speedbumbista, jonka takaa koira sarjalle lähetetään. Agilitystä mitään ymmärtämättömänä selitän tämän muille kaltaisilleni. Jonossa on siis viisi estettä, kaikki viiden jalan (oman jalkasi pituuden, about 30 cm) päässä toisistaan. Speedbumb, eli koiran lähetyspaikka, on neljän jalan päässä ekasta esteestä. Esteet pidetään tosi matalina, koska tässä tehdään tekniikkaa! Esteiden korkeus on tässä harjoituksessa 10cm. Nämä ovat medi-koiran harjoituksia, Stefa on tosin maxikokoinen, mutta muuten medikoira(Joo, en itekään tiedä mitä tää tarkoittaa. Ilmeisesti Stefalla on niin lyhyt kroppa että se menisi medistä?). Mini-koirilla esteiden etäisyys 4 jalkaa, speedbumbin 3, maxi-koirilla esteiden etäisyys 6 jalkaa, speedbumb 5. Jos koira ei kokoa itseään kunnolla alastulossa, voi targetin siirtää lähemmäs viimeistä estettä.

Ideanahan tässä koko jutussa on, että kun koira löytää oikean hyppytekniikan, se pitäytyy siinä koska se tuntuu siitä itsestään paremmalta.

Okseriharjoitus

Seuraava harjoitus oli okseriharjoitus. Sen tarkoituksena oli korkeuden hahmottaminen. Ensimmäisen hypyn korkeus oli taas 10cm, ja okseri (eli siis kaksi estettä peräkkäin yhden jalan välillä, tiedoksi ihmisille kuten minä) alkoi korkeudesta 20+25cm. Minikoirilla ensimmäinen hyppy oli korvattu speedbumbilla ja etäisyys oli 4 jalkaa, maxikoirilla hyppyjen etäisyys oli 6 jalkaa.

Okserin korkeutta voi korottaa onnistuneiden hyppyjen myötä 60 senttiin, mutta täytyy muistaa madaltaa estettä myös välillä. Koira lakkaa aika pian yrittämästä, kun huomaa että jokaisen onnistuneen hypyn myötä vaikeustaso nousee. 60 sentin jälkeen etäisyyttä aiempaan hyppyyn pitää lisätä aina jalka per 10 senttiä.

Sunnuntaina aloitettiin etäisyyden hahmotus -harjoituksesta.

Etäisyyden hahmotus

Tässä harjoituksessa jokainen este oli eri etäisyydellä edellisestä. Target pitää sijoittaa kauas, jotta koira ei ala himmailla vauhtia viimeiselle esteelle. Stefa teki niin joka tapauksessa, joten sen kanssa harjoitellaan jatkossa joko sarjalla 5-6-7-7, 5-6-6,5-7 tai 5-6-7-7,5. Korkeutta esteillä oli 10cm. En kuolemaksenikaan muista mitkä olivat korkeudet ja etäisyydet mineillä ja makseilla, mutta veikkaan raa'asti että mineillä sarja alkoi 4 jalasta, makseilla kuudesta.

Stefa hahmotti nää etäisyydetkin hyvin. Mutta sen sijaan että se olisi pidentänyt laukka-askeleen viimeisessä välissä, se alkoi hidastella, kun rohkeus loppui.

Oikea hyppykulma

Seuraava harjoitus liittyi VARMAAN oikeaan hyppykulmaan. En ihan saa selvää muistiinpanoistani :D Siinä on kolme 10cm estettä 5 jalan etäisyydellä toisistaan, ja sen jälkeen 9 jalan päässä korkeampi este, Stefalla 20cm. Maksikoirilla etäisyys alkuesteillä oli 6 jalkaa, mutta tämä 9 jalan este saattoi olla koirasta riippuen jopa 35cm. Sen korkeutta ei harjoituksen aikana vaihdettu.

Koira siis hyppi tätä sarjaa, ja viimeistä estettä siirrettiin ensin kauemmas, askel tai kaksi kerrallaan, sitten taas vähän lähemmäs, kauimmillaan 16 jalan päähän. Koira oppii näin hahmottamaan oikean kohdan hypylle. Stefa sai tässä laukan kuntoon tuossa viimeisessä välissä, vaikka aiemmassa harjoituksessa se oli alkanut hiipiä laukan kokoamisen sijaan. Tai jotain! Joku asiasta ymmärtävä varmaan itkee mun kuvailujeni äärellä, mutta toivottavasti joku edes saa jotain käsitystä. Ja jos ei saa, niin ainakin ymmärrän itse kun myöhemmin tarkistan miten näitä harjoituksia taas tehtiinkään.

Tätä harjoitusta voi tehdä myös sillä okserilla. En tiedä mitä eroa siihen sitten tulee.

Vikana tehtiin vapaavalintaista harjoitusta, ja Stefa sai tehdä lajinomaista, me kun oltiin tuolla treenaamassa pk-estettä. Perusharjoitukset on totta kai samoja siitä huolimatta.

Lajiharjoitus tokoesteellä.

Harjoitus alkoi perussarjalla, neljä 10cm korkeaa estettä 5 jalan etäisyydellä toisistaan. Lopussa oli tokoeste 15cm korkeana 7 jalan päässä. Tässä meillä oli KUMMALLINEN ongelma, Stefa ei tahtonut hypätä tokoestettä osana sarjaa. Se hyppäsi sen, jos aloitin kolme hyppyä ennen, mutta ei neljän hypyn jälkeen. Tähän ei löytynyt mitään logiikkaa, Stefa hyppäsi tokoesteen mielellään, ja hyppäsi sen myös osana sarjaa, mutta toi neljäs este sitä ennen oli liikaa. Lopulta Stepanderi alkoi myös kiertämään vikaa estettä, siis paimentamaan palkkaansa. Sitten oltiin vaan tosi hämmentyneitä kaikki. No, tätä harjoitusta voi tehdä joskus jos haluaa, jos saa sen toimimaan.

Tähän loppuun voisin vielä vetää ranskalaisilla viivoilla jotain huomioita hyppytekniikasta noin ylipäätään. Huomiot liittyvät sekä agiin että pk-esteisiin.

• Kisaavalla koiralla hyppytekniikkaa on tehtävä jopa kerran viikkoon, joka tapauksessa säännöllisesti.
• Pidä huolta koiran fysiikasta, kropallaanhan se hyppää.
• Jos koira tömähtää alastulossa, sen hyppytekniikassa on vikaa.
• Koiran syvät lihakset suojaavat sitä vammoilta.
• Hyppyharjoitusten aloituksessa istuma-asento tärkeä, koira ei saa istua perseellään, vaan takajaloillaan.
• Älä IKINÄ hypyytä koiraa lentävän esineen perään, tai rimat kolisee ja koira hajoo.
• Kiinteän esteen harjoitukset ensin rimaan pujotetulla lakanalla, jotta koira ei hajoa kolahduksista.
• Korkeusharjoitusten loppuun aina matalampi hyppy.
• PK-harjoittelussa ota kiinteällä esteellä liikkeen muita osia, noutoa, paluuhyppyä.
• Pidä huoli että koira näkee targetin harjoituksissa.

Ihmisen tehtävät:

• Koiran fysiikan kuntoon laittaminen
• Fyssari tekee kokonaissuunnitelman, koska koiraa käytetään hieronnassa, osteopaatilla..
• vertailuna, mm-tasolla kisaavat käyttävät koiraa huollossa jopa 2 viikon välein, kerran viikossa agia treenaavalle riittää 6-12 viikon välein, koirasta riippuen.

•  Koiran opettaminen
• anna koiran opetella hyppäämään rauhassa, se oppii sen parhaiten itse näillä sarjoilla
• opeta koira kuuntelemaan ohjausta jo ennen rataharjoittelua
• pidä ohjaaminen systemaattisena

 Koiran tehtävät:

• reitin löytäminen seuraavalle esteelle
• etäisyyden arviointi
• ponnistuspaikan valinta
• painon siirto takaosalle
• hyppykulma
• korkeuden arviointi
• tasapainon löytäminen hypyn jälkeen

Ja aiheesta kukkaruukkuun! Tahdon kertoa myös eilisistä tokotreeneistä. Koska ne olivat MAGEET. Suurimmat onnistumiset tulivat luoksetulon pysähdyksessä, kun tein sellaisen keskikokoisen läpimurron. Stefaa ei voi palkata lelulla koska se alkaa hiipiä, ja makupalan lentoa se ei vaan näe ja juoksee läpi. Siispä: laitoin makupalan pieneen rasiaan, ja nyt viskon sitä rasiaa! Stefa tökkää kuin seinään! Huraa!

Ruudussa päätin oikoa kulmissa ja lähetin koiran kohti ruutua, ja karjaisin seis kun se pääsi ruutuun. Se teki ihan täydellisen stopin, pysähtyi takarajalle minua kohti. Palkka lensi avustajalta ja olin hirmu onnellinen.

Seuruussa jankkaan vasemmalle käännöksiä ja takapään käyttöä. Treenikaveri muistutti mua kikasta jota olenkin joskus käyttänyt, mutta sittemmin unohtanut: käännös vasemmalle ja ala peruuttaa! Stefaan tuli heti enemmän takapään käyttöä mukaan, huraa! Tulin oikein iloiseksi.

Niin, ja liikkeestä istumista nopeutettiin avustajan naksutellessa koiralle aina sen takapuolen laskeutuessa maahan. Se kun on tehnyt istumisen kahdessa osassa, kyykistys, ja hiiiidas istuminen. Ihan omasta virheestäni, kun olen palkannut sen jo siitä kyykkäämisestä. Nyt se alkoi istua kunnolla, jes!

Kaukotkin olivat mahtavia. Stefalla on niissä tosi hyvä tekniikka.

Tunnarissa se toi pari kertaa väärän, mutta pohti itse ja korjasi. Kyllä sekin taas kuntoon saadaan. 

Possukin on edistynyt aiemmin angstaamissani ongelmissa. Kun olin hyppytekniikkakurssilla se hengaili Villen kanssa kotona, ja oli yksinkin tunnin tai pari Villen käydessä töissä. Ja oli hienosti! Luunsa se oli kuulemma kantanut woodoorinkiin yksin ollessaan, mutta muuten oli hyvinkin rauhallinen. Aivan mahtavan upeaa!

Autossakin se odottaa vuoroaan niin nätisti, että ehkä mä vaan hyväksyn että se on aika pieni odottamaan hihnassa kentän laidalla.

Tälläistä tänään. Kaikkea positiivista.

David Bowie: Heroes

Yleisön pyynnöstä kirjoitin koosteen tämänpäiväisestä Vappu Alatalon "Psyykkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa" -seminaarista. Kolmen tunnin seminaari oli tynkä Vapun tavallisesta luennosta, mutta aivan mahtava sekin! Kirjoitin vaivaiset kahdeksan sivua muistiinpanoja, joten tämä on aika pitkä kooste.

Huomatkaa että kirjoitin tämän itse omin sanoin, ja olen saattanut myös ymmärtää jotain väärin. Toivottavasti tästä kuitenkin on teille apua, musta ainakin tuntuu että tulevaisuus kisoissa ja kokeissa on paljon aiempaa valoisampi.

Vappu Alatalon luento Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa

20.9.13

Oikea vireystila

Se mikä yleensä koesuorituksen pilaa on ohjaajan väärä vireystila ja siihen vaikuttava jännittäminen. Viretila johtuu autonomisesta hermostosta eikä ole siis suoraan ihmisen itse hallittavissa. Viretilaa pystyy kuitenkin muuttamaan rutiineilla ja ennen kaikkea itsensä tuntemisella.

                             Suorituksen kannalta optimaalisin viretila on yleensä keskitasolla, ei liian korkealla eikä liian matalalla. Ohjaajalle sopivin viretila on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja siksi kannattaa kokeilla kisoissa erilaisia viretiloja, ja näin ottaa selvää mikä sopii itselle parhaiten. Jokaisella ihmisellä on oma luontaisesti sopiva viretila, jossa koesuoritus sujuu parhaiten.

                             Pitää huomioida, että myös koirilla on omat ominaiset viretilansa. Joskus hyvät koirat ja hyvät ohjaajat eivät vain toimi yhteen, ja usein syy löytyy juurikin viretilasta. Esimerkiksi korkeassa vireessä parhaiten toimivan koiran viretila yhdistettynä matalassa vireessä toimivaan ohjaajaan, saattaa aiheuttaa koiran korkean vireen laskua matalammaksi, pois optimaalisuorituksesta, samoin kuin ohjaajan vireen nousua pois hyvältä virealueelta. Myös koiria voidaan opettaa siirtämään virealuettaan, mutta lähtökohtaisesti on helpompaa jos ohjaaja opettelee koiralleen sopivan viretilan. ”Vieraassa” viretilassa kisaaminen on usein väsyttävämpää, mutta tuloksen kannalta lähes välttämätöntä.

                             Tärkeää tässä on oppia löytämään oma viretilansa jolla toimii parhaiten. Se selviää yleensä vain kokeilemalla, mutta koska kokeissa ja kisoissa tulee kuitenkin käytyä voi niistä osan uhrata eri viretilojen kokeiluille. Jatkossa sitten toivon mukaan päästään vähemmillä koekäynneillä samoihin tuloksiin. Kirjaa ylös millainen olo oli, miten meni, mitkä merkit tarkoittavat että kaikki on ok, tai virettä on nostettava tai laskettava. Opi myös tuntemaan koirasi!

                             Kun oikea viretila on löytynyt, pitää sitä oppia hallitsemaan. Teoriassa tämä on yksinkertaista: jos vire on liian matala, on sitä nostettava, jos taas liian korkea, on sitä laskettava. Vire kuitenkin johtuu aiemmin mainitsemastani autonomisesta hermostosta, joten sen säätäminen ei onnistu tuosta vaan. Jos ihminen on herkkä musiikille, kannattaa musiikkia käyttää tähän apuna, rauhalliset kappaleet laskevat virettä ja nopeatempoiset kappaleet nostavat virettä(tämäkin on yksilökohtaista). Koerutiiniin voi myös sisällyttää jonkin tietyn musiikkikappaleen tai bändin, joka jatkossa tuo ihmisen oikeaan mielentilaan. Jännittäminen nostaa viretilaa, samoin kuin esimerkiksi tanssahtelu. Syvään hengittäminen taas laskee sitä. Kun vireen säätämisestä on tehty rutiini, se säätyy koepaikalla jo itsestään.

                             Pitkässä suorituksessa, esim. monta kisastarttia samana päivänä, useampipäiväiset kisat, pitää myös muistaa että korkeassa vireessä toimiva ohjaaja (ja koira!) pitää laskea starttien välissä alemmalle viretasolle, jotta jaksetaan suorituksen loppuun. Esimerkkinä koira ja ohjaaja voivat mennä autoon suoritusten välillä, mikä yleensä tarkoittaa koiralle turvallista lepopaikkaa, ja ohjaajalle rauhoittumista kisapaikan vilinästä.

Mielikuvaharjoittele. Tokossa, liikkeiden välissä, käy seuraava liike pari kertaa läpi päässäsi – ehdit kyllä. Vasta kun seuraava suoritus on selkeänä mielessäsi, vastaa ”valmis”.

Jännitys ja sen hallinta

Jännitystä on kahta tyyppiä. Hyvää jännitystä, joka nostaa vireen oikeaan tilaan, ja huonoa jännitystä, joka siirtää ihmisen väärään viretilaan.

                             Jännitys aiheuttaa monia reaktioita, muun muassa ärtyneisyyttä. Jos koepaikalla ihmiset tiuskivat ja ovat epäkohteliaita, yritä ymmärtää – heitä vain jännittää.

                             Jännityksen syynä on yleensä liialliset tavoitteet. Pitää saada parhaat mahdolliset pisteet. Pitää olla parempi kuin muut. Pitää saada ykkönen. Pitää saada luva. Heitä kaikki tavoitteesi kokeen ajaksi romukoppaan. Ensin on tehtävä koesuoritus, sen jälkeen mietitään miten ne tavoitteet menivätkään. Älä mieti tavoitteita koetilanteessa, mieti koiraasi. Unohda suorituspaineet. Luota koiraan. Keskity johonkin muuhun. Tarvittaessa koepaikalla voi kokeilla esimerkiksi koordinaatiojuoksua, niin ettei ehdi ajatella tulevaa suoritusta. Tai ota mukaan ristikoita ratkottavaksi! Liiku, se rentouttaa. Kehon on pakko toimia kunnolla (hengitys, sydän) jos juokset pari spurttia. Myös lämmin vaatetus rentouttaa. Hengitä syvään.

Jos koira käyttäytyy koepaikalla omituisesti

RAUHOITU niin koirakin yleensä muuttuu normaaliksi.

Opi tunnistamaan jännityksen alku. Huomaat sen ehkä ensin perhosista vatsassasi, mutta jännitys alkaa kuitenkin aina aivoissasi. Kun alkaa jännittää, mieti. Mikä sen laukaisi? Miten sen voi seuraavalla kerralla välttää? Analysoi. Mitä tapahtui kun kaikki kaatui?

                             Myös rutiini helpottaa jännittämistä. Mitä mietit treeneissä? Mieti samaa kokeessa.

ANALYSOI suoritustasi

SEURAA eri vireiden ja tilanteiden vaikutusta

RUTIINI auttaa selviämään koetilanteesta

TREENAA PÄÄTÄSI

Itseluottamus

Älä puhu epäonnistumisista. Virhe on mahdollisuus kehittyä. Epäonnistuminen on vain onnistuminen jossa on mukana virhe. Yleensä epäonnistuneet suoritukset sisältävät paljon onnistuneita kohtia ja vain yhden virheen. Epäonnistumisia ei ole.

                             Keskity olennaiseen, eli siis positiiviseen. Jos kehästä tullessasi joku muu kiinnittää huomiosi virheeseen (”Voi vitsi kun teillä meni hyvin kunnes se luoksetulo..”) ESTÄ SE. (”Sori mun pitää kyllä nyt mennä palkkaan tää koira.”) Kehitä itsellesi tapoja paeta negatiivisista keskusteluista. Kaikki muu on todennäköisesti mennyt hyvin, keskity siihen.

                             Älä mene kokeeseen tavoitteella ”täytyy saada ykkönen”, ”pakko saada karsintanollat kasaan SM-kisoja varten”. Mene kokeeseen mittaamaan oma tasosi. Heitä taas ne tavoitteet romukoppaan. Ne ovat kisatilanteessa vain tiellä. Tekeminen kehittää, ja se on tärkeintä.

                             Kokeen jälkeen tee kaavio (eli jälleen kerran, analysoi!). Mikä meni hyvin? Mitä pitää vielä treenata? Hyvin menneitä asioita pitää löytää tuplasti enemmän. Mitä enemmän niitä löydät, sen paremmaksi itsetuntosi kehittyy.

Tavoitteet

Vuosiluvut tavoitteissa todennäköisesti hidastavat niitä, luoden suorituspaineita. Ajattele tavoitteet enemmänkin toiveina. Kuten noin sata kertaa aiemmin on mainittu, älä ainakaan mieti niitä koetilanteessa! Silloin ajatellaan ”Katsotaan miten käy, tätä varten me ollaan treenattu.”

                             Pyri realistisuuteen omissa tavoitteissasi. Aseta ne ennemmin aavistuksen (huom. aavistuksen, ei paljon) alakanttiin, jotta ne on helpompi saavuttaa ja siten kohottavat itseluottamustasi. Käy tavoitteitasi myöhemmin läpi, jos listassa on enemmän saavuttamatonta kuin saavutettua, tavoitteesi eivät olleet realistisia.

                             Tavoitteena on oltava asiassa kehittyminen, ei siinä valmistuminen. Näyttäkää mulle valmis seuruu!

Kokeeseen valmistautuminen

Ennen kokeeseen lähtöä rutiinisuorituksen on oltava niin hyvä, että sillä pääsee läpi(tai saa nollan). Jos liikkeet eivät mene treeneissä ekalla toistolla (ja rutiinilla) hyvin, miksi ne menisivät kokeissa? Sama juttu agilityssä, jos kolmosen rataa ei pääse ekalla yrityksellä nollana läpi, on aika pieni todennäköisyys että se menisi kokeessakaan. Treenaa valmiiksi ennen koetta.

                             Usko itseesi. Älä välitä virheistä. Puhu itsellesi järkeä. Jos pää alkaa sanoa ”ei me pystytä tähän, aurinko paistaa väärästä kulmasta, musta kissa käveli yli tien, kentällä on väärä pohja” totea takaisin että höpö höpö. Me pystytään tähän treeneissäkin.

Jos koira tekee omituisen virheen treeneissä ennen koetta, unohda se. Jos se ei ole sitä virhettä ennenkään tehnyt, ei se tule todennäköisesti tekemään sitä jatkossakaan – saati sitten siellä kokeessa.

Luottamus kasvaa rutiinin myötä. Keskity ja luota itseesi kaikissa tilanteissa. Ajattele, että pystyt kisoissa suoriutumaan tasosi mukaan. Ja jos virhe kuitenkin tulee, hyväksy itsesi! Ihmiset tekevät virheitä, ja aika harvan elämä on kiinni yhdestä ykkösestä (tai nollasta).

                             Koesuoritusta vaikeuttavat eniten ne tavoitteet. Voittaminen on liian tärkeää, ja itsetunto on liian usein sidottuna tuloksiin.

Kohota itseluottamusta

1.       Haasta itsesi

2.       Pilko treeni niin että onnistut usein.

3.       Muista onnistumiset hyvin ja pitkään

4.       Tee itse aina omat päätöksesi (ei kokeeseen koska joku pakottaa, ei ohjata agirataa niin kuin muut ohjaa, jos ei itse tahdo)

5.       Kehu kavereita ja valmentajia. (Tää on joku amerikkalainen juttu. Kannattaisko meidän suomalaistenkin koittaa?)

6.       Tee vaihtelevia treenejä

7.       Huolehdi hyvinvoinnistasi (MUISTA tää! Koirista kyllä huolehditaan, muttei itsestä. Syö hyvin, nuku hyvin, rentoudu riittävästi. Hemmottele itseäsikin. Äläkä vaadi itseltäsi liikoja.)

8.       Valitse innostuneita ihmisiä ympärillesi (Yleisöstä tuli huomautus ”ei liian innostuneita, ne masentaa!” Mä taas kysyn, miten kukaan voi olla liian innostunut koiraharrastamaan? Vai oonko mä itse sellainen masentavan innostunut :D )

9.       Ajattele positiivisesti!

10.   Muista unelmasi!

Mitä enemmän kritisoit muita, sitä enemmän kritisoit itseäsi.

Kisavalmius

·         Lajiosaaminen

·         Koirankoulutusosaaminen

·         Fyysinen osaaminen

·         Henkinen osaaminen

Kisatilanne alkaa ilmoittautumisesta: valmistautuminen, kisa, loppuanalyysi.

                             Tunnista suorituksen optimitilat. Rytmitä päiväsi kisaan sopivasti. Jos häiriötä kisapaikalla ilmenee, älä huomioi sitä, ja jos huomioit, palaudu siitä. Katsele maailmaa ennemmin vaaleanpunaisten kuin tummansinisten lasien läpi.

Valmistautuminen

Tee tämä itsellesi tyypillisesti: milloin aloitat valmistautumisen, mitä teet ja missä vaiheessa, oikea mieliala ja tunnetila..

                             Sosiaalinen kartta on tärkeä muistaa! Ketkä vaikuttavat mielialaasi koepaikalla, ketkä ovat hyödyksi ja ketkä haitaksi. Jälleen kerran, kehitä sneikki katoamistapa haitallisten ihmisten suhteen. ”Sori mun pitää mennä nyt vessaan..”. (Yleisön huomio: Ai siksi kisapaikoilla on aina niin pitkät vessajonot!)

                             Pidä huolta rutiineistasi ja rituaaleistasi. Opettele huomioimaan käytöksesi ennusmerkit, minkälainen jännitys tarkoittaa hyvää suoritusta, minkälainen virheitä.

Kisa-analyysi

Tämä on lopulta se mikä auttaa sua kehittymään. Listaa seuraavat asiat:

Yleisarvosana asteikolla 1-5

Miten saavutit aiemmin asettamasi suoritustavoitteet asteikolla 1-10

Ajatukset eri vaiheissa

Tunteet

Yleisfiilis

Keskittyminen

Fyysinen olo

Miten rutiinit sujuivat

Ulkoiset tekijät (sää, kenttä, ihmiset..) ja oliko niistä hyötyä vai haittaa

Stam1na: Viestintuoja

Nyt pieni mainoksenpätkä tähän väliin. Tuota banneria klikkaamalla pääset Mushin sivuille lunastamaan itsellesi ilmaisen Vaisto-aterian. Mä näitä jo yhden lunastin, mutta koska olen köyhä opiskelija tahtoisin toisenkin, joten tässä tälläinen mainos :D

  

Tämähän on tosiaan ateria, eli menisi päivittäisestä koiranruuasta, mutta mä käytän niitä palkkoina koirille mm. tunnarista, jäljen kepeistä, hakumaalimiehiltä.. Missä nyt ikinä tarvitsenkaan superpalkkaa! Siihen nämä kelpaavat hyvin, ovat koiran mielestä superhyvää, ja paljon helpompia käsitellä kuin joku kissanruoka. Käytin aiemmin sellaisia pakastepötköjä sun muita, mutta ne on niin mahdottomia paloitella sopiviksi palkoiksi, että siirryin tommosiin köntsiin(kaverin vinkistä). Ja voin kyllä suositella! Mätkäiset jäisenä rasiaan ja annat sulaa sinne, ja ta-daa, raakaruokapalkka!

Ps. Kampanja on voimassa syyskuun loppuun, eli tässä vaiheessa on jo pieni kiire.

Stam1na: Kaksi reittiä, yksi suunta

Juuri maanantaina väitin että kirjoitan sitä vähemmän mitä treenaan, ja heti kumoan sen.

Eilen tehtiin tyttöjen kanssa hakua. Stefalla oli etenemistä ja yliheittoja harjoitteleva treeni. Tuuli oli selvästi alueen vasemmalta puolelta, jossa oli kolme maalimiestä. Maalimiehet kuljettivat koiraa 10-15 metriä minkä jälkeen kutsuin sen keskilinjalle ja lähetin toiselle puolelle. Vasemmalle Stefa irtosi joka kerta tosi hyvin, ja kaksi yliheittoakin onnistui mahtavasti. Vasemmalta oikealle yliheitot eivät onnistuneet, ja kummallekkin oikean puolen maalimiehelle piti lähettää uudelleen, kun tuuli tosiaan niin voimakkaasti että koiran piti kiertää kaukaa alueen ulkopuolelta saadakseen hajun. Löysi se silti kaikki maalimiehet ilman apuja, ja mikä parasta, ei ahdistunut uudelleenlähetyksistä. Sen kanssa on edistytty ihan uskomattomasti tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Vielä kun se alkaisi löytää ne maalimiehet heti ekalla lähetyksellä, voisin alkaa miettiä kokeita. Ei kun, eihän sillä ole ilmaisut vielä kunnossa. Mokoma pikkuseikka, unohtui :D

Possusenkin kanssa ehdittiin tehdä, ja se sai kaksi maalimiestä sinne vasemmalle puolelle mistä tuuli hyvin. Ekaa kertaa pidin sitä jo hihnassa, tavoitteena että voisin myöhemmin viedä sen sitten kaummas sen saatua hajun, ja lähettää vasta sieltä. Se sai jo aika kaukaa hajut, jopa kymmenen metrin päästä. Pentuhaku on tosi hauskaa, kun Possu on niin innoissaan ja tohkeissaan :D Se osaa jo mennä maalimiehellä maahan, se on paljon noin pieneltä.

Hirvikin siellä metsässä möykkäsi. Treenikaverini oli tosi terävä ja ammui sille takaisin, ja sai vastauksen kutsuunsa. Luojan kiitos se(hirvi, ei Heidi) ei uskaltanut tulla lähemmäs katsomaan, kiimainen hirvipukki olisikin hämärästä metsästä vielä puuttunut.

Tänään kävin treenimässä vähän tokoa, ja samalla harjoittelin Possusen odottelua kentän laidalla. Possu oli tosi hienosti hiljaa ja nätisti treenatessani Stefan kanssa tunnaria, tosin, sillä oli kalkkunankaula houkuttimena. Sen jälkeen vähän leikin Possusen kanssa ja otin maahanmenoa ja sivulletuloa, minkä jälkeen se jäi siansaparon kanssa taas odottelemaan. Se pysyy kyllä nätisti niin kauan kun sillä on saparo purtavana, mutta sen loputtua alkaa vinkuminen. Nyyh. Kunpa se jäisi pois. Stefa teki kaukojen vaihtoja, ja tekikin tosi hyvin, kun ottaa huomioon että niitä tehtiin nyt ekan kerran takapalkalla, ja kentällä.

Sitten tehtiin jälkeä Anun kanssa. Anu neuvoi mut tallomaan FH-jäljen Irrille, ja sain seurata vierestä sen ajamista. Sitten ajettiin Stefan ja Possusen jäljet, ja selvisi että oon opettanut about kaiken väärin. Onko ihme että Stefa ei kehity :D Stefa kyllä selvisi jäljestään ihan ok, heti kun minä olin saanut runsaasti neuvoja liinan käsittelyyn ja koiran avustamiseen sillä. Jatkossa osaan tehdä jäljet paremmin. Possusella tein namijälkeä, joka vaihtui namiruuduksi, kun Possu ei oikein edennyt vaan söi nameja vuoroin edestä, vuoroin takaa. Sain neuvot ruudunkin tekemiseen, ja taas päivä pelastui. Nyt on pitkästä aikaa jälkimotivaatiotakin, kun tiedän mitä tehdä! Ja kaikkein nolointa tässä on se, että mulla oli tosi korkea kynnys lähteä treenaamaan jälkeä seurassa, kun Stefa on niin huono, mutta jos olisin tehnyt sen jo alkukesästä olisin päässyt treenaamaan oikein ja Stefa olisi paljon pidemällä kuin mitä se on nyt. Mutta, toivotaan että lumi sataa vasta maaliskuussa, niin päästään treenaamaan jälkeä vielä pitkään.

Huomiselle mulla ei ole vielä mitään suunnitelmia. Pitäisikö suorastaan pitää tauko treenistä? Vitsi vitsi.

Cheek: Timantit on ikuisia

Musta tuntuu että mitä enemmän mä treenaan sitä vaikeemmaks tulee blogin päivittäminen. Ajattelen koko ajan "päivitän sit huomisten treenien jälkeen". Mutta jos joka päivä treenaa, ei saa aikaseks päivittää koskaan.

Ei vaan, lauantaina en treenannut kun auto oli rikki enkä päässyt metsään.

Stefan seuruu on varmaan parasta mitä se on ikinä ollut. Siis suorat pätkät. Käännökset ja täyskäännökset ovat ihan kuraa, liian väljiä, ja sössin ne jotenkin itsekin kun mietin jo ennen käännöstä että "kohta se menee huonosti" ja teen käännöksen hitaasti, käännellen omituisesti hartioitani sun muuta. Niitä pitäisi nyt harjoitella, että saataisiin hyvää seuruuta aikaiseksi. Tänään treenissä kääntyiltiinkin hulluna täyskäännöksiä ja vasemmalle käännöksiä, ja sainkin vähän ideaa miten niiden kanssa nyt tästä jatkaa. Isoimpana ongelmana taitaa olla Stefan yksipäisyys, se kun ei sisäistä takapäätään yhtään. Pitäisi treenata sitä sen kanssa, mutta kun turhaudun ihan hirveästi jos koitan opettaa sille jotain takapäänkäyttötemppuja, kun se ei vaan tajua. Se on yksipäinen koira.

Kaikkea muutakin pientä säädetään Stefan kanssa tokossa. Kuten tunnaria. Se lähti edistymään tosi hyvin tänään. Ja ruutua. Stefalla on sinne jo hurja hinku, kun olen jättänyt hienosäädön pois, ja palkannut sitä vain ruutuun juoksemisesta. Metallikin nousee maasta, välillä luovutukseenkin asti. Oon miettinyt jos vaihtaisin keskikokoisen kapulan pieneen, mutta en ole varma onko se edes tarpeellista. Kyllä tuosta varmaan kokonainen liike saadaan. Hyppynoutokin sujuu jo, mutta kaukoja pitäisi harjoitella enemmän. Mitä jäi jäljelle? Luoksetulo, seisomaan pysäyttäminen tarvitsee lisää harjoittelua. Mutta ehkä me joskus vielä voittajaan päästään. Ja ai niin, liikkeestä istuminen on ihan kuraa, joten en puhu siitä.

Possun kanssa stressaan. Se oli mulla vapaana metsässä ja lähti rusakon perään. Harmitti. Tuli se sitten takaisin, kun oli hukannut rusakon, mutta nyt oon ihan varma että siitä tulee rusakoiden perään sinkoileva hirviö jota ei uskalla pitää ikinä vapaana missään. Nyyh.

Stressaan sitäkin kun sille pitäisi opettaa hirveästi asioita kun se ei osaa vielä mitään! Toisaalta, se ei oo ollutkaan mulla vielä kuin runsaan kuukauden, mutta on se silti ollut jo niin kauan että sen pitäisi osata edes jotain. No, tuleehan se käskystä luokse, yleensä. Ja osaa hakeutua jo perusasentoon hienosti. Ja menee maahan käsiavulla. Ja jäljestää namijälkeä, ja hakee maalimiehiä. MUTTA se ei osaa mitään sillä lailla "istu" ja se istuu, ilman apuja. Maahanmenoonkin se tarvitsee melkoisen avun. No, ehkä sen ei tarviikkaan osata istua kun en oo sitä opettanutkaan. Enkä muutenkaan ajattele että se olisi ekana opetettavien listalla.

Mutta se ei osaa odottaa autossa vinkumatta. Yleensä osaa mutta ei aina. Hihnassa kentän laidalla se ei osaa odottaa ollenkaan, kokeilin tokoilla Stefan ja Possun kanssa kävelymatkan päässä ekan kerran sunnuntaina ja eihän se sitä osannut. No, kävin ostamassa siansaparoita ja kokeilen seuraavan kerran saparohäiriöllä. Jos se sitten keskittyisi saparon syömiseen eikä vinkumaan mun ja Stefan perään.

Eikä se osaa olla yksin yksin kotona. Osaahan se Stefan kanssa olla, ja nätisti onkin, mutta yksin se ei ole kotona ollut koskaan. Pitäisi varmaan opettaa, mutta en tiedä mihin tunkisin Stefan alkuopetuksen ajaksi. Monimutkaista.

Mutta se on kyllä mainio pentu noin muuten. Kaiken se oppii mitä sille opettaakin. Kun vaan ehtisin ja muistaisin kaiken.

Ylvis: The Fox

Possun jalat pitenevät päivä päivältä. Se oli jo 38 senttiä korkea kun mittasin sen viime viikolla. Ei paljoakaan Stefaa pienempi, siis. Painoa Possusella on jo 7,4 kiloa. Stefalla sitä oli 16,8, missä olisi varmaan se 0,8 pudotettavaa. En tiedä, oikeasti se voi olla ihan hyvänkin kokoinen.

Ollaan treenattu aika paljonkin kaikenlaista. Kun vaan muistaisin mitä! Kummankin kanssa on tehty tokoa, mikä on ollut hauskaa ja edistynyt ihan kivasti. Tosin, Stefan tunnariläpimurto otti takapakkia kun vein tunnarin treeneihin, eihän se sitä osannut enää. Seuruu sen sijaan on edistynyt! Takaistunut. Kyllä te tiedätte. Taidan muuten kertoa tän saman vitsin aina kun puhun Stefan edistämisongelmasta? Vähänkö oon hauska.

Joka tapauksessa, sain seuraamiseen vinkin alkaa palkata Stefa selän takaa, makupaloilla. Pidän makupalat oikeassa kädessä, siirrän ne siitä selän takaa vasempaan käteen ja palkkaan siitä. Tällä on ollut välitön vaikutus Stefan seuraamispaikkaan, se (kuulemma) kulkee koottuna kun takapää edistää ja etupää yrittää olla oikealla paikalla. Hauska ajatus. Koska olen skeptinen, ajattelin tänään koetreenissä videoida meidän suorituksen, jotta löydän siitä taas jotain moitittavaa.

Possu taas on tajunnut mitä kentällä tehdään. Sen kanssa on tosi hauska treenata, kun kentälle mennessä se alkaa jo hakea paikkaa vasemman jalkani vierestä, ja on ihan intoa piukassa namien ja lelujen perään. Possusta tulee vielä jonain päivänä tosi hieno!

Stefan kanssa tehtiin myös pk-tottiksen a-estettä. Päästiin harjoittelemaan säädettävällä, ja voitiin aloittaa niin loivasta esteestä että se oli Stefan mielestä hauskaa. Siitä olen sitä jyrkentänyt, ja Stefan itsetunto on kasvanut. On mahtavaa kun se suihkaisee esteestä yli jo niin tosissaan, kun on tajunnut ettei se olekkaan niin mahdottoman jyrkkä. Vaikka onhan se jo melkein.

Minä myös rikoin Stefan tässä välissä, juurikin a-esteellä. Lämmittelin sen hyvin, ja päätin palkata sen vasta alastulovaiheessa ettei se hyppää esteen laelta maahan. Sitten tietysti heti ensimmäisellä toistolla, koiran ylitettyä esteen turvallisesti, heitin narupallon palkaksi ja Stefa teki kuperkeikan napatessaan sen maasta. Raukka alkoi ontua takajalkaansa ja sen päivän treenit loppuivat siihen. Stefa-parka ei tajunnut yhtään miksi hauskat treenit loppuivat niin lyhyeen, vaikka klenkkasi takajalkaansa aivan mahan alla.

Esineruutuakin tein Stefan kanssa, pitkästä aikaa. Vaatimattomasti tein sille 3-luokan ruudun, koko 50x50m, kolmella esineellä joista jokainen haettiin. Stefa työskenteli hienosti (vaikka aika matalassa vireessä) ja löysi hienosti kaksi ekaa esinettä. Toisen esineen luovutukseen saatiin yllättävä häiriö kun random sieniterrieri syöksyi Stefan karvoihin kiinni, ja Stefa pöläytti sen kauemmas ennen kuin palasi jatkamaan luovutusta. Ja lähti siitä hienosti työskentelemään kolmatta esinettä. Ja löysi senkin. Melkoinen super-Stefa.

Ja jälkeä. Possu ajaa makkarajälkeä hienosti. Stefa ajoi metsässä keppijälkeä yllättävällä harhajäljellä kun samaiset sienestäjät koirineen toikkaroivat sen yli. Ei onneksi haitannut. Ja sieniterrieri pysyi tällä kertaa hallinnassa.

Mitä jää jäljelle? Ai niin, hakua. Stefa on löytänyt hakutreeneihin ihan uuden asenteen. Sillä on tehty jo vähän tyhjiäkin, vaikka ensin täytynee keskittyä suorakaiteen mallisiin pistoihin, jotta tyhjätkin saataisiin etenevämmiksi. Pitää myös opettaa Stefa käyttäytymään maalimiehellä, viime treeneissä se haukkasi reiän yhteen maalimieheen. Vahingossa tosin, kun maalimies piti frisbeetä käsi koiran ja lelun välissä. Ei se ollut onneksi iso reikä, mutta ei se maalimieskäyttäytyminen sitä ainakaan suurenna.

Possunen teki tänä aamuna toiset hakutreeninsä. Se on aivan mainio, tokotreeneissä se tokoilee, jälkitreeneissä se jäljestää, ja hakutreeneissä hakee ilmavainulla. Ja lenkillä tietysti vaan on lenkillä. On mahtavaa kuinka se erottaa eri tilanteet toisistaan.

Joka tapauksessa, Possunen etsi kolme maalimiestä hajunhauilla. Possu on hurjan motivoitunut maalimiehille, ja sinkoaa etsimään heti kun hihnan irrottaa. Ja kyllä se maalimiehen löytääkin, tosin, se löytää siinä välissä myös kaikki epäilyttävät kannot ja kivet, jotka saattaisivat antaa palkkaa jos niitä vähän nuolee. Eiköhän se ajan kanssa tajua että kannattaa etsiä maalimiehet hajun, ei ulkonäön perusteella. Kyllä se haisteleekin, ja haistaa jo kaukaa minne on sinkoamassa, mutta varmuuden vuoksi se lirputtaa ne kannotkin. Eihän sitä koskaan tiedä.