Blink-182: Aliens Exist

Nyt se on sit mun. Tai no, sijoituksessa, mutta käytännössä se on mun :D

Käytiin siis eilen Heikkilässä tekemässä Stefasta paperit. Se on siis virallisesti mulla sijoituksessa, mutta käytännössä se vaan on täällä, toivon mukaan koko pitkän loppuelämänsä. Vakuutus mun täytyy sille ottaa, ja mielellään myös leikata. Niin että ajattelin viedä sen syksyllä luonnetestiin ja talvella sitten leikata, samalla kun Roodinkin. Eihän niitä kuitenkaan tulla kumpaakaan jalostukseen käyttämään, Roodilla on joka tapauksessa purentavika, ja Stefakin karsitaan, koska yksi pentueen uroksista kuoli pari vuotta sitten epilepsiaan(tai johonkin kohtaukseen, varmuutta epilepsiasta ei muistaakseni saatu). Niin ettei tehdä maailmaan lisää sairaita rotukoiria jätetään jalostus muille. Hyvä. Me voidaan sitten Stefan ja Roodin kanssa keskittyä kaikkeen muuhun :D

Oli kyllä hassua nähdä Stefa vanhassa kodissaan. Heti autosta ulos päästyään se alkoi edetä maha maata viistäen. Sarin näkemisestä se oli tietenkin onnessaan, mutta muuten se vaikutti kyllä ihan tyytyväiseltä kun päästiin pois. Muut nartut kun tapasivat sen, jäi Stef heti jalkoihin. Tekivät selväksi kuka olikaan se lauman alimmainen. Stef seurasi minua kuin hai laivaa koko vierailun ajan. Raukka pieni rakki. Täytyy kyllä arvostaa Saria kun tuosta koirasta luopui, on varmasti ollut kova pala myöntää että tälle eläimelle se laumaelämä ei vaan sovi. Minulla on niin tuoreessa muistissa päätös antaa Rood vanhemmilleni, että tiedän kuinka kamalalta se tuntuu tajuta että omalla rakkaalla koiralla olisi parempi jossain muualla. Mutta joka tapauksessa, minä olen tyytyväinen tilanteeseen. Stefin on hyvä olla täällä ja minulla ja Villellä on hyvä koira meidän perheeseen. Rivillinen hymiöitä tämän lauseen perään.

Torstaina poikettiin taas hakutreeneissä. Pohdittiin mikä ilmaisu Stefalle sopisi, ja päädyttiin yksimielisesti rullailmaisuun. Haukkuminen ei vaan jotenkin ole Stefan juttu. Ollaan nyt niin kovin innostuttu tästä lajista että munkin täytyy alkaa ottaa selvää miten sitä koulutetaan, en varmaankaan voi luottaa meidän ohjaajien apuun koko loppuelämääni :D On siellä metsässä vaan kivaa, vaikka kuraista onkin ja hyttysiäkin ihan hirveästi. Stefan kanssa tehtiin vielä samoja hajunhakuharjoituksia, ja koira tietää kyllä jo selkeästi mistä on kyse. Tuullut ei paikalla juuri ollenkaan, mutta koira löysi silti maalimiehet yllättävän nopeasti. On siitä vaan tulossa hyvä! Mietittiin myös sitä, että vaikka Stef palkkautuukin selkeästi parhaiten ruuasta, voisi vikalle maalimiehelle viedä ruuan lisäksi pallon koiralle heiteltäväksi. Voi sitä ainakin koittaa, ja toivotaan että toimii.

Tänään oltiin sitten sukuloimassa. Kierrettiin Villen sukulaiset aika tarkkaan läpi alkaen anoppilasta, kiertäen sieltä Villen papalle ja viimeiseksi Villen mummon ja sedän luo. Stef sai niin paljon kehuja että olin onnesta soikeana. Tosin, kaikki eivät heti huomanneet että mukana oli eri koira kuin ennen, Roodissa ja Stefassa kun on niin paljon samaa näköä. Mummo myös kyseli, mistä minä koirani hankin kun mulla on aina näin kivoja koiria. Toivottavasti en nyt ole antanut bordercollieista kovin väärää kuvaa, kun nämä ovat olleet mukana niin kiltteinä ja rauhallisina, oikein vieraskoreina. No, ainakin Stef sai tarvittaessa yhden hoitopaikan lisää, kun Villen setä lupasi ottaa koiran viikoksi hoitoon palloa heittelemään.