Meikä elää koiraelämää internetin kautta, kun tää puolustusvoimat ei kauheesti tarjoo aktiviteetteja siihen suuntaan. Sotakoirien kanssa oon kyllä päässyt lenkille, mutta en siitäkään kovin onnelliseksi tullut kun sotakoiraohjaajat kertoi tarinoita niiden koirien oloista.. Ihan tuli mieleen, että jos olisin sotakoiraohjaajaksi päässyt niin olisin saattanut jo lentää pihalle vahvojen mielipiteitteni vuoksi.
Nyt kuitenkin tiivistän vuoden 2011 tavoitteet. Ne olivat suuruudessaan "ehkä voitais käydä tokon alossa hakemassa ykkönen". No eihän me nyt käyty. Joten, täältä kassulta on hyvä uhota ja suunnittelen kovasti ensi vuotta.
2012!
Luonnetesti
Eli, kaikessa lyhykäisyydessään, Rood on nyt ilmoitettu luonnetestiin Huittisiin samalle viikolle kun meikällä on tj0. Eli sunnuntai 8.4.
Tokoa!
Tätä on mun hyvä treenata yksin kassulla, kun teen treenisuunnitelmia ja luen kirjoja aiheesta. Tavoitteena alo1, LOPULTAKIN, ja loppuvuodesta avo korkkaamaan. En ole pitkään aikaan ollut näin innostunut treenaamaan tokoa, mutta ehkä treenitauko on ajanut minut hulluuteen :D
Palveluskoiralajit
Koska muutimme Seinäjoelle (tai tulemme muuttamaan, jahka mä tuun täältä armeijasta ja nappaan Roodin mukaani uuteen kämppääni) täytyy ensin ottaa selvää paikallisista harrastusseuroista ja mitä niissä voi harrastaa. Tästä siis myöhemmin lisää.
Agility...
Taidan luovuttaa suosiolla tämän suhteen. Roodin spondyloosin takia ei kannata harrastaa täysillä, ja jos alan huvikseni bortsun kanssa pyöriä kentällä saatan viedä treenipaikan joltakulta jolla olisi oikeita tavoitteita, tuntuu sen verran olevan tunkua tuonne Lakeuden Agilityharrastajiin. Mutta eiköhän me pärjätä muutenkin.
Mitähän muuta tässä vielä kertoisi. Rood on oma karvainen itsensä. Käy lenkillä äitini kanssa ja juttelee joskus kanssani Skypessä. Tosin, ei ne pitkiä keskusteluja ole, kun Rood toteaa vaan hau, ja ääneni kuultuaan juoksee ovelle tervehtimään. Rood ei ihan ole se teurastamon lihaisin luu :)
Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori
torstai 8. joulukuuta 2011
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Status Quo: In the Army now
Varuskuntasairaalasta kirjoittaa tylsistynyt päivystäjä!
Rood Karvanoppa on lomaillut äitini luona viimeiset kolme kuukautta kun minua on Niinisalossa koulutettu lääkintämieheksi. Raportteja koirasta saan useita kertaa päivässä, yleensä tyyliä "koirasi tökkii, koiraasi pitää koko ajan rapsuttaa, koiraasi pitää koko ajan lenkittää". Kyllähän minä sen tänne ottaisin jos voisin, mutta en usko että yksikön päällikkö arvostaisi tuvassamme nukkuvaa bordercollieta.
Treenaaminen on siis jäänyt, ellei oteta lukuun eräänä lomaviikonloppuna riehuttamaani esineruutu- ja hakutreeniä, kun laitoin koiran etsimään vuoroin lelujaan, vuoroin itseäni. Täytyy sanoa, että ensimmäiseksi hakuharjoitukseksi homma meni ihan hyvin, kun laitoin apuohjaajan(äiti-parkani) pitelemään koiraa, piilouduin itse metsään ja "etsi äijä" komennolla Rood Karvanoppa tajusi heti mistä oli kyse. Muutaman kerran teimme tälläistä yksinkertaista harjoitusta, ennen kuin Rood päätti että minun mukanani pitämät lelut ovat turhia, ja kävi ensin hakemassa syvemmältä metsästä kunnon tukin ja raahasi sen sitten minun luokseni. Kyllä siitä hakukoiran saisi, kun vain pääsisin täältä gineksestä sitä treenaamaan :D No, ensi keväänä sitten.
Esineruutukin sujui, kuten aina. Kyllä se piski vaan osaa. Ja on ihanaa treenata sen kanssa, kun se on ollut niin pitkään turhanpanttina, että ottaa kaiken tosissaan ja riehuu henkensä edestä. Motivaatiota siis ainakin löytyy.
Valkohäntäpeuranmetsästyskin alkoi, ja kävin tietenkin metsästyskauden alkupäivänä ampumassa jälleen seuran ensimmäisen peuran. Peuran onneksi, Roodin epäonneksi, muistin vielä kuinka ammutaan muullakin kuin rynnäkkökiväärillä ja verijälkikoiraa ei tarvittu. Sitäkin Rood pääsee varmaan touhuamaan, riippuen siitä kuinka ruosteessa isän ja veljen ampumataidot ovat. Toistaiseksi Roodin tehtäväksi jäi vain tarkistaa ruumis väärien hajujen varalta. Kyllä se ihan peuralta haisi, sanoi koira.
Rood ei ole ikinä oikein välittänyt peurojen jaloista, joten päätin tarjota niitä tutuille koiraihmisille, sivubisneksenä :D Jätin fiksusti jalat sitten kuistille kun tulin lahtivajalta elinten ja raajojen kanssa, enkä katsonut millä puolella ovea koira oli. Kun sitten muistin ottaa koiran sisälle, olivat kaikki peuranjalat jo onnellisesti kadonneet, todennäköisesti äidin kukkapenkkiin. Tietenkin ne jalat olivat jänniä sen ainoan kerran kun en niitä yrittänytkään koiralle tarjota vaan olin suoraan viemässä ne muualle. Mutta hei, kyllä näitä peuroja vielä kaatuu ja jalkoja riittää. Pitäköön Rood nuo ensimmäiset neljä, katkon niitä lisää jahka ehdin.
Terveisin Niinisalon Terveysaseman päivystäjä Tykkimies Takku. TJ 186. Loppu.
Rood Karvanoppa on lomaillut äitini luona viimeiset kolme kuukautta kun minua on Niinisalossa koulutettu lääkintämieheksi. Raportteja koirasta saan useita kertaa päivässä, yleensä tyyliä "koirasi tökkii, koiraasi pitää koko ajan rapsuttaa, koiraasi pitää koko ajan lenkittää". Kyllähän minä sen tänne ottaisin jos voisin, mutta en usko että yksikön päällikkö arvostaisi tuvassamme nukkuvaa bordercollieta.
Treenaaminen on siis jäänyt, ellei oteta lukuun eräänä lomaviikonloppuna riehuttamaani esineruutu- ja hakutreeniä, kun laitoin koiran etsimään vuoroin lelujaan, vuoroin itseäni. Täytyy sanoa, että ensimmäiseksi hakuharjoitukseksi homma meni ihan hyvin, kun laitoin apuohjaajan(äiti-parkani) pitelemään koiraa, piilouduin itse metsään ja "etsi äijä" komennolla Rood Karvanoppa tajusi heti mistä oli kyse. Muutaman kerran teimme tälläistä yksinkertaista harjoitusta, ennen kuin Rood päätti että minun mukanani pitämät lelut ovat turhia, ja kävi ensin hakemassa syvemmältä metsästä kunnon tukin ja raahasi sen sitten minun luokseni. Kyllä siitä hakukoiran saisi, kun vain pääsisin täältä gineksestä sitä treenaamaan :D No, ensi keväänä sitten.
Esineruutukin sujui, kuten aina. Kyllä se piski vaan osaa. Ja on ihanaa treenata sen kanssa, kun se on ollut niin pitkään turhanpanttina, että ottaa kaiken tosissaan ja riehuu henkensä edestä. Motivaatiota siis ainakin löytyy.
Valkohäntäpeuranmetsästyskin alkoi, ja kävin tietenkin metsästyskauden alkupäivänä ampumassa jälleen seuran ensimmäisen peuran. Peuran onneksi, Roodin epäonneksi, muistin vielä kuinka ammutaan muullakin kuin rynnäkkökiväärillä ja verijälkikoiraa ei tarvittu. Sitäkin Rood pääsee varmaan touhuamaan, riippuen siitä kuinka ruosteessa isän ja veljen ampumataidot ovat. Toistaiseksi Roodin tehtäväksi jäi vain tarkistaa ruumis väärien hajujen varalta. Kyllä se ihan peuralta haisi, sanoi koira.
Rood ei ole ikinä oikein välittänyt peurojen jaloista, joten päätin tarjota niitä tutuille koiraihmisille, sivubisneksenä :D Jätin fiksusti jalat sitten kuistille kun tulin lahtivajalta elinten ja raajojen kanssa, enkä katsonut millä puolella ovea koira oli. Kun sitten muistin ottaa koiran sisälle, olivat kaikki peuranjalat jo onnellisesti kadonneet, todennäköisesti äidin kukkapenkkiin. Tietenkin ne jalat olivat jänniä sen ainoan kerran kun en niitä yrittänytkään koiralle tarjota vaan olin suoraan viemässä ne muualle. Mutta hei, kyllä näitä peuroja vielä kaatuu ja jalkoja riittää. Pitäköön Rood nuo ensimmäiset neljä, katkon niitä lisää jahka ehdin.
Terveisin Niinisalon Terveysaseman päivystäjä Tykkimies Takku. TJ 186. Loppu.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
YUP: Auringon pieksämät
Meillä on ollut hurjaa.
Torstaina käytiin tervehtimässä sukulaisia Seinäjoella. Ei tuo Rood mikään tirriäinen olekaan, ihan oli samaa kokoa äitinsä ja siskonsa kanssa, mummu taisi olla ihan vähän isompi. Ja Stefa-tytön kanssa ihan saman näköinenkin. Jos olisi koirat kääntänyt niin että ruskea puoli vain näkyy ja häntä on piilossa, olisi ollut vaikeuksia tunnistamisessa. Ja ihan samanlainen hellyydenkerjääjä oli koko perhe. Oli hauskaa istua keittiössä kun muutama koira työnsi kuonoa syliin ja kerjäsi silityksiä. On se hassua kun Roodiin olen jo niin tottunut, mutta kun kolme muuta koiraa käyttäytyy ihan samalla tavalla se on jo jotenkin koomista :D Ei se olekkaan opittu käyttäytymismalli, geeneissä se kulkee.
Kamera oli mukana, mutta akku oli ikävä kyllä tyhjä. Pahoittelen.
Ja sitten se jännittävä/hirvittävä puoli. Perjantaina sitten käytiin vähän ajelemassa. Rood istui takapenkillä poikaystävän autossa jossa ei tietenkään ollut ilmastointia. Matkaa ei ollut edes kymmentä minuuttia, joten en tyhmänä tajunnut kastella koiraa tai mitään muutakaan ennen autoon menoa. Vähän yli puolessa välissä matkaa Roodin olo alkoi olla selvästi tukala, läähätti ja kuola valui todella epätavallisesti. Ensin ajattelin että käveltäisiin sen kanssa loppumatka, mutta sitten totesin ettei onnistu. Tienvieren ojat olivat ihan kuivat ja minulla oli matkassa vain puolen litran vesipullo, koiran juotavaksi, eikä siis riittävästi ylikuumentuneen koiran kasteluun. En keksinyt muuta ratkaisua kuin komentaa poikaystävän ajamaan kovempaa, ja heti tämän äidin pihaan päästyä nappasin koiran syliin ja heitin paljuun, sellaisiin ihmisenkeittotynnyriin. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu lähinnä koomiselta tervehtiä anoppia heittämällä koira tämä kylpytynnyriin, mutta sillä hetkellä tilanne oli kyllä kamala. Roodilla oli niin kuuma ettei se juurikaan liikkunut, tassut sojottivat joka suuntaan ja kuola valui vaahtona. Pitelin sitä tynnyrissä mahan alta, koska koira ei pystynyt edes uimaan. Hetken päästä se onneksi virkosi, ui ympyrän ja kiipesi itse pois. Takajalat olivat vielä kumman tönköt, mutta työnnettyäni koiran takaisin saaviin ja sen uitua sieltä pois toistamiseen koira oli jo palautunut normaaliksi. Kastelin sen vielä letkusta ja vahdin koko loppupäivän että se makasi paikallaan kuistilla, rakkiparka. Rood oli vahvasti eri mieltä, se tuntui olevan virkistyneempi kuin pitkään aikaan, olisi halunnut leikkiä anopin koiranpennun kanssa ja kissanpojan kanssa vähän leikiskelikin kun en viitsinyt siltä niin pientä iloa riistää. Mutta oli kyllä tyhmä olo, ei pakattukaan koiraa autoon uudelleen ennen kuin vasta ihan illalla, jolloin oli jo sopivan viileää.
Eikä ollut, typerää kyllä, edes ensimmäinen vastaava tapaus. Välillä on joutunut kutsumaan koiran sisään kesken jalkapallonpeluun ja pitämään kylmän suihkun alla kunnes hengitys tasaantuu. Tuo raukka varmaan juoksisi itsensä hengiltä jos sitä ei vahtisi.
Nyt olenkin ollut koiran kanssa oikein turhan tarkka, yhtään vastaavaa tapahtumaa en halua enää kokea, seuraavalla kerralla ei välttämättä ole vesiallasta paikalla. Lenkkeily on jätetty päivällä kokonaan, palloleikitkin pihalla. Iltaisin vasta saa koira isommat liikuntansa, ja nekin isolta osin järven rantaan uimaan. Roodia tilanne ei onneksi haittaa, nyt piski leikkii sisällä palloleikkejä ja juoksee rannassa sitten isommat puhtinsa pois. On käynyt onni sijainnin suhteen, tämä Etelä-Pohjanmaan asunto on aivan järven vieressä.
Että sellaista meillä. Nolottaa kyllä vähän, kun naapurin bulldoggi on säässä kuin kotonaan mutta minun bortsuni on kaiken aikaa lämpöhalvauksen partaalla, ellei sitä pidä paikallaan varjossa.
Sitten ihan ilmoitusluontoisesti kerron että blogi hiljenee nyt joksikin aikaa(niin kuin se ei hiljainen olisi ollut jo viimeisen vuoden). Rood siirtyy äidin hemmoteltavaksi ja minä lähden viikon päästä armeijaan. Mutta jos joku haluaa lukea muita kuin koirajuttuja(tai toivon mukaan vähän koiria sivuavia) niin Sport-lehden kotisivuilla pitäisi kohta alkaa ilmestyä kirjoittamani armeija-aiheinen blogi.
Torstaina käytiin tervehtimässä sukulaisia Seinäjoella. Ei tuo Rood mikään tirriäinen olekaan, ihan oli samaa kokoa äitinsä ja siskonsa kanssa, mummu taisi olla ihan vähän isompi. Ja Stefa-tytön kanssa ihan saman näköinenkin. Jos olisi koirat kääntänyt niin että ruskea puoli vain näkyy ja häntä on piilossa, olisi ollut vaikeuksia tunnistamisessa. Ja ihan samanlainen hellyydenkerjääjä oli koko perhe. Oli hauskaa istua keittiössä kun muutama koira työnsi kuonoa syliin ja kerjäsi silityksiä. On se hassua kun Roodiin olen jo niin tottunut, mutta kun kolme muuta koiraa käyttäytyy ihan samalla tavalla se on jo jotenkin koomista :D Ei se olekkaan opittu käyttäytymismalli, geeneissä se kulkee.
Kamera oli mukana, mutta akku oli ikävä kyllä tyhjä. Pahoittelen.
Ja sitten se jännittävä/hirvittävä puoli. Perjantaina sitten käytiin vähän ajelemassa. Rood istui takapenkillä poikaystävän autossa jossa ei tietenkään ollut ilmastointia. Matkaa ei ollut edes kymmentä minuuttia, joten en tyhmänä tajunnut kastella koiraa tai mitään muutakaan ennen autoon menoa. Vähän yli puolessa välissä matkaa Roodin olo alkoi olla selvästi tukala, läähätti ja kuola valui todella epätavallisesti. Ensin ajattelin että käveltäisiin sen kanssa loppumatka, mutta sitten totesin ettei onnistu. Tienvieren ojat olivat ihan kuivat ja minulla oli matkassa vain puolen litran vesipullo, koiran juotavaksi, eikä siis riittävästi ylikuumentuneen koiran kasteluun. En keksinyt muuta ratkaisua kuin komentaa poikaystävän ajamaan kovempaa, ja heti tämän äidin pihaan päästyä nappasin koiran syliin ja heitin paljuun, sellaisiin ihmisenkeittotynnyriin. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu lähinnä koomiselta tervehtiä anoppia heittämällä koira tämä kylpytynnyriin, mutta sillä hetkellä tilanne oli kyllä kamala. Roodilla oli niin kuuma ettei se juurikaan liikkunut, tassut sojottivat joka suuntaan ja kuola valui vaahtona. Pitelin sitä tynnyrissä mahan alta, koska koira ei pystynyt edes uimaan. Hetken päästä se onneksi virkosi, ui ympyrän ja kiipesi itse pois. Takajalat olivat vielä kumman tönköt, mutta työnnettyäni koiran takaisin saaviin ja sen uitua sieltä pois toistamiseen koira oli jo palautunut normaaliksi. Kastelin sen vielä letkusta ja vahdin koko loppupäivän että se makasi paikallaan kuistilla, rakkiparka. Rood oli vahvasti eri mieltä, se tuntui olevan virkistyneempi kuin pitkään aikaan, olisi halunnut leikkiä anopin koiranpennun kanssa ja kissanpojan kanssa vähän leikiskelikin kun en viitsinyt siltä niin pientä iloa riistää. Mutta oli kyllä tyhmä olo, ei pakattukaan koiraa autoon uudelleen ennen kuin vasta ihan illalla, jolloin oli jo sopivan viileää.
Eikä ollut, typerää kyllä, edes ensimmäinen vastaava tapaus. Välillä on joutunut kutsumaan koiran sisään kesken jalkapallonpeluun ja pitämään kylmän suihkun alla kunnes hengitys tasaantuu. Tuo raukka varmaan juoksisi itsensä hengiltä jos sitä ei vahtisi.
Nyt olenkin ollut koiran kanssa oikein turhan tarkka, yhtään vastaavaa tapahtumaa en halua enää kokea, seuraavalla kerralla ei välttämättä ole vesiallasta paikalla. Lenkkeily on jätetty päivällä kokonaan, palloleikitkin pihalla. Iltaisin vasta saa koira isommat liikuntansa, ja nekin isolta osin järven rantaan uimaan. Roodia tilanne ei onneksi haittaa, nyt piski leikkii sisällä palloleikkejä ja juoksee rannassa sitten isommat puhtinsa pois. On käynyt onni sijainnin suhteen, tämä Etelä-Pohjanmaan asunto on aivan järven vieressä.
Että sellaista meillä. Nolottaa kyllä vähän, kun naapurin bulldoggi on säässä kuin kotonaan mutta minun bortsuni on kaiken aikaa lämpöhalvauksen partaalla, ellei sitä pidä paikallaan varjossa.
Sitten ihan ilmoitusluontoisesti kerron että blogi hiljenee nyt joksikin aikaa(niin kuin se ei hiljainen olisi ollut jo viimeisen vuoden). Rood siirtyy äidin hemmoteltavaksi ja minä lähden viikon päästä armeijaan. Mutta jos joku haluaa lukea muita kuin koirajuttuja(tai toivon mukaan vähän koiria sivuavia) niin Sport-lehden kotisivuilla pitäisi kohta alkaa ilmestyä kirjoittamani armeija-aiheinen blogi.
lauantai 1. tammikuuta 2011
Yugi vs Jaden: Battle
Myöhästyneet joulun ja uudenvuoden toivotukset!
Vuosi 2010 on koiratouhujen osalta nopeasti tiivistetty. BH-koe saatiin suoritettua, mutta siinä se. Minä pääsin opiskelemaan, joskaan en sinne minne halusin. Koira oppi helsinkiläiseksi, joskaan ei Stadissa asu vielä kaikkia viikkoja.
Ensi vuosi lienee hiljainen, sen voin varoittaa jo etukäteen. Kevään vietän jälleen lukemalla eläinlääkiksen pääsykokeisiin, koiraa treenaan minkä lukemiseltani ehdin :) Jos saataisiin edes se ALO1 tokosta niin olisi jo hienoa. Kesällä lähden armeijaan ja sieltä takaisin tulen sitten.. joskus. Se jää nähtäväksi :D Eli kevään vielä yritän päivitellä, mutta sen jälkeen palaamme asiaan kun minut heitetään ulos Niinisalosta.
Joulukorttia ei ole, mutta etsin tähän nyt jonkun kuvan, jotta näkyy mitä koiralle kuuluu :)
Ainoa ei-sumea kuva Rood Karvanopasta :D Kuvassa esiintyy myös random Jehu itte, ei sukua Roodille.
Vuosi 2010 on koiratouhujen osalta nopeasti tiivistetty. BH-koe saatiin suoritettua, mutta siinä se. Minä pääsin opiskelemaan, joskaan en sinne minne halusin. Koira oppi helsinkiläiseksi, joskaan ei Stadissa asu vielä kaikkia viikkoja.
Ensi vuosi lienee hiljainen, sen voin varoittaa jo etukäteen. Kevään vietän jälleen lukemalla eläinlääkiksen pääsykokeisiin, koiraa treenaan minkä lukemiseltani ehdin :) Jos saataisiin edes se ALO1 tokosta niin olisi jo hienoa. Kesällä lähden armeijaan ja sieltä takaisin tulen sitten.. joskus. Se jää nähtäväksi :D Eli kevään vielä yritän päivitellä, mutta sen jälkeen palaamme asiaan kun minut heitetään ulos Niinisalosta.
Joulukorttia ei ole, mutta etsin tähän nyt jonkun kuvan, jotta näkyy mitä koiralle kuuluu :)
Ainoa ei-sumea kuva Rood Karvanopasta :D Kuvassa esiintyy myös random Jehu itte, ei sukua Roodille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)