Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Parov Stelar: Catgroove

Pääsiäisen kuvittelin pitäväni treenitaukoa, kun lähdin Laitumelle lomailemaan. Siellä koirat saa juosta pihalla puhtiaan pois kellon ympäri, kun pihatöitä riittää, samoin kuin metsiä lenkkeilyyn.

Tuli sit kuitenkin treenattua, kummallisia asioita :D Kahtena päivänä tehtiin jälkeä ja peräti kolmena viestiä. Mä olin ihan suunnitellut jättäväni kyseiset lajit vähemmälle tänä kesänä, koska tahdon keskittyä hakuun ja tokoon. Mutta hitto kun nekin on niin kivoja kun saa onnistumisia..

Possu ajoi aika mallikkaasti ensimmäisen jälkensä. Oikein ilahduin miten hienosti se voi muistaa mistä on kyse, vaikkei tätä ikinä tehdäkään. Jälki oli tosi pitkä, oisko ollut 80 askelta, ei olla aiemmin niin pitkiä tehty. Se sitten jossain kuudenkymmenen askeleen kohdalla vähän kyllästyi, nenä nousi, alkoi huitoa pois jäljeltä, mutta jatkoi sitten jäljen nätisti loppuun asti kun hetken odottelin josko se jatkaisi hommiaan. Toisella jäljellä sitten homma ei enää sujunut alkuunkaan, kun Possua ei kiinnostanut homma, ei sitten yhtään. Jälki oli sivutuulessa, ja tuuli toi mukanaan viereisen jäljen kinkkusiivut (Possun jäljellä oli vaan mitättömiä kuivanappuloita). Seisoskelin sen kanssa siinä jäljellä varmaan kaksikymmentä minuuttia, välillä moittien sitä että piru vie koira, koitappas keskittyä, ja välillä vaan koittaen josko se tajuais mistä on kyse jos annan sen itse järkeillä. Sitten kun oltiin siinä seisty ihan tosi pitkään, se lopulta lähti jälkeään ajamaan ja ajoikin sen mallikkaasti, tarkasti ja nopeasti loppuun asti omalle kinkkusiivupalkalleen. Että kyllähän sekin jäljestämään oppisi jos joku jaksaisi treenata sitä. Onneksi minä en jaksa.

Stefa oli superhyvä. Sillä oli makupaloja siellä täällä pitämässä nenää maassa, ja se imuroi  niistä varmaankin joka ikisen :D Keppejä oli ensimmäisellä jäljellä kolme, joista jokainen nousi. Jälkimmäisellä jäljellä keppejä oli neljä, joista yksi olisi jäänyt jälkeen jollen olisi hidastanut koiraa liinasta, mutta muut nousi nätisti. Jäljet oli runsaan sadan askeleen jälkiä, en enää muista. Kumpikaan jälki ei ollut mun tallaama, mikä ei aiheuttanut mitään ongelmaa Stefalle, mulle sen sijaan kyllä. Oli tosi vaikeaa luottaa koiraan, kun Stefa tekee hyvin täsmällisiä suoria kulmia jäljellä, eikä seilaile kulmissa. Mun mielestä olis uskottavampaa jos se eka menis kulmasta yli ja palais sitä takas etsimään sitä jälkeä, mutta se vaan kääntyy yhtäkkiä suoran kulman nätisti kuin mikä. Ja mun on tosi vaikeaa uskoa että se tekee silloin oikein eikä vaan saa jotain päähänpistoa että mä lähden nyt tänne. Höhöö, ohjaaja on idiootti.

Viestiäkin tosiaan tehtiin, ekat treenit apuohjaajana Marjo. Possu on hirveä viestitykki, sen mielestä on aivan loistavaa juosta kahden ohjaajan väliä. Vielä sitä joutuu jonkun verran hetsaamaan lähdöissä, jotta se muistaa lähteä toiselle ohjaajalle eikä koita saada lähettäjää uudelleen leikkimään. Sille on hieman helpompaa juosta musta poispäin, koska yhdistää ilmeisesti homman hakumaalimiehiin, joiden kanssa on ihanaa leikiskellä. Ero on kuitenkin niin pieni että sen saisi aika vähällä treenillä pois.

Stefalla on sen sijaan paljon vaikeampaa juosta musta poispäin kuin mun luo. Jännittävää, onhan senkin kanssa tehty hakua. Sen mielestä ei silti ole loogista juosta näkyvillä olevalle apuohjaajalle. Aika nopeasti se homman tajusi sekin, ja kun kakkosohjaaja vaihdettiin Marjosta Villeen, sen motivaatio kasvoi selvästi. Possulle on ihan sama kelle se juoksee, mutta Stefa on sillai sisäänpäinlämpiävä että se juoksee vaan perheenjäsenten väliä. Villekin nyt osoitti hieman kasvavaa kiinnostusta viestitreenaamiseen, joten voi olla että kuitenkin tehdään vähän tätäkin tänä kesänä. Vaikkei pitänyt. Vaikkei kyllä tehdä kun mä keskityn niihin hakuun ja tokoon niin.

Nyt ajattelin tosin pitää tauon about kaikesta, kun koulu jotenkin tallaa mut ihan lyttyyn. Uskomatonta, en oo tottunut tekemään töitä opintojeni eteen, mutta nyt yhtäkkiä kevään tullessa on pari kurssia roikkumassa joidenkin tehtävien osalta, muutama uusinta, sekä tietty tää tappavin jakso ikinä, jonka tentit ja muut painaa päälle. Joten päätin olla vastuullinen aikuinen ja hoitaa tän koulun nyt kunnialla ja palailla sitten takaisin 24/7-treenaamiseen. Voi toki olla että mun lupaukset ei pidä, oon vähän huono näissä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ultra Bra: Hauki

Meidän seuralla on sellainen tosi kiva juttu kuin koetreenit. Syystä X siellä ei tosin käy kuin minä ja muutama muu, niin että tänään oli jo puhetta kannattaako niitä edes järjestää jos siellä käy vaan aina samat naamat. No mutta, joka tapauksessa.

Stepukka teki koko voittajan. Paikkiksia se teki alkuun kaksi, evl-paikkiksen sekä toimi nollakoirana alokkaan paikkiksessa. Evl-paikkiksessa ongelmaksi  muodostui yksitellen maahan käskytys, mutta koska oon optimisti en antanut sen vähentää pisteitä joita pääni sisällä meille annoin. Itse makuuosuus meni hyvin.

Seuruuta ei tehty kokopitkänä koska hermoilen sitä. Tehtiin siis avo-seuruu. Joka oli kamala. MUTTA se oli vähemmän kamala kuin viimeksi, ja mitä se on kokeissa ylipäätään ollut. Stepu edisti koko ajan hieman, muttei pudotellut kontaktia, haahuillut, tai siirtynyt yhtäkkiä randomisti vasemmalle puolelleni. Tästä mä tiedän jo mitä teen, lisätreeniä käännöksiin, ja palkkaan koiran jatkossa taaempaa. Eilisissä SM-treeneissä kun kaveri mainitsi että mun koirat edistää koska palkkaan ne liian eteen. Ja niinhän mä teen.

Liikkeestä istumisessa seuruu oli hieno, istuminen nopea ja muukin priimaa. Luoksetulo oli ihan mieletön! Stefa juoksi laukkaa joka pätkän, pysähtyi seisomisen kuin seinään, samoin maahanmenon, tuli hyvin eteen ja edestä sivulle. Oo, olen niin onnellinen! Koska yleensä meillä toimii joko seisominen tai nopea juoksu. Jos seisominen onnistuu, loppupätkät tullaan ravilla ja ennakoiden. Mutta nyt se oli kyllä ihan mahtavan hieno kympin suoritus kaikin puolin.

Ruutuun Stefa meni hienosti keskelle, meni tosin maahan kun käskin seisomaan. Siitä ei olisi kokeessa vähennetty pisteitä, mutta mä tahtoisin että se pysähtyy eka seisomaan ja menee siitä maahan. Sivulletulossa se sitten huitoi missä sattuu, ja tarvitsi lisäkäskyn jolla tuli onneksi kivasti viereen.

Hyppynoudossa Stefa kiersi esteen, kutsuin takaisin ja koitettiin uusiks eikä se sit suostunut lähtemään ollenkaan. Koska angstviils kielsin sitä menemästä kapulalle. Että se siitä sit.

Metallinouto oli hieno. Tunnari sen sijaan ei. Stefa ryntäs keskelle ja potkin kapulat menemään eikä lopultakaan tuonut oikeaa. Treeniä lisää. Oon varmaan taas treenannut sille tunnarin joka toimii vain yhdessä paikassa.

Kaukot oli hienot, M-S-I-M-I-S-M. Maasta istumaannousu jäi vähän vajaaks, koira istui sillai vaanimisasennossa. Vikassa maahanmenossa liikahti eteenpäin. Mutta, aika vähäisiä virheitä.

Kokonaisvaikutuksestakin arvostelin meille ysin, koska Stefan ilme kehässä oli jo paljon parempi! Se on ollut sellainen sählä joka uhkaa paeta kehästä palkalle, haistelee, ei pidä kontaktia. Nyt se oli kivasti mukana, vaikka vähän kierroksia ottikin.

Tää oli meiltä tosi mahtava saavutus. Laskeskelin omaa arviotani ja oltais saatu vahva kakkonen kokeessa. Onneks on vielä koetreenejä jäljellä niin ehkä mä saan niissä treenattua Stefan ykköskuntoon :D

Possukainen kävi myös kehässä. En mennyt sen kanssa möllitokoon eilen vaikka olin sen ilmonnut, ja onneksi en mennytkään, siellä ei ollut paikkiksessapysymysprosentti edes viittäkymmentä. Muutenkin tuntui väärältä viedä koira kokeeseen jos se ei voi siitä suoriutua. Christahan se näin sanoi viikko sitten, ja heti otin onkeeni :D

No mutta. Possu ei tehnyt paikkista, oon tehnyt sen kanssa hirveesti häiriöpaikkiksia nyt, en ryhmässä viime aikoina, niin en sitten tahtonut heti kokeenomaisella kokeilla ryhmäpaikkista. Yksilöissä tehtiin kaksi askelta seuruuta, liikkeestä maahanmeno normaalista kävelystä, luoksari ja yks liikkeen alku sivulletulo. Voi LUOJA :D Heti kun päästiin kehään ja otin Possun perusasentoon se lähti menemään kun huomasi etten palkannutkaan sitä siitä. Sitten vähän huusin sille, pidin sille puhuttelun poskikarvoista pidellen ja jatkettiin (Näin opetetaan koiralle että kokeessa on kivaa! Onneks toi ei ahdistu näistä, vaan jatkaa samalla innolla palautteesta huolimatta.). Seuruussa se oli koko ajan sinkoamassa, jopa sen kahden askeleen ajan, mutta sain kuitenkin toimimaan. Kun vapautin ja palkkasin sosiaalisella, se sinkoili ympäriinsä kuin vieteri. Sitten se kuitenkin tuli kivasti luo ja alettiin tehdä maahanmenoa, jossa se pysyi hienosti ja sen osalta olis tehnyt ihan kympin. Kun taas vapautun ja riemuitsin sen kanssa, se riehui kuin hullu ja sinkoili uhkaavasti kohti kehänauhoja. Se on niin järkyttävän nopea, ja energinen! Luoksetulo oli tosi hieno, autoin sen loppuasentoon ja se tulikin hyvin. Sitten vielä se perusasento ja pois kehästä palkalle.

Toi liikkeiden väleissä tapahtuva riehuminen tuli kyllä ihan yllätyksenä! Enhän mä treeneissä liikkeiden välejä oo tehnyt. ONNEKSI on koetreenit, joissa tää asia ONNEKSI selvisi. Ois ehkä paniikki iskenyt jos ekan kerran noin olisi käynyt oikeassa kokeessa. Jatkossa osaan siis treeneissäkin tehdä liikkeiden välejä, ja pitää niissä koiran lähelläni, ja yrittää saada sitä vieteröintiä edes jotenkin hallintaan.

Ollaan tehty sataa muutakin asiaa, tai siis, joka päivä jotain, parhaana päivänä useemminkin, mutten jaksa kertoa niistä. Miettikää, treenaan niin paljon etten jaksa kirjata treenejä enää blogiin! (Oikeesti valehtelen, en mä ikinä treenaa. Mulla ei oo ees koiria vaan keksin tänne tarinoita mielikuvituskoiristani. Sit makaan päivät pitkät sohvalla, syön suklaata ja luen Harry Potteria, painan neljäsataa kiloa enkä pysty kävelemään.)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

MIKA: We Are Golden

Voi mun Possu. Sanoinkuvaamattomalla tavalla rakastan sitä. Koko maailma on niin meille avoinna. Ja kaikki on mahdollista.

Eilen mentiin Christa Enqvist-Pukkilan tokokoulutukseen, johon ihan kikseissäni ilmoittauduin heti ekana ilmoittautumispäivänä kello 0:01. Sain toiseksi viimeisen paikan. Tosin, toisella tokoryhmällä oli ollut etuoikeus tähän kurssiin, joten ei ne kaikki paikat minuutissa menneet :D Mutta kysytty koulutus oli enivei. Eikä ihme, jo ennen omaa vuoroa olin kirjoittanut sivukaupalla muistiinpanoja, mieleni oli ihan puhallettu ja kaikki oli yhtäkkiä niin selkeetä ja järjestyksessä. Kaikki Stefan ongelmat tokossa ratkes pelkästään kuuntelemalla muiden koirien opetusta. Puhumattakaan sit siitä kun päästiin itse asiaan.. Pitkään pähkäilin kumman koiran otan, tai en oikeestaan kovin pitkään. Tahdoin tehdä työtä sen asian kanssa, että Possun motivaatio välillä vaan loppuu. Välillä se lähtee menemään (no, ei oo tainnut kuukauteen enää lähteä) ja välillä sitä vaan lakkaa kiinnostamasta kaikki mitä mä sanon. Mulle iso ongelma. Christalle hyvinkin selkeä.

Selitin ongelman, ja näytin mitä se on. Leikin Possun kanssa, se voitti ja juoksi lelun kanssa kauemmas. Se ei ikinä tuo mulle lelua hallissa, ollaan tehty vaan kahden lelun leikkiä. Tällä kertaa se yllättäen toi lelun, kerran, minkä jälkeen jäi kauemmas syömään sitä. Enhän mä oo yrittänytkään kutsua sitä tossa tilanteessa, sillä on se lelu, joten ei se tuu. Oon aatellut että sen luoksetulokäskyn merkitys pienenee entisestään jos huutelen sitä vaikkei koira tuu. Tuleehan se sit lenkeillä ja muuten kuitenkin, tosin, saattaa tarvita (ja aika varmasti tarviikin) useemman käskyn. Mutta tulee kuitenkin.

Asiaan sitten puututtiin. Koira liinaan, leikitin sitä, sitten kun se juoksi syömään lelua ja kutsuin, kiskoin koiran liinasta luo. Silloin tullaan kun kutsutaan. Jatkettiin ja jatkettiin, jossain vaiheessa se lelukin unohtui ja edelleen kiskoin Possua liinasta luo. Hitto kun se pisti vastaan, se on niin.. POSSU! Haras kaikilla neljällä tassulla, puri hihnaa, oikein kiros että perkele, mähän en tuu. Sit kun oltiin tehty tää ehkä kaheksansataa kertaa (no, ei sentään niin monasti, kun aikaa oli vain kakskyt minuuttia) se alkoi välillä tulla käskystä. Jee!

Seuraava kierros aloitettiin ihan samoin. Liina koiraan, koira luo. Ja se tuli! Oho! Kun asioista tuli helppoja, piti häiriöitä lisätä. Possu meni kaverin syliin lällyteltäväksi ja kutsuin sen sieltä. Ja kiskoin hihnasta. Ja sit se meni sinne taas ja kutsuin sen, ja kiskoin hihnasta. En muista montako kertaa me tää tehtiin, aivan käsittämättömän monta, ja uskomattomalla tavalla Possu silti meni AINA takaisin tyypin luo, eikä suostunut sieltä lähtemään. Stefa olis mennyt rikki jo ekasta tuolla tavalla tehdystä toistosta, Possulle tehtiin niitä neljäkymmentä minuuttia perjantaina ja se vaan heilutteli häntäänsä, "höhöö, oon Possu, mähän tuun vasta kun ite päätän tulla". Mutta sitten, lopulta joku herne kohtasi toisen herneen Possun päässä. Aiemminhan tää oli tapahtunut jo mun päässäni, kehut lähtivät koiran tullessa luo, palaute lähti välittömästi kun koira ei tullut luo. Muutin ruumiinkieltäni niin että koiran tehdessä väärin en enää nostanut käsiäni samoin kuin koiran tehdessä oikein. Riehuin kuin hullu, iloitsin, palkitsin, kun koira teki oikein. Ja marmatin, paasasin ja puhuttelin kun koira teki väärin. Ja Possu tajusi. Sitten se vaan tuli luokse, joka kerta, jopa kaverin sylistä, jopa lelu suussa. Mieletöntä.

Tänään sitten. En oo edes harkinnut tälläisiä liinaharjoitteita Possun kanssa, koska eihän se tule luo sitten kun se liina otetaan pois. Tietenkään. Paitsi että, nytpä se tulikin. Liinan kanssa, ilman liinaa, lelu suussa, kaverin luota. Ulkona lenkillä se tuli kesken hevosenpaskansyömisenkin, huhhuh. Nyt mulla on siis jäljellä vain yksi tehtävä: pitää tämä kriteeri jatkossakin.

Kaiken kaikkiaan koko homma oli ihan mieletön. Possu, joka ei oo antanut kiinni, koska on hauskempaa juoksuttaa mua. Possu, joka ei anna kiinni koska kuitenkin laitan sen hihnaan ja vien häkkiin. Possu, joka juoksee lelun kanssa karkuun, koska kuitenkin yrittäisin sen sillä lelulla houkutella hihnaan laitettavaksi. Possu, joka pelkää että vien sen lelun.

Tänään se oli Possu joka tulee aina käskystä luo. Iloisesti, motivoituneena, valmiina tekemään. Possu joka tulee lelun kanssa luo. Possu joka alkoi tarjota sen lelun tuontia mulle, koska huomas että hei, jos se tuo lelun, mä leikin sillä tai heitän sen uudelleen. Lopulta me leikittiin ihan lelun heittelyleikkiä, heitän lelun, Possu heti tuo sen, heitän sen taas, Possu tuo. Meille aivan järjettömän iso asia, Possu kun on ollut sellainen itekseen lelua märehtivä. Jopa kahden lelun leikissä se vaatii aivan helvetillisen työn jotta lähtee toisen lelun perään, miks lähtiskään, onhan sillä itellä jo toinen samanlainen. Possu jonka kanssa mä voin oikeesti tokoilla pelkäämättä että en voi vaatia kun se häipyy. Possu jonka kanssa ei tarvii pelätä että treenaan mikrosekunnin liian kauan ja se häipyy. Possu jonka kanssa ei vaan muuten tarvii olla valmis nappaamaan niskanahasta jos se näkee jonkun kivan ihmisen tai koiran tai jotain minkä luo on heti pakko mennä. Voi LUOJA. Miten mä oon onnistunut näin lyhyessä ajassa tyrimään noin upean koiran noin pahasti? Tosin, ehkä se ei haittaa kun ne ongelmat kerran korjaantui näin vähällä. Nyt mun pitää vaan muistaa se kriteeri, eikä kelpuuttaa sinne päin -suorituksia.

No mutta, sitten me päästiin ihan oikeesti treenaamaankin. Tehtiin perusasentoa. Possun jalat sojottaa joka suuntaan, joten mun täytyy pitää apu mukana vielä jonkun aikaa, jotta saan sille oikeen, hyvän paikan. Ja opettaa se saman tien vähän taaemmas, kun kerran sitä avustelen. Ja tehdä tätä tosi paljon, koska tää kuuluu niihin seitsemään perusasiaan joiden pohjalle Christa perustaa koulutuksen. Ja mä oon sellanen johtajaa seuraava lammas, että jos Christa korjaa mun pennun päivässä hyppään jatkossa kaivoonkin jos se niin neuvoo :D

Toisella kierroksella tänään, kaikki oli vaan niin hienoa. Mä vaan huouin sellaista ennenkokematonta onnellisuutta, kun se Possu kulki mun mukana, teki mitä mä pyysin, leikki mun kanssani eikä yksin palkallaan. Tehtiin jääviä, ja niiden erottelua. Possu jää aika lujaa kiinni mun kädessä olevaan namiin, eikä keskity käskyihin vaan arpoo mitä liikettä tekee seuraavaksi. Kun nami on taskussa, koiran vire laskee niin että se pystyy taas kuuntelemaan ja tekee mitä pyydetään. Pitäis opettaa liikkeestä istuminenkin niin hyväks että voin ottaa sitä näihin erotteluihin mukaan. Lopuks puhuttiin Christan kanssa pitkät pätkät Possun kouluttamisesta, kaikesta siitä kuinka sen kanssa on pidettävä kriteeri ja oltava tiukka, koska vaikka se ei oo mikään vaikee, se osaa olla aika saatanan itsepäinen. Ja laskelmoivahan se on tähän asti ollut koko ajan, se tulee vasta sillä käskyllä kun se olettaa mun antavan sille eniten palkkaa. Ja tän keskustelun ajan viskoin Possulle palloa, jonka se palautti koko ajan mun käteen asti. Väsyksiin asti se sitä jahtas, mun kultamuru Possu.