Viime viikko meni Laitumella Rood Karvanoppaa katsomassa. Ja ehkä vähän äitiä ja isääkin vilkaisin siinä samalla.
Vein piskit hierojalle Sannalle. Olen ihan neuroottinen Roodin lihasjumeista, sen on takajalat ihan ristissä eikä koira taivuta niitä kunnolla edes kävellessään. Mua aina surettaa katsoa sitä kun se lenkillä kiskoo äitiä perässään ja takajalat on ihan tönkköinä.
No, joka tapauksessa. Sanna hieroi auki sekä Stefan että Roodin, joka oli paikasta ihan paniikissa. Se on auto-onnettomuutensa jälkeen inhonnut eläinlääkärillä käyntiä, ja eläinlääkärin tiloissa oleva hieronta sai sen läähättelemään ja olemaan rauhaton. Kyllä se sitten rauhoittumaan saatiin, ja tosiaan aukikin niistä jumeistaan. Ei se ollutkaan yhtään niin pahasti jumissa kuin kuvittelin. Sanna ehdotti että veisin sen joko osteopaatille, joka tutkisi onko sen lantio vinossa sen kolarin jäljiltä, tai sitten jatkaisin hierojalla käyntiä säännöllisesti, hieroja uskoi senkin riittävän koiran auki pitämiseen. Konsultoituani asian vanhemmilleni, äiti totesi että aletaan sitten käyttää sitä siellä hieronnassa. Tai siis minä alan käyttää. Pitänee varata kohta seuraava aika..
Stefakin hierottiin. Siitä ei löytynyt mitään kummallista.
Ammuin peurankin, keskiviikkona. Rood on superverijälkikoira. Hukkasin sen onnellisen peuran sinne sitten, otti ihan hirveästi päähän kun näin tasan tarkkaan ampuessani että osuin, tarkasti, ja kun se lähti juoksemaan se kompuroi siihen tyyliin ettei pääsisi kuin pari metriä.. Mutta hukkasin sen silti. Pengoin metsää taskulampun kanssa Roodia odotellessani, ja kun se tuli, en jotenkin jaksanut uskoa että se mitään löytää. Jos se peura olisi lähellä niin olisin sen jo löytänyt. Mutta mitä vielä. Rood otti jäljen ampumapaikalta(josta itse en löytänyt edes verta) ja kääntyikin suorassa kulmassa oikealle. Ellei koira olisi ollut niin varma asiastaan en olisi siihen suuntaan lähtenyt, ei kai se ammuttu eläin mitään suorakulmia ala juoksemaan! Mutta koira tiesi, peura oli vain muutaman askeleen päässä, pellon puolella, kuolleena kuin kivi, vieläpä ihan näkyvissä(sitten kun tiesi mihin suuntaan katsoa) mutta en todellakaan olisi sitä pimeässä illassa löytänyt ilman koiraa. Super-Rood. Se on niin hyvä että yksikään verijälkikoira ei voi olla sitä parempi. Paitsi ehkä joku niin iso koira, että se nappaa sen peuran suuhunsa ja kantaa autoon.
Stefanovitz Arkajalka pelkäsi peuraa! Kyllä se lopulta uskaltautui sitä nuuhkimaan, mutta hädin tuskin. Pelottavalta haisi se kuollut olento. Rood kyllä olisi vaikka syönyt koko peuran, kuten aina. Koittaa mokoma juoda kaiken veren heti kun pääsen peuran pistämään.
Käytiin isän ja Villen kanssa nylkemässä peura ja koirat saivat puolittaa sydämen paistettuani sen ensin uunissa. Sydän kyllä kelpasi Stefalle, kun se tuli kupista eikä suoraan eläimestä. On se niin hienostunut kaupunkilaiskoira :D Luulee varmaan että liha tulee kaupasta.
Lauantaina oli hakutreenit. Jäävät tauolle nyt tältä syksyltä. Harmillista! Mietin että mitähän me sitten koko talvi tehdään, ja tulin maininneeksi sen ääneen kaverilleni. Tuli siinä sivussa laitettua idea liikkeelle BH-kokeeseen treenaavasta ryhmästä. Niin että jos löydetään harjoittelupaikka, aletaan käydä toisissakin tottistreeneissä viikossa, tavoitteena BH ensi keväänä.
Ja maanantaina tokotreeneissä. Saatiin Stefan seuruukin kerralla kuntoon, kun Jonna käski minun kävellä hitaampaa. Ja oho, mullahan on hyvin seuraava koira! Sehän seuraa melkein tiiviisti! En mä ole tajunnut harppovani sitä karkuun kaiken aikaa :D Oon joskus vähän yksinkertainen.
Tänäänkin treenattiin, iteksemme. Harjoiteltiin takapään käyttöä jalkapallokentällä, ja Stefa alkaa jo vähitellen tajuta että sillä on enemmänkin kuin kaksi jalkaa. Tällä hetkellä se varmaan luulee niitä olevan kolme. Noh, siihen kentälle tuli sitten joku junnujen jaliskerho ja meidän täytyi siirtää. Johan on, kun jalkapallokentilläkin pelataan jalkapalloa!
Seinäjoella on onneksi kaiken maailman pesäpallo- ja jalkapallokenttiä nurkat täynnä, joten siirryttiin seuraavalle. Se taisi kyllä olla lentopallokenttä. No, siinäkin oli sitten joku rakennustyömaa vieressä. Ajattelin ettei se mitään haittaa ja jatkettiin seuruun pyörimistä, kun työmaalla alkoi Bobcat huristella sinne tänne. Ei sitten otettu muuta kuin sivulletuloja ja luoksetulon loppuasentoja, sekä iänikuista suoraa maahanmenoa. Sai Stef niihinkin sitten keskityttyä, vaikka koliseva työkone sitä pelottikin, ja se oli luimukorvilla aika pitkälti. Noudon se teki loppuun aika hienosti, ja leikkikin jo ihan Bobcatin unohtaneena. Voitokasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti