Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Liikuntapäivä

Oli eilen koulun liikuntapäivä(lauantaina:S) ja Rood totta kai mukana riekkumassa. Kaiken kaikkiaan olen siihen tosi tyytyväinen, käyttäytyi oikein mallikkaasti. Aluksi se sai kaikki tolaltaan ihastuksesta, kun kuoli käskystä.. Sitten huomion veivät jalkapallot.

Lopulta, tyyni typerien olympialaisten jälkeen lähdettiin patikoimaan. Mentiin poikain kanssa, neljä ihmistä ja koira. Rood sai olla metsässä vapaana. Pysyi hienosti lähellä kuten aina, herätti ihastusta. Luoksetulo ei onnistunut, yhteen pojista pentu rakastui joten minä en ollut lainkaan kiinnostuva häneen verrattuna..

No, loppumatka käveltiin autotiellä ja koira joutui hihnaan, ja, hitto vie, hyökkäsi ohi ajavan auton kimppuun. Onneksi oli hihnassa. Minä sitten hermostuin oikein todella, on hieman traumaa Nemin autojenjahtaamisesta, ja nappasin koirasta kiinni sen loikatessa ohitseni auton perään, nostin ilmaan ja karjaisin päin naamaa ensimmäisen kieltosanan johon aivot yhdistivät(perkele:P). Koira lirputti kauhuissaan kun laskin sen maahan ja kehuin, ja pojat vasta kauhuissaan olivatkin. Olen minä vain niin kamala ihminen, kun en anna koirani jahdata autoja:D No, myönnän olleeni kovakourainen, mutta joskus on pakko. Tämän jälkeen Rood ei enää tehnyt elettäkään autojen perään, päin vastoin, jokaisen auton tullessa kulki vähän enemmän uuden poikaystävänsä jaloissa, ihan siltä varalta että emäntä hermostuu taas. Onneksi tuo on tuommoinen suhteellisen kova/pehmeä, eli palautuu kuitenkin melko nopeasti kiellosta, mutta ottaa kuitenkin pienimmänkin kiellon vakavasti. Nemiin olen sitä tässä verrannut, Nemiltä kun saattoi mennä pienempi moite ohi korvien, ja jos sille karjahti se hiipi loppupäivän seinänvieriä ja vältteli. Tykkään paljon enemmän tästä kieltoonsuhtautumismallista.

Siis silkkaa raakuutta taas koiran kohtelussa! Rood parka, olisi lähtenyt suuren rakkautensa mukaan päivän päätyttyä mutta minä pakotin kotiin. Hyi minua.



Ja sitten kerron kontaktiharjoittelusta. Ihan siis kontaktia, lähelläpysymistä ja minun perääni katsomista olen harjoitellut luovutusiästä, kulkenut pellolla/metsässä ja vaihtanut äkisti suuntaa, pujotellut puiden lomassa, piiloutunut.. Ja tämän ansiosta pysyy metsässä hienosti lähellä.

Katsekontaktia taas harjoittelen yksinkertaisesti palkkaamalla koiran katseesta:P Aikaa olen sisällä pidentänyt pikkuhiljaa, ja lisännyt vaikeutta, eli heiluttelen käsiäni, hypin, tms. ja koiran on pidettävä katseensa minussa eikä heittelemässäni makupalassa. Ulkona tämä on vähän hakusessa, siihen painotankin nyt. Kunhan tulee tilaukseni Caniksesta alan harjoitella tätä naksuttimella, koska olen todella hidas palkkaaja. Tuo nykyinen naksutin on jotenkin todella ahdistava minulle, kun siinä on niin kova ääni, joten tilasin pehmeä-äänisemmän:P Naurettavaa neiteilyä minulta, mutta se on silkka totuus, että jos naksutin on sellainen, että sillä harjoittelu ei ole miellyttävää, ei sillä tule harjoiteltuakaan.

No, enivei, jatkoa seuraa, jos edistytään.

Ja btw. keskiviikkona menen taas metsästäjäkokeeseen, kun viimeksi en tiennyt millä karhua ammutaanxD

tiistai 26. elokuuta 2008

Hiljaista

Tähän varoituksen sana: hiljaista on ollut ja tulee olemaankin:P Koulun myötä menee kaikki vapaa-aika koiraan, joskus harvoin soittamiseen ja läksyihin, joten koneelle en ehdi useinkaan, ja jos ehdinkin niin en kovin pitkäksi aikaa. Koulutuspäiväkirja on siirtynyt paperille, ja on täynnä niin puisevaa edistymistarinaa, etten sitä viitsi tänne siirtää.

Nyt painotan kontaktiharjoituksia. Se kuitenkin on tärkeä pohja tulevalle. Kun kontakti on minua tyydyttävä(ei vielä pitkään aikaan) jatkan muita harjoituksia, ehkä jopa seuraamisen alkeita.. Ja kunhan löydän pk-liivit jatkuu esineruutu:D

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Ammuntaa

Lauantaina oli metsästysmajalla avoimet ovet. Meikä oli siellä työn puolesta eli hoitamassa musiikkipuolen, on se kivaa olla pelimannixD Roodkin oli tottakai mukana, leikki metsästyskoirien kanssa ja kuunteli pauketta. Ei se kyllä paukkuarka ainakaan ole. Ja sosiaalinen kuin mikä. Jossain vaiheessa kun pidin taukoa soitosta en löytänyt sitä mistään(isä talutteli, vaikka hänhän on niin kova jätkä ettei mitään koiranriepua mukanaan kisko!) ja kun lopulta havaitsin sen se oli kiekonammuntapaikalla. Siis oikein siinä paikalla, en ymmärrä miksi koska siinä oli, suoraan sanottuna, helvetillinen meteli. Ja se nukkui! Se nukkui kerällä isän jaloissa kun isä katseli lasten ja joidenkin aikuistenkin kiekkoammuntaa ja juorusi muiden metsästäjien kanssa. Ja todellakaan en voi ymmärtää miten koira voi nukkua sellaisessa paikassa.. Ei se kyllä paukkuarka ainakaan ole.

Siinä menikin eilinen. Tämä aamu alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä, minkä jälkeen taas ampumaradalle. Isä meni ampumaan karhukokeen niin me norkoilimme siellä sen ajan. Ja nähtiin eka ihminen, joka oikeasti oli Roodin mielestä pelottava. Ystävällinen metsästäjäukko, pieni, tanakka ja parrakas, tuli koiralle juttelemaan. Miehen puhe kuulosti minunkin korviini aivan murinalta, ja vielä uhkaava kumartuminen koiraa kohti. Rood loikkasi jalkojeni taakse ja haukkui ja räksytti kammottavaa ilmestystä. "On se kyllä vähän arka pentu.." mies totesi. Minusta aika huvittavaa, vaikkei koira saisikaan ihmisiä pelätä.

Illalla meille tultiin ampumaan kyyhkysiä. Koko tomera poikajoukko tarpoi pellolle ja istui siellä muutaman tunnin, mutta saalista ei tullut. Nauratti. Mutta pauke kuului taas pihaan eikä koira ollut milläänkään. Huraa.

Ja nyt minä repäisen! Huomenna metsästäjätutkintoon. Huomenna kyllä alkaa koulukin, mikä nyt on sivuseikka. Koko ajan aion vain lueskella kirjaa, kun on vähän vielä rauhoitusajat ja lajintunnistus lintujen osalta vinossa:P No, pitäkää peukkuja.

perjantai 8. elokuuta 2008

Sadetta

Pentuilut menivät hyvin. Koko alkuajan tuo taas kaiveli kenttää ja riehui, ja minä oletin että se taas stressaa, ja yritin rauhoitella sitä, mutta mitä vielä. Kouluttaja sanoi, että nuo ennen stressiä ilmaisseet tekijät ilmaisevat turhautumista. Toisin sanoen, onko se ollut turhautunut silloinkin, kun meillä ravasin solkenaan vieraita? Oletan edelleen että silloin oli kyse stressistä.

No, minä sitten rauhoittelemisen sijaan vaihdoin taktiikan siihen, että yritin olla hirmu kiinnostava. Juoksin koiran kanssa ympärin kenttää hiki päässä, ja kyllä se äkkiä kuuntelikin. Teki kaiken mitä pyysin ja oli hirmu onnellinen kun sai tekemistä. Toisin sanoen, sille ei riitä pelkkä pikkuinen kontaktitreeni kun se tuodaan hihnassa kentälle..

Nyt sitten pohdin, auttaisiko asiaa jos opettaisin sitä rauhoittumaan. Eli sen ei tarvitsisi kaivaa kenttää sillä välin kun kuuntelen kouluttajaa, vaan se voisi maata paikoillaan turhautumatta.. Tuire Kaimion Pennun kasvatus esiin ja tutkitaan. Ja sitten toivoa, että olisin kiinnostava vähemmällä työllä:P

Mutta mitäs olenkaan harjoitellut viime aikoina.. No, tänään opetan häkkiin menoa. Koiralla on jo idea, eli eiköhän tämä tästä. Koko päivän on satanut, niin ei olla kauheasti pihalla viihdytty, pissallekkaan Rood ei suostu ellen pidä sateenvarjoa sen pään päällä.. Siis oikeasti! Vesi on hirmu kivaa niin kauan kun se on lätäköinä maassa ja kun siinä voi uida, mutta ei silloin kun se tulee taivaalta.. On se vaan pöljä penikka:)

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Jännitystä

Eilen päivällä oltiin taas keräämässä hukkakauroja pikkukoiran kanssa. Oltiin ohrapellolla, aika korkeassa pellossa, ja Rood joutui kulkemaan ihan kantapäilläni ettei olisi eksynyt.. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että perhana, koira ei ole siinä. Huutelin sitä muttei ollut missään. Soitin isälle ja kysyin onko koira tullut hänen luokseen, "ei se täälä oo, kerää nyt niitä hukkakauroja, kyllä se piski löytyy.."

No, minä keräsin. Keräsin koko pellon. Välillä huutelin mutta koiraa ei näkynyt missään. Suoraan sanottuna alkoi panikki hiipiä mieleen, edellinen koira kuitenkin kuoli puolitoistavuotiaana, en halunnut tämänkin kuolevan, alle puolivuotiaana. Joten marssin sitten autolle katsomaan josko koira olisi siellä, ei näkynyt. Nyt en ollut nähnyt sitä tuntiin. Autolla ilmoitettiin että "tuolla on seuraava pelto, mees jatkamaan" mutta siinä vaiheessa loppui kärsivällisyys. Hurjasti kirosin ja ilmoitin huutaen ja itkien että koirani on ollut tunnin kadoksissa, minä menen nyt etsimään sen. Hetken menin peltotietä huudellen kohti autotietä peläten hurjasti että Rood olisi autotielle eksynyt ja jäänyt auton alle.. Mutta paria metriä ennen isompaa tietä se loikkasi ojasta hurjan onnellisena minut nähdessään, se oli varmaankin nukkunut ojassa parka. Olin todella huojentunut, kuten oli koirakin, ja katsoikin taas hyvin tarkkaan missä menen.. Mutta sen oli vatsakarvat niin kammottavassa kunnossa(siemeni, mutaa, etc.) että päätin, se on harjattava niin pian kuin mahdollista. Menin autolle "no ei me vielä lähdetä" ja sisäinen teini-ikäiseni hurjistui että me kävellään sitten kotiin!

Ja niin käveltiin. Ilman hihnaa päällystetyllä tiellä, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni. Onneksi oli makupaloja ja Rood oli erittäin tottelevainen, kutsuin sen luokseni aina auton tullessa, ja se tuli kiltisti. Kun oltiin kävelty kaksi kilometriä käännyttiin pikkutielle, joka johtaa kotiin. Siinä vaiheessa sisko tuli autolla töistä, ja otti meidät kyytiin. Eli viimeinen kilometri jäi kävelemättä:)

Kello oli kaksi kun päästiin kotiin. Harjasin Roodin mahan, joka oli aivan karmea.. Siinä lienee vieläkin vähän siemeniä kun en saanut kaikkia pois. Pojaat tulivat vasta neljältä. Kukaan ei edes huutanut kun olin ollut niin tolaltani koiran kadottua..

Ja tiedän että oli hirmu typerää lähteä irtonaisen pennun kanssa vähän enemmän liikennöidylle autotielle, mutta meillä kävi tuuri, kun meni vaan hitaasti ajavia autoja, eikä niitä kaahailijoita, jotka yleensä ovat ajaa ylitseni sillä tiellä. Mutta kokemus tämäkin, ja ainakin Rood käyttäytyi esimerkillisen hyvin.


Sunnuntaista asti ollaan otettu päivärytmiin mukaan aamulenkki heti herättyäni. Kaksi kilometriä hihnassa. Kävely on edelleen aika hidasta ja pätkittelevää, koska Rood ei aivan hallitse vielä vetämättömyyttä, mutta toivon mukaan tuo pysähdys aina hihnan kiristyttyä vielä auttaa.. Opittaisiin sitten sekä minä että koira aamulenkkiin kun koulu alkaa maanantaina. Kyrsii.

Tänään puoli seitsemältä taas pentukerho.

maanantai 4. elokuuta 2008

Tokoa ja kasvua

Jessus, Roodista on tullut iso! Äsken koitin kovasti mittailla sen säkäkorkeutta, ja arvioni on 45cm, vaikka varmaksi ei voi sanoa sillä heilumisella:D mutta siis, säkä 45! Se on paljon! Painoa ei sen sijaan ollut tullut lisää melkein ollenkaan, paino 8,6kg. Sairastuu mokoma vielä anoreksiaan:P Onhan se aina ollut hoikka, mutta että noin laiha.. Hämmentävää.

Tokokoulutus alkoi torstaina, paikalla kaikki kunnan pennut, niitä on, tattadadaa! kolme! Hurja määrä:P Mutta saadaanpahan yksilöllistä opetusta. Tuo eka tokoilu oli aika karmaiseva:D Rood oli niin stressaantunut, että vain kaiveli maata ja hyppeli hihnassa. Onneksi se siitä kuitenkin rauhoittui, ja jaksoi aina välillä keskittyä kontaktiharjoituksiin. Kaverikoira Rasa meni upeasti, se oli kuin luoto tokokentälle:P Mutta yllättävää kyllä en ollut edes kateellinen, ylpeä vai omasta pennelistäni. En kai vain minä ole kasvamassa aikuiseksi? Ei ikinä.

Ollaan harjoiteltu hirmuisesti luoksetuloa, ja se onnistuukin jo 90prosenttisesti. Joka kymmenes kerta minä vaan seison sikojen keskellä tai jotain muuta vauhtia hillitsevää ja huomiokykyä häiritsevää. Kontaktia ollaan kanssa jonkin verran otettu, silmiin katsominen on ilmiselvää ja jokapäiväistä kun mennään ulos, päästetään irti hihnasta, tullaan ulos autosta, saadaan ruokakuppi. Tässä on tapahtunut huimaa edistystä.

Oltiin metsässäkin eilen(vai toissapäivänä?) Joka tapauksessa Rood päätti vähän irtautua kauemmas ja minä päätin vaihtaa suuntaa ja jatkaa matkaa. Pentu ei kuitenkaan tullun ihan heti takaisin, ja palasin katsomaan minne se oli jäänyt. Sitä ei ollut missään. Aloin vähän hätääntyä, mutta ymmärsin palata pihaan, missä pentu olikin, istui kuistilla katselemassa että "missäs olit, hukkasin sinut!" Hienoa, että se osaa eksyessään palata pihaan. Tämän jälkeen onkin taas muistanut pysyä lähelläni.

Olikohan sitten vielä jotain:D Ei tähän hätään tule mieleen. No, palaillaan.