Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

maanantai 30. joulukuuta 2013

Wheatus: Teenage Dirtbag

Joulunaikana Punkalaitumella Possu sai jonkin aivohäiriön ja oli ihan perseestä. Pari päivää se oli siellä kiva ja sisäsiisti, mutta sen jälkeen sai kivat ja sisäsiistit kyytiä! Paskaa riitti joka matolle ja ulkona se katosi horisonttiin heti kun hihna irtosi. Ai jaa, se taisi tulla teini-ikään? Loistavaa.

Kun palattiin eilen kotiin Possulta löytyi taas korvat, pidin sitä normaalisti lenkeillä irti ja se tuli luo kutsuttaessa, eikä sille ole vahinkojakaan sattunut sisätiloihin. Mutta sitten me mentiin tokotreeneihin tänään. En osannut edes odottaa seurauksia, koska kyllähän Possu kivasti tokohallissa on, se tykkää tokoilla ja tehdä asioita mun kanssani. Ja niinhän se alkuun tekikin. Sitten se lähti lällättelykierrokselle pitkin hallia eikä antanut enää kiinni. Ei tullut luo kun kutsuin. Ei vaikka houkuttelin nameilla, leluilla.. Lopulta lähdin hallista pois, ja se seurasi kyllä perässä mutta ei antanut kiinni. Jesh.

Viimein se saatiin kaapattua (ei minun toimestani) ja tehtiin sille loppuun vauhtiluoksetulo, jossa se ihme kyllä tuli luokseni. Yritti se sitten karata heti palkan saatuaan, mutta sain pannasta kiinni eikä tarvinnut aloittaa toista puolen tunnin rundia pitkin hallia. Hitto kun oli hermo kireellä, vieläkin kiristyy kun mietinkin asiaa! Sitten se työnnettiin takaisin häkkiin ja sain kunnon konsultoinnit treenikaverilta ja kouluttajalta. Luojan kiitos kukaan ei tullut sanomaan "saatanan saatana kun oot tonkin pennun jo pilannut", vaan päin vastoin sain kuulla että treenikaverin koira oli ollut pentuna paljon pahempi ja silti siitä selvittiin, sekä neuvot jatkoon näiden tapausten varalle. Toi luokse tulemattomuushan on oikeasti tosi vaarallista, varsinkin ulkona jossa se voi kirmata vaikka autotielle.

Palkat täytyy vaihtaa superpalkoiksi. Kuka nyt luokse tulisikaan jos palkkana on turvotettua nappulaa! No pentu-Possu tuli.. Mutta ei ilmeisesti teini-Possu. Mun täytyy toimia jo ennen kuin suutun, jos se lähtee rallattelemaan, näyttelen vihaista ja karjaisen jotain millä se pysähtyy. Kun se pysähtyy ja kattoo mua että mitäs nyt, bileet pystyyn ja superpalkkaa kehiin, kyykkyyn maahan ja huraa. Eli palkka jo kontaktista, ei odoteta luoksetuloa. Muutenkin enemmän palkkaa kontaktista, tokoillessakin. Mun täytyy kutsua sitä luo kiinniotettavaksi muutenkin kuin lenkeillä, tottahan se lenkeillä tulee nätisti kun päästän sen irti heti kun olen pujottanut pannan kaulaan, mutta treeneissä kun otan sen kiinni, se tarkoittaa aina häkkiin menoa.

Toisella kierroksella pidin sen omien hermojeni takia hihnassa ja tehtiin pieniä kontaktijuttuja avustajat maassa häiriönä istuen. Possu piti tosi hyvin kontaktia, tuli mun mukana, oli iloinen ja tottelevainen. Oma ihana itsensä siis!

Sain taas uskoa tähän touhuun, olin hetken hyvin toivottomana tapauksen jälkeen. Tarkempi muistelu osoittaa että Rood oli paljon hirveämpi, ja koko ajan. Possu sen sijaan on ollut niin kiva ja kiltti tähän asti, että sen teiniangstit tulivat ihan yllätyksenä. Mutta, ehkä me tästä selvitään. Juur ja juur. Ajattelin lähteä heti huomenaamulla hallille tekemään noita kontakti- ja luoksetulojuttuja. Ja ehkä me jonkin ajan päästä voidaan tehdä oikein tokoakin taas.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Martin Garrix: Animals

Hyi mitkä kaksi viikkoa on olleet. Ensin oon ollut koululla iltamyöhään tekemässä projekteja ja sitten mennyt töihin, joissa oon ollut pahimmillaan pitkälle aamuyöhön.. Kärttyiseksihän siitä tulee kun ei ehdi treenaamaan!

Eilen kuitenkin ehdin agilityyn. Ja kyllä kannatti mennä, Stefa oli IHMEELLINEN! Meillä oli toisella kentällä kahdentoista esteen rata jota mentiin pätkissä, ja Stefa teki koko radan kuin vettä vaan. Se oli ihan mieletöntä, missään ei ollut kummempia vaikeuksia, ja sain sen nätisti ohjattua tiukatkin käännökset.. Jopa kepit menivät vaikken ollut vieressä työntämässä Stefaa kujaan! Mieletön Stefa, siitä tulee vielä agilitykoira.

Viereisellä kentällä tehtiin pituusestettä, joka oli Stefalle uusi tuttavuus. Siinähän se sen hyppäsi kuin muutkin esteet. Puominkin se meni nätisti, saatiin se jopa jarruttamaan lopun kontaktille. Tahtoisin sille sellaisen kontaktin ettei se pysähdy lainkaan, mutta se voi olla liian vaikeaa mulle sekä opettaa että ohjata. Uutena otettiin myös keinua, jota olen pelännyt siitä asti kun alkeiskurssille ilmoittauduin. HYI keinu. Ihme kyllä Stefa kuitenkin tepasteli sen korkeaan päähän ihan tyynesti, ja suostui jopa odottamaan siinä kun keinu laskettiin alas. Me saatetaan saada siitä jopa ihan sujuva este! Käsittämätöntä.

Olin ihan Hangon keksinä kun treeneistä pääsin. Jee agility. Lopetan kaiken muun tähän resseissäni.

Tänään käytiin myös tekemässä tokoa Emmin kanssa, ja voi että kun sekin oli kivaa! VAIKKA Stefa ei tuntunut osaavan yhtään mitään oli se silti kivaa, ja mikä tärkeintä, tiedän miten lähden noita asioita työstämään. Seuruu oli ihan tyhmää, mutta huomattiin että se on parempaa ilman alkurutiinia. Täytyypä siis tehdä sitä jonkin aikaa ilman alkuja, ja miettiä sitten miten ne alut saataisiin kivoiksi. Luoksetulossa oli ihan oikea asenne, se kaipaa vain treeniä. Ruudussa ajattelin ensi treeniin kopioida Zerolla käytetyn kikan: ruutuun viedään pallo koiran nähden ja sitten tehdään jotain muuta. Mä oon tehnyt tän vaan tosi vaikeesti niin että näytän koiralle ruudun, ja teen sitten välissä jotain muuta. Tokihan se olis helpompaa jos palkka olis ruudussa valmiina, ja toisi myös vähän vaihtelua, meidän ruututreenit kun on junnanneet taas aika pitkään siinä että palkka tulee heittämällä. Kaukojen s-i-s -vaihdot sujui, poikkeuksellisesti, samoin ruudun loppu jota Emmi mulle myös neuvoi vähän paremmaksi.

Tunnariinkin saatiin neuvo, joka poikkesi aika paljon aiemmista. Aiemmin tunnarista on pitänyt tehdä iso ja tärkeä juttu, josta saa aina superpalkan. Sellainen se Stefalle onkin, piski menee ihan tolaltaan ja talloo kapulat, syö ne ja sössii koko tunnarin jos välissä ei ole verkkoa toppuuttelemassa. Viime aikoina se on alkanut jopa tallata verkon päällä kaikessa puhdissaan. Emmi neuvoi tekemään tunnarista tylsemmän. Nappulaa palkaksi. Kyllä se ne kapulat noutaa kumminkin kun niistä niin tykkää, mitä siis turhia nostamaan sen virettä superpalkoilla. Järkeenkäypä vinkki todellakin, koska mua on neuvottu rauhoittamaan se tunnari ja laskemaan vire, mutta en oo tajunnut tehdä sitä palkalla.. No, nyt on sitten intoa tunnariinkin!

Possu oli hieno kuten aina. Pentutreeni on NIIN KIVAA! Kaikki sujuu kun tehdään kaikkea helposti! Innostuin suorastaan ottamaan perusasennosta jo yhden askeleen. Hyvinhän se tekee, niin kauan kun pidän kädet sivullani. Mutta tahtoisin nostaa kädet vaikka pään päälle ilman että koira taipuu ulospäin! Jatketaan siis perusasentotreeniä. Ehkä me vuoden päästä päästään jo kaks askelta.

Possunen teki myös jääviä, jotka oli hienoja ja teräviä, ja se pysyikin niissä jo sekunteja (seisomisessa tää on ihan uusi ja ISO juttu) ja pysyi paikallaan vaikka liikehdin. Istumisessa houkuttelin sitä nameilla, mutta tyttö osasi luopua kuin vanha tekijä ja istui kuin tatti! Luoksariakin tehtiin, se oli hieno, samoin ruutua, jossa lelun ruutuun vienyt Emmi olisi ollut lelua jännempi. Ei haittaa, eihän se nyt kaikkea voikkaan kerrasta osata!

Oon ihan intopiukassa nyt. Treenaaminen on NIIN kivaa! Parasta oli että treenien aikana Possunen oli puuhun sidottuna odottamassa, ja vaikka se huusi kuin pasuuna, se huusi pikemminkin kuin veljeni oranssi muovipasuuna, kuin se tavallinen messinkinen metelipasuuna. Ja se veti myös henkeä välissä. Haha, enää se ei kumoa fysiikan lakeja!

tiistai 10. joulukuuta 2013

The 69 Eyes: Dance D'Amour

Maanantaina tehtiin tokoa, tiistaina tehtiin tokoa, keskiviikkona hakua ja torstaina agia. Sitten lähdettiin viikonlopuksi Punkalaitumelle ja tokoiltiin vähän lauantaina. Sittemmin en ole tehnyt mitään, koska menin Joulupukille töihin lajittelemaan kortteja ja teen sitä nyt jonkin aikaa niin että koirat joutuvat hunningolle. Tai sitten livahdan tänään treenaamaan pk-tottista, kuka tietää.

Tiistain SM-treenitokoissa sain hirmuisen inspiraation aiheesta koiran treenaaminen. Oli puhetta koetreeneistä, ja siitä että niitä pitäisi tehdä kerran viikossa. Minun mieli = puhallettu. Toki ajatus käy järkeen: kun kerran viikossa tekee läpi kaikki luokan liikkeet ja kirjaa arvosanat itselleen ylös, on siitä sitten helppo seurata miten ehjiä liikkeitä on tullut ylläpidettyä, ja miten uudet ovat edistyneet. Tai pahimmassa tapauksessa miten vanhat on unohtuneet ja uudet ei kehity. Koska olen nörtti, väkersin aiheesta vielä Excel-taulukonkin, joka laskeskelee kertointen kautta yhteispistemäärät osapisteistä, ja värjäilee nollat punaisiksi ja kasia pienemmät keltaisiksi. Hirveän motivoivaa, sormeni kihisevät seuraavaan koetreeniin!

Tokoilut menivät muutenkin ihan kohtuuhyvin. Stefa oli ihan kihinöissään, ja teki iloista seuruuta, joka kesti oikeasti aika pitkään, tehtiin kokomittainen avoimen seuruu. Koira pysyi hyvin ja jaksoi keskittyä, harmi vaan kun se paikka jossa se pysyi oli liian edessä. Kierretään jotenkin kehää tässä jutussa, paikka liian takana, paikka liian edessä, koira liian littana, koira liian korkeassa vireessä.. No joo. Stefan kanssa ei ehkä voi olla liian korkeaa virettä joten alan vain rakentaa sitä paikkaa paremmaksi tuossa tilassa. Katotaan kuinka käy.

Stefa muuten metallinoutaa aika mahtavasti. Esteellä tai ilman, kapulalla kuin kapulalla. Ihmeitä tapahtuu.

Possusen seuruussa olen opettanut sille päälakikosketuksen! Kyllä hajottaa. Palkkailen sitä nyt eri kulmasta pyrkimyksenä saada se esteettisesti siihen viereen, eikä päälakikosketuksella mun eteen. Kaiken mä onnistunkin tyrimään.

Possusen odottaminen on kehittynyt kovasti. Kohta pian voidaan tehdä jo lyhyitä paikallaoloja ryhmässä. No, hetki siihen saattaa mennä.

Hakumetsässä keskiviikkona jatkettiin samalla kaavalla kuin aiemminkin: Possunen teki hajunhakuja ja Stefa ilmaisuja. Kumpikin oli hyvä.

Torstain agitreeneissä tehtiin pientä rataa, jossa oli osana kepit. Ja tehtiin jonkinlainen keppiläpimurto, kun sain neuvoja tehdä niitä käteentuloharjoituksia (joita on käsketty tehdä ennenkin, ja joita olen tehnyt ehkä kolme kun kerran käskettiin) ja Stefa alkoi suunnata sinne minne mun käsi näyttää, ei minne mä muuten näytän. Ja sit mä sain sen kepeille hypyltä! Voi kun se oli ihmeellinen hetki. Nyt ehkä lisään noita käteentulotreenejä, ihan vaan kun näin että niillä on oikeasti merkitystä ja ei, ei se Stefa seuraa mun kättäni vaikka joskus heitänkin siitä sille lelun. Loppuratakin sujui ihan hyvin mutta se ei ollut yhtä merkittävää kuin tuo alun kepeille ohjaus.

Mitä jäi jäljelle? Lauantain tokot. No, tokoiltiin.

Marjo otti piskeistä kuviakin, joten kerrankin on mitä esitellä. Hoho. Vaihdoin ulkoasunkin talvisemmaksi ihan vaan kun on kuvaa jota katsella.

Ps. Possu täytti toissapäivänä jo puoli vuotta. Hitto kun se on vanha! Ja paljon suurempi kuin Stefa.
Koko sakki


Epsu, ettei äitille tuu paha mieli.

Hörökorva-Hupsu

Possu ja Stefa keskustelevat poseerauspalkkakananmunasta ja siitä kumpi saa keltuaisen.

Possu on NIIN nätti.
6kk-seisotuskuva. Melkein osaan laittaa koiran seisomaan.
Stepsukan kuvia ei oo vielä muokattu loppuun.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Captain Jack: Captain Jack

Torstaina tehtiin agilityä. Puomi oli taas ongelmana, se on ilmeisesti kamala. Kaveri vinkkasi että toinen hallin puomeista yksinkertaisesti on niin pelottava, että puolet koirista regoivat siihen tekemällä sen jotenkin huonommin. Niinpä koitettiin toista puomia, jonka Stefa teki ihan ilman ongelmaa. Ihan pimeetä, mun mielestä niissä puomeissa ei oo mitään eroa. No, otettiin joka tapauksessa sillä vaikeammalla, ja kun lopulta saatiin Stefa menemään se ongelmaksi muodostui lopun kontakti. Stefa mielellään hyppäisi pois ennen sitä, joten piti ottaa pari hihnassa jotta sain sen estettyä. Vika tehtiin ilman hihnaa ja juoksi kontaktin nätisti.

Tehtiin myös pientä radanpätkää, joka oli VAIKEA. Oikeasti se ei varmasti ole vaikea yhtään kellekkään, mutta mulle oli. Ohjasin koiraa mutkaputkesta suoraan putkeen, ja sen jälkeen suoraan oikealla oli hyppy. Käännös oli niin jyrkkä että Stefa vaan juoksi siitä ohi koko ajan.. Joskin koitettuamme sitä about sata kertaa tajusin lopulta että mun pitää neuvoa Stefa hypylle jo kun se on siellä putkessa ja heti onnistuttiin, jee! Sitten vähän tuuletin, vaikka oltiin koiran kanssa kumpikin niin puhki että teki mieli vaan kaatua kyljelleen läähättämään.

Perjantaina oli tokon koetreenit. Ylläripylläri tehtiin hyppynouto, liikkeestä istuminen, metallinouto ja ruutu. Nehän me tehdään aina kun tehdään kokeenomaista, kun me ei osata mitään muuta. Päätin että ennen tammikuun koetreenejä koitetaan saada voittajan liikkeet siihen kuntoon että voin vain arpoa mitkä liikkeet tehdään, ja teen ne sitten vaikka vähän helpotettuna jos ei muuten suju. Mä viihdyn liian hyvin mukavuusalueellani.

Paitsi etten tällä kertaa oikeasti viihtynyt. Stefa kiersi hyppynoudossa hypyn, minkä se tekee vain ja ainoastaan koetreeneissä.. Liikkeestä istumisen se teki täydellisenä liikkeestä seisomisena. Metallinouto sentään onnistui suht hyvin, palautus vain oli vino. Ruutu sen sijaan oli ihan karmea, Stefa lähti luoksetulon merkeille, ja löysi ruutuun vasta muutamalla käsi- ja vartaloavulla ja lisäkäskyllä. Kun tehtiin loppuun, se sivulletulossa päättikin juosta ohitseni kohti merkkiä jolta lähetin.. Sain sen sitten lisäkäskyllä sivulle. Melkoinen fiasko. Ihan nauratti, että kesällä kuvittelin meidän vielä pääsevän voittajan kokeeseen vielä tänä vuonna. Ei tällä treenimäärällä!

Lauantaina en jaksanut tehdä mitään. Paitsi vähän naksuttelin Possuselle noutoa ja Stefan kanssa tehtiin tunnaria. Se tunnari oli IHAN HIRVEÄ. Stefa talloo kapuloita nykyään vaikka ne olisivat kiinni seinässä tai verkon alla. Laitoin esteen ennen kapuloita ja se jäi nätisti sen taakse, mutta tökki sitten nenällään kapulat minne sattuu. Voi raah. Sen on jotenkin vire liian korkealla tuohon liikkeeseen, pitäisi keksiä joku tapa saada se rauhoittumaan sopivaan tunnarimielentilaan. Siihen asti laitan verkon takaisin ja pähkäilen millä saan Stefan olemaan tallomatta verkkoa. Pöh mikä tyhmä liike.

Tänään tehtiin vielä hakua. Kuukauteen tai kahteen ei olla hakuiltu, mutta tällä viikolla päätettiin sitten hakuilla kahdesti! Stefa oli ihan mahtava. Sillä oli kolmen maalimiehen rata, kaikki suoraan edessä lähetyspaikasta, ilman apuja. Välissä oli myös yksi tyhjä pisto. Se löysi kaikki maalimiehet vaivatta, olin niin ylpeä siitä! Viimeiselle lähettäessä vähän mokasin, kun piti lähettää se yliheittona tyhjältä, mutta aivopieruna pysäytin sen keskilinjalle ja tein sitten yliheittolähetyksen, joka on erilainen kuin tavallinen lähetykseni. Eihän se sit mihkään lähtenyt, teki homovoltin (opin tän termin Facebookin Hakuharrastajat -ryhmästä :D ) ja lähetin sen uudelleen, tällä kertaa oikein. Kun lähetin sen oikein, se lähti oikein, ja löysi hyvin. Tyhjä pistokin sillä jäi piikkimäiseksi kun kutsuin sen pois liian aikaisin. Pitäisi antaa sen vaan työskennellä, Stefa kuitenkin tulee pois ihan kiltisti kun toteaa ettei mitään löydettävää ole.

Kyllä me ens kesänä vielä kokeisiin päästään! Otettiin loppuun Stefalle laukauksiakin. Perusasennossa ammutut oli jo aika hyviä, mutta kun koira oli maassa ammuttaessa se nousi aina ylös. Tarvitaan siis paljon lisää treeniä ennen kuin alan vaatia maassapysymistä.

Possu teki kolme löytöä. Ekalta ja kolmannelta palattiin hyvin pitkälti takaisin ennen lähetystä, ja se meni NIIN hienosti ja suoraan! Possusta tulee vielä niin hyvä. Tokalla lähetin sen jo aiemmin kun tuntui että se oli saanut hajun, mutta sen oli katse jossain ihan muualla kun lähetin sen ja se lähti sitten minne nokka näytti. Löysi se maalimiehen silti, joskin pienen mutkan kautta.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Hyadain: Hyadain no Jōjō Yūjō

Mä olen melkein saanut treenimotivaationi takaisin. Lähellä se on kuitenkin.

Käytiin sunnuntaina tutustumassa doboon. Se oli hieman koomista. Ensimmäisenä kun Stefa näki pallon, sen silmiin syttyi palo ja se hyökkäsi sen päälle! Pallo sinkosi pomppimaan hallin toiseen päähän, josta noudin sen nolona takaisin ja kiilasin jalkojeni väliin. Seuraavaksi Stefa päätti hypätä sen päälle, spontaanisti, tuosta vain. Se oli ihan uskomatonta, Stefa joka arastelee vähän kaikkea, ei tykkää oikein mistään ja on muutenkin hyvin hajuton väritön ja mauton. Ja sitten se tykkää dobosta! Se osasi kaikki harjoitukset, yritti innoissaan ja oli täysillä mukana. Se osasi jopa laittaa takajalat sellaisen ilmalla täytetyn lärpäkkeen päälle ja pyöriä sitä ympäri. Me ollaan harjoiteltu sitä kotona pesuvadilla ja tyhjillä pahvilaatikoilla, jopa niin että olen tehnyt kansiosta rampin pahvilaatikon päälle jotta Stefa sais takajalkansa sinne. Ja se ei oo tajunnut! Mutta nyt, kun kyseessä oli dobolärpäke Stefa näytteli että se osaa tän jutun. Huhhuh!

Harmi kun dobopallot on niin kalliita. Tekis mullekin hyvää treenata vähän vatsalihaksia.

Maanantaina meillä oli koulutusta tokossa. Murehdin ääneen kouluttajalle Stefan tunnaria, siinäpä oikeastaan se. Sidoin myös Possusen seinään odottelemaan vuoroaan, ja se pysyikin siinä hienosti ja hiljaa vaikka riehutin Stefaa sen nenän edessä. VOIDAAN SIIS KOHTA ALKAA TREENATA KÄVELYLENKEILLÄ! Jee! Suurin syy treenaamattomuuteen kun on ollut se, että pitäis aina lähteä autolla että Possunen vois odotella siellä, mutta ehkä se pian odottelee ulkona puuhun sidottunakin.

Tänään sitten tehtiin jotain hyvin mullistavaa, nimittäin hakua. Lumihangessa! Täällä on ryhmä joka treenaa talvisin hakua, ja päätin liittyä siihen. Itsekseni päätin, ja heti huolivat mukaan :D Tarkoituksena olisi tällä tavoin saada Stefan ilmaisut kuntoon talven aikana, eli siis pelkkää ilmaisutreeniä tiedossa. Possunen taas saa tehdä alkeita talvellakin, niihin kun ei tarvii isoja tallattuja alueita.

Anu neuvoi mua vähän Possusen hajunhauissa, ja se tuli kyllä tarpeeseen! Mä yleensä lähden takaisin päin heti koiran saatua hajun, kehuen vain parilla sanalla. Anu neuvoi jäämään paikalleen kehumaan koiraa, vahvistamaan hajun saantia. Tää oli jotenkin hyvin ilmeistä kun aivoillaan ajattelee, mutta koska mä en ajattele jonkun pitää kertoa mulle. Tehtiin kerta niin että oikeasti jäin kehumaan pentua, ja hitto vie kun se teki HYVÄN suoran piston kun lopulta palasin kauemmas ja päästin sen. Hohoo, Possusesta tulee NIIN hyvä!

Stefa sen sijaan oli ihan hukassa ilmaisujen kanssa, se unohti rullan kokonaan ja tarvitsi lisäkäskyn sen tuomiseen. No, osataan ens kerralla sitten helpottaa tätä, ja onhan meillä koko talvi aikaa tehdä näitä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

WÖYH!: Hieho

Tänään oli siis Sari Kärnän tokokoulutus. En  vielä ihan tiedä sainko tuosta nyt kuinka paljon irti. Ihan hyviä muistutuksia sieltä tuli, vaikkei välttämättä mitään uutta tai mullistavaa. Voi tietysti myös olla että meillä ei ollut nyt mitään sen sortin ongelmia joihin olisi näyttävästi voinut löytää ratkaisut sormia napsauttamalla :D

Seuruuta me tehtiin. Siinähän on ollut ongelmana keston lisääminen. Saatiin neuvo jatkaa samaan malliin, koska eipä sitä oikein muuten saa pidennettyä. Sekä käskyn treenata vähemmän! Mulla on paha tapa tehdä joka treenissä seuruuta nyt muutama (lue: viistoista) pätkä, ja siitä on mennyt koiralta maku. Kärnä kiinnitti enemmän huomiota Stefan huonoon ilmeeseen ja alkoi pohtia siihen ratkaisuja. Eihän siihen mitään ratkaisua löytynyt, ja tällä hetkellä vähän tuntuu ettei löydykään :D Mun mielestä Stefan ilme on tosi hyvä kun ottaa huomioon että se on Stefa. Ei siitä ikävä kyllä ikinä mitään supermotivoitunutta superkoiraa tule.

Toisella kierroksella tehtiin sitten sitä ruutua, johon Stefa ei löydä. Nyt löysi, oikein hyvin vieläpä. Tyypillinen koulutustapahtumakriisi, koira osaa siellä kaiken sen mitä ei treeneissä osaa. Tosin, se alkoi myös tarjota maahanmenoa ruudussa, mitä se ei ole ennen tehnyt. Toivottavasti se oli vain tämän treenin kriisikohtaus, koska ei huvita muuten yhtään mikään :D Jatkossa muistan tehdä ruutua muullakin tavoin, esimerkiksi niin että käyn ensin näyttämässä Stefalle ruudun, teen välissä jotain muuta, ja sen jälkeen palataan tekemään ruutu.

Ehdittiin tehdä myös luoksari jossa oli sama ongelma kuin pari viikkoa aiemmin: Stefa ei pysähdy kaukana. Tehtiin vähän toistoja apuohjaaja takapalkkana ja pysähdys alkoi taas sujua. Mutta hidas se on silti. No joo, neuvoja saatiin tehdä myös näitä vaihtelevasti, välillä jatkaen pysäytyksestä luokse asti, välillä maahanmenoon, välillä maahanmenoon ja luokse.

Kaukoja tehtiin myös viimeiset pari minuuttia. Stefalla oli kriisiä vasemman takajalkansa kanssa, jota se tuntuu liikuttelevan melko lailla joka vaihdossa :D Täytyy jatkaa näitä jumppana, läheltä, avuilla. Ja sitten kun siirrytään sinne kauemmas, mun pitää käskeä se peruuttamaan jos koira alkaa venyä mua kohti. Neuvo siis tämäkin!

Kaiken kaikkiaan koko päivä meni siihen että mulle muistuteltiin ihan ne tokon perusjutut

  • Pidä kiinni kriteereistäsi! Jos tahdot että koira pitää seuruussa kontaktia koko ajan, palkkaa vain siitä kun se pitää kontaktia. Jos tahdot että koira on ruudun takaosassa, palkkaa se vain takaosassa. Simple as that. Vaikeampaa onkin tehdä ne kriteerit itselleen selviksi.
  • Tee vaihtelevia treenejä. Älä treenaa aina samalla tavalla, ensin koira ruutuun ilman palloa, sitten pallolla, apuohjaaja aina samassa paikkaa, ruutu aina samassa paikkaa.. Ihmekös kun koira ei osaa kun tehdään jotain eri lailla.
  • Älä juutu samoihin vaiheisiin. Jos laitat tunnariin makupaloja kapuloiden sekaan, et voi tehdä sitä kovin pitkään tai koira ei kohta enää keskity tunnareihin, vaan makupaloihin. Et voi tehdä ruutua samalla kaavalla kuukauden ajan, kuten treenipäiväkirjani paljastaa minun tehneen.
  • Jos tekniikka ei toimi, mieti mitä teet väärin. Mä treenaan ihan hirveästi kun ottaa huomioon meidän etenemisnopeuden. Toistan samoja treenejä samalla lailla eikä me edistytä mihinkään. Jossain on siis oltava vika! Pitäisi tehdä sellainen etenemistarkistus viikon välein, vieläkö junnaan samassa vaiheessa jotain liikettä.
No mutta joo. Eilen olin siellä agilitykisoissa. Opin ihan hirväesti uutta kun istuin ykkösten ajan yhden osaavan agilityihmisen vieressä, joka laittoi mut oikein ajattelemaan sitä rahaa. Miten sä ohjaisit tuossa? Mitä tapahtuisi jos sä ohjaisit niin? Miksi toi koira meni väärin, minkä virheen ohjaaja teki? Miksi toi rima tippui, mitä tapahtui? Aivoni joutuivat raksuttamaan näiden kysymysten äärellä, mutta mä oikeasti opin. Radanluku on tosi mielenkiintoista, ehkä mielenkiintoisinta koko agilityssä. On NIIN vaikeaa ajatella aina kolme estettä eteenpäin, mutta siihenkin oppii. Ehkä. Mä ainakin tarvitsen vielä paljon lisää treeniä, vaikka olenkin jo hyvässä alussa.

perjantai 15. marraskuuta 2013

O-Zone: Dragostea din tei

Olen ollut varsin laiska. Treenannut olen tasan maanantaina, torstaina ja tänään. Tätä on jatkunut jo pidempään, olenko pilalla?

Maanantaina tokoiltiin samoja vanhoja, Stefalle voittajan juttuja ja Possuselle alon juttuja. Kumpikin oli hyvä! Hienot piskit, ne kehittyy tosi nopeasti, vaikka en treenaa niitä ollenkaan. Syytän suunnitelmallisia treenejä, kun en enää tee aina samoja juttuja :D Stepulan kanssa tehtiin maanantaina kokeenomaista, ja se oli tosi hyvä! Se ei ahdistu palkattomuudesta LAINKAAN, päin vastoin se on ihan superhieno.

Paikkis on Stefalla ihan ylihyvä. Mä voin jättää sen ja mennä piiloon, ja se pysyy siinä vaikka sitä houkuteltais makkaralla tai heiteltäis tennispalloa sen kuonon eteen. Tai vaikka vieras koira menis pöhiseen sen niskaan. Pisimmillään ollaan otettu neljää ja puolta minuuttia, joten voittajan paikkis pitäis mennä sillai vasemmalla kädellä huitaisten.

Seuruu on joiltain osin ongelmallista. Tänään treenailtiin juoksupätkiä, kun niissä paikka on vähän kussut, ja saatiinkin se jo sopivan tiiviiksi. Vielä piski tuppaa keulimaan, mutta ehkä se siitä. Myös vasemmalle käännökset tarvis treeniä, mutta muut käännökset, käännökset paikallaan ja askeleet eri suuntiin sujuvat. Ongelmakohtia tässä nyt onkin nuo pari teknistä juttua ja pituuden lisääminen. Varsinkin pitkää suoraa tehdessä Stefa alkaa helposti ennakoida jääviä.. Näitä käsitellään sunnuntaina Sari Kärnän koulutuksessa.

Liikkeestä istuminen on ihan valmis.

Luoksetulossa seisominen on valunut, mutta nyt ne on onnistuneet treeneissä. Mutta sit kun ne on hyviä ja teräviä se alkaa ennakoida tai jotain, tää liike on vaikea :D Myös käsittelyyn sunnuntaina, jos ehditään.

Ruutu hajottaa mua. Stefa löytää sinne jos se näytetään, jos siellä on lelu valmiina, ja jos ihminen seisoo sen lähellä heittämässä lelun. Muuten se ei löydä sitä! Pysäytys sujuu, samoin luoksetulo ja seuruuseenkin se napsahtaa varsin mukavasti, ainakin toiselle puolelle. Toinen puoli kaivannee vielä treeniä. Tätä TODELLAKIN käsitellään sunnuntaina.

Hyppynouto on priimaa.

Metallinoutokin on.

Tunnari on kesken. Koira tekee tosi hyvin verkon kanssa, mutta verkon häivyttämisestä tulee probleemi. Höhöö. Mitäs läksit kikkelis kokkelis.

Kaukot on myös sunnuntain listassa. Läheltä vaihtoja jumpatessa Stefa on hyvä, mutta tekniikka kusee aika pitkälti heti kun otan yhtään etäisyyttä.

Mutta noin kaiken kaikkiaan paketti on aika kivasti kasassa, ja kyllä me maaliskuun kokeeseen saadaan noi ihan helposti haltuun.

Possunen tekee alon juttuja. Se on tosi hyvä! Seuruussa otettiin jo askelia tänään! Paikka pysyy hyvin, ja yritys on kova. Possunen pitää paikkansa joka suuntaan liikuttaessa, vaikka välillä peruuttaessa kaatuu selälleen. Mutta yritystä ja intoa on, samoin kuin tekniikkaa. Kun mä nyt malttaisin edetä riittävän hitaasti..

Jäävistä maahanmeno on hieno. Seisomista opetan Possulle sillai persoonallisesti että sen pitäis lyödä etujalat käskyllä maahan. Possu on tajunnut jutun hienosti, uskon että siitä tulee aika näyttävä liike. Luoksetulossa, hypyssä ja paikallaolossa tehdään alkeita. Samoin kuin kaukokäskyissä ja noudossa. Ja ruudussa. Possu tekee kauheesti kaikenlaista, kun pelkään että tuhoan sen tokoinnon toistamalla samoja asioita. Ja kun tehdään vaan hirveesti kivoja alkeita mikään ei ehdi mennä liian vakavasti. Tai sitten ehkä pilaan sen. Sitäkin joskus pennuille sattuu.

Agikin meiltä on alkanut sujua. Se on harmi, koska nyt en voi lopettaa Stefaa sillai "ei kannata ees yrittää, ei meistä tähän oo". Ainoo niin mulla ei riitä kunto yhtään mihinkään, Stefa suhahtaa putkeen sellaisella vauhdilla että saan juosta ihan täysiä, ja enhän mä siltikään pysy mukana. En pysyis varmaan vaikka treenaisinkin, mutta oishan se silti kiva etten kuolisi kuusitoista kertaa joka juoksupätkällä.

Torstaina tehtiin jo pikkuruisia ratoja. Tai ei ne olleet edes ratoja, ohjausta lähinnä. Valssattiin hypylle ja siitä putkeen. Jäin ihan tuhottomasti siinä putkella. Sitten hypyltä mutkaputkeen ja sieltä kahden hypyn jälkeen palkka. Stefa on NIIN nopee. Ja siitä on tulossa niin röyhkeä, se ei aina tottelekkaan jokaista sormentaivutustani ja silmänvinkkaustani tuolla agiradalla. Päin vastoin, se välillä jopa varastaa lähdöissä, hyi sitä!

No mutta näin. Huomenna menen henkilökunnaksi agikisoihin ja ehkä traumatisoidun iäksi. Ja sunnuntaina on Kärnän koulutus josta toivon mukaan saan taianomaiset ratkaisut kaikkiin ongelmiin ja ollaan koevalmiita ensi viikolla. (Se oli sitten sarkasmia, äiti.) Ja ehkä alan ottaa agilityn niin vakavissani että alan lenkkeillä hieman nopeatempoisemmin. Tai sitten en.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Antti Tuisku: Mies

Torstaina oli agitreenit, joihin uskalsin Stefan viedä koska ollaan niin alkeissa ettei tehdä vielä mitään raskasta. Tehtiin vähän ohjausta, takaaleikkausta tällä kertaa. Itekseni harjoittelin myös valssia ja takaakiertoa, koska unohdan kaiken ellen niitä yhtä mittaa kertaile. Ihan samoin kuin Stefa unohtaa kepit kun niitä ei sille kertailla. Pyörittelen mielessäni ajatusta jos maksaisin hallin käyttömaksun jotta voisin käydä treenimässä Stefan kanssa hyppytekniikkaa pk-estettä varten ja ehkä siinä sivussa vähän niitä keppejä. Tyhmät kepit.

Puomikin oli ihan tyhmä, mä olin neuroottinen jo alkuun koska Stefahan tietysti putoaa sieltä puomilta, selälleen, katkaisee selkärankansa ja kuolee siihen paikkaan. Koska sellaista sattuu agilityn alkeiskurssilla joka toiselle osallistujalle. Stefa varmaan otti painetta siitä mun ahdistuksesta jonka kovasti koitin kätkeä, ja sitten se ei kiivennyt puomille. Koitettiin koitettiin koitettiin, ei sujunut. Lopulta Stefalle laitettiin makupaloja koko puomin matkalle kymmenen sentin välein. Sekin piti tehdä monta kertaa ennen kuin Stefa uskaltautui ylös asti. Kun sen kerran siihen sai, seuraava kerta oli onneksi jo kivuttomampi.

Ollaan tehty kotona tunnaria. Nyt se taas on hyvässä alussa, mutta niinhän se on aina. Vaikeinta oli opettaa pitkäkestoinen nenäkosketus, Stefa heittää niin nopeasti noudon puolelle. Verkonkin kanssa se alkuun nosteli verkkoa hampailla ja kaivoi, ennen kuin tajusi että "ai jaa, nenäkosketus!" Voin kertoa että ton verkon häivytyksestä tulee ihan helvettiä. Mutta hitaasti, ja taaksepäin palaten aina ongelmien ilmetessä. Tällä hetkellä verkon kanssa koira ei edes harkitse noutoa, mutta tilanne varmaan muuttuu heti kun otan sen pois. Kun nyt malttaisin olla kärsivällinen.

Tokotreeneissä perjantaina tehtiin luoksetuloa takapalkalla, ja se oli ihan bueno! KAIKKI pysäytykset oli niin hyviä että hyväksyin ne ja palkkasin. Niin ei oo käynyt varmaan ikinä. Pysähdykset onnistui myös pidemmällä matkalla, jeejee.

Seuruussa on ongelmana jäävien ennakointi, taaaaas. Stefa vaan on päättänyt että enpä seuraa viittätoista askelta pidempään suoraan, sen jälkeen tulee joku jäävä. Muuten seuruun matkaa on saatu nyt hyvin pidennettyä tekniikan kärsimättä.

Possunen teki kaikkea jännää alkeisjuttua. Se oli TOSI HYVÄ. Johtui ehkä siitä, että meitä oli treenaamassa vain kolme joten häiriötä ei juuri ollut. Possunen toimii hyvin häiriössäkin, mutta näköjään täydellisesti ilman häiriötä.

Viikonlopuksi lähdettiin sitten Laitumelle. Poikettiin eka vilkaisemassa Marjon ja Hypnon suoritus rallytokon SM-kisoissa (Hypno oli hyvä, mutta Marjo aina tyrii!) ja mentiin sitten kiusaamaan äidin Eosta. Treenattua ei Laitumella ikinä tule, kun koirat juoksee häntä suorana pitkin pihaa, mutta eipä tuo haittaa, väsyneemmiksi nuo tuntuu siitä omaehtoisesta riehumisesta menevän. Possusesta on tullut hieno rohkea koira, joka tykkää kaikista miehistäkin vaikka niitä viikko sitten vielä vähän aristelikin. Se kehittyy jotenkin supernopeasti. Kohta ollaan jo teini-iässä, nyyh.

Sit en enää keksi muutta tarinoitavaa. Jatkamme tunnarilla, ja tokoilulla ylipäätään.

Ai joo. Otsikkoon oli syy. Possuselle on ehkä jo valittu mies. Nyyh, se on niin pieni vielä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Die Ärzte: Männer sind Schweine

Stefa oli osteopaatilla maanantaina. Sillä oli muutama pikku jumi selässä, jotka muodostivat yhdessä vähän isomman jumin. Saattaa olla että tästä on johtunut se ettei Stefa ole käyttänyt takapäätään, ja että sille on kertynyt etupäähän nestettä. Se ei päässyt kuulemma poistumaan kun jumit oli tiellä, en ihan käsittänyt :D

No joo. Stefa on siis ollut levossa. Siinä näkyi iso muutos jo seuraavana päivänä, eli pikku jumit olivat sitä kyllä vaivanneet. Se käyttää nyt paljon enemmän takapäätään, liikuttaa selkää ihan eri tavalla kävellessään, ja hyppii hirveästi! Tiistaina se loikkasi sohvalle selkänojan yli, mitä se ei ole tehnyt, no, ikinä. Siltä on myös alkanut tuntua kylkiluut, mitkä eivät ole vähästä ruokinnasta huolimatta tuntuneet sitten millään! Ihmeellistä tuo osteopatia.

Olen sitten treenannut Possusta. Sain sunnuntaina vähän runtua kun treenaan Possua vaan sillai "höhöö tehdään jotain". Oon aatellut että se on niin pieni ettei mun tarvii suunnitella treenejä :D Mutta sehän vasta myrkkyä onkin, menen puuhailemaan vain jotain, eli aina tehdään samoja asioita ja pentu alkaa kyllästyä. Nyt siis koitan ryhtyä hirmu suunnitelmalliseksi sen kanssa, että tehtäisiin joskus jotain muutakin kuin perusasentoa ja jääviä. Niin sitten suunnittelin sille maanantaiksi treenit ja tehtiin jo vähän paikallaoloakin! Vähänkö me oltiin rohkeita.

Tänään, kyllästyneenä kaikkeen joutilauteen, naksuttelin piskeille sisätiloissa. En jaksanut tunkea Possusta häkkiin kuten yleensä teen, koska se huutaa siellä. Siispä Possunen riehui vapaana kun opetin Stefalle pitkäkestoista nenäkosketusta.

Se treeni oli tosi hieno! Välillä naksuttelin Possuselle noutokapulaa, välillä Stepanderille tunnarin tökkimistä. Kun treenasin Stefaa Possu makasi vieressä ja piti minuun tarkkaa kontaktia. Palkkailin sitä välistä koska SE VAAN OLI NIIN HIENO. Ihan uskomatonta, kärsimätön huutava Possunen on löytänyt jostain kärsivällisyyttä niin että me varmaan päästään jossain vaiheessa ihan oikeasti siihen että voin jättää sen "käy siihen" käskyllä kentän laidalle oottelemaan kun treenin Stefaa. Oon vaan niin hurjan ylpeä nyt noista kummastakin! Stefa tajusi yllättävän kivuttomasti pitkäkestoisen nenäkosketuksen, vaikka lähtökohtana oli kaiken noutava ja tunnarin syövä kärsimättömyyshirviö.

Innostuin myös tekemään koirille vähän pitkäkestoisempaa treenisuunnitelmaa, koska olen tosi saamaton niiden suhteen. No, en tiedä tuliko siitä mitään ja kauanko jaksan sitä noudattaa, mutta ainakin olen nyt harjoitellut sellaisen tekemistä. Treenien pidempiaikainen suunnittelu on vaan niin vaikeaa, kun ikinä ei tiedä meneekö kaikki putkeen ja mikä suunnitelma on realistinen.

Nyt näyttää siltä että realistisesti Stefa korkkais voittajan maaliskuussa. Mutta se on nyt se. Possusen kevät kuluu SM-kisoihin alokasluokkaa treenatessa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kyary Pamyu Pamyu: PONPONPON

On pitänyt kiirettä. Repäistiin ja muutettiin. Etelään. Ehkä kaksi kilometriä.

Koirat oli hauskoja kun alettiin kantaa tavaroita. Possunen oli hyvin huolissaan. Se mölisi ja kuljeskeli ympäriinsä ja ihmetteli. Stepula sen sijaan makasi paikallaan ruokapöydän alla eikä välittänyt. Pöytä kannettiin sen päältä pihalle eikä koira edes kääntänyt kylkeä. Tyyni Stepanderi.

Treenattukaan ei siis olla. Maanantaina käytiin tokotreeneissä, tehtiin jotain. Itse asiassa meillä oli koulutuskerta ja angstattiin jälleen tunnaria. Sain rohkaisevan palautteen että kannattaiskos käyttää samaa metodia viikkoa kauemmin. No ehkä joo. Tai sitten ei :D Tehtiin myös seuruuta, ja Stefan seuruu sai kiitosta. Ihan mieletöntä, nyt se seuruun paikka on hyvä, lopulta! Ongelmana onkin nyt sitten se, että paikka ei pysy hyvänä kovin kauaa, korkeintaan about 12 askelta. Eli seuraavaksi treenaillaan kestoa seuruuseen, mä kun olen loogisesti treenannut joko pituutta tai tekniikkaa. En siis vuoroon lyhyttä ja pitkää, jotta koira ei osaisi arvata palkan paikkaa. Jatkamme siis arvaamattomuudella.

Torstaina kävin agilityssä Stefan kanssa. Kannattaa muuten avautua tänne, viime vuodatukseni kommenteista viisastuneena jätin koiran syrjään ja valssasin itsekseni estettä ympäri. Ei se varmaan fiksulta näyttänyt, kun kommentoin esteelle että "hyvä hyvä!" ja "eeeei nooooooin!". Mutta lopulta se alkoi sujua. Ensin otin hallintaan jalat, sitten kädet. Ja sitten tanssittiin. Sitten hain Stefankin, ja valssi sujui kuin tanssi. Hiton tyhmä aihe vääntää vitsiä mutta väännänpä silti. Mutta eiköhän tää agilitykin vielä tästä.

Tänään tehtiin myös tokoa. Stefan kanssa tehtiin kokeenomaisesti voittajaluokan liikkeitä. Hyppynouto ja metallinouto sujuivat hienosti, kuten myös liikkeestä istuminen. Luoksarissa Stefa pysähtyi vasta toisella merkillä, joten näiden treeniä jatketaan. Ruutua se ei löytänyt! Luulin että merkkasi sen hyvin, mutta lähtikin johonkin mihin sattui :D Lopulta sain sen maahan hienosti ruudun viereen, ja totesin että tehdään sitten näin, kun kerran kokeenomaista oli.  Että ei me ihan voittajavalmiita vielä olla.. Vähään aikaan.

Tokossa tapahtui kaikkea muutakin. Paikkiksessa eräs hoffi pakeni Stefan niskaan läähättämään. Tyyppi seisoi Stefan päällä, ilmeisesti haastaen leikkiin tai tappeluun. Onnekkaasti näin piilosta tapahtuman ja tulin esille, annoin Stefalle uuden maahan-käskyn ja se pysyikin nätisti kunnes hoffin omistaja kävi hakemassa koiransa pois. Mahtava Stefa! Johtunee siitä kun tehtiin sen kanssa häiriötreeniä viimeksi maanantaina, ajatteli raukka että joko taas.

Samainen koira ryntäsi Stefan luo myös luoksetulossa, kun treenattiin stoppeja loppuun. Palkkasin vain Stefan kun se kerran pysähtyi, ja omistaja sai taas koiransa kiinni. Olen ihan järkyttynyt kun Stefa oli niin hieno, taannoisen yhteenoton jälkeen kun se on ollut kova haastamaan riitaa, ja vastaamaan haasteeseen. Upea Stefa. Paitsi luoksetulon stopissa ja ruudussa.

Possunenkin teki tokoa, mutta oli tyhmä. Kun treenit oli treenattu ja palailin hallin siihen päähän jossa häkki oli, Possunen ryntäsi vastakkaiseen suuntaan lällättelemään. Huoh. Onhan se hienoa että se ei tahdo lopettaa treeniä, mutta kyrsiihän se silti. Sillä on muuten tosi hyvä perusasento jo. Kättä koitan vielä häivyttää, kun se tulee sivulle vain jos käsi on sivulla. Tosin, en tiedä mitä väliä sillä on, koska käsi sivulla minä tulen jatkossa aina seisomaankin :D Takapääkin sillä on loistavasti hallinnassa, ja se korjaa asentoa upeasti paikallaan vasemmalle käännyttäessä. Ehkä mä joskus uskallan jo ottaa askeleita eteenkin päin, kun tuota perusasentoa ollaan nyt pari kuukautta hinkattu.

Että sellaista meillä. Toivon mukaan viikonloppuna saadaan uusi kämppä järjestykseen, ja sitten ehdin koirien kanssa taas treenaillakin vapaa-aikanani. Ihan paskaa tuollainen vain yhteistreeneissä treenaus, eihän me edistytä mihinkään.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Radiohead: Inside My Head

Agilitypohdintaa, tokoihmisen kulttuurishokki.

On ihan hurjan vaikeaa ohjata koiraa oikealla puolella. Koirallekin se on vaikeaa, se hakee koko ajan mun vasemmalle puolelle. Käytännössä saan sen oikealle puolelle vain sillä että käsken sen perusasentoon istumaan ja kierrän toiselle puolelle. TAI se pitää imuttaa makupalalla oikealle puolelle, jolloin se on mun kädessäni kiinni eikä nää esteitä.

Ohjaaminen vasta vaikeaa onkin. Mun aivoihini ei vaan iskostu että koiranpuoleinen käsi ja koiranpuoleinen jalka. Ja koiranpuoleinen poski. Ja todennäköisesti myös koiranpuoleinen pakara, mutta mun mieleni ei pysty käsittelemään niin paljon asioita kerralla. Yritän aina huitoa päinvastaisella kädellä, niin että olen koiraan päin kääntyneenä, ja jos tehtäisiin rataharjoituksia ilmeisesti juoksisin takaperin. Hyvä minä. Tarvittaessa käytän myös vastakkaista kättä ja jalkaa, ja olen välillä kompastua itseeni. Koita siinä sitten ohjata koiraa oikeaan suuntaan, kun olet itsekin ihan hukassa mikä jalka osoittaa mihinkin.

Ja sitten se kun pitäisi pystyä puhumaan ja osoittamaan samaan aikaan. Eilen harjoittelu meni siihen, että seisoin koiran vieressä asennossa ja sanoin sille "KEPIT!" jääden itse seisomana ja koiran juostessa keppien ohi kohti palkkaansa. Mun ei kestä pääni että mun täytyy liikkua käskyä antaessa, saati sitten osoittaa koiralle keppien alkua ja ohjata sitä sinne oikeasta kulmasta.

Ne käsimerkit on muutenkin vaikeita. Koska kyllähän mä käsimerkin osaan antaa, pk-tottiksen eteenmenossakin pystyn kävellessäni huitaisemaan oikein tyylikkään eteenmenokäskyn. Mutta kun sillä kädellä ei saisi huitoa, vaan se pitäisi pitää paikallaan? Siis, käden pitäisi liikkua alaspäin kuin keilatessa, eikä roiskaista koiraa esteelle vaan sen pitäisi itse jatkaa matkaa kun mun käteni pysähtyy. Sama ongelma on liikkeellelähdöissä, loogista olisi jos pitäisin kättä ilmassa ja heilauttaisin koiralle lähtömerkin, mutta mun pitää yrittää pitää käteni paikallaan ja vapauttaa koira esteille vasta käskyllä. Naama sulaa!

Stefa kyllä huiskii esteitä menemään ihan hienosti. Ainakin silloin kun mä en ohjaa! Putkeen se humahtaa omia aikojaan varsin mallikkaasti, mutta kun mä alan ohjata sitä se menee aina ohi. Koska en pysty katsomaan sitä estettä kun ohjaan, vaan katson Stefaa että se tekee varmasti mitä käsken. Ja eihän se sit sinne putkeen mee kun mun on koko kropan asento osoittamassa vasemmalta ohi.

Agility vaikuttaa hyvin masentavalta lajilta. Stefa toimi kurssinvetäjän käsissä oikein mainiosti, mutta mä en vaan saa hommaa haltuuni. Voiko agilityä harjoitella ilman koiraa?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Leevi and the Leavings: Raparperitaivas

Tässä lopulta ne kuvat Punkalaitumen reissulta. Kaikkiin oikeudet omistaa Marjo Saukkoriipi. 
Tämmästä meno pääasiassa oli.
Tommoset kauniit vihreät silmät Possuselle sitten jäi.
Ja tollai se on kyljistä lommolla paitsi heti ruokailun jälkeen :D
Äitin Eos. Kun kumminkin tulee vihainen palaute jos Epsuli unohtuu. Tääkin on Marjolta sijoituksessa, vaikkei sillä pentuja tulla teettään.
Dängädängädängädää sanoo Pikku-Stefan pää!

Tuommoinen funktionaalinen rakenne Possusella on.
Ja toivon mukaan sillä on aikuisena tämmänen Eosin rakenne. Ja ainakin tommonen lyhyt helppo turkki!
Stefalla on taaksepäin taittuvat korvat. Ja vähän turhan lyhyt runko.
Mutta niin nätti Stepula on etten käsitä miksei sitä palkita näyttelyissä.

Possu TYKKÄÄ tokoilla!
Tämmönen komistus on Hypno. Tykkään koiran luonteestakin, voisin vaikka ottaa pennun jos sille joskus vielä teetettäisiin :D
Täällä on loput kuvat.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Stig: Niks ja naks

Viime viikko oli syyslomaviikko. Tuntuu ettei mitään lomaa ollutkaan, minne se meni?

Alkuviikosta käytiin treenimässä tokoa ja hakua, torstaina sitten lähdettiin Laitumelle. Siellä oli myös Marjo Hypnon ja Sera-mummokoiran kanssa. Piti käyttää hyväksyttämässä Pikku-Possun kehitys omistajalla :D

Mulla oli hirveesti treenikamoja mukana, kuten aina, mutta eipä niitä juur tullut käytettyä. Kahdesti taisin tehdä Stefan kanssa villasukkatunnaria, siinä kaikki.

Kaikkea muuta sitten tehtiin. Viiden koiran laumasta ei näkynyt kuin hännänpäät kun ne painoivat pitkin pihaa (paitsi Sera joka istui tarhassa syömässä peuran kalloa), suorastaan sulassa sovussa. Tämä oli Stefan ja äidin Eosin ensikohtaaminen sitten taannoisen tappelun, ja Stefa ainakin muisti kyllä että kyseessä oli sama koira joka sen kurkkua silloin kalvoi. Vähän se kyräili, ja Eos kyttäili, mutta kun siihen puututtiin ajoissa ei mitään ehtinyt käydä. Onneksi niiden ei tarviikkaan tulla toimeen kuin muutamia päiviä kerrallaan.

Pikku-Possusesta on kuoriutumasta ihan oikea sika. Siitä on tullut kiukkupeppu eikä se aina tottele. Aiemmin luoksetulokäskyn ignooraamiset oli voinut laskea yhden käden sormilla, nyt tällä viikolla tuntui ettei se tehnyt mitään muuta kun painatti häntä suorana menemään ja kiljui "lällällää etpäs saa kiinni!". Jaa että näin. Mulla on kova opettelu kun sille pitää huutaa välillä, Stefa kun menee ihan rikki äänen korottamisesta. Possukin onneksi uskoo kun sitä vähän ojentaa, ja tuleekin taas seuraavalla kerralla luokse. Viikonlopun aikana ei jäänyt kertaan kun suljin oven sen naaman edestä kun pentu ei tullut käskystä sisälle, ja karjuin menemään kun perkele ei kuunnellut. Onneksi oli aidattu piha käytössä niin saatoin rauhassa hylätä sen sinne. Lauantaina ja sunnuntaina ei tainnut jäädä enää yksikään käsky tottelematta, kun torstaina ja perjantaina hakattiin päitämme yhteen senkin edestä.

Perjantai-iltana käytiin ampumassa peura. Possu tykkäsi siitä. Itse asiassa se tykkäsi siitä niin paljon, että ajoi kaikki muut koirat pois raadon luota ja murisi niille hirveästi. Hurja Sika-Possu. Kun raato oli nyljetty koirat saivat sisäelimiä ja jalkoja. Possu söi omansa heti, ja olin hirveän tyytyväinen kun sekä se että Stefa söivät peuranjalkansa, mulla ei olekaan aiemmin ollut koiraa joka oikeesti söisi ne eikä vaan kantais niitä ympäriinsä ja piilottelis.

Sikanen ja saalis.
Marjolla oli myös kamera mukana, joten joskus sadan vuoden päästä on myös kuvia tiedossa. Possusesta on kasvanut niin suuren suuri. Ja niin kovin mukava, motivaatiota sillä on yhdessä tekemiseen ihan hirveästi. Ja luonnekin vaikuttaa sopivalta, vaikka sen kanssa saa riidellä se myös oppii ja palautuu huutamisesta ja tukistamisesta. Sellainenkin piirre siitä löytyi, että se ei totellut äitiä eikä aina Marjoakaan, vaikka se olisikin normaalissa mielentilassa ja tullut mun luokseni ensimmäisellä käskyllä heti äidin huhuilujen jälkeen. Siitä tulee aikuisena sellainen hirvitys joka penkoo maalimiesten taskut hakumetsässä eikä tottele kuin tiettyjä ihmisiä. Haha, sitten aina sanon kaikille että "teillä ei vaan oo siihen sitä AUKTORITEETTIA, mua se tottelee aina." Jos tottelee. Tai sitten mä vaan häpeen silmät päästäni :D

Ehkä siitä kasvaa ihan hyvä koira. Metsälenkkeillessämme se hyppeli jo suuren suurten kivien päälle, taitavammin kuin Stefa. Potentiaali-Possu.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Queen: We are the Champions

Mitähän sitä taas on tehty. Maanantaina tokoa. Tiistaina hakua. Keskiviikkonako en tehnyt mitään? Possu oppi maahanmenon käskystä keskiviikkona, eli kyllä me jotain tehtiin. Torstaina agilityä. Perjantaina tokoa. Lauantaina päädyin yllättäen Hurtta-hallin koiramaiseen syyspäivään pitämään tokonäytöstä. Ja tänään, yhtä yllättäen, eilen selvinneenä, tokon piirinmestaruuskisoihin IKKJ:n joukkueeseen. Paniikissa lähdin eilenillalla kymmeneltä treenaamaan Stefalle liikkeitä joita ei olla pitkään aikaan tehty, ja olinkin ihan nuutunut aamulla kokeessa. Kaiken lisäksi avoin luokka oli kolme varttia etuajassa, joten päädyin kehään melkein saman tien paikalle saavuttuani..

Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Torstai-illan agitreenien jälkeen selvisi tuo tokonäytös lauantaille. Sitä ei hirveästi ehditty valmistella. Koska esitys oli suunnattu tokosta mitään ymmärtämättömille, piti hommaan saada mukaan näyttävimmät mahdolliset tokoliikkeet - jotka Stefa osaa. Tehtiin siis seuraamisen askeleita ja käännöksiä paikallaan, sekä lyhyt kävelyosuus joka sisälsi lähinnä juoksuosuuden. Toisena liikkeenä oli voittajaluokan luoksetulo kahdella pysäytyksellä, ja kolmantena avo-luokan hyppy, koska se näyttää paremmalta kuin hyppynouto :D

Stepunen hoiti hommansa hyvin. Näytös oli iisi, koska sain palkata koiraa kehässä ja jutella sille, eikä muutenkaan tarvinnut tehdä kaikkea niin justiinsa. Seuruu sillä oli hyvää, on ollut parempaakin. Luoksetulon seisomaan pysäytykseen tarvitsi kaksi käskyä, muu hyvää. Hyppy kaikin puolin mainio.

Possunenkin esiintyi. Sen tehtävänä oli näyttää kuinka hirmuisen kivaa tokon treenaaminen on. Ja niinhän se Possusen kanssa onkin! Heti kun se pääsi irti hihnasta se alkoi hyppiä ympärilläni halkeamaisillaan innosta. Metelöivä yleisö ei häirinnyt sitä lainkaan, se keskittyi vaan minuun. Tehtiin makupalalla perusasentoon auttamisia, käännöksiä paikallaan ja askeleita imuuttaen. Sekä liikkeestä seisomista myös makupalalla pysäyttäen. Se oli vaikeaa, koska Possusen kanssa on tehty maahanmenoja paljon ja se koitti tarjota niitä :D Homman nimi kuitenkin oli näyttää osaamattomalla koiralla miten näitä opetetaan, joten tehtiin seisomista joka oli Possuselle vieraampaa. Loppuun otettiin vauhtiluoksetulo, joka oli tosi hieno. Sekä tietysti leikkimistä! Uskoakseni jonkun tokokiinnostus saattoi jopa herätä tämän pikkunäytöksen myötä, ainakin mulla ja Possusella oli niin hurjan kivaa, että luulisi sen kivalta näyttäneenkin :D

Ja sitten siitä tokokokeesta. Tämä tuli tosiaan ihan yllättäen, ollaan treenattu vain voittajaa varten ja avoimen luokan liikkeet olivat ihan unohtuneet. Lauantai-illan pikatreenillä niitä sitten muistuteltiin, ja Stefa ne kivasti muistikin. Koe kaatuikin sitten siihen, että joukkueemme toinen avo-koira oli kehässä ennen minua, ja heidän suorituksensa kaatui koiran liian alhaiseen vireeseen. Niinpä, varmuuden vuoksi, viritin Stefan ihan yli :D IIIHAN YLI. Niin yli, että kun se makasi käy siihen -käskyllä kehän laidalla ennen meidän vuoroa, se meinasi hyökätä viereisen koiran kimppuun kun se vingahti. Ei se onneksi hyökännyt, oli vaan ihan viriviritööttööt.

No mutta se kehä. Paikkis meni hyvin, kuten aina. Mutta se tehtiinkin ennen tätä yliviritystä.
Paikallamakuu 10

Aloitettiin seuruulla. Stefa oli ihan menossa johkin, tuijotteli kehän laitaa ja oli sillai "eteenmeno, eteenmeno!". Sain sen kuitenkin sivulle, mutta kun lähdettiin liikkeelle se pinkaisi heti metrin liian eteen. Annoin lisäkäskyn. Käännös vasemmalle, koira edisti taas. Annoin lisäkäskyn. Juoksuosuus, ja kun käyntiin palattiin Stefa oli ihan missä sattui. Aattelin että liike nollaantuu kolmannesta lisäkäskystä ja päätin ottaa nollan. Aloin kehua koiraa, jutella sille pitääkseni sen mukana ja saadakseni sen virettä vähän laskemaan ja järkeä peliin. Nollahan siitä sitten tosiaan tuli, vaikka sainkin jälkeenpäin kuulla että kolmas lisäkäsky ei nollaa seuruuta. Eli oltaisiin voitu saada vitonen ellen olisisi päättänyt olla yrittämättä :D Tai sitten ei.
Seuraaminen 0

Liikkeestä maahanmenoon lähdettäessä Stefa seurasi jo normaalisti, ja hyvin.
Liikkeestä maahanmeno 10

Luoksetulossa Stefa teki IHAN MAHTAVAN PYSÄYTYKSEN SEISOMAAN. AIVAN UPEA, hajosin kun se oli niin upea. Kikkani tähän oli jännittää kaikki lihakseni ja antaa käsimerkki oikein töksähtäen. Selvästi se auttoi :D Loppu menikin sitten hassusti, Stefa alkoi ennakoida maahanmenoa ja vaati lisäkäskyn että sain sen loppuun asti. Oisko se vaatinut vielä sivulletuloonkin lisäkäskyn?
Luoksetulo 6

Liikkeestä seisomista jännitin. Stefa ei muistanut sitä treeneissä yhtään, kun ollaan tehty vaan istumista. Ja sitten kun muisti, se ei kestänyt takaakiertoa vaan kääntyi perään. Ihme tapahtui, ja tämä onnistui täydellisesti!
Liikkeestä seisominen 10

Nouto sujuu meillä hyvin. Mutta sivulletuloon tarvitsi taas kaksoiskäskyn, nyyh :(
Nouto 8

Kauko-ohjauksessa ongelmana on ollut, että oon treenannut pelkkää maasta seisomaan-vaihtoa viime aikoina :D Niinpä treeneissä kun koitin tätä, Stefa tietty tarjosi sitä seisomista. Teknisesti oikein, tosin! Tämäkin kuitenkin onnistui, taianomaisesti. Toisella istumaannousulla Stefa jäi vähän kyyryyn, siitä pistepudotus.
Kauko-ohjaus 9

Estehypyssä Stefa meni maahan toisella puolella :D Nauratti. Once in a lifetime -ongelma :D
Estehyppy 7.5

Kuulemma hieno koira joka tahtoi tehdä minun kanssani, mutta jolla oli koko ajan kiire johonkin niin ettei ihan keskittyminen riittänyt :D No aijaa!
Kokonaisvaikutus 9

AVO2, pisteet 155, sijoitus 4/10.

Meitäpä ei kuitenkaan kakkonen haitannut! Tai vähän haittasi kun mietin sitä seuraamista ja miksen edes yrittänyt jos siitä ois tullut se vitonen. Mutta joka tapauksessa, ei me olla TK2:sta tavoittelemassakaan, joten ykköstä ei siis olla vailla. JA, meidän joukkuekin sai kultaa (meidän EVL-koirat oli niin hyviä :D ) joten senkään puoleen ei tarvii harmitella mun vajavaista tulostani.

Oon kyllä niin ylpeä meidän seurasta. IKKJ voitti tosiaan joukkuekullan hurjassa kahden joukkueen kisassa, ja yksilökisassa piirinmestaruuden kulta, hopea ja pronssi menivät kaikki seurakavereille. Siitä en sano mitään, ettei paikalla tainnut olla ketään muuta mestaruuteen osallistujaa :D Hienot ykköstulokset kuitenkin kaikilla, joten ei se haittaa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Oliver and Company: Why Should I Worry?

Koirilla oli pari lepopäivää tällä viikolla kun olin ensin Teknologia 13 -messuilla ja sitten krapulassa. Torstaina sentään käytiin Stefan kanssa agilitykurssin hallittavuustesti, ja sitten pitkä lenkki kummankin kanssa.

Perjantaina tokoiltiin pentukurssin jälkeen. Taisi olla vikat ulkotreenit tälle syksylle, seiskalta oli jo niin pimeä että koirat ei löytäneet ruutuun.. Stefan tunnari oli ihan perseestä. Piilotin sille yhtä ainoaa kapulaa, tarkoituksena että se haistelisi. Se ei haistellut. Lainkaan. Vaikka mikä oli. Sitten istuin alas murjottamaan ja totesin että täytyy aloittaa taas alusta, jollain muulla taktiikalla. Googletin tämän tekstin videolinkkeineen ja totesin että koitetaan nyt sillä. Stefa saa harjoitella kahdella kapulalla seuraavat puoli vuotta jos on pakko (no ihan turha luulla että jaksaisin niin pitkään) mutta aion saada sen ymmärtämään kapuloiden välisen eron. Jotenkin.

Lauantaina oltiin rallytokotapahtumassa. Päivä lähti hyvin käyntiin kun Stefa ja äidin Eos ottivat yhteen oikein tappomeiningillä.. Koirille kävi pieni väärinkäsitys, kun Stefa haastoi muristen leikkiin ja Eos luuli toisen olevan tosissaan. Saatiin ne sitten irti, Stefaan tuli pari reikää muttei mitään päivystystä vaativaa. Jatkossa saa olla tarkempi niiden kanssa.

Itse rallytoko sujui.. no, niin kuin sen saattoi olettaakin sujuvan :D Stefa oli oikein mainio. Kun sain auttaa sitä käsimerkein, lisäkäskyin ja kehuin se osasi kyllä kaiken. Tosin, se tarjosi istumista perusasentoon joka välissä, koska on tokokoira, mutta mua se ei haitannut. Kouluttajaa haittasi :D Ei tuosta tainnut tulla meidän laji.

Tänään sitten herättiin aamuksi hakutreeneihin, pitkästä aikaa! (Niin, viime viikolla viimeks treenattu, kuinka hirveän pitkä väli.) Stefan kanssa tehtiin uhkarohkeasti kokeenomainen rata. Sillä tavalla kokeenomainen, etten tiennyt missä maalimiehet olivat, mutta sadan metrin radalla niitä oli kolme. Ilmaisuahan meillä ei vieläkään ole metsässä, ja palkan Stefa sai kaikilta normaalisti.

Mutta voi kuinka se olikaan vaikeaa! Stefa ei löytänyt ketään vasemmasta etukulmasta, ei myöskään oikeasta. Olisin suonut sen käyvän syvemmällä oikeassa etukulmassa (koska olin ihan varma että siellä oli maalimies)  joten lähetin sen samaan kohtaan varmaan viidesti. Sain tästä vihaista palautetta jälkeenpäin :D Kun lähetin koiran vasemmalle tämän jälkeen sieltä löytyi eka, about 20m radan alusta. Stefa oli tehnyt niin piikkimäisen piston etukulmaan ettei ollut äijää haistanut, ja löysikin sen sitten taaksepäin. Hommaa saattoi myös vaikeuttaa umpipiilo (tosin avoin sellainen) joita ei olla ihan hirveästi harjoiteltu.

Seuraava maalimies nousi heti toiselta puolelta, kun lähetin Stefan sinne. Ukko oli noin viidessäkympissä, 40 syvyyttä. Kun ukkoja kerran alkoi nousta päätin tehdä koko radan loppuun, ja vika maalimies olikin sitten taas vasemmalla, heti seuraavalla lähetyksellä, about 75 metriä.

Stefa siis kyllä löytää, ohjaaja vaan hermoilee ja tyrii lähetyksiä. Jouduin lähettämään Stefan parikin kertaa aina välillä, koska jostain syystä puutuin vinoihin pistoihin nyt paljon enemmän kuin treeneissä joissa tiedän maalimiesten sijainnit. Olin myös itse hyvin epävarma, ja ihan sillä asenteella että kaikki kolme maalimiestä olivat varmaan tuolla etukulmissa ja sinne jäivätkin, turhaan mä tässä lähettelen. Eli mitä tästä opimme? Luota koiraan, paremmin se ne ukot löytää kuin minä.

Possunenkin teki hakua. Se etsi kolme maalimiestä, tuulen puolelta. Ekalta palasin takaisinpäin koiran saatua hajun, ja lähetin sen kauempaa. Se meni hienosti. Kahdelle seuraavalle päästin koiran ilman sen kummempia lähetyssysteemejä. Viimeisestä Possunen sai hajun TOSI kaukaa, ehkä 40 metriä aiemmin? Päästin sen, ja se meni suoraan, hienosti. Upea hakusika! Siitä tulee vielä niin hyvä. Kaikessa.

Kohta lähden kokoukseen aiheesta ensi vuoden tokon SM-kisat. Koska pitäähän se ressaaminen aloittaa ajoissa.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mika: Blame It On The Girls

Mitähän me ollaan nyt viiminen viikko tehty.

Tiistaina oli hakutreenit. Stefa oli ihan ylimahtava, työskenteli hienosti, löysi hienosti, oli energinen ja motivoitunut. Tein sille treenin joka opettaisi suorakaiteen muotoista pistoa. Maalimies antoi ääniavun, ja siirtyi aluetta eteenpäin kun käänsin koiran niin ettei se nähnyt mitä tapahtuu. Stefa ampaisi suoraan 50 metriä ja käänsi sitten suuntansa aluetta eteenpäin ja löysi maalimiehen. Ta-daa, mahtavaa! Eka maalimies oli tälläinen, sen jälkeen tein yliheiton toiselle puolelle ja siellä maalimies suoraan lähetyksen kohdalla. Tää oli tosi hieno juttu, Stefa meni ilman apuja, ja löysi maalimiehen HETI. Maalimies kuljetti Stefaa eteenpäin aluetta, minkä jälkeen kutsuin keskilinjalle ja heitin yli tyhjälle. Sössin jotain tässä lähetyksessä kun Stefa pyssäsi heti yliheittoni jälkeen. No, lähetin uudelleen, ja se teki hienon sievän tyhjän. Viimeinen maalimies tehtiin kuten eka, ja sekin onnistui upeasti. Kaikin puolin ihan mahtava treeni.
hakureeni
Possukin teki hakua, sekä tiistai-iltana että keskiviikkoaamuna. Se teki hajunhakuja, joissa ekaa kertaa vein sitä takaisin päin hajunsaannin jälkeen. Sujui hyvin, keskilinjalle paluu ei häirinnyt Possusta yhtään, vaan se rynni sitkeästi etsimään maalimiestä viivästyksestä huolimatta. Super-Possu, siitä tulee vielä niin hyvä tässä!

Keskiviikkoaamuna treenattiin myös tottista. Stefalle tehtiin vähän laukauksia, ne on edelleen huonoja mutta menossa parempaan. Tehtiin myös a-estettä, Stefa on saanut siihen ihan uutta asennetta ja teki tosi hyvin vaikka este oli tosi jyrkkä. Nouto tehtiin ekan kerran 650g kapulalla, joka oli selvästi tavallista raskaampi mutta sujui. Loppuun otettiin eteenmeno, johon ahnehdin liikaa matkaa ja se menikin sitten ihan miten sattui, kun Stefa juoksi hyvin piiiitkään muttei siltikään päässyt palkalle asti. Nyyh, tyhmä minä. Possukin tottisteli vähän seuruuta ja maahanmenoa, koska me ei tehdä oikeastaan mitään muuta.

Torstaina Tehtiin jälkeä. Possu teki neljä metristä tallattua neliötä, ja Stefa sadan askeleen jäljen kahdella kepillä. Stefalla oli nami joka jäljessä, ja se on alkanut jäljestää paremmin. Kaikki sujui. Stefa teki myös esineruudun, 50x50m pikkuruisilla esineillä. Tää oli ihan liian vaikea, ensimmäinen esine nousi heti ja helposti, mutta toista Stefa etsi vaikka kuinka pitkään, ja oli ihan rikki kun ei tahtonut löytää. Kun se sitten löytyi, lähetin Stefan ihan kolmannen esineen kohdalta jotta saataisiin onnistuminen loppuun, ja niinhän me saatiinkin. Stefan kanssa vähän myös tokoiltiin, tein avoimen luokan jääviä, luoksetulon pysäytyksiä ja ruutua. Kaikki meni aika huonosti :D
Perjantaina minä pidin pentukurssia Ilmajoella! Kurssilla oli kahdeksan hauskaa ja motivoitunutta koiranpentua. Niistä tulee vielä niin paljon! Possunenkin pääsi loppuun leikkimään muiden pentujen kanssa. Ei se oikein leikkinyt, ei ole koirasosiaalinen minun Possu :D No, ei sen tarviikkaan olla.

Pentukurssin jälkeen oli vielä tokotreenit. En muista mitä tehtiin.

Viikonlopun vietin Punkalaitumella kytäten peuroja. Ei löytynyt. Koirien kanssa etsittiin myös suppilovahveroita. Niitä löytyi tosi paljon, ja äiti löysi hirveästi seitikeitä, muttei annettu sen poimia niitä. Äidin Eos leikki hienosti Pikku-Possusen kanssa (no niin äiti, Eos mainittu).

Maanantaina palasin Seinäjoella ja käytin Pikku-Sian rokotuksissa. Se suuttui eläinlääkärille joka antoi kirvelevän rabiesrokotteen, ja tarkisti hännän häntämutkilta. Raukka Pikku-Possu. Muuten se oli oikein reipas, vaikka rokotteesta pahastuikin.

Kävin myös illemmalla tokotreeneissä, jälkeä en jaksanut enää tehdä :D Oli koulutuspäivä, ja Stefan kanssa pähkäiltiin tunnaria, metallinoutoa ja seuraamisen askeleita. Kaikkiin saatiin apuja.

Tänään oli sitten kokeenomainen tokotreeni. Stepula teki evl:n paikallamakuun, ja onnistui erinomaisesti! Voittajaluokan yksilöliikkeistä se teki seuruun, jonka se teki sata lasissa ja edisti roimasti :D Mutta ehkä mä keskityn siihen että se oli iloinen ja motivoitunut, tekniikkaa on helpompi säätää kun Stepulan virettä. Hyppynouto meni ihan pipariksi, panikoin itse ja pilasin sen vielä pahemmin. Liikkeestä istuminen oli hieno. Luoksetulossa seisominen vaati kaksoiskäskyn, muu priimaa.

Loppun Possunen kävi vähän treenimässä, jälleen perusasentoa ja maahanmenoa. Ja yhden luoksetulon. Olin siitä aivan uskomattoman ylpeä, koska se tuli iloisena kentälle juosten vapaana ympärilläni, vaikka ohitimme metrin päästä maassa istuvan pentua palluttelevan naisjoukon :D Se pentu toki lähti meidän perään, mutta Possu ei välittänyt siitäkään, se oli niin motivoitunut tokoilemaan! SUPERTOKOSIKA!

Hieno treeniluettelo. En jaksaisi itse lukea tätä loppuun asti. Sori.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Rammstein: Reise, reise

Lauantai ja sunnuntai kuluivat Vappu Alatalon (hirmuisen kalliissa) hyppytekniikkakoulutuksessa. Kurssi oli kyllä hyvä, ja tuli meille tarpeelliseksi, vaikka Vappu itsessään oli vähän pelottava. Ei millään ilkeällä tavalla, mutta se koirasilmä. Koira juoksi halliin, ja Vappu alkoi mutista itsekseen "omituista.. juoksutappa sitä koiraa vähän! ..joo.. ihan niin kuin ajattelinkin.. tuoppa se koira tänne, vilkaisen sitä vähän.. joo.. tässä on selvästi jotain kummaa.. koitappa tästä näin. Onko tää koira aristanut tätä kohtaa tai kipuillut? Tää on nyt tosi kipee tästä." Se oli oikeasti ihan sairaan pelottavaa, ihmiset olivat pitäneet koiriaan terveinä ja sitten niistä löytyi joku kamalan vakava jumi tai muu vika. Osa joutui jättämään kurssin kesken varaten hätäajan osteopaatille.

Stefan kohdalla olin jo valmistautunut siihen että Vappu huomaa sen olevan tyyliin kuollut, ja niinhän Stefastakin vain löytyi.. Menin ihan paniikkiin kun Vappu kysyi jotain koiran kunnosta, terveydestä, läähätyksestä, ja olin ihan varma että se on nyt se sydänvika ja Stefa kaatuu kuolleena maahan hetkenä minä hyvänsä. Siinä mua sitten rauhoiteltiin, ja otettiin asioista selvää, ja hyvä että otettiin. Stefa ei sitten ollutkaan jumissa, se vaan jännitti alkuun (kun muakin jännitti) ja teki ekan hyppyradan kaikki lihakset äärimmilleen jännitettynä. Muuten se oli ihan vetreä(joskin hieroja löysi siitä kyllä avaamisen arvoisen jumin selästä). Ongelmaksi muodostuivat sitten Stefan olemattomat takapään lihakset, sekä syvät lihakset. Hyppyteknisesti se hahmotti asioita hyvin, ja hyppäsi oikein, mutta ei tosiaan jaksanut kovin pitkään koska lihaksia ei takapäässä ollut. Myös rohkeus sillä petti välissä, se kun on tuollainen matalavireinen koira. Vasta sunnuntaina tajusin vaihtaa targetpalkan pallosta frisbeehen, ja Stefaan saatiin kunnolla vauhtia. Sitten se rymisteli menemään esteet kolisten eikä edes huomannut mitään. No, täytynee jatkossa treenata noita hyppytekniikkajuttuja frisbeepalkalla. Voi tosin olla, että sitten kusee se tekniikka :D

Saattaa olla että laitan niitä hyppytekniikkajuttuja tänne mukaan. Tai sitten en laita! Koska olen koulussa ja ohjelmoin kovalla kyydillä CADSia, ei  mulla ole aikaa piirrellä teille paintilla hyppyratoja.

Kattokaa nyt kun mä keskityn koulunkäyntiin.
Perussarja
Tää kuva esittää nyt hyppytekniikan perussarjaa. Se koostuu siis viidestä esteestä ja speedbumbista, jonka takaa koira sarjalle lähetetään. Agilitystä mitään ymmärtämättömänä selitän tämän muille kaltaisilleni. Jonossa on siis viisi estettä, kaikki viiden jalan (oman jalkasi pituuden, about 30 cm) päässä toisistaan. Speedbumb, eli koiran lähetyspaikka, on neljän jalan päässä ekasta esteestä. Esteet pidetään tosi matalina, koska tässä tehdään tekniikkaa! Esteiden korkeus on tässä harjoituksessa 10cm. Nämä ovat medi-koiran harjoituksia, Stefa on tosin maxikokoinen, mutta muuten medikoira(Joo, en itekään tiedä mitä tää tarkoittaa. Ilmeisesti Stefalla on niin lyhyt kroppa että se menisi medistä?). Mini-koirilla esteiden etäisyys 4 jalkaa, speedbumbin 3, maxi-koirilla esteiden etäisyys 6 jalkaa, speedbumb 5. Jos koira ei kokoa itseään kunnolla alastulossa, voi targetin siirtää lähemmäs viimeistä estettä.

Ideanahan tässä koko jutussa on, että kun koira löytää oikean hyppytekniikan, se pitäytyy siinä koska se tuntuu siitä itsestään paremmalta.

Okseriharjoitus
Seuraava harjoitus oli okseriharjoitus. Sen tarkoituksena oli korkeuden hahmottaminen. Ensimmäisen hypyn korkeus oli taas 10cm, ja okseri (eli siis kaksi estettä peräkkäin yhden jalan välillä, tiedoksi ihmisille kuten minä) alkoi korkeudesta 20+25cm. Minikoirilla ensimmäinen hyppy oli korvattu speedbumbilla ja etäisyys oli 4 jalkaa, maxikoirilla hyppyjen etäisyys oli 6 jalkaa.

Okserin korkeutta voi korottaa onnistuneiden hyppyjen myötä 60 senttiin, mutta täytyy muistaa madaltaa estettä myös välillä. Koira lakkaa aika pian yrittämästä, kun huomaa että jokaisen onnistuneen hypyn myötä vaikeustaso nousee. 60 sentin jälkeen etäisyyttä aiempaan hyppyyn pitää lisätä aina jalka per 10 senttiä.

Sunnuntaina aloitettiin etäisyyden hahmotus -harjoituksesta.
Etäisyyden hahmotus
Tässä harjoituksessa jokainen este oli eri etäisyydellä edellisestä. Target pitää sijoittaa kauas, jotta koira ei ala himmailla vauhtia viimeiselle esteelle. Stefa teki niin joka tapauksessa, joten sen kanssa harjoitellaan jatkossa joko sarjalla 5-6-7-7, 5-6-6,5-7 tai 5-6-7-7,5. Korkeutta esteillä oli 10cm. En kuolemaksenikaan muista mitkä olivat korkeudet ja etäisyydet mineillä ja makseilla, mutta veikkaan raa'asti että mineillä sarja alkoi 4 jalasta, makseilla kuudesta.

Stefa hahmotti nää etäisyydetkin hyvin. Mutta sen sijaan että se olisi pidentänyt laukka-askeleen viimeisessä välissä, se alkoi hidastella, kun rohkeus loppui.

Oikea hyppykulma
Seuraava harjoitus liittyi VARMAAN oikeaan hyppykulmaan. En ihan saa selvää muistiinpanoistani :D Siinä on kolme 10cm estettä 5 jalan etäisyydellä toisistaan, ja sen jälkeen 9 jalan päässä korkeampi este, Stefalla 20cm. Maksikoirilla etäisyys alkuesteillä oli 6 jalkaa, mutta tämä 9 jalan este saattoi olla koirasta riippuen jopa 35cm. Sen korkeutta ei harjoituksen aikana vaihdettu.

Koira siis hyppi tätä sarjaa, ja viimeistä estettä siirrettiin ensin kauemmas, askel tai kaksi kerrallaan, sitten taas vähän lähemmäs, kauimmillaan 16 jalan päähän. Koira oppii näin hahmottamaan oikean kohdan hypylle. Stefa sai tässä laukan kuntoon tuossa viimeisessä välissä, vaikka aiemmassa harjoituksessa se oli alkanut hiipiä laukan kokoamisen sijaan. Tai jotain! Joku asiasta ymmärtävä varmaan itkee mun kuvailujeni äärellä, mutta toivottavasti joku edes saa jotain käsitystä. Ja jos ei saa, niin ainakin ymmärrän itse kun myöhemmin tarkistan miten näitä harjoituksia taas tehtiinkään.

Tätä harjoitusta voi tehdä myös sillä okserilla. En tiedä mitä eroa siihen sitten tulee.

Vikana tehtiin vapaavalintaista harjoitusta, ja Stefa sai tehdä lajinomaista, me kun oltiin tuolla treenaamassa pk-estettä. Perusharjoitukset on totta kai samoja siitä huolimatta.


Lajiharjoitus tokoesteellä.
Harjoitus alkoi perussarjalla, neljä 10cm korkeaa estettä 5 jalan etäisyydellä toisistaan. Lopussa oli tokoeste 15cm korkeana 7 jalan päässä. Tässä meillä oli KUMMALLINEN ongelma, Stefa ei tahtonut hypätä tokoestettä osana sarjaa. Se hyppäsi sen, jos aloitin kolme hyppyä ennen, mutta ei neljän hypyn jälkeen. Tähän ei löytynyt mitään logiikkaa, Stefa hyppäsi tokoesteen mielellään, ja hyppäsi sen myös osana sarjaa, mutta toi neljäs este sitä ennen oli liikaa. Lopulta Stepanderi alkoi myös kiertämään vikaa estettä, siis paimentamaan palkkaansa. Sitten oltiin vaan tosi hämmentyneitä kaikki. No, tätä harjoitusta voi tehdä joskus jos haluaa, jos saa sen toimimaan.

Tähän loppuun voisin vielä vetää ranskalaisilla viivoilla jotain huomioita hyppytekniikasta noin ylipäätään. Huomiot liittyvät sekä agiin että pk-esteisiin.

  • Kisaavalla koiralla hyppytekniikkaa on tehtävä jopa kerran viikkoon, joka tapauksessa säännöllisesti.
  • Pidä huolta koiran fysiikasta, kropallaanhan se hyppää.
  • Jos koira tömähtää alastulossa, sen hyppytekniikassa on vikaa.
  • Koiran syvät lihakset suojaavat sitä vammoilta.
  • Hyppyharjoitusten aloituksessa istuma-asento tärkeä, koira ei saa istua perseellään, vaan takajaloillaan.
  • Älä IKINÄ hypyytä koiraa lentävän esineen perään, tai rimat kolisee ja koira hajoo.
  • Kiinteän esteen harjoitukset ensin rimaan pujotetulla lakanalla, jotta koira ei hajoa kolahduksista.
  • Korkeusharjoitusten loppuun aina matalampi hyppy.
  • PK-harjoittelussa ota kiinteällä esteellä liikkeen muita osia, noutoa, paluuhyppyä.
  • Pidä huoli että koira näkee targetin harjoituksissa.
Ihmisen tehtävät:
  • Koiran fysiikan kuntoon laittaminen
    • Fyssari tekee kokonaissuunnitelman, koska koiraa käytetään hieronnassa, osteopaatilla..
    • vertailuna, mm-tasolla kisaavat käyttävät koiraa huollossa jopa 2 viikon välein, kerran viikossa agia treenaavalle riittää 6-12 viikon välein, koirasta riippuen.
  •  Koiran opettaminen
    • anna koiran opetella hyppäämään rauhassa, se oppii sen parhaiten itse näillä sarjoilla
    • opeta koira kuuntelemaan ohjausta jo ennen rataharjoittelua
    • pidä ohjaaminen systemaattisena
 Koiran tehtävät:
  • reitin löytäminen seuraavalle esteelle
  • etäisyyden arviointi
  • ponnistuspaikan valinta
  • painon siirto takaosalle
  • hyppykulma
  • korkeuden arviointi
  • tasapainon löytäminen hypyn jälkeen


Ja aiheesta kukkaruukkuun! Tahdon kertoa myös eilisistä tokotreeneistä. Koska ne olivat MAGEET. Suurimmat onnistumiset tulivat luoksetulon pysähdyksessä, kun tein sellaisen keskikokoisen läpimurron. Stefaa ei voi palkata lelulla koska se alkaa hiipiä, ja makupalan lentoa se ei vaan näe ja juoksee läpi. Siispä: laitoin makupalan pieneen rasiaan, ja nyt viskon sitä rasiaa! Stefa tökkää kuin seinään! Huraa!

Ruudussa päätin oikoa kulmissa ja lähetin koiran kohti ruutua, ja karjaisin seis kun se pääsi ruutuun. Se teki ihan täydellisen stopin, pysähtyi takarajalle minua kohti. Palkka lensi avustajalta ja olin hirmu onnellinen.

Seuruussa jankkaan vasemmalle käännöksiä ja takapään käyttöä. Treenikaveri muistutti mua kikasta jota olenkin joskus käyttänyt, mutta sittemmin unohtanut: käännös vasemmalle ja ala peruuttaa! Stefaan tuli heti enemmän takapään käyttöä mukaan, huraa! Tulin oikein iloiseksi.

Niin, ja liikkeestä istumista nopeutettiin avustajan naksutellessa koiralle aina sen takapuolen laskeutuessa maahan. Se kun on tehnyt istumisen kahdessa osassa, kyykistys, ja hiiiidas istuminen. Ihan omasta virheestäni, kun olen palkannut sen jo siitä kyykkäämisestä. Nyt se alkoi istua kunnolla, jes!

Kaukotkin olivat mahtavia. Stefalla on niissä tosi hyvä tekniikka.

Tunnarissa se toi pari kertaa väärän, mutta pohti itse ja korjasi. Kyllä sekin taas kuntoon saadaan. 

Possukin on edistynyt aiemmin angstaamissani ongelmissa. Kun olin hyppytekniikkakurssilla se hengaili Villen kanssa kotona, ja oli yksinkin tunnin tai pari Villen käydessä töissä. Ja oli hienosti! Luunsa se oli kuulemma kantanut woodoorinkiin yksin ollessaan, mutta muuten oli hyvinkin rauhallinen. Aivan mahtavan upeaa!

Autossakin se odottaa vuoroaan niin nätisti, että ehkä mä vaan hyväksyn että se on aika pieni odottamaan hihnassa kentän laidalla.

Tälläistä tänään. Kaikkea positiivista.

perjantai 20. syyskuuta 2013

David Bowie: Heroes

Yleisön pyynnöstä kirjoitin koosteen tämänpäiväisestä Vappu Alatalon "Psyykkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa" -seminaarista. Kolmen tunnin seminaari oli tynkä Vapun tavallisesta luennosta, mutta aivan mahtava sekin! Kirjoitin vaivaiset kahdeksan sivua muistiinpanoja, joten tämä on aika pitkä kooste.

Huomatkaa että kirjoitin tämän itse omin sanoin, ja olen saattanut myös ymmärtää jotain väärin. Toivottavasti tästä kuitenkin on teille apua, musta ainakin tuntuu että tulevaisuus kisoissa ja kokeissa on paljon aiempaa valoisampi.

Vappu Alatalon luento Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa
20.9.13

Oikea vireystila
Se mikä yleensä koesuorituksen pilaa on ohjaajan väärä vireystila ja siihen vaikuttava jännittäminen. Viretila johtuu autonomisesta hermostosta eikä ole siis suoraan ihmisen itse hallittavissa. Viretilaa pystyy kuitenkin muuttamaan rutiineilla ja ennen kaikkea itsensä tuntemisella.
                             Suorituksen kannalta optimaalisin viretila on yleensä keskitasolla, ei liian korkealla eikä liian matalalla. Ohjaajalle sopivin viretila on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja siksi kannattaa kokeilla kisoissa erilaisia viretiloja, ja näin ottaa selvää mikä sopii itselle parhaiten. Jokaisella ihmisellä on oma luontaisesti sopiva viretila, jossa koesuoritus sujuu parhaiten.
                             Pitää huomioida, että myös koirilla on omat ominaiset viretilansa. Joskus hyvät koirat ja hyvät ohjaajat eivät vain toimi yhteen, ja usein syy löytyy juurikin viretilasta. Esimerkiksi korkeassa vireessä parhaiten toimivan koiran viretila yhdistettynä matalassa vireessä toimivaan ohjaajaan, saattaa aiheuttaa koiran korkean vireen laskua matalammaksi, pois optimaalisuorituksesta, samoin kuin ohjaajan vireen nousua pois hyvältä virealueelta. Myös koiria voidaan opettaa siirtämään virealuettaan, mutta lähtökohtaisesti on helpompaa jos ohjaaja opettelee koiralleen sopivan viretilan. ”Vieraassa” viretilassa kisaaminen on usein väsyttävämpää, mutta tuloksen kannalta lähes välttämätöntä.
                             Tärkeää tässä on oppia löytämään oma viretilansa jolla toimii parhaiten. Se selviää yleensä vain kokeilemalla, mutta koska kokeissa ja kisoissa tulee kuitenkin käytyä voi niistä osan uhrata eri viretilojen kokeiluille. Jatkossa sitten toivon mukaan päästään vähemmillä koekäynneillä samoihin tuloksiin. Kirjaa ylös millainen olo oli, miten meni, mitkä merkit tarkoittavat että kaikki on ok, tai virettä on nostettava tai laskettava. Opi myös tuntemaan koirasi!
                             Kun oikea viretila on löytynyt, pitää sitä oppia hallitsemaan. Teoriassa tämä on yksinkertaista: jos vire on liian matala, on sitä nostettava, jos taas liian korkea, on sitä laskettava. Vire kuitenkin johtuu aiemmin mainitsemastani autonomisesta hermostosta, joten sen säätäminen ei onnistu tuosta vaan. Jos ihminen on herkkä musiikille, kannattaa musiikkia käyttää tähän apuna, rauhalliset kappaleet laskevat virettä ja nopeatempoiset kappaleet nostavat virettä(tämäkin on yksilökohtaista). Koerutiiniin voi myös sisällyttää jonkin tietyn musiikkikappaleen tai bändin, joka jatkossa tuo ihmisen oikeaan mielentilaan. Jännittäminen nostaa viretilaa, samoin kuin esimerkiksi tanssahtelu. Syvään hengittäminen taas laskee sitä. Kun vireen säätämisestä on tehty rutiini, se säätyy koepaikalla jo itsestään.
                             Pitkässä suorituksessa, esim. monta kisastarttia samana päivänä, useampipäiväiset kisat, pitää myös muistaa että korkeassa vireessä toimiva ohjaaja (ja koira!) pitää laskea starttien välissä alemmalle viretasolle, jotta jaksetaan suorituksen loppuun. Esimerkkinä koira ja ohjaaja voivat mennä autoon suoritusten välillä, mikä yleensä tarkoittaa koiralle turvallista lepopaikkaa, ja ohjaajalle rauhoittumista kisapaikan vilinästä.

Mielikuvaharjoittele. Tokossa, liikkeiden välissä, käy seuraava liike pari kertaa läpi päässäsi – ehdit kyllä. Vasta kun seuraava suoritus on selkeänä mielessäsi, vastaa ”valmis”.

Jännitys ja sen hallinta
Jännitystä on kahta tyyppiä. Hyvää jännitystä, joka nostaa vireen oikeaan tilaan, ja huonoa jännitystä, joka siirtää ihmisen väärään viretilaan.
                             Jännitys aiheuttaa monia reaktioita, muun muassa ärtyneisyyttä. Jos koepaikalla ihmiset tiuskivat ja ovat epäkohteliaita, yritä ymmärtää – heitä vain jännittää.
                             Jännityksen syynä on yleensä liialliset tavoitteet. Pitää saada parhaat mahdolliset pisteet. Pitää olla parempi kuin muut. Pitää saada ykkönen. Pitää saada luva. Heitä kaikki tavoitteesi kokeen ajaksi romukoppaan. Ensin on tehtävä koesuoritus, sen jälkeen mietitään miten ne tavoitteet menivätkään. Älä mieti tavoitteita koetilanteessa, mieti koiraasi. Unohda suorituspaineet. Luota koiraan. Keskity johonkin muuhun. Tarvittaessa koepaikalla voi kokeilla esimerkiksi koordinaatiojuoksua, niin ettei ehdi ajatella tulevaa suoritusta. Tai ota mukaan ristikoita ratkottavaksi! Liiku, se rentouttaa. Kehon on pakko toimia kunnolla (hengitys, sydän) jos juokset pari spurttia. Myös lämmin vaatetus rentouttaa. Hengitä syvään.

Jos koira käyttäytyy koepaikalla omituisesti
RAUHOITU niin koirakin yleensä muuttuu normaaliksi.

Opi tunnistamaan jännityksen alku. Huomaat sen ehkä ensin perhosista vatsassasi, mutta jännitys alkaa kuitenkin aina aivoissasi. Kun alkaa jännittää, mieti. Mikä sen laukaisi? Miten sen voi seuraavalla kerralla välttää? Analysoi. Mitä tapahtui kun kaikki kaatui?
                             Myös rutiini helpottaa jännittämistä. Mitä mietit treeneissä? Mieti samaa kokeessa.

ANALYSOI suoritustasi
SEURAA eri vireiden ja tilanteiden vaikutusta
RUTIINI auttaa selviämään koetilanteesta
TREENAA PÄÄTÄSI

Itseluottamus
Älä puhu epäonnistumisista. Virhe on mahdollisuus kehittyä. Epäonnistuminen on vain onnistuminen jossa on mukana virhe. Yleensä epäonnistuneet suoritukset sisältävät paljon onnistuneita kohtia ja vain yhden virheen. Epäonnistumisia ei ole.
                             Keskity olennaiseen, eli siis positiiviseen. Jos kehästä tullessasi joku muu kiinnittää huomiosi virheeseen (”Voi vitsi kun teillä meni hyvin kunnes se luoksetulo..”) ESTÄ SE. (”Sori mun pitää kyllä nyt mennä palkkaan tää koira.”) Kehitä itsellesi tapoja paeta negatiivisista keskusteluista. Kaikki muu on todennäköisesti mennyt hyvin, keskity siihen.
                             Älä mene kokeeseen tavoitteella ”täytyy saada ykkönen”, ”pakko saada karsintanollat kasaan SM-kisoja varten”. Mene kokeeseen mittaamaan oma tasosi. Heitä taas ne tavoitteet romukoppaan. Ne ovat kisatilanteessa vain tiellä. Tekeminen kehittää, ja se on tärkeintä.
                             Kokeen jälkeen tee kaavio (eli jälleen kerran, analysoi!). Mikä meni hyvin? Mitä pitää vielä treenata? Hyvin menneitä asioita pitää löytää tuplasti enemmän. Mitä enemmän niitä löydät, sen paremmaksi itsetuntosi kehittyy.

Tavoitteet
Vuosiluvut tavoitteissa todennäköisesti hidastavat niitä, luoden suorituspaineita. Ajattele tavoitteet enemmänkin toiveina. Kuten noin sata kertaa aiemmin on mainittu, älä ainakaan mieti niitä koetilanteessa! Silloin ajatellaan ”Katsotaan miten käy, tätä varten me ollaan treenattu.”
                             Pyri realistisuuteen omissa tavoitteissasi. Aseta ne ennemmin aavistuksen (huom. aavistuksen, ei paljon) alakanttiin, jotta ne on helpompi saavuttaa ja siten kohottavat itseluottamustasi. Käy tavoitteitasi myöhemmin läpi, jos listassa on enemmän saavuttamatonta kuin saavutettua, tavoitteesi eivät olleet realistisia.
                             Tavoitteena on oltava asiassa kehittyminen, ei siinä valmistuminen. Näyttäkää mulle valmis seuruu!

Kokeeseen valmistautuminen
Ennen kokeeseen lähtöä rutiinisuorituksen on oltava niin hyvä, että sillä pääsee läpi(tai saa nollan). Jos liikkeet eivät mene treeneissä ekalla toistolla (ja rutiinilla) hyvin, miksi ne menisivät kokeissa? Sama juttu agilityssä, jos kolmosen rataa ei pääse ekalla yrityksellä nollana läpi, on aika pieni todennäköisyys että se menisi kokeessakaan. Treenaa valmiiksi ennen koetta.
                             Usko itseesi. Älä välitä virheistä. Puhu itsellesi järkeä. Jos pää alkaa sanoa ”ei me pystytä tähän, aurinko paistaa väärästä kulmasta, musta kissa käveli yli tien, kentällä on väärä pohja” totea takaisin että höpö höpö. Me pystytään tähän treeneissäkin.

Jos koira tekee omituisen virheen treeneissä ennen koetta, unohda se. Jos se ei ole sitä virhettä ennenkään tehnyt, ei se tule todennäköisesti tekemään sitä jatkossakaan – saati sitten siellä kokeessa.

Luottamus kasvaa rutiinin myötä. Keskity ja luota itseesi kaikissa tilanteissa. Ajattele, että pystyt kisoissa suoriutumaan tasosi mukaan. Ja jos virhe kuitenkin tulee, hyväksy itsesi! Ihmiset tekevät virheitä, ja aika harvan elämä on kiinni yhdestä ykkösestä (tai nollasta).
                             Koesuoritusta vaikeuttavat eniten ne tavoitteet. Voittaminen on liian tärkeää, ja itsetunto on liian usein sidottuna tuloksiin.

Kohota itseluottamusta
1.       Haasta itsesi
2.       Pilko treeni niin että onnistut usein.
3.       Muista onnistumiset hyvin ja pitkään
4.       Tee itse aina omat päätöksesi (ei kokeeseen koska joku pakottaa, ei ohjata agirataa niin kuin muut ohjaa, jos ei itse tahdo)
5.       Kehu kavereita ja valmentajia. (Tää on joku amerikkalainen juttu. Kannattaisko meidän suomalaistenkin koittaa?)
6.       Tee vaihtelevia treenejä
7.       Huolehdi hyvinvoinnistasi (MUISTA tää! Koirista kyllä huolehditaan, muttei itsestä. Syö hyvin, nuku hyvin, rentoudu riittävästi. Hemmottele itseäsikin. Äläkä vaadi itseltäsi liikoja.)
8.       Valitse innostuneita ihmisiä ympärillesi (Yleisöstä tuli huomautus ”ei liian innostuneita, ne masentaa!” Mä taas kysyn, miten kukaan voi olla liian innostunut koiraharrastamaan? Vai oonko mä itse sellainen masentavan innostunut :D )
9.       Ajattele positiivisesti!
10.   Muista unelmasi!

Mitä enemmän kritisoit muita, sitä enemmän kritisoit itseäsi.

Kisavalmius
·         Lajiosaaminen
·         Koirankoulutusosaaminen
·         Fyysinen osaaminen
·         Henkinen osaaminen

Kisatilanne alkaa ilmoittautumisesta: valmistautuminen, kisa, loppuanalyysi.
                             Tunnista suorituksen optimitilat. Rytmitä päiväsi kisaan sopivasti. Jos häiriötä kisapaikalla ilmenee, älä huomioi sitä, ja jos huomioit, palaudu siitä. Katsele maailmaa ennemmin vaaleanpunaisten kuin tummansinisten lasien läpi.

Valmistautuminen
Tee tämä itsellesi tyypillisesti: milloin aloitat valmistautumisen, mitä teet ja missä vaiheessa, oikea mieliala ja tunnetila..
                             Sosiaalinen kartta on tärkeä muistaa! Ketkä vaikuttavat mielialaasi koepaikalla, ketkä ovat hyödyksi ja ketkä haitaksi. Jälleen kerran, kehitä sneikki katoamistapa haitallisten ihmisten suhteen. ”Sori mun pitää mennä nyt vessaan..”. (Yleisön huomio: Ai siksi kisapaikoilla on aina niin pitkät vessajonot!)
                             Pidä huolta rutiineistasi ja rituaaleistasi. Opettele huomioimaan käytöksesi ennusmerkit, minkälainen jännitys tarkoittaa hyvää suoritusta, minkälainen virheitä.

Kisa-analyysi
Tämä on lopulta se mikä auttaa sua kehittymään. Listaa seuraavat asiat:
Yleisarvosana asteikolla 1-5
Miten saavutit aiemmin asettamasi suoritustavoitteet asteikolla 1-10
Ajatukset eri vaiheissa
Tunteet
Yleisfiilis
Keskittyminen
Fyysinen olo
Miten rutiinit sujuivat

Ulkoiset tekijät (sää, kenttä, ihmiset..) ja oliko niistä hyötyä vai haittaa