Viime viikkoina yllätin itsenikin. Kaivoin Stefan naftaliinista. Harmitti tehdä sen kanssa pelkkää nosea - johon se omasta mielestään on tarpeettoman hyvä, ja tekee ykkös- ja kakkosluokan hajuja sekaisin ulkoetsintöinä.
Puolivitsillä koitin osaisiko se hypätä avoesteen hämärässä illassa. Osasi. Osasi myös kapula suussa, ja niin että hyppy on poissa linjalta, kiertoliikettä imitoiden. Hämmennyin tästä kovin. Koko viime talvi me tahkottiin tätä sen kanssa ja se oli ns. impossibru. Järjellä ajateltuna me tehtiin sitä aina samassa hallissa, punaisella avoesteellä violetilla pohjalla. Insinööri hei, ajattele vähän.
Varmuuden vuoksi tehtiin tämä vielä sinisellä esteellä vihreällä nurmikolla. Ja tänään oranssilla esteellä vihreäpohjaisessa hallissa. Peace of Kake Randelin t. Stefa.
No jaa. Joka tapauksessa rouva on niin kertakaikkisen räjähtävä että kokonainen koesuoritus on vielä kaukana. Seuruussa hän edistää metrin, vinkuu ja puree vaatteita. Hupsista! Tunnarista ei kannattaisi edes puhua, mutta puhun silti - se menee ihan päin helvettiä. Totesin että Stefa ehtii kuolla vanhuuteen jos alan työstää sille vireen laskua tätä liikettä varten, joten ajattelin ottaa asiakseni opettaa sen niin että tunnarin voi tehdä myös täysiä. Se on sellainen minulle sopiva jesarilla kasaan -ratkaisu.
Harkitsen siis käyväni sen kanssa vielä kokeissa. Eihän se ole vielä kuin kymmenen ja puoli vuotta nuori. Ja niin kauan kuin Allan Aula on riittävän nuori tuomaroimaan, on Stefa riittävän nuori kisaamaan! (Ei pahalla Allulle, hän on ihana höpönassu jota ilman ei varmaan oltaisi ikinä uskaltauduttu Possun kanssa ensimmäistä viestikoetta pidemmälle.)
Olen treenannut myös muita koiria. Pelkkää tokoa. Mutta en jaksa kertoa siitä, koska kirjoitan puhelimella ja autocorrect tekee jutuistani kielellisesti vivahteikkaita.
Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti