Vilma Alina & Gasellit: Voimaeläin

Minulla on myös koira nimeltä Possu.

Hän on juonikas ja jäynä. Vitsikäs ja vakava samaan aikaan, hassutteleva höpönassu. Muiden koirien kanssa usein enemmänkin penseä ja harvoin leikkiin heittäytyvä, mutta ihmisten kanssa aina valmiina laulamassa laulujaan ja hyppelehtimässä hymyn huulille.

Possukan ilmoitin tokokokeeseen syyskuulle, kun tuli taas liityttyä tokotreeniryhmään ja ajattelin että täytyyhän sitä tavoitteita olla. Possusella on takana lukuisia voittajaluokan kokeita, joista toistaiseksi paras, kakkostulos, oli viime kesänä SM-kisoissa.

En enää edes muista mihin meidän kokeet ovat kariutuneet. Varmaan johonkin pikkumokaan, koska vuoden tokonaftaliinissa ollut koira teki lähes ykköstulokseen riittävän koetreenin heti ensimmäisenä tokotreeninään. Tunnarit, ruudut ja ohjatut noudot löytyivät tuoreesta muistista. Yllättävää kyllä enemmän ongelmia tuotti liikkurin käskyillä ennakointi, jäävissä unohtunut istuminen (jota teemme varmaan eniten pk-tottista harjoitellessa) sekä PAIKALLAMAKUU. Käskytys on tosi vaikeaa. Ja aina hän haluaisi kaatua tai kellahtaa johonkin suuntan, tai jäädä kyynärpäät ilmaan loikoilemaan puoli-istuvaan asentoon. Minun voittajakoira on nyt tehnyt alokasrivissä käskytyksiä kaikista huonoimpana. Voi hupsista meitä.

Mutta vikamme ovat pikkuvikoja. Sivulletulossa Posso ei enää ennakoi, mutta maahanmennessä se sahaa ylös alas. Enemmän jännittää koetilanne; aivot vakuuttavat että pakko siellä itse koetilanteessa on olla jotain vikaa, kun kokeenomaiset treenit menevät niin kevyesti. No, se jää nähtäväksi.

Possuli on vaihtunut myös Teslan tulevaan jälkikokeeseen, kun näin puolitoista viikkoa ennen oli todettava että Tessu ei osaa vielä nostaa jälkeä janalta, noutaa A-esteen yli tai mennä maahan eteenmenossa. Yllättävän lähelle koekuntoa kyllä pääsimme, mutta vielä en voi ykkösluokan tasoista suoritusta siltä vaatia.

Posterilta sen sijaan voin vaatia ihan mitä nyt sattuu huvittamaan, koska hän on kiltti ja valmiiksi koulutettu. En tiedä kuka sen on kouluttanut, mutta joku joskus kun se kerran kaiken jo osaa. Jälkiä se on ajanut hyvin ja varmasti. Jokunen keppi on joskus jäänyt, mutta treeni treeniltä harvemmin. Tottiksessa seuruu on tanssin kaltaista loikkimista, mutta kaikki kyllä tehdään edes sinne päin. Esteethän se menee vaikka takaperin, ja jollain voimilla nostaa painavat kapulatkin. Siitä en sitten tiedä meneekö sekään maahan eteenmenossa.

Mutta ihmeellisin, joskin ehkä vähän hölmö, asia on sen reagointi laukauksiin. Viime kesänäkään ei taidettu ottaa yhtään tottistreenia ampumisen kera, ja nyt otettiin sitten ensimmäinen vuosiin kun muistin että sekin tulee pk-kokeissa vastaan.

Aloitettiin Tessulla, joka seuruuseen ammuttaessa käänsi päänsä vilkaisemaan ampujaa. En huolestunut tästä lainkaan, koska elän oletuksessa että paimenkoirat kuulevat ja näkevät aina kaiken ja vähintäänkin lotkauttavat korvaansa. Neljä kertaa taidettiin Tesla ampua, ja joka kerta reaktio oli pienempi. Tästä ei tule olemaan mitään ongelmaa.

Sitten hain Posanderin ja lähdettiin seuruuseen. Ja tässä vaiheessa on hyvä muistella kuinka paljon siedätystä vaati rakkaistakin rakkaampi Stefani, joka piti opettaa kerta toisensa jälkeen sietämään ääntä joka pilasi sen päivän ja tottistreenit. Ja miten pelkäsin että Porsaasta tulee samanlainen kun se katsoi kohti ampujaa, ja treenikaverini lohdutti minua että reagoiminen ei tarkoita tulevaa ääniarkuutta, ja että tietenkin se reagoi, kaikki paimenkoirat reagoivat ääniin.

Ja sitten Possuacille ammuttiin seuruuseen. Ja se, kirjaimellisesti, ei lotkauttanut korvaansa. Saattoi sen korva tärähtää hyvin vähän, mutta se jäi minulta hämmennyksessäni huomaamatta. En ole vieläkään tottunut siihen että saatan treenata koiria joiden kanssa esteet ja ampuminen eivät muodostu ongelmaksi. Teki mieli iskeä Instagramiin kuvaa kaikilla maailman #blessed ja #kiitollinen tägeillä. Naurettavan pieni asia, joka voi tehdä ihmisen valtavan onnelliseksi kun se ei aiemmin ole ollut itsestäänselvyys.

Ammuttiin sitten vielä paikkikseenkin se Sika, ja siellähän se pysyi vaikka kyhjötin A-esteen takana piilossa. On se vaan hyvä koira.

Viestikokeeseenkin se on ilmoitettu, mutta se vähän jännittää. Ei olla tehty erikseen kuntotreenejä, vaan elän luotossa että hyvä peruskunto ja vapaana lenkkeily riittää. Toivotaan ettei iske tämä itsevarmuus silmille ja Possella ei mene paikat ihan jumiin.

Nyt täytyy lopettaa tämä teksti koska en keksi enää lisää lempinimiä Pössiäiselle.