Die Ärzte: Hip Hip Hurra

Otsikosta varmaan jo arvaattekin. Käytiin Stefan kanssa Laitumella. Eikä Rood ja Stefa tappaneet toisiaan! Kovasti ne kyllä yrittivät, parikin kertaa, mutta totesivat ilmeisesti olevansa tasaväkisiä, kun unohtivat koko jutun, enkä minä sitten ainakaan saanut käytöksestä selvää että toinen olisi voittanut. Päin vastoin, kumpikin oli erittäin huomaavainen ja kunnioittava toista kohtaan. Tai no, Stef oli välillä vähän turhan röyhkeä mitä tuli Roodin palloon ja Roodin sänkyyn, ja sai vähän ojennusta. Mutta ei sitä lasketa, kun toinen uskoi jo irvistyksestä ja murahduksesta.

 Voi että, olen vain niin iloinen, että karkaa järki koko tekstistä. Mutta tosiaan. Perjantai-illan hakutreenien johdosta päästiin matkaan vasta lauantaiaamuna. (Hakutreenit muuten menivät hyvin ja kivaa oli. Hehe.) Äiti haki meidät rautatieasemalla ja oli kovin pettynyt koiraan joka ei tuntenut häntä. En sitten tiedä mitä oli odottanut, kun koiraa ei kuitenkaan ollut ennen tavannut :D Joka tapauksessa matka jatkui sieltä kotiin, ja Rood oli vastassa. Pihassa koirat vähän haistelivat toisiaan, epäluuloisissa merkeissä, mutta tappelun ne saivat aikaan vasta Stefan yrittäessä ovesta sisälle. Sekin kuitenkin loppui lyhyeen karjaistessani koirat lopettamaan. Kyllä ne sitten taisivat tajuta, että toisiaan pitäisi sietää, kun suostuivat istuskelemaan vierekkäin rapsuteltavina ja syömään jauhelihaa viereisistä kupeista vailla ongelmaa. Olin tosi tyytyväinen :) Kun vein ne ulos leikkimään ne kyllä taas suuttuivat toisilleen. Rood kun löysi hienon kepin, ja Stef yritti sen varastaa. Sai sitten hammasta ja kovat rähinät. Roodille tuli suorastaan pieni reikä päähän, Stef ainoastaan peittyi kuolaan. Tämäkin tappelu onneksi päättyi lyhyeen, ja olin jatkossa erittäin tarkka etten antanut koirille mitään tappelunaihetta.

 Mutta ei se kaikki silti mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Stef sai hirmuisen ruiskuripulin aiemmin tarjoillusta peuranjauhelihasta. En ole ikinä nähnyt(tai kuullut) mitään sellaista, yhtäkkiä koira vain pieraisi ja koko paikka oli täynnä paskaa. En voinut lopettaa nauramista, vaikkei siihen mitään aihetta ollutkaan lattiaa siivotessani. Koira parka. Oli sillä varmaan ollut aika vatsanväänteet.

 Sunnuntaina mentiin sitten piskien kanssa possupaimeneen. Se olikin aika menoa se :D Stef oli ihan hukassa näiden eläinten kanssa, Rood kyllä osasi asiansa kun tekee sitä työkseen. Siirrettiin neljä satsia porsaita, sellaisia koirankokoisia. Possuista tietämättömille voin kertoa, että semmoiset rottweilerin kokoiset siat on pahimmillaan. Ne on niin isoja ettei niitä saa pideltyä, ja niin vikkeliä ettei niitä saa juostua kiinni. Ja tietenkin me isän kanssa vietiin niitä sitten kymmenen kerrallaan. Kyllä siinä hiki tuli. Ensimmäisten kohdalla Stef alkuun pysytteli jalkojeni takana, kun Rood juoksenteli sikoja ympäri ja piti ne koossa. Sitten se rohkaistui ja hyppäsi rähisten keskellä sikalaumaa. Ja sitten meillä oli neljä pientä laumaa. Voitte vain kuvitella mikä homma niitä oli saada takaisin sisälle. Kyllä ne sitten lopulta saatiin, mutta pienemmissä ryhmissä. Toisessakin ryhmässä oli kymmenen sikaa, ja Stef alkoi vähitellen tajuta homman nimen eikä enää levittänyt possuja ympäriinsä. Saatiin 9 ensimmäistä helposti sisälle, kymmenes karkasi ja sitä juostiin sitten koirien kanssa kiinni. Ei se possu tainnut noita ihan paimenkoiriksi sisäistää, kun ei yhtään varonut :D

 Kolmannet possut, joita oli kuusi, Stefa paimensi ojaan. No, onneksi se on tottelevainen koira, joten komensin sen itsekin sinne kuraläpeen ja possut päättivät itse poistua paikalta koiran liityttyä kylpyseuraksi. Sitten ne olikin helppoa viedä perille asti. Ja viimeiset viisi menivät kuin vettä vaan, Stefakin sai jo ideasta kiinni. Mutta pakko sanoa, että Rood on tuossa kyllä hyvä. Se tietää valmiiksi mistä mihin sikoja ollaan viemässä, ja osaa ohjata ne tekemään mutkat oikeissa kohdissa. Ja siitä on oikeasti apua. Olisi kyllä Stefastakin, jos sille tuota hommaa vähän enemmän opettaisi, mutta ei sille onneksi tarvitse opettaa. Äiti ja isä jo totesivat, että jos Rood ei pahastuisi Stefan läsnäolosta niin kovin, he voisivat kyllä ottaa senkin. Ilmoitin heti ettei käy. Minä ja Ville ei Stefasta luovuta!

 Paimennuksen jälkeen vein kurastuneet koirat jokeen uimaan. Stefa olikin aika vesipeto. Se loikkasi veteen hirmuisella ilmalennolla ja uiskenteli ympäriinsä. Rood olikin varovaisempi ja pudottautui varovaisesti veteen ja nouti minulle ison kasan vesiheiniä joen toiselta puolelta. On ne vaan mukavia koiria. Uinnin jälkeen kun palattiin kotiin, ne innostuivat suorastaan leikkimään, ja juoksivat kilpaa sänkipellolla. Ilahduin aivan suunnattomasti, voitte vain kuvitella. Roodkin oli jo oma itsensä eikä murjottanut kuten lauantaina.

 Sitten kun äiti lähti viemään minua ja Stefaa rautatieasemalle Rood osoittikin jo mielipiteensä hyppäämällä seuraksemme autoon. Se ei suostunut menemään takaisin sisälle ennen kuin minäkin menin, ja jäi sitten raukka huijattuna sinne, kun minä ja Stef lähdettiin kohti Sjokea. Vähän suretti toisen puolesta. Rood parka jonka minä hylkäsin toisen koiran vuoksi :( Lupasin sen kyllä ottaa Sjoelle kylään aina kun se haluaa, ja jos se töiltään ehtii. Toivottavasti ehtiikin.

 Rood oli kyllä lihonut. Äiti ja isä saivat vihaista palautetta, ja sen ruokamerkki vaihtuu nyt vähäkalorisemmaksi. Ja hierontaankin käskin sen viedä, kun sen olivat paikat vähän jumissa. Toivottavasti ne nyt tottelee.