Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Klamydia: Pohjanmaalla

Tänään oltiin Seinäjoella Varaosapentueen pentutapaamisessa. Aamulla lähdettiin matkaan ennen kuin koira oli herännytkään ja matkattiin tunti Tampereelle, sieltä toinen tunti junalla Seinäjoelle. Rood ei ole ikinä ennen ollut junassa, ei arvaisi. Laiturille puksuttava peltitölkki ei pelottanut yhtään. Ovi aukesi ja koira loikkasi kuin kotiinsa. Matkan se nukkui kiltisti jaloissani. Se on vaan niin hieno koira.

Perillä tavattiin alkuun sisko, äiti ja mummu. Rood on AIVAN kuin Riina-mummunsa, samanlainen lepakonnaama:D Cara-äiti oli lihava kuin tynnyri, maha täynnä pikkusisaruksia. Stefa-systeri taas oli mitä ihastuttavin olento, vaikkei ollutkaan lainkaan Roodin kaltainen lukuunottamatta yltiöystävällistä kiemurtelua ja hännänheiluttelua, joka näkyi kaikissa pennuissa ja sukulaisissa.

Rood ja Stefa sisarustelevat.

Päästiin siinä sitten itse asiaankin, PAIMENTAMAHAN LAMPAHIA! Lampaat olivat pyöreässä aitauksessa laitumen keskellä ja me juostiin Roodin kanssa ympäri ympäri ympäri. Rood pysytteli hihnanmitan päässä ja varoi tulemasta liian lähelle epäilyttäviä bää-elikoita. Aiempi kokemus niistä rajoittuikin maatalousnäyttelyyn, jossa narttu veti päänsä läpi pannasta ja pakeni.

"Yök. Noiden kanssa en leiki."

Sitten saapuivat muut sisarukset. Hiili-veli saapui Choko-enon kanssa, ja Rood siirrettiin sisätiloihin haisemaan. Hiili olikin työkoiramaisen likakerroksen alla ihan kiva koira, hajukin mukavan lehmähtävä. Ja suuri se oli kuin mikä! Ei luulisi että niin iso olento on mitään sukua minun pienelle Rood-tirriäiselleni! Choko-enossa taas oli selviä Caramaisia piirteitä runsaan turkin alla. Seuraava pentu oli Pinna, todella paljon Caraa muistuttava nöyrä tyttö. Viidentenä ja viimeisenä paikalle saapui Akku, myös valtavan suuri ja runsasturkkinen poika. Pentueen kuudes jäsen, narttu Venttiili ikävä kyllä kuoli keväällä jäihin hukkuen. Aina yhtä karmeaa menettää nuori koira.

Akku Pinna Hiili Stefa Rood

Koirat Roodia lukuunottamatta saivat telmiä pihalla keskenään ja ihmisväki ruokittiin lampailla. Pakko hankkia kesälampaita ihan vaan että saan SYÖDÄ ne! Oli vaan niin hurjan hyvää ruokaa..

Ja sitten taas paimennettihin! Pojat paimensivat hienosti, Akku oli jo syttynyt ja sen kanssa harjoiteltiin oikeaa asemaa ohjaajaan nähden, eli kello kymmenen ja kahden välillä(ajatelkaa että aitaus on kellotaulu ja ohjaajan paikka on kuudessa).

Akku kello kahdessatoista

Hiilikin pääsi nopeasti kärryille, ja sen kanssa päästiin harjoittelemaan samaa.

Hiili hihittää

Tytöt sen sijaan olivat pihalla kuin seinäjokelaiset lehmät. Pitkän harjoittelun jälkeen Rood uskalsi jo arastellen tulla aidan viereen kurkkimaan hirmuisia bää-elikoita. Hurjaa edistystä, olin todella ylpeä!

Pinna tahtoo miellyttää


Roodin pelko alkaa hellittää.

Ihmiset kahviteltiin ja Akku lähti lonkkakuviin. Roodkin pääsi vapauteen sisarustensa kanssa telmimään, kun Hiili-parka joutui hihnaan hillumaan. Ja kivaahan oli! Hiilikin lähti kotiappäin, ja tyttöjen kanssa jatkettiin harjoituksia. Päästettiin hurjat texelit ulos juoksemaan isompaan aitaukseen ja kierreltiin niiden perässä koirat hihnoissa. Rood alkoi jo vähän kiinnittää huomiota isoihin villakarvaisiin hirviöihin, ja muutaman yrityksen jälkeen hakaan palatessamme päätin vähän huijata pikkuotusta. En voinut ymmärtää miten se paimentaa niin hienosti palloja ja kissoja muttei muutamaa lammasta! "Kissoja ne on, ksskss!" väitin sille. Ja se raukka uskoi! Vähän katsoi minua vinoon, totesi "okei" ja lähti menemään. Siinä sitten juoksin ympäri hakaa koira hihnassa, tuli ainakin liikuntaa.. Riina paimensi lampaat takaisin pienempään häkkiinsä, ja Rood päästettiin irti. Sitten harjoiteltiin lampaiden kiertämistä, ja suuntakäskyjä. Olin vaan NIIN uskomattoman ylpeä omasta pienestä karvapuuhkastani! Pitäkää te vaan lammaskoiranne, mullapas on kissakoira!

Kolme polvea koiraa. Riina, Cara ja Rood.


Tytöt. Pinna Stefa Cara Riina Rood

Sitten lähdettiinkin jo takaisin rautatieasemalle ja sieltä kohti Tamperetta. Kukaan ei yllättyne, jos väitän että Rood nukkui sikeästi koko matkan välittämättä vaunussa räyhäävistä terriereistä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

YUP: Huuda harkiten

Vietin viikonlopun Harjavallassa Marko Koskensalon tottelevaisuusseminaarissa. Poltin itseni karrelle, mutta sain niin paljon uutta intoa treenaamiseen, että kannatti. Väkertelin itselleni koulutussuunnitelmaa muistiinpanojen pohjalta, katsotaan jos saisin sen vaikka valmiiksikin.. Mut joo, olen nyt niin hyvä, että tva-titteli tulee viimeistään tämän vuoden joulukuussa..

Oli kyllä hienoa katsella toisten treeniä, monilla samankaltaisia ongelmia kuin itsellä, ja ongelmia joita saattaa tulevaisuudessa ilmetä, joten neuvot muistiin vain.. Sekä ihan yleispäteviä koulutusjuttuja, jotka tietenkin olisi pitänyt tajuta itsekin, mutta välähtää vasta kun joku toinen sen ääneen sanoo. Näin myös muutaman aivan UPEAN koiran, lauantaina Koskensalon oma mali(mecberger Duunari?) sekä tänään suojelua harrastavat suursnautseri ja dobermanni. Suursnautserissa vaikuttavaa oli etenkin ohjaajan työskentely, ne vähät korjattavat virheet menivät niin täydellisen onnistuneilla pakotteilla, etten ole varmaankaan ikinä nähnyt, ei sellaista epätoivoista nykimistä tai kokoaikaista kiskomista mitä joskus näkee. Siinä oli kyllä osaava ohjaaja! Ja dopsu nyt vaan oli niin hyvä :D

Mutta omasta koirastani minun piti puhua. Treeni on jäänyt aika vähäiseksi, kun ei jaksa koko aikaa narttua kiinnostaa muu kuin hajuilu. Tänä iltana kuitenkin, maatessani nojatuolin sisuksissa katsomassa paskaa komediaa ja kärsiessäni selän auringonpolttamista, joita nahkasohvan pinta ei varsinaisesti hyväillyt.. Lauseen piti jatkua, mutta kuvailu keskeytti. Enivei, Rood sitten kiikutti minulle siihen jalkapallon(niitä on tällä hetkellä varmaan 15, niitä vaan SIKIÄÄ tuolta ojista) ja totesin että hei, minähän opetan tämän koiran haukkumaan.

Seminaarissa puhuttiin koiran haukuttamisesta vireen nostamiseksi. Vaikuttavaa katsella, mutta ajattelin heti, että ei minun juttu, liian vaikeaa. Enivei päätin että voin opettaa sen haukkumaan, jos joskus olen hyvä koirankouluttaja ja haluan haukuttamalla nostaa virettä, tai jos päätetään suunnata Roodin kanssa hakumetsiin(oikeasti suunnittelen tässä suojelun aloittelua). Jalkapallo vaan käsiin ja vähän hetsausta, Rood katsoo minua huuli pyöreänä, "mitvit, mikset jo heitä?!" ja vähän vingahti. Kehuin, ja sain taas todeta kuinka USKOMATTOMAN älykkäitä bortsut oli. Sain palkata pelkkiä haukkumisia, koska sanallinen kehu riitti koiralle osoittamaan mitä haen. Tietysti tuo vielä vähän takeltelee, mutta tietää jo, mitä haluan. "Hauku" -käskyä seuraa jo vähintään vikinä tai muu haukkumisyritys. Koirani on vaan yksinkertaisesti nero, vaikka vähän sillä onkin tuo huutaminen vielä harkinnassa.

Pihalta tullessa sekä minä että koira lysähdimme eteisen lattialle. Todella rankkaa tuo kokoaikainen vietinnosto haukkumista varten. Suojelumaalimiehillä on varmaan aivan yli-inhimillinen kunto. Ja niitä me mennään sitten Roodin kanssa pureskelemaan! (Vitsi vitsi. Minä purisin maalimiestä todennäköisemmin kuin Rood. Toisaalta, minulla onkin nuo hampaat herkässä.)

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Haddaway: What is love

Rakkaus on kehon kemiallinen reaktio. Ei tiedetä pystyvätkö eläimet kokemaan rakkautta(pystyvätkö ihmisetkään, vai luulemmeko vain?), mutta todennköisesti niitä ajaa vain tottumuksen tuoma kiintymys(suhde laumaan) ja lisääntymiseen pyrkivä kiima.

Roodilla alkoi juoksu. Nyt se hilluu housut jalassa, koska en kestä sitä tiputtelua. Äiti pitää kauheaa meteliä siitä, kuinka Rood nyt tuntee itsensä nöyryytetyksi(koira ei itse edes huomaa olevansa puettu) ja housut eivät kuulu eläimille. Toisaalta, tiputtelusta tulisi myös huutoa, joten tyydyn koirani vaatettamiseen, pienempään pahaan.

Anyway kyrsii. Käydään treeneissä kolme kertaa viikossa, ja nyt täytyy jättää ne väliin ainakin pariksi viikoksi. Pentuetapaaminen on kymmenen päivän päästä, mutta kasvattajan mukaan kiima ei haittaa, paimenkoiran pitäisi ilmeisesti pystyä työskentelemään välittämättä kiimaisesta nartusta. Ihanaa että se ei peruuntunut, vaikka kalliita agilitykurssin tunteja jääkin sitten pois senkin edestä. Täytyy lisäillä keppejä tuonne piharataan ja järjestellä hyppyesteet uusiksi, jahka olen paikannut nurmikon. Ehkä pärjäämme ilmankin ohjattuja treenejä, voin vaikka lopulta ottaa sitä jälkeä.. Tai sitten vaan ollaan tauolla, jos Rood päättää ettei kiinnosta.

Ei taaskaan inspaa treenivuodatus, joten lopuksi hassu kuva:

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Ramones: My brain is hanging upside down

Tiedän, huono selitys huonolle aktiivisuustasolle, mutta kun ne nyt on ylösalaisin..

Takku palasi koulun penkille. Tämän viikon sekoittelen litkuja ja kärsin päänsärystä liikojen rikki- ammoniakki- ja kloorihöyryjen takia. Koiraa treenaan minkä kerkiän/minkä pystyssä pysyn. Päähän sattuu.

Minä aktiivinen opiskelija en siis malttanut olla opiskelematta, joten ideaalinen koirantreenaamisaika kuluu nyt koulussa. Treeneissä käydään silti, maanantaina otettiin agilityä (perjantai jäi välistä toisen aivojen ylösalaisuuskohtauksen takia = Ruisrock) ja huomenna tottis normaaliin tapaan. Kotona treenaaminen on nyt tämän viikon vähäistä, mutta näytelmäharkoissa ollaan treenattu kun ollaan odoteltu omaa kohtausta. Tai siis minun kohtaustani, Rood ei ikävä kyllä päässyt mukaan näytelmään, vaikka olikin kaikissa harjoituksissa mukana ja loistava kamppaamaan polkupyöriä. Enivei, tässä polkupyörä- ja kylähulluhäiriössä otin vähän seuraamisia ja sivulletuloja aikani kuluksi, ja hyvin menee. Viime viikolla kaikki meni aivan uskomattoman huonosti, kun oltiin keskitytty agilityyn, mutta nyt alkaa koira taas keskittyä. Johtuu varmaan siitä, että käytän tottista hyödyksi agilityssäkin, jos koira täytyy saada istumaan tietyssä kulmassa esteeseen nähden, menen itse siihen seisomaan ja komennan koiran sivulle, paikallaolokäsky ja jätän koiran siihen. Joo.

Ei oikeastaan mitään tule mieleen, kun päässä pyörii myrkyllisiä kaasuja. Mutta koitan päivittää, jos saan hermostoni toimimaan ja aivostoni oikein päin.