Jännitystä

Eilen päivällä oltiin taas keräämässä hukkakauroja pikkukoiran kanssa. Oltiin ohrapellolla, aika korkeassa pellossa, ja Rood joutui kulkemaan ihan kantapäilläni ettei olisi eksynyt.. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että perhana, koira ei ole siinä. Huutelin sitä muttei ollut missään. Soitin isälle ja kysyin onko koira tullut hänen luokseen, "ei se täälä oo, kerää nyt niitä hukkakauroja, kyllä se piski löytyy.."

No, minä keräsin. Keräsin koko pellon. Välillä huutelin mutta koiraa ei näkynyt missään. Suoraan sanottuna alkoi panikki hiipiä mieleen, edellinen koira kuitenkin kuoli puolitoistavuotiaana, en halunnut tämänkin kuolevan, alle puolivuotiaana. Joten marssin sitten autolle katsomaan josko koira olisi siellä, ei näkynyt. Nyt en ollut nähnyt sitä tuntiin. Autolla ilmoitettiin että "tuolla on seuraava pelto, mees jatkamaan" mutta siinä vaiheessa loppui kärsivällisyys. Hurjasti kirosin ja ilmoitin huutaen ja itkien että koirani on ollut tunnin kadoksissa, minä menen nyt etsimään sen. Hetken menin peltotietä huudellen kohti autotietä peläten hurjasti että Rood olisi autotielle eksynyt ja jäänyt auton alle.. Mutta paria metriä ennen isompaa tietä se loikkasi ojasta hurjan onnellisena minut nähdessään, se oli varmaankin nukkunut ojassa parka. Olin todella huojentunut, kuten oli koirakin, ja katsoikin taas hyvin tarkkaan missä menen.. Mutta sen oli vatsakarvat niin kammottavassa kunnossa(siemeni, mutaa, etc.) että päätin, se on harjattava niin pian kuin mahdollista. Menin autolle "no ei me vielä lähdetä" ja sisäinen teini-ikäiseni hurjistui että me kävellään sitten kotiin!

Ja niin käveltiin. Ilman hihnaa päällystetyllä tiellä, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni. Onneksi oli makupaloja ja Rood oli erittäin tottelevainen, kutsuin sen luokseni aina auton tullessa, ja se tuli kiltisti. Kun oltiin kävelty kaksi kilometriä käännyttiin pikkutielle, joka johtaa kotiin. Siinä vaiheessa sisko tuli autolla töistä, ja otti meidät kyytiin. Eli viimeinen kilometri jäi kävelemättä:)

Kello oli kaksi kun päästiin kotiin. Harjasin Roodin mahan, joka oli aivan karmea.. Siinä lienee vieläkin vähän siemeniä kun en saanut kaikkia pois. Pojaat tulivat vasta neljältä. Kukaan ei edes huutanut kun olin ollut niin tolaltani koiran kadottua..

Ja tiedän että oli hirmu typerää lähteä irtonaisen pennun kanssa vähän enemmän liikennöidylle autotielle, mutta meillä kävi tuuri, kun meni vaan hitaasti ajavia autoja, eikä niitä kaahailijoita, jotka yleensä ovat ajaa ylitseni sillä tiellä. Mutta kokemus tämäkin, ja ainakin Rood käyttäytyi esimerkillisen hyvin.


Sunnuntaista asti ollaan otettu päivärytmiin mukaan aamulenkki heti herättyäni. Kaksi kilometriä hihnassa. Kävely on edelleen aika hidasta ja pätkittelevää, koska Rood ei aivan hallitse vielä vetämättömyyttä, mutta toivon mukaan tuo pysähdys aina hihnan kiristyttyä vielä auttaa.. Opittaisiin sitten sekä minä että koira aamulenkkiin kun koulu alkaa maanantaina. Kyrsii.

Tänään puoli seitsemältä taas pentukerho.