Radiohead: Lucky

Meillä oli mielenkiintoinen tapaninpäivä. Rood jäi auton alle.

Pikkuveli on syntynyt tapaninpäivänä joten oli juhlat tulossa. Minä ja sisko koottiin täytekakkua keittiössä ja siskon poikaystävä vei Roodin lenkille. Kakku oli valmis ja vieraita alkoi ilmestyä kun siskon poikaystävä tuli kauhuissaan huutamaan että Rood jäi auton alle. Panikoin ja juoksin ulos. Rood nilkutti minua vastaan veristä jälkeä jättäen. Olin todella helpottunut sen ollessa elossa, Nemi kuolikahdenkymmenen metrin päässä kolaripaikasta vain muutamaa kuukautta nuorempana. En siis jaksanut olla kiinnostunut muusta kuin että koira oli elossa. Kunnes vilkaisin tielle ja huomasin että siellä oli pala koiraa. Tie oli kuin elokuvan rikospaikalta, irronnut raaja vieressään heijastinliivi ja verta yltympäriinsä, täydellisiä johtolankoja murhaajan selvittämiseen. Veli kävi noutamassa puuttuvat koiran osat, minä silitin Roodia ja rukoilin mielessäni "älä ole takajalka, älä ole takajalka" sillä en halunnut liikuttaa veristä koiraa, joka istui toisen takajalkansa ja häntänsä päällä niin etten voinut tutkia kumpi puuttui. "Onni" onnettomuudessa, se oli häntä. Alkoi hirveä haloo kun kannoin koiran sisälle ja isä ja sisko alkoivat soitella eläinlääkärin päivystyksiin että minne täältä metsästä lähdetään jos koirasta irtoaa pala. Tampereella oli ruuhkaa, joten meidät lähetettiin Mouhijärvelle. Koira käärittiin peittoihin ja takapenkit laitettiin kumoon ja peitettiin pressulla, jotta pystyin matkustamaan koiran vieressä. Onneksi luonto on ihmeellinen, ja Rood oli niin shokissa ettei tuntenut kipua eikä edes vuotanut kovin paljoa verta. Koko matkan Mouhijärvelle olin paniikissa joka tapauksessa, koska olin aivan varma että koira saattaisi kuolla koska tahansa. Tiesin itsekin ajatuksen hölmöksi, olihan koira erittäinkin rauhallisen ja terveen oloinen (lukuun ottamatta häntää) ja elossa.

Mouhijärvellä Rood yritettiin laittaa tippaan. Shokki ei ollut enää yhtä hyödyllinen, koska se oli supistanut verisuonet raajoista verenvuodon vähentämiseksi, eikä tippaa siksi saatu paikallee. Rood nesteytettiin ihon alle niskaan ja eläinlääkäri alkoi tutkia häntää. Kipulääkkeistä huolimatta se oli tietenkin tuskallista, ja vasta nyt huomasin mitä oli tapahtunut. Häntä oli täysin ehjä, paikallaan ja vahingoittumaton lukuunottamatta sitä seikkaa että se oli nyljetty. Häntä oli takertunut auton etukulmaan niin että kaikki ihokerrokset olivat nylkeytyneet pois täydellisenä taljana. Jäljellä oli pelkät luut ja lihakset, koiran epäonneksi myös hermot. Hirvitti ajatuskin kuvitella kuinka kamalalta on tuntunut olla nyljettynä elävältä häntä kuitenkin muuten täysin toimintakykyisenä. Eläinlääkäri totesi, ettei kykene häntää amputoimaan (mikä siis oli ainoa mahdollinen vaihtoehto koska nahka ei kasva takaisin, tiedoksi biologiaa vähemmän lukeneille) koska hänellä ei ollut avustajia eikä välineitä, hänhän päivysti pääasiassa tuotantoeläimiä. Hän kuitenkin soitti Tampereelle ja kertoi heille Roodin tilanteen ja sopi että lähtisimme sinne, sekä paketoi Roodin hännän matkakestäväksi. Se olikin melko tappelu, koska häntä tietenkin oli todella kipeä, eikä kipulääke auttanut vielä riittävästi. Olen kyllä pidellyt ennenkin hoidettavia koiria paikallaan, mutta se oli aivan hirveää kun kyseessä oli oma koira. Myönnän etten kyennyt olemaan itkemättä, vaikka automatkan olinkin yrittänyt olla mahdollisimman rauhallinen koiraa rohkaistakseni. Oli niin hirveää nähdä (ja kuulla) Roodin kärsivän sillä tavalla kun en kyennyt sen oloa suuremmin helpottamaan. Siinä itkiessäni herpaannuin koiranpitelyotteesta ja Rood pääsi haukkaamaan minua käsivarresta, annoin sen sitten pureutua siihen kun ajattelin että ehkä se helpotti sen oloa. Nyt on kauhea mustelma kädessä ja naamassakin sotatappiot näkyvät, en tosin tiedä missä välissä se siihen ehti purra/raapaista kun olin itsekin vähän sekaisin.

Kun sain itse rauhoituttua koirakin rauhoittui ja paketointi onnistui hyvin, kuten myös antibioottipiikin antaminen. Hävetti kun olin sillä tavalla käyttäytyessäni saanut koirankin pelkäämään. Matka jatkui joka tapauksessa Tampereelle, missä olikin jonoa. Auto-onnettomuus oli tapahtunut noin puoli kahdelta, Tampereella olimme noin viideltä, ja Roodin vuoro oli vähän ennen kahdeksaa. Vaikka pelkäsinkin kaiken aikaa, että Roodin takapään hermot ovat vaurioituneet, en voinut olla olematta hyvilläni siitä, että säästyimme näin vähällä. Joulunpyhinä tapahtuu kyllä kamalia asioita, odoushuone oli ihan täynnä, ja siellä istuskellessa ehdimmekin tutustua pintapuolisesti jokaisen koiraan ja tapaukseen. Vaikka Mouhijärvellä epäiltiinkin että saattaisimme joutua jopa Helsinkiin koska iho oli nin pahasti irti, oli odotushuoneessa paljon surullisempiakin tapauksia, joita myös uhkailtiin Helsingillä. Toivon heille kaikkea hyvää, kaikille tapaninpäivän huono-onnisille.

Rood otettiin leikattavaksi kahdeksalta, ja puoli yhdentoista aikaan se oli kotiinlähtökunnossa. Surkea pieni koira yritti lähteä perääni kun kävin hakemassa autosta vilttiä, se oli jo melko hereillä. Lähdimme kotiin ja Rood Hännätön lampunvarjostin päässä sai oman pedin lattialle minun viereeni.

Noh, Roodilla ei ole nyt häntää. Jalat kuitenkin toimivat, mikä on loistavaa. Se on hieman vaisu ja tokkurainen, mikä ei liene ihme kaikilla niillä lääkkeillä. Muutaman päivän päästä käydään eläinlääkärissä ja kymmenen päivän päästä poistetaan tikit. Siihen asti koira on levossa ja hihnalenkeillä. Toistaiseksi koira on helppoa pitää levossa, mutta odotan kauhulla sen tokenemista. Hyperaktiivinen bordercollie lepotilassa neljän seinän sisällä voi olla jo haaste, mutta mitä sitä ei rakkaan perheenjäsenen takia tekisi. Häntää en osaa surra, sillä se todennäköisesti pelasti koiran hengen nahan nylkeytyessä irti ja heittäessä koiran pois auton renkaan alta. Toivon että Rood paranee entiselleen(häntää lukuunottamatta), häntä ei sen elämää haitanne koska osaahan se koiraa puhua muillakin osillaan ja pystyssä ne pysyvät hännättömätkin koirat. Eikä se muutenkaan ole ikinä bordercollielta näyttänyt, joten emme ole esteettisestikään tappiota kokeneet.