David Bowie: Changes

Eiliset tokotreenit menivät upeasti. Treenikaveri mainitsi Stefan muuttuneen tosi paljon ekoista treeneistä. Ja niinhän se onkin muuttunut. Aloin oikein itsekin nyt kiinnittää huomiota.

Kun Stefa tuli meille se pelkäsi omaa varjoaankin. Totta kai, kun asuinpaikka oli muuttunut. Se myös alkoi kirkua kuin sikaa tapettaisiin, jos siihen koski yllättäin. Johtui varmaan siitä, että muut koirat olivat sitä riepotelleet. Stefa ei myöskään suostunut kantamaan suussaan mitään, tai jos kantoi, se irrotti otteensa heti kun ihminen edes kurotti sitä kohti.

Nykyään Stefa painii. Saatamme kieriä lattialla ja tyrkkiä toisiamme. Stefa saattaa jopa innostua puremaan minua, mistä olen hirmu ylpeä (kukaan normaali ihminen ei varmaan ole ylpeä, kun oma koira puree :D ). Stefa myös riepottaa lelua jopa vieraiden ihmisten kanssa, minkä sain huomata eilen treeneissä :D Harjoiteltiin pysäytyksiä takapalkalla, ja kun avustaja leikitti Stefaa se ei irrottanutkaan lelusta käskyllä - ja minä vain nauroin ilahtuneena vieressä!

Kun Stefa tuli meille, se makasi nurkassa päivät pitkät. Totta kai, sehän oli joutunut olemaan eristyssä juuri tuon muiden koirien kanssa toimeentulemattomuuden takia. Noh, tässäkin on tapahtunut melkoinen muutos. Stefa on tottunut aktivointiin, ja jollei se sitä saa, se alkaa vaatia. Tuli huomattua sunnuntaina kun pidin siivouspäivää. Koko päivän kuuraamisen jälkeen lysähdin sohvalle lepäämään, ihan väsyneenä. Stefa alkoi minulle tyrkkiä lelujaan, kantoi niitä minulle vuorotellen, ja kun en jaksanut sen kanssa leikkiä se ryppysi matot pikkuruiseen läjään, keräsi lelut läjän päälle ja alkoi tapella maton kanssa. Jaa, minä siihen vaan totean. Hyvä, tuhoileva koira.

Stefalla oli myös vaikeuksia sisäistää asuntomme kokoa. Sarilla oli ollut erillinen "koirahuone" jossa koirat majailivat sisällä ollessaan, ja Stefan mielestä oli kummallista kun se sai liikkua koko asunnossa. Kyllähän se tuhoilikin. Olohuoneen se ymmärsi sisäsiisteysalueeksi, mutta muissa huoneissa se saattoi käydä kakalla. Myös roskiksen se levitti useammin kuin kerran. Noh, sisäsiisteys palautui kun koira tajusi asuvansa koko kämpän alueella. (Onneksi, en olisi halunnut siltä alkaa tilaa rajaamaan, eikä sitten tarvinnutkaan.) Roskisten levittelykin lakkasi, kun laitoin roskat piiloon tiskipöydän aluskaappiin, missä normaalit ihmiset roskiksiaan pitävät.

Stefa oli myös äärimmäisen alistuva ja nöyrä meille saapuessaan. Se ei uskaltanut vetää hihnassa, vaan piti tarkasti huolen siitä, että hihna pysyi löysällä ja se oli kaiken aikaa melkein jalassani kiinni. Muutos tähän alkoi näkyä ensin hakutreeneissä, kun Stefa alkoi treeneissä vetää hihnassa metsään päin. Olin ylpeä siitä. Nykyään se vetää hihnassa aina silloin kun sillä on kiire - niin kuin minun mielestäni kuuluukin. Pidän sitä usein vapaana (rikesakkoja odotellessa) ja se kyllä kuuntelee minua, mutta ei ole kaiken aikaa niin neuroottisen tarkka minusta kuin alussa. Joskus joudun jopa käskemään sitä kahdesti :D Siitäkin olen ylpeä. Ei koiran kuulukaan totella aina ensimmäistä käskyä - paitsi jos koira on itse Lassie.

Muita koiria Stefa pelkäsi kuollakseen saapuessaan. Traumoja varmaan taas. Nykyään se saattaa jopa räyhätä hihnassa. Ei kuitenkaan yleensä, mutta huomaa, että siitä on tullut paljon itsevarmempi. Kun koiria tulee vastaan, Stefalla on häntä kippurassa selän päällä, ja se saattaa hieman "pöhistä". Pöhisköön. Kunhan ei syö niitä vastaantulijoita :D Stefa myös tulee toimeen Roodin kanssa (koska on pakko). Ja sietää erittäin hyvin jopa useita treenikavereiden koiria. Tämän suhteen koira muuttuu koko ajan, joten muutosta saattaa tapahtua vieläkin.

Suurin muutos taitaa kuitenkin olla treeniasenteessa. Kun aloitin Stefan kanssa tokotreenit, se oli ihan kamalaa. Stef kulki kaukana, kasassa, kauhuissaan. Minulta jopa kysyttiin olenko lyönyt sitä :D No en, se nyt vaan oli sellainen vässykkä. Se ei edes halunnut tulla treenikentälle, melkein sai perässä vetää. Nykyään se juoksee kentälle kun auton ovea vähän raottaa. Seuraamiseen on tullut ihan eri asennetta, vaikkei se vieläkään kovin tiiviisti seuraa(tiiviimmin kuitenkin). Koira myös selvästi nauttii tekemisestä, sen kanssa on kiva treenata.

Viimeisin suuri muutos on kuitenkin tapahtunut Villen ja Stefan suhteessa. Stefa on aina kohdellut Villeä "talon isäntänä" ja totellut tämän pienintäkin sormen liikettä. Sitä oli ikävä seurata, koska Stef tuntui olevan ihan kauhuissaan Villestä. Nyt kuitenkin kun katsoo, Stefa tottelee edelleenkin Villen joka sanaa, mutta myös juoksee ensimmäisenä tervehtimään häntä, kun tulemme kotiin. Ne kaksi on ihan bestiksiä, vaikka Ville lenkittää koiraa paljon harvemmin kuin minä, eikä treenaakkaan sen kanssa kuin joskus vähän tottista. Pöh!