Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 28. toukokuuta 2013

PSY: Gentleman

Päädyin varakoiraksi SM-joukkueeseen. Hieman harmittaa sen tähden, kun en todennäköisesti pääse silloin kisaamaan, mutta en voi kuitenkaan siirtyä avoimen liikkeisiin siltä varalta että kuitenkin pitää kehään mennä. Kuten en myöskään voi kisata tk1:stä ennen Ilmajoen kisaa samasta syystä. No mutta, ainakin pääsen paikan päälle ihastelemaan suurta urheilujuhlaa.

Olen treenannut sen minkä olen jaksanut. Tuntuu koko ajan etten treenaa oikeastaan ollenkaan, vaikka oonhan mä vähintään joka toinen päivä jotain tehnyt. Mutta on se toisaalta vähän kun vertaa parin kuukauden takaiseen, jolloin treenasin useamman kerran päivässä. Olkoon se kuitenkin riittävästi!

Teen tällä viikolla iltavuoroa, joten en pääse iltaisin treeneihin porukoissa. Se on ihan tyhmää, varsinkin kun en tiedä onko mitään järkeä pakata makkaraa kahteen aamuyöllä :D On totta kai sen kannalta, että se makkara saadaan pakettiin, mutta minä viattomana luulin että ne makkarat kierivät paketteihin itsestään aikavälillä kahdeksasta neljään. No, joka tapauksessa, olen sitten treeniskellyt itsekseni aamuisin.

Tänään pohdiskelin Stefaa ja avointa luokkaa. Käytiin tekemässä tokoa, lähinnä avon juttuja. Seuruu on edistynyt tosi paljon, tai siis jälkeistynyt, siis edistys on jäänyt pois. Treenasin pysähtymällä aina koiran edistäessä, ja Stefa hoksasikin aika pian että homma etenee jos pysyy oikealla paikalla. Vain kerran paikka jäi väljäksi, mutta silloinkin koira korjasi lisäkäskyllä. Juoksu on hyvää, vasemmalle käännökset ovat hyviä. Käännökset oikeaan ja täyskäännökset sitten taas ovat väljiä ja rumia. No mutta, kyllä niihinkin muutosta saadaan.

Sitten tehdiin jääviä. Liikkeestä maahanmenossa Stefa lähti  makuulta kun säikähti matalalla lentävää lentokonetta. Säikähdin itsekin vähän, ääni särki korvia. Palautin koiran paikalleen ja palkkasin siitä, nostin vähän virettä ja tein uusiksi. Se menikin jo hienosti. Myös liikkeestä seisominen sujui takaakierron kanssa, aiemmin Stefa on liikutellut etujalkojaan mutta nyt se ei sitä tehnyt.

Kaukoissa olen treenannut nopeutta viime aikoina. Nyt sainkin jo mainioita nopeita vaihtoja, mutta ne eivät enää toimineet kun lisäsin matkaa. Sen siitä taas sain kun keskityin vain yhteen asiaan! Mutta eiköhän se matkakin siihen saada, vähitellen.

Noudossa Stefa on alkanut possuilla. Se nappaa kapulan hirveällä vauhdilla siitä mistä ekana saa kiinni, yleensä siis kapulan päästä. Sitten se lonksauttaa kapulan oikealle paikalleen kiiruhtaessaan takaisin luokseni, koska tietää etten hyväksy väärää kapulanpitoa luovutuksessa. Pitää alkaa tehdä jotain "näin nostat kapulan oikeaoppisesti" -harjoituksia.

Luoksetulon pysäytyksiä otin tänään erikseen. Siirryin palkkaamaan koiran makkaralla jottei se valu, kuten pallopalkalla. Viskoin makkaraa  pitkin kenttää ja koira juoksi ne syömään, kiiruhti takaisin ja pysäytin sen matkalle. Aivan mahtavia, nopeita ja täsmällisiä pysähdyksiä! Uskon että luoksetulon pysäytykset saadaan kasaan vaikka yhdistänkin ne varsinaiseen liikkeeseen vasta SM-kisojen jälkeen. Ennakoinnista koiran tuntien saattaa tulla ongelma.

Estehyppyä en ole tehnyt kuin alokkaan liikkeenä, mutta sen Stefa oppii varmasti helposti, sille kun olisi hirveän luontaista istua esteen takana ja se yrittääkin sitä koko ajan tarjota.

Paikkamakuussa koira myös pysyy. Ainoa ongelma on sen pään sahaaminen ylös alas, pitäisi kouluttaa sitä makaamaan pää maassa, jos vain muistaisin.

PK-puolelta ollaan tehty lisää viestiä, jota on tosi hauska Stefan kanssa tehdä :D Se juoksee tosi määrätietoisesti ja nopeasti mun ja Villen välillä. Seuraava askel on siirtyä vaikeampaan maastoon niin ettei se näe toista ohjaaja lähetettäessä.

Jälki taas on ollut ihan pyllystä. Mun täytyy vaihtaa taktiikkaa sen treenaamisessa.

Ei kommentteja: