On ollut tekemätön kausi. Viime viikolla mulla alkoi osa-aikatyö joulutonttuna, joten viipotin melkein suoraan koulusta töihin, töistä nukkumaan, ja aamulla taas kouluun. Koirat ei oo tehneet MITÄÄN. Ei yhtään mitään. Lenkit niillä on jääneet liian lyhyeksi, ja aktivointia ne on saaneet tasan iltaruuan yhteydessä tehtävät temput. Ja niistä on tullut vähän räjähdysherkempiä, innostuvat riehumaan sisätiloissa enemmän kuin ennen, ja säntäilevät ulko-ovelle jos ovat sitä mieltä että lähden treeneihin. Possu ottaa tälläisen paljon paremmin kuin Stefa, se voisi nukkua päivät pitkät, mutta Stefa alkaa pidemmän päälle kannella leluja ympäriinsä ja haastaa Possua leikkiin. Yllättävän rauhallisia ne ovat silti. Kuitenkin niiden lenkit on miehen käyttäminä jääneet pelkkiin pissatuksiin.
Viikonloppuna oltiin Laitumella, ja ne saivat purkaa sitä energiaansa oikein kunnolla. Remppasin isän ja veljen kanssa saunaa, ja koirat juoksivat vapaana pihalla tuntikaupalla. Tuli sekin raja vastaan että ne pyysivät itse sisälle, kun eivät jaksaneet enää juosta.
Senkin sain huomata, ettei se fyysinen liikunta oikeasti auta. Maanantaina Seinäjoella koirat olivat ihan yhtä levottomia kuin edelliselläkin viikolla. Kyllä se näköjään pitää paikkansa, että bordercolliet tarvitsevat aktivointiakin. Yllättävääkö?
Lopulta sain sitten ne osa-aikatyöt tehtyä loppuun (kyllä, työ loppuu tekemällä) ja eilen lähdin treeneihin. Olin unenpuutteessani nukahtanut sohvalle ennen lähtöä, joten saavuttiin paikalle tuli hännän alla, Possu napattiin suoraan autosta paikkisriviin. Ja tehtiin kaksi ja puoli minuuttia paikallaistumista. Vasta siinä rivissä mietin että hetkinen, onkohan tämä ikinä tehnyt näin pitkää paikallaistumista? Ei se sitä kuitenkaan haitannut, Possu istua napotti varmana kuin mikä. Tassut eivät steppailleet, pää ei kääntynyt. Kerran kävin sen välipalkkaamassa ihan vain varmuudeksi. Toi koira on kyllä ihmeellinen, se pystyy sellaiseen patoamiseen jota en ole ennen nähnyt. Samoin neljän minuutin paikkis ohjaaja piilossa oli sille helppo, näkyville jäänyt viereisen koiran ohjaaja oikein erikseen totesi että sehän napotti kuin liimattuna, ei venkoillut, haistellut, väännellyt itseään. Possu on vaan niin paras.
Stefalla sen sijaan aloitettiin suoraan ruudulla, onneksi en ottanut sitä paikkiksiin, se meinasi räjähtää! Ruutuun se ei löytänyt loppujen lopuksikaan, vaikka helpotettiin vaikka kuinka, mun olisi pitänyt suunnitella etukäteen paremmin. Meillä oli aika haastava hallitilanne, vierekkäin oli kaksi ruutua, ja keskellä pyöreät valkoiset luoksarinmerkit. Stefan mielestä ne luoksarimerkit oli ihania, sen kanssa pitää selvästi treenata pyöreillä merkeillä :D Ja sitten se juoksi sinne viereiseen ruutuun eikä omaan. Totesin vain että voi ei, ja menin lähettämään sen metrin päästä.
Stefa oli ihan lentoon lähdössä, se ei pystynyt keskittymään yhtään, ja aina kun en pitänyt sitä käskyn alla se juoksi ilorinkiä. Ja piippasi kuin mikro. Kuinka hämmentävää :D Se oli raukka ihan kärsinyt meidän treenitauosta. Intoa kuitenkin piisasi, ja yritystä, ja saatiin tehtyä tosi hyvännäköistä seuruuta. Tunnarinkin se osasi heti toisella yrityksellä, vaikka kapulat sinkoilivatkin lähes kattoon asti.
Possukin teki seuruuta. Sen kontaktinputoiluongelma oli poistunut tauon aikana. Painamisongelma ei :D Vähän se yritti myös edistää, jopa poikittaa. Yritti tosi paljon yli. Pitää nyt alkaa tehdä tälle jotain heti. Liikkeestä jäävät se teki tehokkaasti ja näyttävästi, ruutuun löysi kuin vanha tekijä. Luoksarissa se juoksi kuin tuuli (myös ennen luoksetulokäskyä) ja noudossa näytti parastaan. Noudossa tein ensimmäistä kertaa niin että sen oli istuttava perusasennossa heiton ajan, muistin vasta treenin jälkeen ettei sille tälläistä ole opetettu. Hyvin se osasi silti.
Stefa teki vielä luoksetuloa takapalkalla. Pitäisi ajaa sille sisään se takapalkka. Aiemmin olen vain treenannut takapalkalla opettamatta sitä koiralle erikseen :D Loistavaa nähdä kuinka paljon parempia ne stopit on heti kun sen takapalkan opettaa. Stefa ei ole ikinä pysähtynyt noin terävästi. Miksen mä ole tajunnut tehdä tätä jo aiemmin?
Oli oikein kunnon hyvänmielentreenit. Juuri sellaiset joita tämän tokotauon jälkeen kaipasinkin. Nyt jos muistaisin joululoman aikana treenailla, niin ei olisi hätää mitään tammikuun kokeessa.
Niin ja. Stepsu kävi sydänultrassa maanantaina. Sillä on sydänläpän rappeuma. En oikein itsekään tiedä mitä tämä nyt sitten tarkoittaa, voi olla että se ei merkkaa mitään, voi olla että se on tosi paha asia. Etenevät kuulemma yksilöllisesti. Pahimmassa tapauksessa se etenee nopeasti, kehittyy vajaatoiminnaksi ja tarvitsee lääkkeet. Parhaassa tapauksessa se ei ikinä mene vajaatoimintaan asti. Ei voi kuin toivoa parasta, Stefa on onneksi hyväkuntoinen ja muuten perusterve koira, joten mahdollisuudet on siihen että tästä selvittäisiin ongelmitta. Pidetään peukkuja.
Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori
torstai 18. joulukuuta 2014
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Marilyn Manson: The Nobodies
Nyt ragequittaan koko koiraharrastuksen.
Stepsun kanssa oltiin tänään kakkosluokan hakukokeessa. Jännitin aivan käsittämättömästi. Oltiin tehty esineruutua nyt kuurina, ja vieraat esineet ja syvät pistot ei olleet enää ongelmia. Silti jännitti. Ystävällinen koetalkoilija toteskin mulle, että jos mä alan itkee, on parempi sit jatkossa treenata esineruutua aina itkien. Että on sit koiralle riittävän mustavalkoista.
Mutta. Oltiin vuorossa toisena. Sain Stepsun hyvin viriteltyä, se oli hyvin lähdössä ruutuun. Pamahti sinne heti takanurkkaan, ja tuli heti takaisin. Epätavallista. Yleensä se lähtee etsimään sieltä takalaidasta sitten, eikä tee tuollaisia villejä juoksupistoja. Lähetin vierestä uudelleen, teki taas piikkipiston. Tälläisiä piikkejä tehtiin koko alue läpi. Sitten koira alkoi harhailla, ei enää mennyt minne ohjasin, söi ruohoa.. Tarvitsi useita käskyjä tullakseen luo ruohoa syömästä! Tavatonta, koska Stefa. Aikahan siinä sitten loppui, eikä esineitä noussut. Taaskaan. Kiva. Mutta en itkenyt.
En yllättävää kyllä edes lannistunut tästä, koska viimekskin oli tulos tullut ilman esinepisteitä. Ja tulos tulisi nytkin, jos kaikki maalimiehet löytyisivät. Joten lähdettiin hakuradalle, no, edelleen aivan jännittyneinä, mutta ei itkien.
Maasto oli todella hankala. Keskilinja oli leveä metsätie, jonka laidoilta alkoi pöpelikköä, risukkoa, kivikkoa. Koiralle oli vaikeaa löytää lähetyslinjaa. Oli vaikeaa saada Stefaa uppoamaan. Vasemman etukulman se upposi syvälle, tarkisti nätisti. Kun lähetin oikealle, Stefa kääntyi kohta pian eteenpäin, ja jouduin lähettämään sen uudelleen. Olin jo edennyt kun lähettelin sitä uudelleen, ja unohdin ottaa sen huomioon sitten kun lähetin takaisin vasemmalle. Sinne jäi sitten tutkimatonta aluetta.
Jatkoin pistotusta, koira upposihyvin, teki nättiä pistoa. Oikealta puolelta se tuli sitten rullan kanssa. Lähti ilmaisemaan läpi kammottavan ryteikön, edettiin sitten kävelyvauhtia kun en vaan päässyt kovempaa. Mutta, Stefa löysi maalimiehelle, tuli hienosti sivulle, seurasi mallikkaasti keskilinjalle. Täydet pisteet tästä ilmaisusta. Keskilinjalla tuomari sanoi että "nyt ollaan satasen kohdalla". Mun päässä jysähti, tajusin että tää oli nyt tässä, eka jäi. Koitin olla näyttämättä sitä, koitin ajatella että okei, nyt ei oo enää paineita, voidaan tehdä hyvin tää loppu. En onnistunut. Stefa peilasi heti. Se ei mennyt pistoille enää. Kääntyi takaisin kahden metrin päästä. Jäi syömään ruohoa. Ei tullut käskyllä pois ruohoa syömästä. Jotenkin sinniteltiin kahteen sataan asti. Kysyin paljonko meillä on aikaa. "Minuutti." "Kannattaisko mun nyt keskeyttää kun se on ihan sijaistoiminnoilla?" "Sijaistoiminnoilla on joo. Päätät ite." "Mä lähetän sen vielä niin että saan sen uppoamaan ja jätän sitten siihen, josko saisin syyn kehua." Lähetin sen yli kivikasan, kehuin heti kun se ylitti sen. Tuli takaisin ja keskeytin kun oli vielä puoli minuuttia jäljellä.
Jälkeenpäin sain kuulla, että vika maalimies oli juuri sen kyseisen kivikasan takana. Mutta ei se mitään olisi muuttanut, jos olisin sitä sinne pommitellut. Jos ei olisi ehtinyt ilmaista, olisi jäänyt vain tätäkin pahempi mieli. Eka maalimies oli tosiaan siellä vasemmassa etukulmassa, ei ollut ekalla pistolla käynyt ihan siinä, vaikka riittävän syvällä oli ollutkin.
Pisteitä saatiin huimat 62. 40 ekasta maalimiehestä, 10 ilmaisusta, 12 työskentelystä. Pidättelin jo itkua kun sanoin tuomarille että ei me tulla tottikseen. Ei olisi kannattanutkaan, seuruu on siinä kunnossa että kokeenomainen suoritus vie sitä vaan taaksepäin, laukauksilla niiaa, ja kuuleman mukaan esteet olivat pahasti jäässä. Jälkeenpäin kuulin että yksi kokeen koira oli tipahtanut a-esteeltä, joten varmuuteni oikeasta ratkaisusta jäi.
Tulin metsästä ja sain vaan mumistua että yksi ukko vaan nousi. Leila seurasi autolle, vaikka olisin vaan tahtonut olla yksin ja pidätellä itkua. Ja puhui musta sen pahan olon pois. Ihan mahtavaa että mukana oli ihminen joka oikeasti tietää mun koiran, on treenannut sitä yhtä paljon kuin mä ite, tietää että se toimii jos se pystyy. Ja että se on herkkä ja peilaa muhun, sillä ihan silkkaa paineistumistahan toi oli. Helpotti. Ja saavutin tavoitteeni, selvisin kokeesta itkemättä! Hyvä me!
Ps. Leila ja Lumes saivat HK2:sen. Tää pelasti kaiken, olen yhtä ylpeä kuin jos kyseessä olisi oma koira. Hakuryhmät on jänniä, siinä hitsaudutaan niin tiiviiksi treeniporukaksi, että nähdään niiden muiden koirien vahvuudet ja heikkoudet, potentiaalit ja riskit. Ja osataan arvostaa sitä onnistumista, kun nähdään että se ei tule vahingossa, vaan sen eteen on nähty aivan käsittämätön vaiva. Meidän hakuporukka <3 p="">3>
urbaanisanakirja.com |
Mutta. Oltiin vuorossa toisena. Sain Stepsun hyvin viriteltyä, se oli hyvin lähdössä ruutuun. Pamahti sinne heti takanurkkaan, ja tuli heti takaisin. Epätavallista. Yleensä se lähtee etsimään sieltä takalaidasta sitten, eikä tee tuollaisia villejä juoksupistoja. Lähetin vierestä uudelleen, teki taas piikkipiston. Tälläisiä piikkejä tehtiin koko alue läpi. Sitten koira alkoi harhailla, ei enää mennyt minne ohjasin, söi ruohoa.. Tarvitsi useita käskyjä tullakseen luo ruohoa syömästä! Tavatonta, koska Stefa. Aikahan siinä sitten loppui, eikä esineitä noussut. Taaskaan. Kiva. Mutta en itkenyt.
En yllättävää kyllä edes lannistunut tästä, koska viimekskin oli tulos tullut ilman esinepisteitä. Ja tulos tulisi nytkin, jos kaikki maalimiehet löytyisivät. Joten lähdettiin hakuradalle, no, edelleen aivan jännittyneinä, mutta ei itkien.
Maasto oli todella hankala. Keskilinja oli leveä metsätie, jonka laidoilta alkoi pöpelikköä, risukkoa, kivikkoa. Koiralle oli vaikeaa löytää lähetyslinjaa. Oli vaikeaa saada Stefaa uppoamaan. Vasemman etukulman se upposi syvälle, tarkisti nätisti. Kun lähetin oikealle, Stefa kääntyi kohta pian eteenpäin, ja jouduin lähettämään sen uudelleen. Olin jo edennyt kun lähettelin sitä uudelleen, ja unohdin ottaa sen huomioon sitten kun lähetin takaisin vasemmalle. Sinne jäi sitten tutkimatonta aluetta.
Jatkoin pistotusta, koira upposihyvin, teki nättiä pistoa. Oikealta puolelta se tuli sitten rullan kanssa. Lähti ilmaisemaan läpi kammottavan ryteikön, edettiin sitten kävelyvauhtia kun en vaan päässyt kovempaa. Mutta, Stefa löysi maalimiehelle, tuli hienosti sivulle, seurasi mallikkaasti keskilinjalle. Täydet pisteet tästä ilmaisusta. Keskilinjalla tuomari sanoi että "nyt ollaan satasen kohdalla". Mun päässä jysähti, tajusin että tää oli nyt tässä, eka jäi. Koitin olla näyttämättä sitä, koitin ajatella että okei, nyt ei oo enää paineita, voidaan tehdä hyvin tää loppu. En onnistunut. Stefa peilasi heti. Se ei mennyt pistoille enää. Kääntyi takaisin kahden metrin päästä. Jäi syömään ruohoa. Ei tullut käskyllä pois ruohoa syömästä. Jotenkin sinniteltiin kahteen sataan asti. Kysyin paljonko meillä on aikaa. "Minuutti." "Kannattaisko mun nyt keskeyttää kun se on ihan sijaistoiminnoilla?" "Sijaistoiminnoilla on joo. Päätät ite." "Mä lähetän sen vielä niin että saan sen uppoamaan ja jätän sitten siihen, josko saisin syyn kehua." Lähetin sen yli kivikasan, kehuin heti kun se ylitti sen. Tuli takaisin ja keskeytin kun oli vielä puoli minuuttia jäljellä.
Jälkeenpäin sain kuulla, että vika maalimies oli juuri sen kyseisen kivikasan takana. Mutta ei se mitään olisi muuttanut, jos olisin sitä sinne pommitellut. Jos ei olisi ehtinyt ilmaista, olisi jäänyt vain tätäkin pahempi mieli. Eka maalimies oli tosiaan siellä vasemmassa etukulmassa, ei ollut ekalla pistolla käynyt ihan siinä, vaikka riittävän syvällä oli ollutkin.
Pisteitä saatiin huimat 62. 40 ekasta maalimiehestä, 10 ilmaisusta, 12 työskentelystä. Pidättelin jo itkua kun sanoin tuomarille että ei me tulla tottikseen. Ei olisi kannattanutkaan, seuruu on siinä kunnossa että kokeenomainen suoritus vie sitä vaan taaksepäin, laukauksilla niiaa, ja kuuleman mukaan esteet olivat pahasti jäässä. Jälkeenpäin kuulin että yksi kokeen koira oli tipahtanut a-esteeltä, joten varmuuteni oikeasta ratkaisusta jäi.
Tulin metsästä ja sain vaan mumistua että yksi ukko vaan nousi. Leila seurasi autolle, vaikka olisin vaan tahtonut olla yksin ja pidätellä itkua. Ja puhui musta sen pahan olon pois. Ihan mahtavaa että mukana oli ihminen joka oikeasti tietää mun koiran, on treenannut sitä yhtä paljon kuin mä ite, tietää että se toimii jos se pystyy. Ja että se on herkkä ja peilaa muhun, sillä ihan silkkaa paineistumistahan toi oli. Helpotti. Ja saavutin tavoitteeni, selvisin kokeesta itkemättä! Hyvä me!
Ps. Leila ja Lumes saivat HK2:sen. Tää pelasti kaiken, olen yhtä ylpeä kuin jos kyseessä olisi oma koira. Hakuryhmät on jänniä, siinä hitsaudutaan niin tiiviiksi treeniporukaksi, että nähdään niiden muiden koirien vahvuudet ja heikkoudet, potentiaalit ja riskit. Ja osataan arvostaa sitä onnistumista, kun nähdään että se ei tule vahingossa, vaan sen eteen on nähty aivan käsittämätön vaiva. Meidän hakuporukka <3 p="">3>
maanantai 1. joulukuuta 2014
David Bowie: Starman
Nyt se minun treenimotivaatio sitten loppui.
Edellisviikolla treenasin tokoa tasan kahdesti, viime viikolla suorastaan kerran. Ollaan sit vaan lenkkeilty. Ja vähän hakuiltu ja esineruutuiltu, Stefan hakukoe kun lähestyy uhkaavasti. Siis sillä oletuksella, että sitä edes järjestetään, rajana kun on nollakelit ja alle viisi senttiä lunta, eikä koekirjettä kuulu vieläkään.
Sitten kävi niin, että selvisi, että olen ilmoittanut koirat tammikuun tokokokeeseen. Kyselin paikkoja ennen tuota bortsumestistä, ja nyt tuli sitten vaan puheeksi että ne on mulle jo varattu. Koe on jo täynnäkin, joten totesin sitten että menkööt, kun kerran paikat on. Ja lähdin eilen treenaamaan.
Possun kanssa piti tehdä suorastaan yksi kumpaakin jäävää. Eihän me päästy siihen asti! Otettiin käskytettynä, ja koko treeni meni sen hinkkaamiseen, että koira pitää kontaktin vaikka liikkuri kysyy olenko valmis ja minä vastaan. Meillä on pitkä tie edessä. Onnekkaasti se kuitenkin osaa teknisesti kaikki alon liikkeet, eli jahka saan siltä tuon kontaktin putoilun pois, meidän pitäisi olla selvemmillä vesillä. Mutta voi kuinka tän treenaaminen raastaakaan! Possu teki taas sitäkin, että jäi johonkin hajuun kiinni, eikä tullut siitä käskyllä sivulle, ja sain hakea sen. Huomasi, että se alkoi tehdä tota haistelua siinä vaiheessa kun sitä lakkasi huvittamasta, kun olin sille monta kertaa kontaktin putoilusta sanonut. Turhauttaa.
Stefa sen sijaan oli hieno! Oikein piristävän hieno! Sen kanssa koitetaan nyt päästä edistämisestä, joten olen noi pari edellisviikon treeniä tehnyt seuruuta ihan vaan yhtä askelta, ja "höpö höpö" -kommentilla korjannut sen kun se edistää. Ei siitä tullut mitään :D Nyt kokeilin nätisti siirtää sen oikeaan paikkaan, kun se edisti. Stefan mielestä se oli ÄLLÖÄ ja sitten se jo lakkasikin edistämästä :D Ihme sätkimistä sen meno nyt kyllä on, kun sen mieli tekisi mennä vähän liian eteen, mutta se muistaa kuitenkin että oikea paikka on pidettävä. Riemastuttavaa, niin kauan me ollaan tän kanssa takuttu!
Tehtiin myös luoksaria, koitan sisäänajaa sille takapalkkaa. Mehän ollaan käytetty sille takapalkkaa luoksarissa aina, mutta en ole ikinä sisäänajanut sitä :D Se näkyy sitten siinä, että pysähdykset valuu. Koitin saada sen ymmärtämään että sillä on eri vapautussana takapalkalle ja minulla olevalle palkalle. Komeita stoppeja se tekikin, kun tajusi että takapalkalle saa suoraan vaan juosta. Kun se nyt vielä erottaisi ne vapautukset toisistaan :D
Tehtiin me kaukojakin, ja liikkeestä istumista. Nekin olivat hienoja. Stepsu on vaan kerännyt kierroksia treenitauosta, se on oikea pieni kone :D Ensi vuonna evl kutsuu!
Hakuakin ollaan tehty treenin verran, Stepsulle sellainen pieni muistuttelutreeni. Se meinasi varastaa palkan maalimieheltä ilmaisulla, apua! Toivon että se oli sellainen kerran elämässä -moka. Koe on kuitenkin sunnuntaina, niin ei voi kuin toivoa parasta :D
Ja esineruutua ollaan tehty. Stefa irtoaa nyt jo hyvin viiteenkymppiin, eikä lannistu jos ei heti löydä. Se on myös löytänyt vieraiden hajuiset esineet, joskin täytynee treenata niitäkin sen kanssa vielä tällä viikolla, ettei tule taas yllätyksenä kokeessa.
Tottista ei olla tehty. On aina ollut liian liukasta tai pimeää esteille. Laukauksia ainakin pitäisi mennä muistuttelemaan.
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että valmistautuminen tähän kokeeseen on jäänyt kovin vähälle, kun treenejä on ollut paljon vähemmän kuin kesällä. No, eipä siihen sitten pitäisi maailma kaatua jos ei ihan putkeen menekkään, kun syykin on selvillä. Ja sitten jatketaan pk-koeuraa ensi kesänä.
Ps. Tein Possunkin kanssa esineitä, ja se yllätti. Vein valmiiksi muutaman esineen, ja tarkoitus oli tehdä ihan hajunhakuja, niin että koira löytää esineet jostain läheltä, ja leikkii niillä hetken mun kanssani. Mitä tekee Possu? Ampaisee viiskyt metriä suoraa, hakee kauimmaisen esineen, pinkoo sen kanssa mun luo ja sylkäisee sen mun käteen. En oo ees opettanut sille esineiden palautusta, saati irtoamista viiteenkymppiin. Hurja super-Possu.
Edellisviikolla treenasin tokoa tasan kahdesti, viime viikolla suorastaan kerran. Ollaan sit vaan lenkkeilty. Ja vähän hakuiltu ja esineruutuiltu, Stefan hakukoe kun lähestyy uhkaavasti. Siis sillä oletuksella, että sitä edes järjestetään, rajana kun on nollakelit ja alle viisi senttiä lunta, eikä koekirjettä kuulu vieläkään.
Sitten kävi niin, että selvisi, että olen ilmoittanut koirat tammikuun tokokokeeseen. Kyselin paikkoja ennen tuota bortsumestistä, ja nyt tuli sitten vaan puheeksi että ne on mulle jo varattu. Koe on jo täynnäkin, joten totesin sitten että menkööt, kun kerran paikat on. Ja lähdin eilen treenaamaan.
Possun kanssa piti tehdä suorastaan yksi kumpaakin jäävää. Eihän me päästy siihen asti! Otettiin käskytettynä, ja koko treeni meni sen hinkkaamiseen, että koira pitää kontaktin vaikka liikkuri kysyy olenko valmis ja minä vastaan. Meillä on pitkä tie edessä. Onnekkaasti se kuitenkin osaa teknisesti kaikki alon liikkeet, eli jahka saan siltä tuon kontaktin putoilun pois, meidän pitäisi olla selvemmillä vesillä. Mutta voi kuinka tän treenaaminen raastaakaan! Possu teki taas sitäkin, että jäi johonkin hajuun kiinni, eikä tullut siitä käskyllä sivulle, ja sain hakea sen. Huomasi, että se alkoi tehdä tota haistelua siinä vaiheessa kun sitä lakkasi huvittamasta, kun olin sille monta kertaa kontaktin putoilusta sanonut. Turhauttaa.
Stefa sen sijaan oli hieno! Oikein piristävän hieno! Sen kanssa koitetaan nyt päästä edistämisestä, joten olen noi pari edellisviikon treeniä tehnyt seuruuta ihan vaan yhtä askelta, ja "höpö höpö" -kommentilla korjannut sen kun se edistää. Ei siitä tullut mitään :D Nyt kokeilin nätisti siirtää sen oikeaan paikkaan, kun se edisti. Stefan mielestä se oli ÄLLÖÄ ja sitten se jo lakkasikin edistämästä :D Ihme sätkimistä sen meno nyt kyllä on, kun sen mieli tekisi mennä vähän liian eteen, mutta se muistaa kuitenkin että oikea paikka on pidettävä. Riemastuttavaa, niin kauan me ollaan tän kanssa takuttu!
Tehtiin myös luoksaria, koitan sisäänajaa sille takapalkkaa. Mehän ollaan käytetty sille takapalkkaa luoksarissa aina, mutta en ole ikinä sisäänajanut sitä :D Se näkyy sitten siinä, että pysähdykset valuu. Koitin saada sen ymmärtämään että sillä on eri vapautussana takapalkalle ja minulla olevalle palkalle. Komeita stoppeja se tekikin, kun tajusi että takapalkalle saa suoraan vaan juosta. Kun se nyt vielä erottaisi ne vapautukset toisistaan :D
Tehtiin me kaukojakin, ja liikkeestä istumista. Nekin olivat hienoja. Stepsu on vaan kerännyt kierroksia treenitauosta, se on oikea pieni kone :D Ensi vuonna evl kutsuu!
Hakuakin ollaan tehty treenin verran, Stepsulle sellainen pieni muistuttelutreeni. Se meinasi varastaa palkan maalimieheltä ilmaisulla, apua! Toivon että se oli sellainen kerran elämässä -moka. Koe on kuitenkin sunnuntaina, niin ei voi kuin toivoa parasta :D
Ja esineruutua ollaan tehty. Stefa irtoaa nyt jo hyvin viiteenkymppiin, eikä lannistu jos ei heti löydä. Se on myös löytänyt vieraiden hajuiset esineet, joskin täytynee treenata niitäkin sen kanssa vielä tällä viikolla, ettei tule taas yllätyksenä kokeessa.
Tottista ei olla tehty. On aina ollut liian liukasta tai pimeää esteille. Laukauksia ainakin pitäisi mennä muistuttelemaan.
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että valmistautuminen tähän kokeeseen on jäänyt kovin vähälle, kun treenejä on ollut paljon vähemmän kuin kesällä. No, eipä siihen sitten pitäisi maailma kaatua jos ei ihan putkeen menekkään, kun syykin on selvillä. Ja sitten jatketaan pk-koeuraa ensi kesänä.
Ps. Tein Possunkin kanssa esineitä, ja se yllätti. Vein valmiiksi muutaman esineen, ja tarkoitus oli tehdä ihan hajunhakuja, niin että koira löytää esineet jostain läheltä, ja leikkii niillä hetken mun kanssani. Mitä tekee Possu? Ampaisee viiskyt metriä suoraa, hakee kauimmaisen esineen, pinkoo sen kanssa mun luo ja sylkäisee sen mun käteen. En oo ees opettanut sille esineiden palautusta, saati irtoamista viiteenkymppiin. Hurja super-Possu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)