Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Foo Fighters: I Am a River

Tiistaina Stefa teki agilityä. Ollaan nyt siinä surullisessa vaiheessa jossa koira on jopa aika hyvä ja mä oon koko ajan liian hidas, myöhässä, tai ihan vaan täysin hukassa. Voihan agility! Mutta Stefa hyppää tosi kivasti aksaradalla. Joten on siitä hyötyä.


Tiistai-iltana käytiin Ilmajoen maneesilla treenaamassa vähän vierasta hallia. Tehtiin kummallakin koiralla kokeessa pieleen menneitä juttuja, Stefalla tunnaria ja kiertoa. Tunnari meni Stefalla JOKA KERTA pieleen ekalla toistolla. Toisella se kyllä onnistui. En voi ymmärtää. Kierrossa laitettiin Stefalle lelu merkin taakse, ja saatiinkin se ihan eri asenteella viipottamaan kierrolle. Aiemminhan kierto on tarkoittanut Stefalle vain "juokse tietyn matkaa eteenpäin ja palaa takaisin", ja joskus merkki osuu sinne keskelle tai sitten ei. Nyt taisin lopulta saada sille ajatusta siitä itse merkistä. Tehtiin myös vähän seuruuta, koitan nyt saada Stefaa seuraamaan vasenta jalkaani, jos se vähän hillitsisi sen edistämistä.


Possu teki metallinoutoa ja tunnaria ja ruutua. Metallinoudossa se teki ekan toiston kivasti, toiselle toistolla alkoikin sitten syljeskellä ja pitää huonosti. Kapula varmaan kylmeni ja turvetta meni suuhun - HYVÄ :D Saatiinpahan esiin se kapulan ällöttävyys joka usein näkyy koetilanteessa. Lopulta saatiin se pitämään kapulaa kunnolla ja tekemään sievää noutoa. Tunnarin Possu teki kerrasta hyvin niin ei sitten hinkattu sitä. Ja ruutuun sille laitettiin apualusta, jotta sain sen hakeutumaan keskelle - tää toimii Possulla kivasti, se vaan tarvitsisi ihan hirveästi toistoja. Sitten kun teen hetken ilman alustaa sen paikka ruudussa alkaa taas elää, ja se hakeutuu merkkien taakse tai sivunauhoille. Yleensä pysyy ruudussa kuitenkin mutta onhan se nyt vaan rumaa ja epätarkkaa, ja kostautuu koetilanteessa kun niihin sitten sattuu kerrat jolloin tassu jääkin ulkopuolelle :D


Keskiviikkona hypyttelin taas Stefaa agihallissa. Tein sille pienen ympyräradan hypyistä, löin 650-grammaisen kapulan suuhun ja pistin juoksemaan. Hyppy oli vielä varsin rumaa, mutta silti aivan erilaista kun normaaleissa hyppytekniikkatreeneissä. Stefa kuitenkin hyppi ja eteni, kun hyppytekniikassa se usein ihan pysähtyy eteen eteen ja hyppää paikaltaan.

Possu teki taas metallinoutoa. Ja varmaan seuruun jääviä ja muutakin. Se oli vähän sellainen suunnittelematon höpsöttelytreeni. Metallinoutoa se teki ihan nätisti nyt hypylläkin, pari kertaa sain sille huonosta kapulanpidosta sanoa.

Torstaina meillä oli oman porukan tokotreenit. Stefalla hinkattiin tunnaria. Tänään se ei osannut sitä OLLENKAAN. Ei puhettakaan että se olisi tehnyt edes toisella toistolla oikein, se ei tehnyt lainkaan oikein. Oli niin kuin ei olisi kapuloita nähnytkään. Tehtiin välissä muita juttuja, seuruuta, tyhjäänlähetystä yms. Minkä jälkeen koitettiin tehdä niin helppo tunnari kuin mahdollista, menin ihan kapuloiden viereen, polvilleni, Stefa lähetettiin läheltä - silti ei. En voi taas ymmärtää. Pitääkö sille taas aloittaa tunnari alusta? Miksi?

Possu teki taas ruutua. Samaten tunnari tehtiin, ja kaukokäskyt. Tunnari oli taas hyvä. Teen sitä nyt paljon kun se kokeessa epäonnistui, mutta ei vaan käy järkeen. Kaukoja tehtiin läheltä, kun ne ei vaan etene. Kirjaimellisesti etenee. Varsinkin kaikki seisomaannousut on sellaisia että Possu etenee parikin kymmentä senttiä. Ihan kamalaa. Nyt saatiin kuitenkin hyviä toistoja.

Otin myös kokeenomaiset kierrokset kummallakin, Stefa teki suoran luoksetulon, kaukokäskyt ja kierron. Kaikki olivat oikein hienoja! Tehtiin vielä toinen kierto ruutuun päin, ihan vaan kun piti kaivaa verta nenästä. Sekin onnistui. Possu taasen teki vähän seuruuta, jäävät ja ohjatun. Mitä tässä muistelen niin ne menivät ihan hyvin nekin.

Perjantaiaamuna oltiin varattu porukalla VASsilan halli Vaasasta. Stefalla on siellä viikon päästä koe, joten käytiin vähän kuivaharjoittelemassa :D Käytin tilaisuuden hyväkseni, ja aloitin kummallakin koiralla kokeenomaisella, palkattomalla kierroksella. Kun kerran vieras halli, mitenkäs sen paremmin koetilannetta jäljittelet? Stefa teki zetan, ohjatun ja ruudun. Zetassa ja ohjatussa ei tainnut olla vikaa, ruudun tyhjäänlähetyksessä se kaartoi ruutuun päin.. Hitto vie. Luulin että oltiin jo päästy siitä ongelmasta. Tehtiin sitten toinen kierros pelkkään tyhjäänlähetystä ruudun lähellä. Joka kerta kun ruutu oli Stefan näköpiirissä se lähti vinoon, hitto vie!


Possu teki pitkän kokeenomaisen pätkän. Seuruun, metallihyppynoudon, ruudun, tunnarin ja luoksetulon. Seuruussa se kyttäili kiertomerkkiä..? Hyvin merkillistä. Hyppynoudossa se piti kapulaa hyvin. Tunnarissa se vei ensin liikkurille yhden liikkurinhajuisen kapulan ja vasta sen jälkeen etsi minun kapulani ja toiminulle. Miten merkillistä. Tehtiin tämä uusiksi toisella kierroksella ja teki taas ihan hyvin. Se palkattomuusko tän tekee? Ruudussa pysäytin Possun liian eteen, ja korjauksella se sitten meni tosi taakse. Tehtiin sitten tätäkin toisella kierroksella lisää, jolloin toistot olivat hyviä - toki siellä oli taas pikkuinen apualusta. Luoksetulossa Possu yritti tulla suoraan sivulle, mutta sain sen blokattua eteeni :D


Perjantai-iltapäivällä repäistiin vielä hakutreenit kasaan. Oli kunnon höntsäilytreenit, ei tallattu aluetta, ja unohdin vielä Stefan liivit ja rullan kotiin :D Mutta palkat oli mukana, ja se oli Stefan mielestä tärkeintä! Stefa sinkosi metsään hirveällä raivolla, vaikkei kyllä mennyt yhtään sinne minne osoitin. Ekalla pistolla se juoksi kaksi laajaa silmukkaa, ja vasta kolmannella lähetyksellä löysi maalimiehen. Se oli kyllä ekoillakin kierroksilla sillä lailla tuulen alla, että olisi saanut vainun jos olisi halunnut, mutta kai sen täytyi ensin juosta pois talven aikana kertyneitä hakupatoutumia. Kolme maalimiestä se etsi, ja kolmannelle se sitten jo meni suoraan ja nätisti. Jee!
Eilen lauantaina oli vielä koetreenit. Stefa teki tunnaria lukuunottamatta koko EVL:n läpi, Possu taas teki koko voittajan, joskin kaukokäskyt tehtiin lähempää. Stefa oli ihan pöhkönä. Se vinkui kuin sirkkeli, ja yritti taas parissa välissä haukata mua reidestä. Se puree ihan käsittämättömästi kapulaa.. Sille on pakko alkaa tehdä jotain. Oikein rouskutus kuului kun se ohjatussa palautti. Ja ne kapulat.. ne on melkoisen näköisiä. Muita hienoja juttuja voisin todeta kiertonoudon! Laitoin esteet 20-senttisiksi kun se palautushyppy on ollut ongelma. Muutenhan Stefa oli hyvä, meinasi lähteä taas ohjatunkapuloiden suuntaan tuo-käskyllä - pitääköhän vaihtaa siihen käsimerkki kuten niin moni muu kaveri on jo tehnyt? - mutta sain sen korjattua ja muuten olikin tosi hieno! Lukuunottamatta tietysti sitä ohjatunkapulan rouskuttelua, rouskrousk. Yleisesti kyllä sen sortin töhöilyä ettei me koevalmiita viikon päästä olla :D
Possunen oli oikein kivana. Yhtäkään ääntä ei päässyt(ruudun lopussa oli lähellä). Se palkkautui mun sosiaalisesta palkasta! Ja antoi silitellä liikkeiden välissä. Possu on yleensä sellainen "älä nyt kajoo kun tehdään töitä" -koira. Tunnarilla se maisteli vääriä ennen kuin toi oman, sellainen tyypillinen siis. Ja metallinoudolle lähti STEFAN käskyllä..? Stefa usein huutaa neuvoja häkistään kun Possu saa noutaa, mutta ei Possu aiemmin ole sen juttuja kuunnellut. Toisella toistolla se kuitenkin teki (alun seisomaannousua lukuunottamatta) hyvän metallinoudon, piti tosi hyvin kapulasta kiinni. Kaukot olivat hirveät, mutta kaveri antoi kehän laidalta hyviä vinkkejä ja tiedän varmaan miten lähden jatkossa parantamaan.

Possu ei vieläkään juokse. VIELÄKÄÄN.

Ei kommentteja: