Ismo Alanko: Pop-musiikkia

Suunnitelmat muuttuvat, joten viikonlopun kokeenomainen jäi väliin. Ei me oltais mihinkään kokeeseen mentykään, nih :D Jääköön ensi vuoteen.

Autokin hajosi, joten ei pitänyt päästä treeneihin, mutta kun treenikaverit on alkaneet tulla tutuiksi järjestyy kyytikin tarvittessa :) Maanantaina pähkäiltiin hyppyä, ei niin hyvin tuloksin, keskiviikkona pyörittiin ympyrää kun minä harjoittelin seuruun käännöksiä, ja Stefa kulki mukana ihmettelemässä.

Koska seuruu. Pitäisi varmaan hankkia videokamera, jotta näkisin itse millaista se on, koska tuntuu että se menee ihan päin kettua nyt taas. Ja vierailulla käynyt Marjo sen rehellisesti huonoksi totesikin. Pitäisi alkaa työstää sitä oikeaa paikkaa, todennäköisesti nameilla imuttamalla, ettei koira kulkisi niin väljästi. Edistystä on tapahtunut siinä, että koira ei jää enää niin kauas kuin aikaisemmin, nyt se jopa välillä edistää, mutta eihän se ole hyvä sekään.

Eli siis. Perusasento oikeapaikkaiseksi, seuraaminen oikeapaikkaiseksi. Käännökset minun täytyy ensin opetella kävelemään itse, täyskäännös tosin vaatii vain toistoja jotta koira oppii sen. Tai mahdollisesti minun pitäisi oppia uusi kävelytapa siihen täyskäännökseenkin. Mutta kuinka ihan oikeasti vaihdat suuntaa 180 astetta pysähtymättä? Ihmiset eivät kävele niin. Armeijasta kopioidut käännökset muka, kyllä varusmies ainakin on niin tyhmä että kaatuu kumoon jos yrittää kääntyä kävellessään.

No joo. Marjo oli tosiaan käymässä ke-to, tuli katselemaan paikallisia belgialaisia :) Mukana oli bordercollieuros Hypno, joka oli VALTAVA. Siis ihan järjettömän kokoinen koira. Kuulemma ihan normaalikokoinen bc-uros. Selvisi sitten kuitenkin sekin, miksi kaikki väittävät koiriani pieniksi. Koska ovathan ne :D Hypno oli niin suuri ja tuuheaturkkinen pikkuisen karvattoman Stefan rinnalla, että Stefa alkoi näyttää puolivuotiaalta pennulta. Ilmankos ihmiset kuvittelevat, että se on tullut minulle pentuna kun kerron saaneeni sen huhtikuussa. Ja ajatella, Rood on vielä Stefaa paljon pienempi.. Mun koirani on kääpiöitä.

Ville tykkäsi Hypnosta. Oli sitä mieltä, että kyllä meidän kämppään hyvin mahtuisi kaksi koiraa, kun mahtuu Hypnokin. No. Kunhan se ei ole se paperiton geelimäyräkoira, josta mies haaveilee.

Stefa tietenkin pahastui hirveästi mokomasta koiranjötkäleestä, joka tuli sen asuntoon, nukkui sen matoilla, keräsi silitykset sen ihmisiltä ja mikä pahinta, LEIKKI SEN LELUILLA. Hypnon ei sopinut vilkaistakaan Stefan röhköpossuun tai hampaat irvessä kävi pikkutyttö päälle.

Lenkillä nuo sen sijaan olivat ylimpiä ystäviä. Niin kauan kuin leikkiminen tapahtui ympyröitä juoksemalla, oli Hypno ihan kiva kaveri. Lenkkeilyn jälkeen Stefa ei vaivannut sisälläkään yhtään niin paljon kuin aiemmin. Joskin ihan vähän silti.

Mutta keskitytään nyt tähän mun yhteen koiraan, ennen kuin aletaan haaveilla pikku-Hypnosta. Stefan kanssa siis seuraamista. Tahdon sille niin hyvän seuruun, etten voi vahingossakaan kuvitella sen olevan huonoa. Mahdoton tehtävä?