Rammstein: Mutter

Välttelen biologian opiskelua joten vähän väliaikatietoja nyt.

Ollaan treeneissä käyty normaalisti ja kivaa on ollut. Siirryin opettamaan seuraamista hihnassa, niin pystyn puuttumaan koiran virheisiin(=edistämiseen). Ollaan edistyttykin jonkin verran, voidaan ottaa jo suht pitkiä pätkiä ja käännökset menevät oikealle ja vasemmalle.

Eilisissä treeneissä tehtiin poikkeuksellisesti niin, että otettiin kaikki koirat samaan aikaan kentälle. Yleensä väkeä on ollut vähän vähemmän, mutta nyt oli koiria enemmän kuin kymmenen, niin ei ollut mahdollista ottaa jokaista erikseen. No, koirat järjestettiin riviin ja ensin otettiin luoksepäästävyys jokaisella. Rood oli aivan upea, olin itsekin ihan äimän käkenä, kun minua tultiin kättelemään ja Rood istua nököttää sivulla välittämättä ihmisestä yhtään. Olisin luullut että se vähintään olisi hypännyt koko ihmisen kumoon ja pessyt tämän naaman. Noh, ei. Rood päätti olla malliesimerkki.

Seuraavaksi lähdettiin pujottelemaan koirien seassa. Rood piti edelleen mahtavaa kontaktia vaikka koirat menivät ohi ja ympäri. Lukuun ottamatta yhtä harmaakuonoista groenendaelia, joka näytti aivan Roodin leikkikaverilta, ja sen perään pitikin sitten vilkuilla. Joka tapauksessa olin todella tyytyväinen koiraan tähän asti, se oli pitänyt oman tasonsa.

Mutta sitten taivas putosi. Rood menetti kontaktin. Ihmettelin että mitäs nyt, kunnes huomasin mitä koira katseli. Äitini oli suuressa älykkyydessään tullut katsomaan treenejä viereiseltä lenkkipolulta. Rood meni ihan tolaltaan, kun äiti ei tullutkaan pöllyttämään sen korvia. Komensin äidin jatkamaan matkaansa, mikä päin vastoin pahensi tilannetta. Suuren paimenkoiran lauma oli hajaantunut, ja se piti saada kasaan. Koko lopputreenin Rood tuijotteli lenkkipolun suuntaan ja yritti päästä paimentamaan äitiä takaisin luokseni. Tästä voidaan arvata, että kun lähdimme pujottelemaan seuraaminen oli ehkäpä maailman kauheinta. Pidin koiraa hihnalla vieressä kun se kiemurteli ja vääntyili jottei sen katse hetkeksikään irtoaisi lenkkipolusta.. Toisista koirista se ei tietenkään välittänyt, kuten ei ennenkään. Tämän jälkeen otettiin ohituksia pareittain. Roodia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa toinen koira, vaan se haikaili edelleen lenkkipolulle.

Lopuksi otettiin vielä luoksetulo jokaisen kanssa. Epäilin, mahtaako koira lähteä äidin perään heti kun se pääsee irti, mutta se onneksi totesi, että minun koossapitämiseni on ensisijainen asia ja tuli luokseni hienosti.

Täytynee alkaa kehittää jotain äitihäiriötä.. Vaikken kyllä halua, koska jokainen äitinsä kanssa tekemisissä ollut ihminen tietänee millaisia äidit ovat. "Älä nyt noin tee mikset sä anna sen mennä tonne miksi sä haluat että se tekee noin älä nyt kiusaa sitä koiraa ei sitä tollai saa jalan ympärille kiertää älä nyt riepota sitä lelua kun se koirahan murisee lopeta jo herran tähden ja päästä se koira pois!"

14. päivä on biologiankirjoitukset ja 18. päivä ruotsin kirjalliset. Sitten päivittelen taas säännöllisemmin.