Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 27. elokuuta 2019

Depeche Mode: People Are People

Kerronpahan teille viimeisen tokokokeemme.

Tuomarina oli Jaana Tala. Pidän hänestä tuomarina kovasti, vaikka monessa liikkeessä hänen kriteerinsä ovat eri kuin omani.

Tesla aloitti. Avoimessa luokassa oli kaksi koiraa. Tehtiin semihyvä paikallaolo, Tesla välillä katseli viereisiä koiria ja vähän nosteli tassujaan - aika vähän. Mielestäni vähemmän kuin taannoisessa SM:issä jossa arvosanaksi saatiin 9. Vaan täällä - 7. Olin aika tolaltani tämän jälkeen. Koira teki juuri niin hyvin kuin olin sen opettanut. Minun pitäisi opettaa koko liike uudelleen jotta se vastaisi tämän tuomarin kriteereitä.
Paikalla istuminen 7

Tesla oli luokan viimeinen, joten näin sivusilmällä meitä edeltävän koiran suoritusta. Koira työskenteli ihan ok, saaden kuitenkin kokonaisvaikutukseksi vain 6, mistä säikähtäneenä olin jo perua koko kehään menon.. Eihän meillä olisi mitään saumaa, jos päivän linja olisi tämä!

Avoimen luokan liikkeet tehtiin yhdessä osassa. Tein vielä ennen kehää kummatkin jäävät, joilla suoritus alkaisi. Tesla teki ne kuin vettä vaan, ainoastaan seisomisen takaakierrossa se vähän siirteli tassujaan. Kehään siirryttyämme tilanne oli kuitenkin heti aivan eri - Tesla oli nätisti kuulolla, vaan painautui jalkaani vasten kuten aina huolestuessaan minusta. Jännittämiseni tekee tästä todella vaikeaa, Tesla tahtoo turvata minut pysymällä tiukasti perusasennossa, ja itse usein vielä palkkaan sitä tästä käytöksestä pitämällä kättäni sen pään päällä. Tesla seurasi kummankin jäävän läpi lisäkäskyistä huolimatta, ja minun oli heti todettava että se koe meni sitten siinä..!
Liikkeestä seisominen 0
Liikkeestä istuminen 0

Sitten oli ehkä luoksetulo. Mitähän kaikkea tässä kävi? Koira lähti liikkurin käskyllä, tuli vinoon eteen ja vinoon perusasentoon hypäten poskipusun kautta?
Luoksetulo 6,5

Seuraavana saattoi olla kierto. Tesla sikaili tämänkin ihan urakalla, törmäsi kartioon kaataen sen, haukahti, ja ei tahtonut palata nätisti luokseni.. En antanut lisäkäskyjä, joten koiran ratkaisu oli jäädä vasemmalle puolelleni tasan 90 asetta vinossa. Ihme kylä saatiin tästä vielä pisteitä, joten ei Laakko tiukimmalla arvostelumielialallaan ollut :D
Kierto 7

Heti kierron jälkeen oli ruutu. Sen Tesla teki Ihan Täydellisesti. En osaa arvata mistä meiltä lähti piste.
Ruutu 9

Seuraavana estehyppy. Mitähän tässä kävi.. Ennakoi liikkurin käskyllä? Vino loppu= Ennakoi perusasennon? Nuolaisi poskeani perusasentoon siirtyessään? Valitkaa sopivat vaihtoehdot, Kaikkia niitä tehtiin tässä kokeessa joka tapauksessa!
Hyppy 7

Kaukokäskyissä sivulta maahanmeno oli huono, ei pitänyt paikallaan etu- eikä takajalkojaan. Ensimmäiseen istumaannousuun tarvittiin kaksi käskyä. Loput oli ihan ok vaihtoja.
Kaukokäskyt 7

Seuruu on yleensä meidän bravuuri, mutta tänään Teslalta pääsi muutama vinkaisu, eikä se pitänyt paikkaansakaan aivan niin hyvin kuin siltä odotan.
Seuruu 8

Viimeisenä nouto, joka kruunasi suorituksemme. Tesla karkasi kapulan perään liikkurin käskyllä, eikä irrottanut kahdella irtikäskyllä, jonka jälkeen lopetin koko liikkeen itsekin vähän huvittuneena.
Nouto 0

Loppuun sitten vielä kokonaisvaikutus. Olin ohjannut Teslaa kehässä nyt eri tavalla, vapautellut sitä liikkeiden välissä, kehunut hyvistä suorituksista ja vähän moittinut sikailuista. Tesla oli kuitenkin kuulolla, ja ihan rehellisesti vain holtiton.. Tuomari kehui meidän yhteistyötämme kovasti, ja vakuutteli että kyllä me tämä paketti vielä ihan kasaan saadaan. Olin tosi helpottunut, koska tämän sähläämisen jälkeen en olisi enää voinut käsitellä moitteita meidän yhteistyöstä.
Kokonaisvaikutus 8

170,5 pistettä, ei tulosta.

Ja sitten Possu. Possun kanssa kokeilin myös uutta toimintatapaa. Otin sen kehään vasta ihan suoraan autosta, ja vapauttelin sitä liikkeiden väleissä kehuille.

Aloitettiin paikallaololla. Possu otti kaksi käskyä maahanmenoon. Muuten ei moitittavaa. Tai siis oli, perusasennossa asento jäi kuulemma vajaaksi. Aika perus jalat harallaan perusasennossa istuva Possu se oli.
Paikallaolo 7,5

Yksilöliikkeiden järjestystä en muista laisinkaan, joten saatte pistepaperissa olevan järjestyksen,  Seuraaminen oli tosi kiva. Kävelin vähän hitaampaa kuin yleensä, koska todettiin viime treeneissä seuruun näyttävän paremmalta sillä tavalla. Peruutuksen jälkeinen perusasento jäi tekemättä. Siitä huolimatta saatiin tosi makeat pisteet, voittajaluokassa, tarkalta tuomarilta!
Seuruu 9

L-liike oli minun mielestä ihan virheetön.
L 8,5

Luoksetulo jäi harmittamaan kovasti. Taas maahanmenossa Possu ei mennyt ekalla, joten toistin käskyn heti perään - niin ettei koira ehtinyt reagoida. Maahanmenoon siis kolme käskyä ja sillä liike nollaksi. Muuten tosi hieno, tuli lujaa, pysähtyi näyttävästi, suoraan eteen ja suoraan sivulle. Paitsi perusasentoon siirtymisen se taisi ennakoida.
Luoksetulo 0

Ruutu oli ihan sikahieno. Mulla oli tosi taitavia ruutukoiria tänään.
Ruutu 9,5

Ohjatussa noutamisessa kävikin hauskasti :D Arvottiin vasen, Possu lähti vasemmalle ja kaarsikin kesken matkan oikealle. Jostain syystä en pysäyttänyt sitä vaan annoin vauhdista uuden vasen -käskyn - ja Possu kuunteli, tehden liikkeen virheettömästi loppuun. PAITSI ennakoi perusasentoon siirtymisen. Taas.
Ohjattu 7

Tunnistusnoudossa vähän pyöritteli kapulaa suussa palautuksessa. Lisäksi taisi ennakoida perusasentoon siirtymisen.
Tunnari 9

Kaket oli varmaan parhaat jotka ollaan koskaan kokeessa tehty :D Kävi tuuri näiden kanssa. Liikkuri seisoi koiran vieressä toisella puolella, ja tuomari toisella. Viime treeneissä ollaan tehty niin, että avustajat palkkaavat Possua vuoroon kummaltakin puolelta. Ennen liikkeen alkua näytin Possulle "tuossa on liikkuri, tuossa on tuomari" - neutraalin kuuloista, ja silti niin ovelaa. Possu kuunteli ja totteli, ja teki tosi hienot kaukot! Toki se vähän liikkui eteenpäin, mutta toistaiseksi me ei pystytä tämän parempaan. Olin näistä hyvin ylpeä.
Kaukokäskyt 8

Metallinoudossa ei kummempia. Ennakoi sivulle siirtymisen.
Metallinouto 8,5

Kokonaisvaikutus lämmitti mieltä. Tuomari kehui Possun työskentelyä kovasti, samaten kuin meidän yhteistyötä ja koiran tahtoa tehdä mun kanssa töitä. Meidän uusi sosiaalinen palkka kehässä tuntui sopivan Possulle. Saan palkattua sen niin että se itse ilahtuu, mutta ei ala laulaa. Se on hyvä.
Kokonaisvaikutus 10

240 pistettä, VOI2, sijoitus 1/3

Voitte arvata että jäi vähän harmittamaan se luoksetulon alkukäskytys! Possu teki niin hyvää työtä että olisi ansainnut kyllä ykkösen. Positiivisesti virheet olivat joka liikkeissä samoja, joten niitä on helppo lähteä korjaamaan. Eiköhän me se TK3 vielä syksyn aikana saada!

torstai 22. elokuuta 2019

Ruusut: Glitchit - Töölön Ketterä Remix

Kesä on mennyt päivittämättä. Olisi mukava sanoa että oli vaikeaa kirjoittaa, mutta oikeasti olen ollut vain hyvin laiska, ja tietokoneeni on hidas käynnistymään.

Irtisanouduin. Treenattiin aggressiivisesti tokoa. Käytiin Possun kanssa mokaamassa jälkikoe minun ohjausvirheen takia. Aloitin uudessa työpaikassa. Treenattiin viestiä. Käytiin Teslan kanssa tokokokeessa toteamassa että AVO ei ole kasassa. Käytiin pentuepäivillä pelkän Teslan kanssa ratkomassa jälkijuttuja.  Treenattiin jälkeä. Käytiin Possun kanssa taas jälkikokeessa hakemassa JK2 ja heti seuraavana viikonloppuna 0 3-luokasta. Treenattiin yhä tokoa. Kokeiltiin Teslan kanssa rallytokoa 100 pisteen ALOHYV-suorituksella. Mentiin toko SM:iin.

Se nyt viimeistään oli paikka pudottaa minut maan pinnalle meidän osaamistason suhteen. Tesla osaa paljon kaikenlaista, mutta se ei ole minulla niin hanskassa että se osaisi myös kokeissa. Penkin alle meni se koe, ei ehkä pisteiden valossa(217,5p, 3-tulos) aivan niin penkin alle kuin minusta tuntui, mutta kuitenkin. Kehään mennessä Tesla nosti nokkansa ja veti syvään henkeä. Ja sitten se ei ollut minulla lainkaan käsissä. Olen tottunut siihen että Tessu palvoo minua ja tekee tahtoni mukaan puolesta sanasta. Ja jos sille pitää sanoa että hei, ole tarkempi, se alkaa suorastaan yliyrittää ja kiipeäisi vuokseni vaikka puuhun. Vaan tilanne on tietenkin eri kotikentän treeneissä, jossa häiriöt ovat vähäisiä. Myös, olen varmaan antanut sille treenitilanteissa vapauksia, joita se ei kokeissa saa, jolloin olen myös tilanteessa jossa koira pitää saada käsiin tavalla jota ei ole harjoiteltu.

Että sitten ollaankin tehty häiriöjuttuja ja koiran käsissä pitämistä. Se on minulle vaikeaa. Tuntuu että Tesla on minulla käsissä, kuuntelee ja tottelee. Mutta ei se sitten kokeessa ole, jotain teen silloin eri tavalla. Ehkä pitäisi alkaa tehdä eri tavalla kokeenomaisia kuin olemme nyt tehneet. Kokeenomaisia autolta asti, niin että vien sen hihnassa kehän laitaan, vaadin kontaktia kehään mennessä ja kaikki liikkeiden välit. Nyt annan sen lipsua ja räjähdellä, koska saan sen siitä aina hanskaan. Kokeessa en saa, koska jännitän enkä osaa suhtautua räjähtelyyn.

Sunnuntaina sen sitten näkee. Mennään taas tokokokeeseen.

Possukin on tehnyt nyt paljon tokoa. Sen kanssa on niin kiva tehdä, se on vaan niin mahtava koira. Ikävästi Possu on jäänyt tokon suhteen vähemmälle tosi pitkään, kun Teslan kanssa on ollut kiva tehdä uutta ja ihmeellistä - Possun kanssa kun on se sama voittaja jota on jo hinkattu..! Mutta otin nyt asiakseni käydä meidän suorituksia läpi, ja päätin että otetaan se TK3 vaikka väkisin. EVL:kin olisi jo aika kivasti kondiksessa, mitä ollaan kokeiltu. Mutta parempi harjoitella sitä paketin kasaamista vielä voittajaluokassa niin pitkään kun saadaan. Possukin tulee sunnuntaina kokeeseen.

Teslan kanssa pistin suunnitelmat uusiksi. Tänä kesänä ei mennä jälkikokeeseen, eikä haaveilla tokon voittajaluokasta vielä vuoteen. Laitetaan se avoin luokka niin hyvin kasaan että päästään taas toko SM:iin ensi vuonna, ja tehdään siellä paras mahdollinen suoritus. Tesla on kuitenkin vasta 2, sen kanssa ehtii kisata vielä vaikka kuinka. Ja tällä lähestymistavalla saan keskityttyä myös vähemmälle jääneeseen Porsaaseen.

Porschen kanssa pitäisi tehdä myös esineruutua. Tarkoituksena on käydä tänä vuonna vielä kolmosen jälki- ja viestikokeessa, ja harmittaahan se jos ykkönen jää kiinni pelkästään siitä että olen laiska treenaamaan esineitä. Mutta minä olen.

Niin. Ja sitten me käytiin rally-tokon SM-kisoissa täydennyskoirina. Kumpikin koira teki kivat hyväksytyt tulokset, ja Possu on nykyään myös RTK1 Possu!