Danny Saucedo: Tokyo

Voihan toko!

Tokotanssi
C Elina V

Nyt vajaa kuukausi ennen SM-kisoja alkaa tulla jälleen mitta täyteen. Ei sillä, tykkään lajista aivan hirveästi, mutta kun viikossa on neljät tai viidet ryhmätreenit, on jonkinasteinen kyllääntyminen ihan ymmärrettävää. Eikä tässä varmaan muuta olisikaan, mutta kun asetan itselleni paineita vielä Stefan voittajaluokan korkkaamisesta, on stressi valmis.

Koirat kyllä kehittyvät hirveästi tällä tahdilla, totta kai. Varsinkin Possussa on alkanut näkyä ihan koiruuden merkkejä. Se harvemmin enää ottaa kanssani oikein tahtojen taistoa, ja suurimman osan ajasta se vain on ihana, virkeä ja innokas nuori koira joka tahtoo tokoilla mun kanssani. Eikä itsekseen.

Eilen meidän SM-treenit olivat kunnon häiruössä. Oltiin varattu kenttä, joka olikin täynnä jalkapalloilijoita(miten ne nyt on joka kerta meidän varatuilla kentillä?), joten treenattiin sitten vain puolessa suunnitellusta alueesta. Koiria oli siis varsin tiheässä. Ja vieressä vielä ne jalkapallotreenit. Joka tapauksessa, Possu keskittyi muhun aivan mahtavasti. Hieman neuroottisena pidän sen toki vähän kauempana kovimmasta häiriöstä, mutta osa varmisteluistani alkaa jo olla silkkaa liioittelua. Possu ei lähtenyt kertaakaan ja teki hienosti mitä vain.

Stefakin kehittyy. Isoin muutoa on se, että pystyn oikeasti puuttumaan sen virheisiin nykyään. Se on oikeasti tosi iso asia, koira oppii niin paljon paremmin kun sen ei tarvitse arvailla olenko nyt hiljaa koska se teki väärin ja ignooraan, vai olenko hiljaa koska se teki oikein ja yritän odottaa että se jatkaisi seuraavaan osaan ilman apuja. Liikkeissä kuten luoksetulon pysäytys pystyn oikeasti jopa koskemaan siihen, ja Stefa voi jatkaa treeniä ongelmitta ja ahdistumatta. Ja voi kun se tekeekin hyvin kun kerran palauttaa sen oikeaan pysähtymispaikkaan, Stefan mielestä on niin ällöttävää kun siirtelen sitä :D

Voittajan juttuja ei olla tehty nyt ollenkaan. Oon ressannut niin paljon ihan noista avoimenkin liikkeistä, jäävien erottelusta, noudon häiriöistä, seuruusta. Epäilen että koko meidän voi-valmius on kadonnut kuin tuhka tuuleen tässä avo-juttuja muniessa, joten en ole ilmoittanut Stefaa vielä Ilmajoen kokeeseen ensi kuussa. Ja nyt näyttää pahasti siltä etten ilmoitakaan. Pitäisi varmaan malttaa jossain treenissä ottaa koko voi läpi jotta tietäisin kannattaako edes harkita.

Tänään tehtiin sit pk-tottista, koska se on kivempaa :D On jotenkin loistavaa mennä spl-Seinäjoen kentälle ja olla sillai "voivoi tää edistää seuruussa" ja ne on sillai "huraa mikä loistava koira!" Siellä ei olla turhan tarkkoja :D Stefan kanssa otettiin jo alun odotteluakin, kyllä mä alan vähitellen uskoa että se siitä tottiksesta selviää. Laukauksia unohdin ottaa! Niitä pitäis muistaa treenata niin paljon.

Possukin tottisteli. Sen kanssa oli kivaa touhuta, se teki aivan ylimahtavia perusasentoja, koska vaadin niitä siltä eilen, enkä hyväksynyt niitä korjaamalla tehtyjä. Possu on niin hieno, se oikein sisuuntuu kun sille sanoo että ei toi kelpaa, tee paremmin. Ja sit se räjähtää siihen perusasentoon! (Mutta ruoka ei räjähdä lautaselle, kaikuu etäinen inttimuisto mun päässäni.) Leikitin sitä patukoilla ja se tykkäs niistä ihan hurjana :D Stefaa ei oo voinut leikittää patukoilla, se ei tykkää purra kovia asioita. Siitä innostuneena oltiin kumpikin ihan sekaisin, sekä minä että Possu! Ja vauhtinoutoakin me tehtiin. Ja seuruuta imuuttamalla.

Jatkettiin siitä vielä Stefan agitreeneihin, ja otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin ohjaajalle ettei meidän kannata tehdä rataa kun meidän ongelma on yhä vaan se ettei Stefa pääse kahta peräkkäistä estettä. Ohjaaja oli sitä mieltä että totta kai, d44, oisit heti sanonut! :D Ja sitten työstettiin sitä Stefan paimenkiertoa toiselle hypylle mentäessä. Ja sekin ehkä vähän edistyi. Tai mitä mä valehtelen, ei se mihkään edisty meidän kerran viikossa -treenitahdilla, mutta ainakin mulle tuli parempi mieli.

Possu taas esitteli perustottistaan hallilla. Se karkas multa kun otin sen autosta, ja kun karjuin sille saatanahelvettiperkeleTULE! se sit tuli luo :D Olin siitä ylpeä. Se oli ihan mahtavasti hallinnassa, tuli luo (pihaepisodia lukuunottamatta) joka kerta ekalla käskyllä, oli kuulolla, heti kun pidin ääntä se mätkähti siihen mun luo.. AAAH! Siitä on tulossa IHAN OIKEA KOIRA! Mulla oli aivan mahtava koirapäivä tänään, kuten huomaatte :D Opetin niille sit jäähdytellessä "tähän" -käskyä jolla ne tulee vapaana ollessaan mun vierelle kulkeen jos oon esim. juoksemassa. Kuinka hieno ajatus että Possuunkin vois alkaa luottaa tässä vähitellen. Niin, ja se lähti ison linnun perään ja tuli käskyllä pois. Sekin vielä. Voi hitto  mä meen nyt nurkkaan ja halkeen!

BTW. Possulla on kiima. Taas. Just se oli neljä kuukautta sitten. Toivottavasti tästä ei tuu tapaa, mulle kelpais ennemmin vaikka sellainen kerran vuodessa juokseva koira. (Mutta ehkä tääkään ei tänään haittaa :D )