Knife Party: EDM Death Machine

Viikonloppuna oli Jessica Svanljungin tokokoulutus. Ilmoittauduttiin Stefan kanssa molemmille päiville, koska hei, meistä tulee vielä jotain suurta, tai ainakin keskikokoista.

Etukäteen jo stressasin Pikku-Possusen mukaanottoa. Se oli tiistain hakutreenien ajan kirkunut autossa kuin sikaa olisi tapettu. Mutta ajattelin että mikäs sen parempi koulutuspaikka kuin tokokoulutus jossa voin välillä noutaa pikkusian syliin kiljumaan ja työntää sen välillä takaisin autoon lyhyiksi ajoiksi.

Possun edistyminen lauantaipäivänä yllätti kovasti. Työnsin sen autoon Stefan kanssa ensin kahdeksikymmeneksi minuutiksi ja siellä se oli hiljaa ja nätisti. Noudin Stefan omalle vuorolleen ja työnsin kananjalan kakaran kitusiin ja se pysyi hipihiljaa vielä seuraavatkin kaksikymmentä minuuttia, jotka se yksin häkissä odotteli! JA vielä koko loppuaamupäivän, sen pari tuntia mitä ne Stefan kanssa häkissä kököttivät. Kävin välillä kävelyttämässä ne, mutta joka tapauksessa, olihan se nyt pitkä aika olla pennun autossa, kun se aiemmin ei ole siellä edes osannut olla. Mahtava Pikku-Possu!

Stefan kanssa tehtiin ekalla kierroksella seuruuta. Kun talvella opetin Stefalle tiiviimmän seuruun liian takana kulkevan väljän seuruun tilalle, opetin sen saman tien edistämään, ihan vaan kun oishan se nyt liian helppoa jos opettaisi kerralla oikein. Edistämisen poiskoulutus on ollut todella hankalaa, koska Stefa humahtaa liian eteen heti kun irrotan makupalaa sen nenästä. Imuttamalla se siis on hyvä, mutta imuttamista ei voi häivyttää. Jessicalta saatiin eriskummallinen, mutta toimiva neuvo, lähteä opettamaan Stefaa, no, takaperin. Kuljen siis takaperin, ja Stefa seuraa edessäni, kuono vasenta kättäni tavoitellen (ei kuitenkaan koiran kuonossa kiinni, koska imutusta tässä koitetaan häivyttää) ja kun koiran pää on oikein vasemman reiteni kohdalla vaihdan suuntaa ja koira kääntää itsensä tismalleen oikealle paikalle! Tekniikka oli uskomattoman toimiva, Stefa kun tosiaan lähtee edistämään HETI, nanosekunnin kuluttua käden irrotuksesta.

Toisen kierroksen ajaksi siirryttiin halliin, koska ulkona oli kylmä ja riputteli, ja koiraharrastajat ovat tunnetusti sokerista. Hallissa Possu Possunen ei enää ollutkaan hiljaa. Sen mielestä oli kamalaa nähdä minut verkon läpi, vaikka Stefa Koiranenkin olisi ollut sen seurana. Iip iip, se sanoi, mutta komensin, ja se onneksi hiljenikin. Kun lähdin Stefan kanssa treenaamaan jätin sille taas kanansiiven, mutta se päätti kokeilla onneaan myös vinkumisessa kanansiiven syötyään. Hetken vinguttuaan se onneksi huomasi ettei kannata, ja oli jo ihan hiljaa loppuajan.

Toisella kierroksella Stefa teki kaukoja. Ne ovat huolestuttaneet mua kovasti, kun tahtoisin olla looginen, niin että joko käytän vain kolmea käskyä, tai sitten kaikki vaihdot ovat eri käskyillä. En suoraan sanottuna edes tiedä mihin me tässä sitten päädyttiin, kaippa niihin kolmeen käskyyn :D Jumpattiin Stefalla vaihtoja jonkin verran ja Jessican mielestä ne oli tosi hyviä, ja hienosti pohjakoulutettuja (pitää vähän leveillä, koska oon oikeasti nussinut pilkkua näiden opetuksessa). Eteenpäin siirtymisessä ei ole kiirettä vielä tällä parin viikon treenillä, vaan vaihtoja pitää jumpata, jumpata ja jumpata. Sitten kun ne ovat lihasmuistissa, voin alkaa siirtyä käsimerkkeihin käsiavuista, ja lisätä heti matkaa vaikka vain kahdellakymmenellä sentillä, kun koira ensin tekee vaihdot käsiavuista. Näillä osaan nyt sitten jatkaa, jee.

Ehdittiin ottaa vielä metallinoutoakin, jonka Stefa teki yllättäen hyvin. Metalli on ollut sille yök, jota se pitää avonaisessa suussa takahampaiden varassa niin että se kalisee puolelta toiselle koiran kävellessä. Mutta totta kai, kun olisi ollut kouluttaja paikalla, Stefa nappasi metallin iloisesti ja nouti sitä kuin vanha tekijä. Saatiin kuitenkin neuvoja, ja nyt aletaan tehdä Stefan kanssa nostoja, pyrkien siihen että se itse niitä tarjoaa. Stefa tarjosikin nyt hyvin, ja otti kapulan hienosti nostaessaan sen itse etuhampaillaan. Saatiin myös neuvoja sen varalle että metalli on kuitenkin yök: piilotetaan se heinikkoon. Koko ällökapula saattaa muuttua koirien mielestä mukavaksi, kun ne saavat ensin vähän etsiskellä sitä.

Sunnuntaiaamuna Possu huusi. Huusi kuin päätä olisi leikattu, iiiiiiiiiiiiiii. Kun se hiljeni hetkeksi kävin hakemassa sen kentän laidalle palluteltavaksi. Ja kyllä sitä palluteltiinkin! Pikkupiskiin ei jäänyt yhtään silittämätöntä, halimatonta, pusimatonta, tai lässyttämätöntä kohtaa. Ei se kyllä pidättyväinen ainakaan ole, päätellen siitä kuinka se siirtyi rivistössä oma-aloitteisesti aina seuraavan luo kun edellinen kyllästyi rapsuttelemaan. Syliteltäväksi se jäi sittenkin kun lähdin Stefan kanssa treenaamaan. Totesin että mitä sitä turhaan huudattamaan kun se kerran on huutaakseen kuitenkin. Ja haluan että se oppii olemaan autossa hiljaa, inhoan huutavia koiria, ainakin jos ne ovat omiani.

Stefan kanssa tehtiin kokeenomaista, koska se paineistuu, jäätyy ja kyllästyy kun sen kanssa tehdään paljon asioita peräkkäin palkatta. Tehtiin hieno avoinluokka, olin yllättynyt että Stefa oli niinkin taitava vaikkei olla treenattu kokeen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Vähän se jäätyi liikkeiden välissä, mutta aika vähän. Tähän saatiin hyviä neuvoja, ja mun täytyy olla Stefalle vähän ankarampi :D Jos se lähtee menemään niin VÄLITTÖMÄSTI puuttuminen, kutsu takaisin, ja huraa, hieno koira, hienosti tottelit. Mä teen myös paljon sitä että komennan vain "Stefa!" antamatta sen kummempia neuvoja, ja olen sitten tyytymätön kun koira ei tee mitä tahtoisin sen tekevän :D Hyvä että joku kertoi tän mulle, totta kai olen olettanut käskeväni koiran tehdä jotain, mutta en sitten ilmeisesti käske. Hyi mua.

Ruokailun jälkeen Possu Possunenkin jäi autoon, ja oli yllättäen hiljaa. Ihme koira, miksihän se joskus huutaa ja joskus on hipihiljaa, ilman mitään ongelmia. Se jäi yksin autoon myös hakiessani Stefan treenaamaan loppupäivästä, eikä inahtanutkaan. Mahtava Pikku-Possu!

Tehtiin toisella kierroksella tunnaria. Stefa ahdistuu koko tunnarista, kun olen kieltänyt sitä koskemasta vääriin. Siirrettiin väärien kasa kauemmas koirista, ja niin että se vietiin ensin, jonkun muun toimesta, ja sitten minä itse vein oman eri suuntaan. Stefa haki oman hienosti, ja mikä ihmeellisintä, se kävi haistamassa väärien kasan läpi mutta ei nostanut yhtään! Menee kyllä ihan sattuman piikkiin, mutta loistavaa kun saatiin tälläinenkin toisto! Ehkä se tunnari siitä taas! Jessica myös kertoi aivan uuden tavan tunnarin opettamiseen, joka vaikutti ihan kokeilemisen arvoiselta sekin. En jaksa selittää sitä tässä, tarvitsisin kuvan :D Kerron joskus jos joku kysyy.

Tehtiin myös hyppynoutoa, koska en tiennyt mitä tehdä sen kanssa - enhän mä vain voi heittää kapulaa esteen yli ja toivoa parasta! Mutta niinpä me vain tehtiin. Ja niinpä se Stefa lähti ihan hyvin, nouti ihan hyvin, mutta takaisin esteen yli piti auttaa. Hyvä siitä vielä tulee.

Sitten lähdettiin puuttumaan Stefan sivulletuloihin. Stefalla on taipumus välillä muutenkin jäätyä niin, että se tulee sivulle vasta avulla, kun laitan käden taskuun. Olen ajatellut että se on ihan opittu juttu, mutta Jessica oli sitä mieltä että Stefa myös hyväksikäyttää mun hyväntahtoisuuttani, ja tulee vierelle vasta kun tietää saavansa makupalan. Mikäpä siinä sitten auttoi, kun käskeä koiraa, ja jos ei totellut, nappasin pannasta kiinni ja siirsin sen sivulleni. Eihän se mikään paha tai aggressiivinen tai ahdistava apu ollut, kuin mulle, joka olen niin asennoitunut koko Stefaan että se menee rikki heti kun komennan sitä liikaa - ihan niin kuin siinä tunnarissakin on käynyt, yksi höpö höpö ja koira jäätyy. Tämä ei kuitenkaan tuntunut liian pahalta Stefalle, ja pitää sitä tarvittaessa tehdäkin, kun hemmotelti vauvakoirani on alkanut perseillä :D

Loppuun tehtiin vielä luoksetulo, tahtoisin siihen lisää nopeutta. Kokeiltiin ylipitkällä matkalla, koska koirat kuulemma tulevat yleensä lujaa kun matka on niin pitkä. Mutta ei Stefa, se rauhallisesti laukkaili kaukaakin. Niinpä tehtiin ihan vauhtiluoksetuloja, avustaja piti koiraa ja minä juoksin kutsumaan. Ja kun koira tuli lujaa, lelu esiin ja palkka. Ehkä siihen saadaan vauhtiakin vielä.. Joskus.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi kiva, asiantuntevaa koulutusta hauskassa porukassa. Yritän päästä jatkossakin kaikkiin seuramme koulutuksiin, ihan vaan koska tavoitteeni tokon kohdalla ovat nousseet nollasta sataan viimeisen vuoden aikana. Ihan oikea tokokärpäsen purema. Se on vähän niin kuin hirvikärpänen, mutta ikävämpi.