Sunnuntaina tehtiin Stefan kanssa hakua. Jännittävintä koko treenissä oli luonnon suoma katselijakunta; ensin tavattiin kyykäärme, joka peloteltiin koloonsa sihisemään. Kun sitten istahdettiin alas puristelemaan ryhmäläisen uutta koiranpentua kuulin hiljaista kalinaa - joka paljastui murinaksi. SISILISKOJEN murinaksi! Seurattiin ääntä ja löydettiin taistelevia sisiliskoja, niitä sitten hämmentyneinä tökittiin ja mietittiin että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Enpä oo ikinä ennen kuullut sisiliskojen murisevan. Ne sit muuten oikeesti taisteli eikä paritellut, toinen puri toista kahtia.
Mutta siis treenattiinhan me myös, kun ensin matelijajärkytyksestä selvittiin! Olen suorastaan onnistunut suunnittelemaan viimeiset pari hakutreeniä hyvin, ja se näkyy metsässäkin.
No, joka tapauskessa, Stefa meni hienosti ja suoraan sekä ykköselle että kakkoselle, kiitos hajunhaun, ja mikä ällistyttävintä, myös kolmoselle! Siinä vaaiheessa ei tuullut enää yhtään, oli hirvittävän kuuma ja koira lähti vähän innottomasti etsimään, mutta eteni suoraan, TÄYSIN suoraa, kaartoi ainoastaan kiertäessään puunjuurakon, ja löysi maalimiehen. Olin aivan puulla päähän lyöty, oli mahtavaa nähdä että treeni tuotti tulosta välittömästi! Vielä kun keksisin miten tästä jatkaa.
Sunnuntaina tehtiin myös Stefan kanssa ekat viestitreenit ikinä! Olin suunnitellut vähän huonosti ja lähetin koiran ensimmäiseksi liian pitkältä matkalta. Stefa oli sitä mieltä että tämä on esineruutua ja alkoi etsiä esineitä. Onnekkaasti tajusin siirtyä lähemmäs apuohjaajaa, ja kolmenkymmenen metrin matkasta Stefa sitten hoksasi mistä on kyse, ja juoksi kolme puhdasta, upeaa, nopeaa, täydellistä lähetystä. HIENO super-jokalajin-Stefa, jonka kanssa voi treenata mitä vaan. Paitsi ehkä suojelua. On tästä vielä aika lailla matkaa ykkösluokan kilometriin, mutta kyllä me sinne vielä päästään. Siis jollei kyllästytä koko sakki.
Maanantaina oltiin Roodin ja Stefan kanssa tokotreeneissä. Oli koulutuspäivä, mutta eipä meillä ollut mitään niin suuria ongelmia että viiden minuutin ajalla per koira oltaisiin mitään mullistavaa tajuttu. Treenailtiin siis vain jotain. Muutenkin on tokomotivaatio taas jossain, mikä on hyvin traagista kun ottaa huomioon että ilmoitin kummatkin koirat alokasluokan kokeeseen Huittisiin ensi kuulle(Rood menee äidin kanssa), ja kuukauden päästä on myös se tokon SM! Apua. Missä mun motivaatio?! Tehkää joku jotain!
Treeni-intoa on vähän syönyt myös töiden alku, ja tiistaista tulikin koko päivä taukoa, kun podin makkaranpakkausrasitusvammaa! On siinä kanssa tauti, liian nolo kellekkään kerrottavaksi :D Käytiin sitten vain Villen kanssa uittamassa koirat iltapuhteeksi.
Tänään sitten treenattiin jälkeä kummankin koiran kanssa. Roodin jäljellä oli tiheästi keppejä ja yksi kulma, Stefan jäljellä kaksi keppiä, kaksi kulmaa, ja joka kolmannelle askeleelle maahan kylvetty makkara. Aloitettiin Roodin kanssa mutta se ei edes yrittänyt ajaa, joten dumbbasin sen valotolppaan ja vaihdoin Stefaan. Stefa kyllä ajoi, joskin vähän haparoiden. Kai sekin jossain vaiheessa tajuaa alkaa etsiä ihmisten jälkeä eikä makkaroita, jää nähtäväksi. Kepit nousivat hyvin.
Stefan jälkeen hain Roodin ja koitin sillä uudelleen jälkeä. Nostettiin ensin pari keppiä hiekalta, minkä jälkeen mentiin heinikkoon jäljelle. Rood nosti keppejä hyvin, joskin jäljestämisestä ei ollut alkuun tietoakaan. Kulman se otti hyvin, minkä jälkeen se alkoi oikeasti jäljestää, nosti mulle kepin, söi makkaran ja palasi välittömästi nuuhkimaan jälkeä pitkin seuraavaa keppiä. Läpimurto suorastaan, Rood tajusi mistä on kyse! Mikäs tässä fiksuja koiria omistaessa :) Sitten ne tosin karkasivat kantamaan keppejä ystävälliselle pariskunnalle, mutta sain ne kiinni ja jatkoin nolona matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti