YUP: Auringon pieksämät

Meillä on ollut hurjaa.

Torstaina käytiin tervehtimässä sukulaisia Seinäjoella. Ei tuo Rood mikään tirriäinen olekaan, ihan oli samaa kokoa äitinsä ja siskonsa kanssa, mummu taisi olla ihan vähän isompi. Ja Stefa-tytön kanssa ihan saman näköinenkin. Jos olisi koirat kääntänyt niin että ruskea puoli vain näkyy ja häntä on piilossa, olisi ollut vaikeuksia tunnistamisessa. Ja ihan samanlainen hellyydenkerjääjä oli koko perhe. Oli hauskaa istua keittiössä kun muutama koira työnsi kuonoa syliin ja kerjäsi silityksiä. On se hassua kun Roodiin olen jo niin tottunut, mutta kun kolme muuta koiraa käyttäytyy ihan samalla tavalla se on jo jotenkin koomista :D Ei se olekkaan opittu käyttäytymismalli, geeneissä se kulkee.

Kamera oli mukana, mutta akku oli ikävä kyllä tyhjä. Pahoittelen.

Ja sitten se jännittävä/hirvittävä puoli. Perjantaina sitten käytiin vähän ajelemassa. Rood istui takapenkillä poikaystävän autossa jossa ei tietenkään ollut ilmastointia. Matkaa ei ollut edes kymmentä minuuttia, joten en tyhmänä tajunnut kastella koiraa tai mitään muutakaan ennen autoon menoa. Vähän yli puolessa välissä matkaa Roodin olo alkoi olla selvästi tukala, läähätti ja kuola valui todella epätavallisesti. Ensin ajattelin että käveltäisiin sen kanssa loppumatka, mutta sitten totesin ettei onnistu. Tienvieren ojat olivat ihan kuivat ja minulla oli matkassa vain puolen litran vesipullo, koiran juotavaksi, eikä siis riittävästi ylikuumentuneen koiran kasteluun. En keksinyt muuta ratkaisua kuin komentaa poikaystävän ajamaan kovempaa, ja heti tämän äidin pihaan päästyä nappasin koiran syliin ja heitin paljuun, sellaisiin ihmisenkeittotynnyriin. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu lähinnä koomiselta tervehtiä anoppia heittämällä koira tämä kylpytynnyriin, mutta sillä hetkellä tilanne oli kyllä kamala. Roodilla oli niin kuuma ettei se juurikaan liikkunut, tassut sojottivat joka suuntaan ja kuola valui vaahtona. Pitelin sitä tynnyrissä mahan alta, koska koira ei pystynyt edes uimaan. Hetken päästä se onneksi virkosi, ui ympyrän ja kiipesi itse pois. Takajalat olivat vielä kumman tönköt, mutta työnnettyäni koiran takaisin saaviin ja sen uitua sieltä pois toistamiseen koira oli jo palautunut normaaliksi. Kastelin sen vielä letkusta ja vahdin koko loppupäivän että se makasi paikallaan kuistilla, rakkiparka. Rood oli vahvasti eri mieltä, se tuntui olevan virkistyneempi kuin pitkään aikaan, olisi halunnut leikkiä anopin koiranpennun kanssa ja kissanpojan kanssa vähän leikiskelikin kun en viitsinyt siltä niin pientä iloa riistää. Mutta oli kyllä tyhmä olo, ei pakattukaan koiraa autoon uudelleen ennen kuin vasta ihan illalla, jolloin oli jo sopivan viileää.

Eikä ollut, typerää kyllä, edes ensimmäinen vastaava tapaus. Välillä on joutunut kutsumaan koiran sisään kesken jalkapallonpeluun ja pitämään kylmän suihkun alla kunnes hengitys tasaantuu. Tuo raukka varmaan juoksisi itsensä hengiltä jos sitä ei vahtisi.

Nyt olenkin ollut koiran kanssa oikein turhan tarkka, yhtään vastaavaa tapahtumaa en halua enää kokea, seuraavalla kerralla ei välttämättä ole vesiallasta paikalla. Lenkkeily on jätetty päivällä kokonaan, palloleikitkin pihalla. Iltaisin vasta saa koira isommat liikuntansa, ja nekin isolta osin järven rantaan uimaan. Roodia tilanne ei onneksi haittaa, nyt piski leikkii sisällä palloleikkejä ja juoksee rannassa sitten isommat puhtinsa pois. On käynyt onni sijainnin suhteen, tämä Etelä-Pohjanmaan asunto on aivan järven vieressä.

Että sellaista meillä. Nolottaa kyllä vähän, kun naapurin bulldoggi on säässä kuin kotonaan mutta minun bortsuni on kaiken aikaa lämpöhalvauksen partaalla, ellei sitä pidä paikallaan varjossa.



Sitten ihan ilmoitusluontoisesti kerron että blogi hiljenee nyt joksikin aikaa(niin kuin se ei hiljainen olisi ollut jo viimeisen vuoden). Rood siirtyy äidin hemmoteltavaksi ja minä lähden viikon päästä armeijaan. Mutta jos joku haluaa lukea muita kuin koirajuttuja(tai toivon mukaan vähän koiria sivuavia) niin Sport-lehden kotisivuilla pitäisi kohta alkaa ilmestyä kirjoittamani armeija-aiheinen blogi.