Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Mika: Relax, Take It Easy

Kai sitä pitää päivitelläkkin :)

Kamera kulki mukana koko juhannuksen, mutta enhän mä mitään kuvia ottanut, tietenkään. No, ootte ilman sit, kärsikää.

Juhannus vietettiin siis Laitumella. Stef joutui taas tulemaan toimeen Roodin kanssa, ja ihan hyvin niillä menikin lukuun ottamatta yhtä rähinää, kun treenasin Roodin kanssa vähän tottista, ja Stef sai ihan ihme paniikin aiheesta "se on muuten MUN paikka, pois siitä sivulta!". Mutta sellaista sattuu, ja yksi rähinä on vähemmän kuin ennen, eikö?

Juhannusaatto vietettiin Stefan kanssa kaverin terassilla. Roodin jätin äidille, kun koirat kuitenkin viihtyvät paremmin erikseen kuin yhdessä. Mitäpä siitäkin sitten sanoo, muisti alkaa heti pätkiä kun odottaa pari päivää ennen kirjoitusta.

Mutta se omasta mielestäni tärkein tapaus viikonlopulta oli, kun poikkesin kaveriani moikkaamassa(heti kahden vuoden jälkeen). Siellä oli vähän eläimet vaihtuneet, pari spinonea oli kuollut pois ja tilalle oli tullut serra de airesin paimenkoira, sellainen valtavan mopin näköinen eläin. Oli kyllä hauska otus, ja vilkas! Luojan kiitos nää bortsut on suht rauhallisia koiria, kun sellaiseen ilopilleriin vertaa :D

Kyselin tosiaan tältä ihmiseltä neuvoja Stefan suhteen, kun ulkopuolisen silmin näkee usein paremmin, kuten nytkin. Sain muistutuksen siitä, että tää koirahan on ollut mulla vasta kaks kuukautta, ei sen kanssa kuulu vielä kisoissa käydäkään. Ihan järkevää kun sen tuolla tavalla laittaa, mutta enhän mä jotenkin osannut miettiä siltä kannalta. Eli paino pitäisi laittaa iloiseen tekemiseen ja siihen, että koira alkaa nauttia tekemisestään. Stef kun on vähän sellainen tyypillinen bortsu, aina tekemässä työtä. Haluaisin kuitenkin itse, että koira alkaisi nauttia tokoilusta, koska mua harmittaa kun koira tekee asiat vaan siksi että mä sanon niin. Hakuilusta tuo Stef onneksi nauttii täysin rinnoin, koitetaan saada samanlainen vaihde(tai edes puolet siitä!) tokonkin puolelle.

Treenaamisenkin pitäisi sitten helpottua, tai miten sen nyt ottaa. Päästiin mukaan Ilmajoen Metsästysseuran Koirankoulutusjaoston(nimihirviö? joo) tavoitteellisesti treenaavien tokoryhmään. Että sinne sit vaan hinkkaamaan seuraamista ja muuta mukavaa.

Nyt katkes taas ajatus. Noh, ollaan otettu Stefan kanssa pikkuruista treeniä. Ihan sellaista tosi pientä, ja tosi iloista, niin että koira sekoaa onnesta aina kun otan lelun tai makupalan esiin, kun tietää että hauskaa on tiedossa. Tälläistä lisää! Käytiin tuhlaamassa rahoja eläinkaupassa, ja Stef sai ihan itse valkata parhaan lelun mitä löysi. Ja onkin kyllä rakas lelu, vaikka oli se sen verran hintavakin etten olisi itse siihen päätynyt :D Kyseessä Berran karvainen motivointirätti/patukka/mikälie. Stefasta on tullut kova leikkimään. Oikeesti. Se ei tunnu saavan siitä enää tarpeekseen. Ja mä oon siitä niin kauheen ylpee :)

Eli mä koitan nyt ottaa rennosti. Menköön kisatkin sit miten menee, mutta me pidetään Stefan kanssa lähinnä kivaa nyt :D

maanantai 18. kesäkuuta 2012

YUP: Me viihdytämme teitä

Mii feil hyvin vahvasti nyt.. Tuomari oli hyvin pahoillaan kun meidän BH-kokeen läpäisy jäi kiinni yhdestä liikkeestä, paristakymmenestä sekunnista.. Stefa lähti sitten paikallamakuusta, ja arvatkaapa miksi. Minä ajatuksissani puristin pari kertaa kämmenet nyrkkiin ja auki siinä seistessäni, sitten päähäni pälkähti, "ei hitto mitä mä teen", mutta se oli jo myöhäistä, Stef oli vastannut kutsuun ja lähtenyt mun luo. Liike oli Stefan silmään näyttänyt samalta kuin sormien napsautus, jolla kutsun sen lenkillä luo kytkettäväksi. Että näin :D

Mutta totta jos puhutaan, niin aika kamalaa se oli muutenkin. Seuruu oli hirveetä shaissea (tuomarin mukaan vain hieman väljää), jäävissä(jotka ei oo enää jääviä) ennakoi, ja jotenkin muutenkin haahuili miten sattui. No, luoksetulo oli aivan ideaali. Myös henkilöryhmään suhtautui hyvin. Mutta mä haluan treenata nää kaikki liikkeet paljon paremman näköiseksi ennen uutta yritystä, mun mielestä se hieman väljä seuraaminen oli ihan hirveetä laahustusta! Oikeesti :D Ja mitä enemmän mua harmitti(vaikka, lopulta mä sit vaan totesin että ei sitten, otetaan treenin kannalta) sitä kauempana Stef kulki. Sillä on joku "emmähaluutullasunlähelle" -kriisi. Luoksetulossa tätä ei ollut, aaargh, mitäääh, miksen ymmärrä.. No, tuomari oli kuitenkin nähnyt Stefan aiemmankin luonnetestin, kehitystä oli kuulemma tapahtunut. Mutta mä haluan kehittyä ton kanssa vielä pidemmälle!

Mut hei positiivista. Mä osasin ottaa ton harjoittelun kannalta, Stefa oli oma onnellinen itsensä, ja ainakin ihmisiä hymyilytti seurata kuinka onnellinen Stef oli käyttäessään jokaisen kehun hetken mua vasten hyppimiseen. Meillä oli ihan mukavaa, ja niin oli muillakin :) Vaikka kauheeta rahanhaaskausta se olikin :D Muttei mietitä sitä.

Ei siis ihan heti mennä kokeilemaan uudestaan, vaan mä alan nyt oikeasti keskittyä tähän seuraamisen väljyyteen. Enemmn niitä tilanteita, joissa sitä esiintyy, eli kokeenomaista treeniä, vakavissaan otettua treenitreeniä eikä enää sitä pientä kivaa mitä mä yleensä teen. Niin! Nyt niskasta kiinni ja tosimeiningillä, pojjaat! Hankin vaikka sen kamalan kalliin CanisTempus -treenikalenterin, että saan nää järjestykseen. Ainakaan ei tarvii hankkia toista koiraa ihan heti, kun Stefaa saan työstää puhtini pois. Ville tosin oli rakentavasti sitä mieltä, että annetaan Stefan olla tommonen kun se on ja otetaan labradorinnoutajan pentu, jonka voi sit kouluttaa alusta asti. Mä nyt kuitenkin oon vielä Stefan kehittymisen kannalla.

Mutta kerrotaan jotain kivempaakin. Meillä oli mahtavat ilmaisu/esineruututreenit sunnuntaina. Opin tosi paljon rullailmaisun opettamisesta, ja nyt ollaan sitten aloiteltu sitä. Ja esineruudussakin päästiin alkuun, kun naksuttelen tuolle Stefalle oikean luovutuksen. Oon vaan niin laiska naksutteleen, mutta Stef onneks oppii nopeesti.

Noin mä meen nyt nukkuun. Aivot ei enää toimi, ja Ville ja Stefa riehuu erittäin keskittymistä häiritsevästi. Valehtelen sitten myöhemmin lisää.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ronya: Hyperventilating

PANIIKKI! Ylihuomenna on se BH-koe! EIKÄ ME OSATA MITÄÄN!

No joo, kyllä me vähän osataan, mutta katsotaan nyt miten käy :) Meillä on menossa normi lauantaipäivä, heräsin yhdeltä ja lähdin heti treenaamaan Stefan kanssa. Mentiin läheiselle jalkapallokentälle ja hinkattiin vähän noita BH-kokeen liikkeitä, ja pakko kyllä todeta että mitä hittoa, oikeesti mitä hittoa, aargh.

Eniten hämmennystä mussa aiheutti paikallaolo. Kyllä Stefa sen osaa, tiedän sen, koska sitä on eniten harjoiteltu. Sitä treenaillaan vähän joka päivä, melkein joka pissatuslenkilläkin otan lyhyttä paikallaoloa. Mutta nyt kun otin tuollaisen "kokeenomaisen", niin johan on! Stef pysyi hyvin paikallaan, mutta kun palasin sen luo tapahtui jotain.. hmm, mielenkiintoista. Koira jotenkin paineistui minun suorasta ja ripeästä lähestymisestäni, ja heitti ensin kyljelleen ja siitä sitten selälleen. Olin ihan että "wait wut", koska tälläistä ei tosiaan ole ennen tapahtunut. No, harjoiteltiin sitä sitten. Lähestyin hitaammin, lähetin rauhoittavia signaaleja(haukottelin, nuolin huuliani). Nyt se heitti vaan kyljelleen makaamaan. Kokeilin uudelleen. Hidastin vähän vauhtia, mutten paljon, ja kehuin koiraa hiljaisella ja rauhallisella äänellä koko lähestymiseni ajan. Vähän koiran pää laski ja häntä alkoi vispata, mutta siinä se pysyi niin kuin kuuluikin. Aika jännä juttu.

Muutenkin huomasin nyt sellaista, että minun käytökseni vaikuttaa koiraan tosi paljon. Jos sanon vahvasti "sivu", kuten yleensä sanon(mielestäni), koira menee väärin, se jää todella kauas vasemmalle puolelleni. Tälläisen käskyn jälkeen myös seuraamispaikka on todella väljä, Stefa kulkee noin puolen metrin päässä korvat luimussa. Jos sen sijaan sanon käskyn hyvin korkealla, hiljaisella äänellä, on paikka parempi, ja koiran korvat pystymmässä, katsekontaktikin pysyy paremmin. Omituisinta on, etten ole huomannut tälläistä ennen. Eli voin tässä vaiheessa sanoa, että asiaa pitäisi oikeasti työstää enemmän, ja saada koirasta pois tuo hakattu asenne ja alistuvuus, ja mennä sitten vasta sinne kokeeseen. Mutta ei sille mitään nyt enää voi, me vaikka haetaan sieltä se hylätty jos näin on mentävä. Ei siihen maailma kaadu, ehkä.

Jäävät liikkeet menivät hienosti, joskin maahanmenokäskyn jos taas sanoin liian tiukasti, meni koira kyljelleen. Luoksetulossakin Stef pysyi kumman kaukana, mutta korjailin sitä nameilla.

Olen ihan pihalla nyt. Mikä tää juttu on? Ei Stef ole tehnyt tuollaista muualla, onko tää nyt joku "aargh, me ollaan hiekkakentällä, aargh, SUUNNITELTU TREENI!" -syndrooma? Koska yleensä otan sillä vähän tottispätkää kesken lenkin sen enempää suunnittelematta, ja teen kaikenlaista pientä. Mutta nyt kun ollaan tosissaan -asenteella, niin koira menee ihan paloiksi. Vai olikohan siinä juuri kyse siitä minun asenteestani? Olin niin varma ja tosissani, että Stef koki sen uhkaavaksi? Auttakaa nyt joku mua tän kanssa herranen aika, mää en ymmärrä!

Mutta tosiaan. Ylihuomenna kokeeseen, ja toivotaan että osaan puhua siellä koiralle nätisti. Ja jos en osaa, niin tiedetään sitten miten käy.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kuningasidea: Enemmän duoo ku sooloo

Nyt aion vähän hehkuttaa teille Stefaa. Se on hieno.

Stefan kanssa on vaan niin kiva käydä lenkillä. Sen kanssa kun juoksee, se pysyy nätisti vasemman reiden vieressä, ja aina kun mulla alkaa pukata hiki päälle oikein kunnolla, se vilkaisee mua huolestuneena "Jaksaksää? Kyl mä voin hidastaa?" Ja täällä remmirähjäfifien ulkoilutusalueella on IHANAA omistaa hyväkäytöksinen koira, joskin taidan olla seudun vihatuin koiranulkoiluttaja, koska en suostu muuttamaan lenkkireittejäni niiden rähisevien cockerspanieleiden takia. Mä päätän kotona lähtiessäni että "mä juoksen nyt tän reitin", ja jos siellä on täti terrierinsä kanssa keskellä polkua pitämässä kaksin käsin kiinni fleksistä niin nehän väistää, ei me. Me mennään tietä pitkin, koska me osataan käyttäytyä. Tarkoitukseni ei ollut uhota, mutta tulipa nyt tämäkin todettua.

Stefasta on myös kuoriutumassa ihan uusi koira! Se alkaa vähitellen oppia leikkimään, siis muutenkin kuin noutamalla tavaroita. Stefahan ei ole suostunut repimään kanssani yhtään mitään, se jotenkin ahdistuu kamalasti ajatuksestakin, ja päästää heti irti lelusta kun otan siitä kiinni. No, mä sitten olen edennyt hiljalleen sitomalla pätkän pyykkinarua solmuleluun ja vetänyt sitä pitkin lattiaa. Aina kun Stef on napannut leluun kiinni, olen varoen nyppinyt sitä hetken antaen koiran aina voittaa. No, tästä me ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että eilen töistä tullessani Stef toi mulle solmulelun riepotettavaksi. Melkein itkin ilosta, olin ihan tyrmistynyt :D Ei se vieläkään erityisen riehakkaasti leiki, ja sen kanssa saa olla aika varovainen ettei se paineistu ja irrota, mutta eteenpäin ollaan menossa. Tää on aivan ihanaa, koska koira selvästi tykkään leikkiä solmulla, ja mä tykkään palkata leikillä ennemmin kuin makupaloilla. Jeejee!

Myös painiskelemaan Stefa innostui eilen. Edelleen olin ihan järkyttynyt. Stef on vähän sellainen, että se heittää selälleen jos sen yli kumartuu, jos sitä koskettaa koko kämmenellä, jos sille puhuu matalalla äänellä. Mutta nyt se innostui ihan vähän leikkimään mätkimällä minua käpälillään, ja mä mätkin takaisin eikä toi alistunut. Jeeeeee, tolle koiralle on kasvamassa itsetunto! Ehkä Villekin lakkaa puhumasta labradorinnoutajan hankkimisesta, jos Stefa alkaa kasvattaa itselleen luonnetta :)

Ja ensi viikon maanantaina olisi sitten se BH-koe, ÄÄK! No, mitäpä siitä sanoisin. Ei oo tullut kauheesti treenattua viime aikoina. Asioiden pitäisi olla kyllä kunnossa, mitä nyt pitkät seuraamispätkät saattavat tuottaa vaikeuksia. Silti, aina on tietysti sellainen olo, että olisi pitänyt treenata enemmän ja enemmän. Ja eniten harmittaa se, ettei täällä Sjoella ole mulle vielä tottistreeniseuraa, en tiedä mistä ihmiset koiraseuraa hankkii, mutta mä en ole löytänyt sitä lähdettä :P Hakuryhmäläiset vähän kyllä kyseli jo, että lähtisinkö heidän kanssaan treenaamaan tokoa, mutten mä sit tiedä kehtaanko mä mennä tokon MM-kultajoukkuelaisen silmien alle harjotteleen meidän "vähän sinne päin" -tokoa. Hain kyllä mukaan jo IKKJ:n tokoryhmään, sinne jos päästäis niin olis kiva. Sit tarvis vaan selvitä itseään nöyryyttämättä näistä tän kesän kokeista, ja treenata sitten ihan pilkuntarkasti koko talven, niin että ensi kesänä ei tarvitsisi jännittää ennen kokeita. Ketä mä muka huijaan, enköhän mä tule aina jännittämään ennen kokeita joka tapauksessa :D

Mutta että niin. Tulkaa joku treenaan mun kanssa tottista, niin ois vähän kuviakin. Enhän mä itse itseäni kuvatuksi saa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Skrillex: Bangarang

Jos jollekulle ei vielä ole tullut selväksi, niin olen siis mukana Buzzador-toiminnassa, jossa kokeilen ilmaiseksi tuotteita ja kerron niistä sitten ystävilleni. Suomennettuna: Tämä teksti on mainos.

Kampanja kuitenkin loppuu tänään, joten tämä tulee olemaan viimeinen aiheen mainos :D Kyseessä siis Valion uusi PROfeel -jugurtti, josta pääsette lukemaan lisää http://www.valio.fi -osoitteessa.

Niin että kerrotaanpa sitten siitä tuotteesta oikein kunnolla. No, olen syönyt sitä aamupalaksi, välipalaksi, treenin jälkeen, miten olen sattunutkin. Ja täytyy kyllä sanoa, että on se ihan erilainen välipala kuin se voileipä jonka yleensä rakentelen. Kuten jo aiemmin mainitsin, rahkat ja jogurtit pitävät pidempään kylläisenä runsaan proteiinimääränsä takia. Ne ovat myös sopivan kevyitä, niiden jälkeen jaksaa lähteä vielä ulos liikkumaan, tai minun tapaukseni, kokata kunnon ruokaa eikä vain keittää makaronia kuten yleensä teen. Voin siis ihan suoraan myöntää, että nämä ovat tuoneet energiaa arkeeni, kuten terveellinen ruoka yleensäkin.

Ja niin.. Onhan se sokerilientä, kuten maustetut jogurtit ja rahkat yleensäkin, mutta se on kuitenkin helppo välipala. Ja painotan taas sitä protskua, joka siitä niin ihmeellisen tekee. Äkkiseltään kun miettii nopeaa, mukaankin napattavaa välipalaa, on se helposti voileipä, joka on pelkkää hiilaria, tai omena ja banaani, jotka ovat kuitenkin sitä voileipää parempi vaihtoehto. Helppoudesta siis todella paljon plussaa.

Mutta eihän se yksi maitotuote voi muuttaa elämäntapoja energisimmiksi. Vai voiko? Ehkä hyvällä tahdolla :) Itsestäni voin nyt ainakin sanoa sen, että viimeisen viikon aikana liikunta on lisääntynyt RUNSAASTI. Tuntuu että saan päivässä todella paljon aikaan. Olen vaihtanut kymmenen kilsan työmatkat polkupyörällä kuljettaviksi, ja alkanut käydä Stefan kanssa myös juoksulenkeillä, yleensä kun me vaan kävellään. Mä en ole kovin juoksevainen ihminen. Kaikkea muutakin pientä on päiviin kuulunut lisää, sadan punnerruksen treeniohjelma ja joogaa raskaan työn hajottamalle selälle. Ja silti aika riittää, vaikka Villenkin kanssa ehdin edelleen katsoa NCIS:ää.


Voi tietysti olla, että myös kevätsäät ovat minuun virtaa valaneet, mutta kevätsäässä kulkua on ainakin helpottanut kevyt ja nopea aamupala. Siellä on muuten ihanat säät, olettehan kaikki huomanneet :D Tai ihanat ja ihanat, tänäänkin sataa, mutta tosi kiva kevätilma siellä kuitenkin on. Joskin kaikki kuvat ovat nyt harmaita sen tähden.




Että mitäpä voisin tästä kokeilujaksosta vielä sanoa. Se oli ensimmäinen Buzzauskokemukseni, ja täytyy kyllä sanoa että olihan se kivaa :) Ja jatkossakin tulen todennäköisesti PROfeeliä ostamaan ja syömään, jos rahat vaan riittää, opiskelijabudjetti kun vaikuttaa jonkin verran tuohon ostoslistaan.

Sekin täytyy vielä sanoa, että alkuun haukkumaani makuun olen jo tottunut. Tavallinen jugurtti maistuu nyt ihan liian makealta, ihan ällöttää :D

Kesäkuvista vielä sen verran suomennosta, että Stefa on se, jolla on häntä, Rood on se jolla on sininen silmä.