Die Ärzte: Männer sind Schweine

Stefa oli osteopaatilla maanantaina. Sillä oli muutama pikku jumi selässä, jotka muodostivat yhdessä vähän isomman jumin. Saattaa olla että tästä on johtunut se ettei Stefa ole käyttänyt takapäätään, ja että sille on kertynyt etupäähän nestettä. Se ei päässyt kuulemma poistumaan kun jumit oli tiellä, en ihan käsittänyt :D

No joo. Stefa on siis ollut levossa. Siinä näkyi iso muutos jo seuraavana päivänä, eli pikku jumit olivat sitä kyllä vaivanneet. Se käyttää nyt paljon enemmän takapäätään, liikuttaa selkää ihan eri tavalla kävellessään, ja hyppii hirveästi! Tiistaina se loikkasi sohvalle selkänojan yli, mitä se ei ole tehnyt, no, ikinä. Siltä on myös alkanut tuntua kylkiluut, mitkä eivät ole vähästä ruokinnasta huolimatta tuntuneet sitten millään! Ihmeellistä tuo osteopatia.

Olen sitten treenannut Possusta. Sain sunnuntaina vähän runtua kun treenaan Possua vaan sillai "höhöö tehdään jotain". Oon aatellut että se on niin pieni ettei mun tarvii suunnitella treenejä :D Mutta sehän vasta myrkkyä onkin, menen puuhailemaan vain jotain, eli aina tehdään samoja asioita ja pentu alkaa kyllästyä. Nyt siis koitan ryhtyä hirmu suunnitelmalliseksi sen kanssa, että tehtäisiin joskus jotain muutakin kuin perusasentoa ja jääviä. Niin sitten suunnittelin sille maanantaiksi treenit ja tehtiin jo vähän paikallaoloakin! Vähänkö me oltiin rohkeita.

Tänään, kyllästyneenä kaikkeen joutilauteen, naksuttelin piskeille sisätiloissa. En jaksanut tunkea Possusta häkkiin kuten yleensä teen, koska se huutaa siellä. Siispä Possunen riehui vapaana kun opetin Stefalle pitkäkestoista nenäkosketusta.

Se treeni oli tosi hieno! Välillä naksuttelin Possuselle noutokapulaa, välillä Stepanderille tunnarin tökkimistä. Kun treenasin Stefaa Possu makasi vieressä ja piti minuun tarkkaa kontaktia. Palkkailin sitä välistä koska SE VAAN OLI NIIN HIENO. Ihan uskomatonta, kärsimätön huutava Possunen on löytänyt jostain kärsivällisyyttä niin että me varmaan päästään jossain vaiheessa ihan oikeasti siihen että voin jättää sen "käy siihen" käskyllä kentän laidalle oottelemaan kun treenin Stefaa. Oon vaan niin hurjan ylpeä nyt noista kummastakin! Stefa tajusi yllättävän kivuttomasti pitkäkestoisen nenäkosketuksen, vaikka lähtökohtana oli kaiken noutava ja tunnarin syövä kärsimättömyyshirviö.

Innostuin myös tekemään koirille vähän pitkäkestoisempaa treenisuunnitelmaa, koska olen tosi saamaton niiden suhteen. No, en tiedä tuliko siitä mitään ja kauanko jaksan sitä noudattaa, mutta ainakin olen nyt harjoitellut sellaisen tekemistä. Treenien pidempiaikainen suunnittelu on vaan niin vaikeaa, kun ikinä ei tiedä meneekö kaikki putkeen ja mikä suunnitelma on realistinen.

Nyt näyttää siltä että realistisesti Stefa korkkais voittajan maaliskuussa. Mutta se on nyt se. Possusen kevät kuluu SM-kisoihin alokasluokkaa treenatessa.