Kuningasidea: Pohjolan tuulet

Oon kirjoittanut niin paljon tokosta, että hakujutut on jääneet. Niitä on kuitenkin treenattu. Nyt kun mulla on maailman paras kesätyö, jossa on pelkkää aamuvuoroa kahden vuoron sijaan, ehdin treenatakin joka viikko. Ilmaisutreenejä ollaan saatu tehtyä nyt enemmän, ja pk-tottiskentällekin oon eksynyt ampumaan ja hypyttämään ja kiipeilyttämään. Hyvä, koska meillä riittää työtä. Hirveästi, kaikenlaista.

Hyppyjä ollaan tehty jonkin verran talvellakin, enemmän nyt keväällä. Tehtiin eka hyppytekniikkaa agiesteille parin esteen sarjana, nimenomaan korkeuden hahmotusta harjoitellen. Se oli Stefalle tosi vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin kiinteällä esteellä harjoittelu. For some reason se ei näe agiestettä, jälkeenpäin olen ajatellut että se saattanee johtua seuran keltavihreästä väristä vihreällä nurmimatolla. Kiinteällä esteellä koira ei kiellä ja selvästi näkeekin esteen. Toisen seuran violetit esteet harmaalla taustalla eivät myöskään tuota ongelmia.

Joka tapauksessa, hyppytekniikan jälkeen siirryin tekemään ihan vaan korkeutta agiesteillä, kuuteenkymppiin astihan niillä pääsi, ja kun Stefan itsetunto kasvoi, siihen mentiin varsin kivuttomasti. Kiinteälle siirryttäessä Stefa on kaiken kaikkiaan hypännyt paremmin, kun este on sille paljon tutumpi ja helpommin hahmotettava. Kolhaisuja on tullut jonkin verran kun olen ahnehtinut korkeutta, mutta pääasia tässä on, että Stefa jatkaa niistä huolimatta. 80-90-senttiset menevät pääasiassa puhtaasti, joskus hipaisee niilläkin. Metrisellä hipaisee joka kerta, joskus jos on epävarma ottaa jopa vauhtia. Uskon kuitenkin tämän olevan nopeasti ratkaistavissa, rutiinilla ja koiran luottamuksella itseensä. Kokonaista hyppynoutoa on tehty jo 70 sentillä. Aika hurjaa, talvella hallissa Stefa kaatoi esteen kun 70 senttiä oli sille liian korkea, nyt se on meidän helppo aloituskorkeus.

A-esteen kanssahan meillä oli myös yllättävän paljon ongelmia. Ollaan harjoiteltu säädettävällä, ja hitaasti korottamalla ollaan päästy jo siihen oikeaan korkeuteen. Tutulla esteellä se tekee noudon koekorkeudella, mutta eilen vieraalla kentällä selvisi, että uudet esteet vielä jännittävät. Tää kuulemma poistuu muutaman vierailla esteillä harjoittelujen myötä, toivotaan parasta.

PK-tottis noin muuten ei tuota meille ongelmia, sehän on helppo verrattuna tokoon. Myös odottelut, paikkiksen jälkeen liikkeisiin siirtyminen, hillityt palkkaukset, ja pitkä seuruusuora ovat olleet helppoja. Se on yllättänyt mut, koska oletin Stefan olevan niin matalavireinen ettei se nouse millään paikkiksesta seuruuseen. Olin väärässä, onneksi! Stepsun kanssa on hauska tehdä. Se on pk-kentällä niin tohkeissaan että painaakin, en tiedä mistä se erottaakin että tämä on nyt tottista eikä tokoa. Eteenmeno oli helppo opettaa, sehän ei muutamaa toistoa enempää tarvitse.

Laukaukset.. Niitä olen tehnyt talven aikana kuudellatoista eri tekniikalla. Stepsu ei vaan totu niihin. Ihan turha yrittää namittamalla saada tottumaan tai muutakaan. Vedin sitten vain julmasti pakolla, häiriöpaikkiksen omaisesti. Se yllättävää kyllä toimi. Aloitettiin siis ihan sillä että koira makaa puolen metrin päässä musta, sadan metrin päässä ammutaan. Stefa karkas joka kerta. Ja joka kerta sanoin sille hyi ja palautin sen makuulle. Sitten kun se tajusi että makuu on vaan tehtävä laukauksista huolimatta, alkoi se paikkiksessa myös pysyä. Nyt ollaan päästy jo kolmenkymmenen askeleen matkaan ja voin olla koiraan selkä päin. Korvat liikkuvat laukauksella, mutta muuten reaktiota ei juuri näy. Aika uskomatonta, olin aika toivoni menettänyt tämän suhteen.

Seuruuseen olen alkanut yhdistää ampumista vasta aivan juuri. Aiemmin Steps lähti laukauksella toiseen suuntaan, meni maahan, tms. Nyt tein alusta asti selväksi että tämä on ihan samanlainen häiriötreeni kuin kaikki muutkin, ensin avustaja sai häiritä henkensä edestä kunnes Stepsu saatiin oikeaan asenteeseen, ja sitten ammuttiin. Stefa otti sen tosi hyvin, vähän sen pää kävi alhaalla, minkä jälkeen se palasi jo normaaliin seuruuseen. Reaktion voimakkuus ja kesto väheni joka toistolla. Ihan superia! En oikeesti edes tiedä miksi sen on helpompi ottaa laukaukset näin, kuin hitaasti siedättämällä. Ehkä on vaan koiralle selvempää kun se tietää tasan tarkkaan mitä on tehtävä, äänistä ja muista häiriöistä huolimatta. Tottiksen ulkopuolella Stefa ei tule ikinä laukauksiin tottumaan, se on kyllä tullut selväksi. Mutta tämä on jo ihan mahdottoman iso askel. Talven aikana menetin toivoni ne samat kuusitoista kertaa, joina keksin uuden siedätystavan. Mutta nyt riittää usko.

Maastoissahan Stepsulla on etsintätyöskentely ollut kunnossa jo pidempään. Se tekee hyviä, syviä, eteenpäinkääntyviä pistoja ja kauniita tyhjiä. Se ei lannistu tyhjistä, ja jaksaa etsiä pitkään. Kokeenomaiset radat ilman ilmaisuja sujuvat kuin vettä vaan. Itseni sen sijaan pitäisi harjoitella niitä enemmän, koska jännitän aivan hurjasti jollen tiedä missä maalimiehet ovat. Onneksi Stefa osaa siitä huolimatta!

Ilmaisuja on tehty viime aikoina suhteellisen paljon. Kentällä ollaan päästy hyvään työskentelyyn jossa Stefa etsii sitkeästi irtorullaa piilon ympäriltä, eikä enää tarjoa maahanmenoa, joka sille on maalimieskäytökseksi opetettu. Nyt on ilmaisuja viety metsään jo kahdessa treenissä, ja yllättävän helposti Stefa asian sisäistää. Viime treenissä olivat ukot jo sen verran piilossa että Stefalla kului aikaa paikantamiseen. Siitä huolimatta se maalimiehen paikannettuaan muisti vielä etsiä rullan ja tuoda sen mulle. Vähän hienosäätöä tähän vielä tarvitaan, eivätkä maalimiehetkään piileskele vielä viidessäkympissä, mutta mitäpä tuosta. Ei se montaa treeniä vaadi. Sitten vielä kentällä kiintorullaan siirtymistä ja ohops, mullahan on valmis hakukoira!

Tästä hausta tohkeissani olen siis katsellut jo kokeitakin. Syyskuussa on meidän tavoite. Tosin, ne ovat sellaisia kokeita joihin on ilmokin vasta syyskuulla, jotta ehdin perua puheeni vielä monta kertaa :D