Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Basshunter: All I Ever Wanted

Tätä on odotettu koko talvi! KEVÄÄN EKAT HAKUTREENIT!

Lopulta ne oli tänään. Kokoon saatiin hurja kolmen hengen porukka, mutta ei se meitä hidastanut. Tallattiin pikkuruinen alue lähes lumettomaan metsään, ja nautittiin tuulesta. Koirat teki tosi hyvin, varsinkin Stefa! Se on muuttunut talven aikana ihan eri koiraksi, ja nyt mä sen vasta tajuan. Koira, joka ei suostunut irtoamaan musta edes 25 metriä, vaikka maalimiehen luona oltiin ensin käyty vilkaisemassa, haki nyt ihan ilman hajunhakuja suoraan keskilinjalta lähes viiteenkymmeneen metriin! UPEAA!

Mitä siitä muuta sanomaan. Stefa oli loistava. Mulla on ihan oikee hakukoira!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Slipknot: Dead Memories

Toivottavasti selaimenne eivät kaadu tästä julkeasta kuvatulvasta. Mulla on sadan megan netti niin ei paljoo hetkauta :D Tässois nyt kuvia Vaasan näyttelystä, ne kuvat olen ottanut minä, Stefan luonnetestiltä syyskuusta, ne kuvat on ottanut Elina Voutilainen, sekä helmikuulta lumileikkejä, nekin on ottanut Elina Voutilainen. Kuvatekstit on sitten hirveen hauskoja, enkä vastaanota kritiikkiä niiden suhteen.

Oon ihan hirveen nätti.

Tajua tämmästä hössötystä.

Omasta mielestäni olin kaikkein paras.


Joskin pallon oisin tahtonut syödä.



Nauran teidän näyttelykoirille!

Tältä näytän sit siviilissä.

Ja joskus tältä.

"Mullois tällänen häntä." "Hoovee."

Oon myös sairaan nopee.
Ja värikäs.
Mutta aina en mäkään jaksa. Oisko torkkujen paikka?

Ottakaa mun frisbee pois tolta!
No nyt siitä irtos pala!


Kyllä tää Pedigreen voittaa.


Varastin sen takaisin!
Luntako tällä lapioidaan?

Omnomnom!
Merihirviö-Stefa
Taas se viskoo mun tavaroita..
Onneks oon söpö niin ei tarvii olla älykäs.
Teen mä joskus tokoakin. Hirvee kiire ruutuun!
Navigaattori ohjas mut sinne tälläi sivusta.
Ruutuakste teette? Mäkin tuun, siirry sisko!
Tää taas on mun luonnetestistä.
Missä helvetissä sä olit, tää muija koitti tappaa mut!

Et kyllä enää ikinä jätä mua mihkään!

 Olkaa hyvät. Itseäni nauratti, koska vain tyhmät nauraa omille vitseilleen :D










torstai 18. huhtikuuta 2013

Turmion Kätilöt: Mistä veri pakenee

Eilen minulle sattui kummia. Meillä oli koulussa matikantentti, ja ystävällinen opettajamme oli luvannut että saamme ottaa mukaan A4-kokoisen lunttilapun. Sekä tietenkin laskimen ja kaavastot. Kun tentti sitten alkoi, reippaana tyttönä tajusin ettei minulla sellaisia mukana ollut. Oli tennispallo. Ja monta kourallsita Froliceja. Kirjoitin ahkerana tästä traagisesta sattumasta Facebookiin (siinä pulpetissa istuessani, kun opettaja jakoi koepapereita) ja sain diagnoosin olevani hullu, tai vähintään pahasti treeniaddiktoitunut. No, kyllä sitä paremmissakin piireissä seotaan. Tai siis, jos musta tulee isona rikas, olen korkeintaan omalaatuinen.

Sitten raahautuessani tentistä kotiin huomasin että viimekesäinen esineruutukenttäni oli sulanut! Kotona keräilin koirien kamat kasaan ja lähdin heti ottamaan ilon irti tästä kevääksi kutsutusta sääilmiöstä. Tein 50x25 metriä kokoisen esineruudun, jonne piilotin viisi esinettä. Kaksi isohkoa etualalle (Rood) ja kolme pienempää taka-alalle. Saatiin hyvä treeni, koirani olivat mainioita ja silleen. Selkeästi alan painottaa harrastamista taas palveluskoiralajien puolelle, kun niistä tulee parempi mieli kuin tokosta.

Vähän myöhemmin lähdinkin taas menemään, treenikaverini Jenni oli luvannut näyttää minulle miten oikeaoppinen mejä-verijälki tehdään. Yllättävää kyllä, oppitunti alkoi suunnistuksesta ja kompassinkäytöstä. Olin hyvin hämmentynyt, mutta kiitos armeijan osaan suunnata kompassin, vaikken osaakaan suoraan kulkea. Ja sitten lähdettiin metsään. Oli tosi mielenkiintoista, aiempi verijälkiyritelmäni oli kaikin puolin väärin tehty tähän verrattuna! No, nytpähän osaan ensi kerralla paremmin. Kun olimme tehneet varsinaiset jäljet, teimme vielä pienemmät jäljet jotka ajettiin koirilla tuoreeltaan. Rood ajoi tosi hyvin, pysyi jäljellä ja oli nopea, mutta humahtikin sitten yli kaadosta. No, kyllä se siitä, harjoituksella. Stefallakin koitettiin (kun Jenni optimistina oli sitä mieltä että kyllä sekin oppisi kun vain opettaisi) ja Se söi alkumakauksen, minkä jälkeen se lähti jäljestämään ihmisiä. Että ei siitä verijälkikoiraa tuu. Ei onneksi tarviikaan tulla.

Tänään sitten käytiin ajamassa ne jäljet. Suurimman ongelman meille tuotti se, ettemme olleet tehneet niitä jälkiä oikeaoppisesti kuten Jenni minulle opetti, vain hyvin vääräuskoisesti koska näähän on harjoitusjälkiä vaan. No, päästiin me sitten jälkiä ajamaankin. Rood lähti jäljelle hyvin, mutta hukkasi sen jotenkin kokonaan ekassa kulmassa. Eka suora oli metsän ja hakkuuaukean rajalla, joten Jennin mukaan se oli muutenkin vaikea ajaa. Siinä iloisesti huusin Roodille että EI, et kyllä paimenna niitä keppejä kun ajat JÄLKEÄ se lopulta jatkoi hommaa, teki sen ekan kulman joka oli aiheuttanut ongelmia(ja selvisi että emme olleetkaan menneet siitä yli kuten turhautuneena kuvittelin, vaan se oli vasta edessäpäin) ja ajoimme loppujäljen hyvin ja vauhdikkaasti. Tosin, kaadosta se taas humahti yli, mutta palasi takaisin syömään sinne jättämäni kanankaulan. Se on kuulemma kisavalmis ihan parilla treenillä. Jee!

Stefan kanssa otettiin taas esineruutua, mikä ei ollut hyvä idea. Ajattelin että se saa vähän haastetta, kun tehdään se esineruutu verijäljen päälle. Satoi, tuuli, ja kaikki oli muutenkin huonosti, ja piilotin kolme pientä esinettä. Stefa painui huitomaan alueelle, jolla se ei tietenkään pysynyt koska olimme jäljestäneet siitä yli ja jälkiä oli muuallakin. Lähetin sen toisen kerran. Kolmannen. En muista montako kertaa sen edes lähetin ennen kuin ensimmäinen esine löytyi. Sitten sama homma toisen kohdalla. Kolmas esine löytyikin sitten jo yllättävän helposti. Että ei se ihan konkurssi ollut, vaikka aika lähellä olikin.

Mutta mitäs tässä. Roodille nyt sitten lisää harjoitusta(kun lopulta osaan tehdä jälkiäkin) ja Stefalle pk-juttuja.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Slipknot: My Plague

Ottaa päähän. Tai siis suomeksi sanottuna vituttaa. Oikein sellainen olo että pakkoko sitä tokoa on harrastaa kun siitä tulee vaan vihaiseksi!

No niin. Tänään oli koetreeni. Ja jotenkin löysin koirien suorituksista pelkkiä virheitä. Ei vaan, Rood teki välistä ihan hyvin, Stefa ei. Kaikki muu jää vaan sen varjoon kuinka Stefan seuruu on niin HUONOA. Siis se on ihan paskaa. Eikä mitä tahansa kakkaa, vaan ripulia. Melenaa. Hyi olkoon.

Yritetääs taas keskittyä. Eli me tehtiin Stefan kanssa koko alokasluokka, vaikka olin suunnitellut avoimesta osaa liikkeistä. Koska tää oli tosiaan se meidän vertailtava koesuoritus SM-joukkueen karsinnoissa, eli ilmeisesti se oli hirveen tärkeetä. Ei sen nyt enää väliä, toivoakaan päästä joukkueeseen tuolla suorituksella :D Mutta aloitettiin tosiaan seuruulla, joka oli väljää, koira edisti, sähläsi, luuli että tehdään eteenmenoa(?) joka tapauksessa oli koko ajan lähdössä jonnekkin eikä keskittynyt ollenkaan. Annoin lisäkäskyjä ja tulin vihaiseksi. Ja Stefa kun huomaa mielialani sen seuruu meni vain huonommaksi. Hyi.

Liikkeestä maahanmeno meni hyvin. Samoin liikkeestä seisominen. Luoksetulossa loppuasento oli karmaiseva, koira jäi vinottain kulmaan, samoin kuin taannoisessa liikkeenohjaajien koulutuksessa. Hypyssä koira lähti TAAS valmis-käskyllä, vaikka tätä on treenattu, treenattu ja treenattu. Treeneissä voinkin vaikka lukea Raamatun sukuluettelot läpi koiran istuessa nätisti vierelläni odottamassa, mutta ei "kisatilanteessa". Silloin Stefa on menossa jo kun kaivan Raamattua taskustani, joten huonosti tulee menemään.

Niin juu, paikkis me tehtiin avon tasoa. Se oli kai hyvä, en tiedä kun en nähnyt.

Sitten Rood. Odotin kauhulla mitä siitä seuraa, koska Rood ei pidä kontaktia yhtään niin hyvin kuin Stefa, joka on koko ajan kuolemassa vuokseni. Rood sen sijaan on niin nopea, että ehtii tehdä kolmesataa asiaa siinä kontaktin lomassakin. No mut joo.

Luoksepäästävyys oli hyvä, liikautti vähän toista etukäpälää vastaan, mutta sillä nyt ei oo mitään merkitystä. Paikkiksessa alkoi haistella maata ja nousikin seisomaan. Karjaisin ja kävin palauttamassa koiran makuulle, ja loppu sujui hyvin.

Seuruu oli aivan upeaa. Mua risoo kun Roodilla onkin noin hyvä seuruu, ja Stefalla se on pieniä kikkareita. Mikä toisaalta osoittaa lohduttavasti sen että osaanhan minä seuruuta opettaa, en vain ole vielä saanut Stefalle sitä kalloon.. No, liikkeestä maahanmeno täysi kymppi, luoksetulo oli hieman hidas mutta ehkä kymppi olisi tullut siitäkin. Liikkeestä seisomisessa meni maahan. Hyppy oli kymppi.

Huomaiskohan äiti ja isä jos ujuttaisinkin Stefan niiden mukaan ja alkaisin treenata Roodia SM-kisoihin?

Ajaessani treeneistä kotiin kiroilin itsekseni ja huusin huonosti ajaville kuskeille. Ja pohdiskelin että mitä mä oon tehnyt Roodin kanssa erilailla? Vastaus on hyvinkin yksinkertainen. Roodin kanssa aloin kouluttaa pelkällä lelupalkalla heti kun sillä alkoi vähän olla käryä mistä oli kyse. Olin silloin niin HC-palveluskoiraihminen etten voinut käyttää makupaloja yhtään mihinkään. Eihän oikeita koiria makupaloilla kouluteta, ne sopii joillekkin tokokoirille, mutta ei suurille uljaille palveluskoirille. No, jos koulutan Stefaa pallolla, se alkaa kytätä. EI HAITTAA! Kyllä sen kyttäämisen saa pois kun treenaa. Nih, perkele. Seuraavat treenit talsin pallo kainalossa ympyröitä ja kiroilen. Kyllä sen ennemmin tai myöhemmin on pakko tulla niin tiiviisti, että voin palkata sen. Ei me ehkä umpikujassa ollakaan.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Marilyn Manson: The Beautiful People

Lähdin torstaina noutamaan Roodia Seinäjoelle näyttelyä varten. Matka venyi, koska Punkalaitumella oli enää semivähän lunta, joten treenattiin Roodin kanssa esineruutua. Hienosti se homman vielä muisti, luovutuksia kertailin sille, ja sen jälkeen löytyivät tumput pensaista salamaakin nopeammin. Yksi jälkikin ajettiin.

Vasta perjantaiaamuna lähdettiin takaisin Seinäjoelle. Rood käyttäytyi rautatieasemalla ja junassa kuin ihmisen mieli, vaikka äitini varoittelikin että koira on suorastaan sivistymätön julkisilla paikoilla. Se mitään ollut, ei edes yrittänyt. Äidin kanssa se tietenkin possuilee, kun äiti ei sitä kuitenkaan kiellä.

No, Seinäjoella ohjelma jatkui hieronnalla, mistä riennettiinkin treeneihin. Stefa teki kaukoja varsin mallikkaasti, joten päätin että se saa ensi viikon kokeenomaisessa mennä avoimeen luokkaan. Roodin kanssa tehtiin kokeenomaista alokasluokkaa, ja päätin ilmoittaa senkin koetreeniin, kerta se on hyvä. Paitsi perusasennot sillä on vinoja, luoksetulon loppu ihan kamala ja liikkeestä seisomisen se on unohtanut kokonaan. Mutta siihen nähden ettei sen kanssa ole oikeesti treenattu tiä koska se oli tosi hyvä.

Mutta joo. En mä voi kierrellä tätä loputtomiin. Tänään oli se Vaasan näyttely. Rood oli siellä tosi hienosti, rauhallisesti ja stressaamatta isossa väkijoukossa. Ei koittanut missään vaiheessa kaivella, paimentaa, haukkua, taikka sählätä mitään muutakaan, mistä äiti aiemmin varoitteli. Ei tietenkään, mallikoirakansalainen Rood Karvanoppa.

Kehässä Rood esiintyi edukseen. Tuomari ikävä kyllä tykkäsi enemmän koirista joilla oli hampaat oikeassa järjestyksessä. Tuliko yllätyksenä jollekulle, käsi ylös jos tuli!

Medium size, refined head. Very weak underjaw. Very overshut bite. Good body preportions. Needs better hindangulations. Movement is quite short & very close behind. Good coat & color. Good temperament.
AVO T
Tuomari Shiboleth Myrna, Israel

Ihan hyvä arvostelu mun mielestä, mä kun en näyttelyistä mitään ymmärrä. T tuli, ja sillä päästään kisaamaan mejässä voittajaluokkaan, eli siltä kannalta meni erittäin hyvin. Sit jos joskus tarvitaan H valionarvoon, mietitään uudelleen. Tai ehkä ilmoitan sen Turun Elonäyttelyyn, mutta tuskin kuitenkaan. En ollut näyttelymaailmaan niin ihastunut.

Ps. Roodista otettiin ainakin 200 valokuvaa, puolet näyttelyvieraista kävi sitä ihastelemassa ja yksi herra kysyikin joko se on muotovalio, kun on niin kaunis :D Oon tosi positiivisesti yllättynyt, olin ihan varma että koko Suomen bordercollieyhteisö alkaa nauraa ivallisesti heti kun Rood astahtaa kehään, mutta päin vastoin, meidät otettiin hyvin vastaan!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Duran Duran: Hungry Like the Wolf

Kato äiti! Tein ihan ite ruokaa! Ihan ite kiinnijuostusta peurasta!


Tää ei nyt oikeesti liittynyt mihinkään, mutta oon vaan niin ylpee ittestäni kun sain jotain tämmästä aikaan, että piti jakaa koko maailmalle :D On muuten parasta ruokaa mitä oon pitkään aikaan syönyt, kannattaa kokeilla jos peuranlihaa jostain käsiinne saatte! Linkki reseptiin on tässä.

Ps. Piti vaihtaa otsikkokin kun olin käyttänyt Rammsteinin Mutteria jo joskus aiemmin! Noloa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Die Ärzte: Schrei nach Liebe

On taas tullut treenattua. Jää kaikki muu tekemättä kun mun päivän aktiviteetiks riittää se muutama tunti mikä treeneissä menee. Joku muu saa sitten imuroida :D

Tänään oltiin harjoituskoirakkona liikkeenohjaajakurssilaisille. Ovelasti päätettiin mennä auttamaan, ihan pyyteettömästi, tavoitteena ei siis lainkaan ollut ylimääräinen kokeenomainen treeni. No, ehkä vähän oli. Tuomarina, joka tosin ei arvostellut meitä, oli Veijo Kinnunen, sama mies jolla viime kuussa oltiin tokokokeessa. Kamalasti kehui Stefan seuraamista, kyseli liikkurilta jokos tämä koirakko on kisoissa käynyt, ihan kisavalmishan tämä, ja taisi todeta vielä ykköseksi suorituksen meidän kehästä poistuessamme. Hauska äijä, vaikkei meitä muistanutkaan :D Mutta me nyt ollaan niin hajuttomia ja mauttomia ettei sitä voi vaatiakaan.

Jotain hassuja kämmejä meillä kyllä nytkin oli(tosin, niin oli liikkeenohjaajallakin, hihi), osittain koska sain ihan järjettömän jännityksen taas päälle ennen kehää :D En ihan yhtä pahaa kuin kokeessa, mutta melkoisen kuitenkin. Paikallamakuussa Stefa jumppasi ylös alas sekä alussa että lopussa. Luoksetulon tuli tosi vinoon, nenä kohti vasenta taskuani jossa oli kinkkua. Ja liikkeestä seisomisessa ennakoi loppuperusasennon.

Muuten tuo taisi olla ihan kelposuoritus. Luoksetulon jätössä tosin oli mennyt maahan, koska ollaan treenattu aika paljon kaukoja viime päivinä. Seuruukin oli vielä vähän väljää, mutta eteenpäin se menee koko ajan. En tarvinnut kuin yhden lisäkäskyn koiran jäädessä mielestäni liian taakse. Ja pysyttiin kehässäkin, vaikka meidät meinattiin sieltä ulos kävelyttää :D

Yhtä kaikki, lähdin vielä illalla treenaamaan noita pikkuvirheitä pois. Luoksetulon loppuasento ja jäävien ennakointi korjautuivat helposti, samoin luoksetulossa maahanmeno. Koira kaipasi vain pikkuriikkistä muistutusta, ja treeneissähän nää asiat meillä hyvin meneekin. Että kai me sit oltais (taas) kisavalmiita, kisoja odotellessa.

BH-treeneissäkin oltiin muuten eilen, kaikki meni kuten pitikin, paremminkin. Seuruuseen ollaan saatu viettiä, kunpa saatais se vaan kantamaan kahden järjettömän pitkän seuruukaavion läpi. Ne seuruut on ihan tappavia, ainakin jos tahtois että ne menis hyvin. Kyllähän ne meidän tänhetkisellä tasolla läpi menis, mutta yhtä kaikki, tahtoisin tehdä ne paremmin. Paikkamakuukaan ei jännitä enää niin hirveästi, tosin, sellaista häiriötreeniä tahdon tehdä, jossa iloinen naisääni kiljuu "tänne" Stefan maatessa odottamassa. Se saattais olla haastavaa :D Kaupunkiosuudessa olin hieman murehtinut toisten koirien ohitusta, siinä kun on talven aikana ilmennyt ongelmaa. Lenkkiolosuhteissa olen saanut tuon jo karsittua pois, tosin se vaatii sitä että pidän koiran kontaktissa koko ohituksen ajan ja kehun sitä sen tehdessä oikein. Kun nyt harjoiteltiin ryhmän kanssa ohituksia ulkona, Stefaa ei paskan vertaa kiinnostanut muut koirat. Se laahusteli ympäriinsä laamana vaan, ja mieleeni tuli nimeltämainitsemattoman Marjon koirastaan käyttämä kommentti "sitä ei rakasteta tänään". Mutta ehkä se ei haittaa, Stefa nyt on muutenkin vähän laama silloin tällöin, kunhan pääsisi BH-kokeesta syömättä muita koiria. Rakastan sitä sitten myöhemmin enemmän.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Danny: Räystäät tippuu

Räystäät jos tippuu yllä pään
Voit olla aivan varma räystään alle jään
Enkä pääse pois
Auts
Jos räystäs on tippumaisillaan joudun sairaalaan..

Jokainen ihminen joka on viettänyt kanssani kevätaikaa on varmasti kuullut mun laulavan tätä laulua joskus. Ehkä paras laulu ikinä! Koska piru vie, jos räystäs tippuu päähän niin onhan se hieno elämänasenne olla välittämättä siitä! Tai nähdä siinä pelkkää onnekkuutta, kuten Danny. Voihan siinä saada vaikka aivotärähdyksen. Ihme äijä.

Ai joo, mun piti puhua jostain muustakin. Kuten Stefasta. Tai pikemminkin mun treenimasennuksestani. Joka on ehkä voitettu? Päätin katsoa asioita realistisesti, tai mahdollisesti erittäin negatiivisesti. Ilmoitin mejään että ei olla tulossa. Ja ilmoitin Ikaalisiin että tullaan vaikka kieltäisitte. Sanoivat että ollaan ekalla varasijalla, että meidän pitäis malttaa. No, koitetaan sitten.

Ja sitten lähdin treenaamaan. Stefan seuraaminen alkaa jo näyttää siltä miltä seuraamisen pitäisi näyttää! Melkoista. Kaukot toimivat lähietäisyydeltä niin hyvin, että seuraavaksi lisätään matkaa. Jäävät ovat tasoa avo. Paikkikseen on suunnitelma jolla koira oppii odottamaan täsmällisesti kuin kynnysmatto. Ja luoksetulon pysäytyksiä koira ennakoi jo niin hirveästi että kiitän onneani ettei olla vielä avossa, niin ei tartte sotkea niitä luoksetuloon.

Ulkona on kuraista. Stefasta tulee kokoruskea kun siellä jotain yritetään treenata. Näen ystävän, kylpyviittaa tuo hän!