Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Leevi and the Leavings: Rin Tin Tin

Possu on herättänyt ihastusta. Se tuntuu olevan hyvä kaikessa, muun muassa sohvan syömisessä. Sen rauhoittumiskyky on ihmeellinen, samoin sen kyky odottaa hiljaa autossa (VARSINKIN kun se kyky ei tullut valmiiksi mukana) ja into tehdä asioita minun kanssani. Tai sitten kaikki vaan sanovat minun mielikseni että onpa se hieno pentu, mutta ei se haittaa!

C Elina V
Possu on ollut mukana tokotreeneissä, missä se teki luoksetuloa, vauhtinoutoa, ruutua, leikkimistä ja kontaktiharjoituksia. Vain kerran se karkasi tervehtimään muita ihmisiä, se on aika hienoa mun mielestä :D Varsinkin kun ohjaaja on niin pöljä että aloittaa treenit heti häiriössä.
C Elina V
Stefakin teki tokoa, ja siitä on tulossa aika magee. Kaikessa mennään eteenpäin, tosin, se saattaa johtua myös siitä että ollaan siirrytty voittajan liikkeisiin ja kaikissa tehdään vasta alkeita. Ihmeellisintä joka tapauksessa on ollut tunnari, jossa tunnutaan päässeen jonkin sortin läpimurtoon.. En enää kerro koiralle kun se tuo väärän, vaan olen hipi hiljaa, Stefa kun pahastuu iloisestakin "oho, sehän on väärä!" -kommentista. Tämän seurauksena Stefa oikeasti miettii väärän tuotuaan että hetkinen, mitäs nyt tehdäänkään, ja mikä parasta, JATKAA suoritusta. Aiemmin se saattoi jäätyä kokonaan, ei lähtenyt enää sivultani, tai lähti kyllä mutta jäi kapuloiden keskelle seisomaan hämmentyneenä. Nyt Stefalle on saatu lähinnä onnistuneita harjoituksia, luulen että sen pienet aivonystyrät ovat sanoneet "tuo se ihmisenhajuinen" ja Stefa on vastannut "ok."

C Elina V
Toimeenkin nuo pikku perkeleet jo pääasiassa tulevat. Possu roikkuu Stefan karvoissa ja ärisee, ja Stefa ärisee takaisin. Tai sitten ne sopuisasti nuolevat toistensa korvia, niin että kaikki koirat ovat aina kuolassa.
C Elina V
 Hakutreeneissäkin me taas oltiin! Taikka, niissähän me tunnutaan nyt kaikkein eniten olevankin. Kävin sunnuntaina maalimiehenä LKH:n hakukisoissa ja alkoi hiipiä into kisaamaan.. Mutta siihen on vielä matkaa. Joka tapauksessa, Stefa teki hienoa treeniä eilen, lähetin sen ilman apuja heti ekalle, jonne eteni suoraan 50 metriä ja löysi. Ääniavulla kakkoselle, mitä koira ei löytänyt? Teki kuitenkin kauniin suorakaiteenmuotoisen tyhjän, ja tein jälkeenpäin ajatellen täysin oikean ratkaisun kun päätin laittaa kakkosmaalimiehen juoksemaan neloseksi ja lähetin suoraan kolmoselle. Kolmaskin oli ilman apuja, about 25 metriä syvyyttä. Stefa lähti suoraan, ja juoksi ensin ohi lähes viiteenkymppiin asti, minkä jälkeen sai hajun takaapäin ja löysi ukon. Suorat menivät siis tosi hyvin, avustetut sen sijaan eivät :D Kerran näinkin päin! Neloselta koira sai taas ääniavun, mutta lähtiessään etsimään se takertui oksaan liiveistään ja sai pienen haavan jalkaansa. Lähdin koiran tueksi kävelemään alueelle ja kohta se jo irtosikin sinne viiteenkymppiin, lähti ensin vähän aluetta taaksepäin mutta jatkoi sitten eteenpäin ja löysi maalimiehen. Erittäin onnistunut treeni, vaikka se kakkonen jäikin metsään.
C Elina V
Possukin teki ekan hakutreeninsä. Herätin sen autosta päikkäreiltä, mutta suostui se sitten kuitenkin lähtemään. Metsässä se harhaili vähän kummissaan, kävi pissalla ja kakalla ja taas pissalla, ja sitten se vahingossa törmäsi hajuun, ja löysi maalimiehen, vähän kummastuneena "kuka tänne tämmäsiä on unohtanut?" mutta kun se sitten tajusi että hei, täähän on kiva ihminen, jolta saa jauhelihaa ja haleja, se oli ihan kikseissään! Toista ukkoa etsimään se lähtikin sitten jo innoissaan, se vaikutti saavan hajun parikin kertaa, muttei ihan osannut paikantaa sitä, kunnes lopulta löysi ukon puolivahingossa. Ja taas oli hirveän onnellinen pikkupiski, jee, jauhelihaa, jee, narupallo! Kyllä siitä vielä hakukoirakin tulee, tää treeni oli niin onnistunut että ens kerralla se ehkä osaa jo vähän käyttää nenäänsäkin.
C Elina V
Oltiin Elinan luona kuvauttamassa piskejä, kuten varmaan huomaatte. Kaikki kuvat kuuluvat siis Elina Voutilaiselle, jonka varmaan olen kirjannut joka kuvatekstiin.
C Elina V

Possun korvat nousivat sitten pystyyn. Ei haittaa, ne on söpöt noin!
C Elina V
C Elina V
C Elina V
C Elina V

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Knife Party: EDM Death Machine

Viikonloppuna oli Jessica Svanljungin tokokoulutus. Ilmoittauduttiin Stefan kanssa molemmille päiville, koska hei, meistä tulee vielä jotain suurta, tai ainakin keskikokoista.

Etukäteen jo stressasin Pikku-Possusen mukaanottoa. Se oli tiistain hakutreenien ajan kirkunut autossa kuin sikaa olisi tapettu. Mutta ajattelin että mikäs sen parempi koulutuspaikka kuin tokokoulutus jossa voin välillä noutaa pikkusian syliin kiljumaan ja työntää sen välillä takaisin autoon lyhyiksi ajoiksi.

Possun edistyminen lauantaipäivänä yllätti kovasti. Työnsin sen autoon Stefan kanssa ensin kahdeksikymmeneksi minuutiksi ja siellä se oli hiljaa ja nätisti. Noudin Stefan omalle vuorolleen ja työnsin kananjalan kakaran kitusiin ja se pysyi hipihiljaa vielä seuraavatkin kaksikymmentä minuuttia, jotka se yksin häkissä odotteli! JA vielä koko loppuaamupäivän, sen pari tuntia mitä ne Stefan kanssa häkissä kököttivät. Kävin välillä kävelyttämässä ne, mutta joka tapauksessa, olihan se nyt pitkä aika olla pennun autossa, kun se aiemmin ei ole siellä edes osannut olla. Mahtava Pikku-Possu!

Stefan kanssa tehtiin ekalla kierroksella seuruuta. Kun talvella opetin Stefalle tiiviimmän seuruun liian takana kulkevan väljän seuruun tilalle, opetin sen saman tien edistämään, ihan vaan kun oishan se nyt liian helppoa jos opettaisi kerralla oikein. Edistämisen poiskoulutus on ollut todella hankalaa, koska Stefa humahtaa liian eteen heti kun irrotan makupalaa sen nenästä. Imuttamalla se siis on hyvä, mutta imuttamista ei voi häivyttää. Jessicalta saatiin eriskummallinen, mutta toimiva neuvo, lähteä opettamaan Stefaa, no, takaperin. Kuljen siis takaperin, ja Stefa seuraa edessäni, kuono vasenta kättäni tavoitellen (ei kuitenkaan koiran kuonossa kiinni, koska imutusta tässä koitetaan häivyttää) ja kun koiran pää on oikein vasemman reiteni kohdalla vaihdan suuntaa ja koira kääntää itsensä tismalleen oikealle paikalle! Tekniikka oli uskomattoman toimiva, Stefa kun tosiaan lähtee edistämään HETI, nanosekunnin kuluttua käden irrotuksesta.

Toisen kierroksen ajaksi siirryttiin halliin, koska ulkona oli kylmä ja riputteli, ja koiraharrastajat ovat tunnetusti sokerista. Hallissa Possu Possunen ei enää ollutkaan hiljaa. Sen mielestä oli kamalaa nähdä minut verkon läpi, vaikka Stefa Koiranenkin olisi ollut sen seurana. Iip iip, se sanoi, mutta komensin, ja se onneksi hiljenikin. Kun lähdin Stefan kanssa treenaamaan jätin sille taas kanansiiven, mutta se päätti kokeilla onneaan myös vinkumisessa kanansiiven syötyään. Hetken vinguttuaan se onneksi huomasi ettei kannata, ja oli jo ihan hiljaa loppuajan.

Toisella kierroksella Stefa teki kaukoja. Ne ovat huolestuttaneet mua kovasti, kun tahtoisin olla looginen, niin että joko käytän vain kolmea käskyä, tai sitten kaikki vaihdot ovat eri käskyillä. En suoraan sanottuna edes tiedä mihin me tässä sitten päädyttiin, kaippa niihin kolmeen käskyyn :D Jumpattiin Stefalla vaihtoja jonkin verran ja Jessican mielestä ne oli tosi hyviä, ja hienosti pohjakoulutettuja (pitää vähän leveillä, koska oon oikeasti nussinut pilkkua näiden opetuksessa). Eteenpäin siirtymisessä ei ole kiirettä vielä tällä parin viikon treenillä, vaan vaihtoja pitää jumpata, jumpata ja jumpata. Sitten kun ne ovat lihasmuistissa, voin alkaa siirtyä käsimerkkeihin käsiavuista, ja lisätä heti matkaa vaikka vain kahdellakymmenellä sentillä, kun koira ensin tekee vaihdot käsiavuista. Näillä osaan nyt sitten jatkaa, jee.

Ehdittiin ottaa vielä metallinoutoakin, jonka Stefa teki yllättäen hyvin. Metalli on ollut sille yök, jota se pitää avonaisessa suussa takahampaiden varassa niin että se kalisee puolelta toiselle koiran kävellessä. Mutta totta kai, kun olisi ollut kouluttaja paikalla, Stefa nappasi metallin iloisesti ja nouti sitä kuin vanha tekijä. Saatiin kuitenkin neuvoja, ja nyt aletaan tehdä Stefan kanssa nostoja, pyrkien siihen että se itse niitä tarjoaa. Stefa tarjosikin nyt hyvin, ja otti kapulan hienosti nostaessaan sen itse etuhampaillaan. Saatiin myös neuvoja sen varalle että metalli on kuitenkin yök: piilotetaan se heinikkoon. Koko ällökapula saattaa muuttua koirien mielestä mukavaksi, kun ne saavat ensin vähän etsiskellä sitä.

Sunnuntaiaamuna Possu huusi. Huusi kuin päätä olisi leikattu, iiiiiiiiiiiiiii. Kun se hiljeni hetkeksi kävin hakemassa sen kentän laidalle palluteltavaksi. Ja kyllä sitä palluteltiinkin! Pikkupiskiin ei jäänyt yhtään silittämätöntä, halimatonta, pusimatonta, tai lässyttämätöntä kohtaa. Ei se kyllä pidättyväinen ainakaan ole, päätellen siitä kuinka se siirtyi rivistössä oma-aloitteisesti aina seuraavan luo kun edellinen kyllästyi rapsuttelemaan. Syliteltäväksi se jäi sittenkin kun lähdin Stefan kanssa treenaamaan. Totesin että mitä sitä turhaan huudattamaan kun se kerran on huutaakseen kuitenkin. Ja haluan että se oppii olemaan autossa hiljaa, inhoan huutavia koiria, ainakin jos ne ovat omiani.

Stefan kanssa tehtiin kokeenomaista, koska se paineistuu, jäätyy ja kyllästyy kun sen kanssa tehdään paljon asioita peräkkäin palkatta. Tehtiin hieno avoinluokka, olin yllättynyt että Stefa oli niinkin taitava vaikkei olla treenattu kokeen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Vähän se jäätyi liikkeiden välissä, mutta aika vähän. Tähän saatiin hyviä neuvoja, ja mun täytyy olla Stefalle vähän ankarampi :D Jos se lähtee menemään niin VÄLITTÖMÄSTI puuttuminen, kutsu takaisin, ja huraa, hieno koira, hienosti tottelit. Mä teen myös paljon sitä että komennan vain "Stefa!" antamatta sen kummempia neuvoja, ja olen sitten tyytymätön kun koira ei tee mitä tahtoisin sen tekevän :D Hyvä että joku kertoi tän mulle, totta kai olen olettanut käskeväni koiran tehdä jotain, mutta en sitten ilmeisesti käske. Hyi mua.

Ruokailun jälkeen Possu Possunenkin jäi autoon, ja oli yllättäen hiljaa. Ihme koira, miksihän se joskus huutaa ja joskus on hipihiljaa, ilman mitään ongelmia. Se jäi yksin autoon myös hakiessani Stefan treenaamaan loppupäivästä, eikä inahtanutkaan. Mahtava Pikku-Possu!

Tehtiin toisella kierroksella tunnaria. Stefa ahdistuu koko tunnarista, kun olen kieltänyt sitä koskemasta vääriin. Siirrettiin väärien kasa kauemmas koirista, ja niin että se vietiin ensin, jonkun muun toimesta, ja sitten minä itse vein oman eri suuntaan. Stefa haki oman hienosti, ja mikä ihmeellisintä, se kävi haistamassa väärien kasan läpi mutta ei nostanut yhtään! Menee kyllä ihan sattuman piikkiin, mutta loistavaa kun saatiin tälläinenkin toisto! Ehkä se tunnari siitä taas! Jessica myös kertoi aivan uuden tavan tunnarin opettamiseen, joka vaikutti ihan kokeilemisen arvoiselta sekin. En jaksa selittää sitä tässä, tarvitsisin kuvan :D Kerron joskus jos joku kysyy.

Tehtiin myös hyppynoutoa, koska en tiennyt mitä tehdä sen kanssa - enhän mä vain voi heittää kapulaa esteen yli ja toivoa parasta! Mutta niinpä me vain tehtiin. Ja niinpä se Stefa lähti ihan hyvin, nouti ihan hyvin, mutta takaisin esteen yli piti auttaa. Hyvä siitä vielä tulee.

Sitten lähdettiin puuttumaan Stefan sivulletuloihin. Stefalla on taipumus välillä muutenkin jäätyä niin, että se tulee sivulle vasta avulla, kun laitan käden taskuun. Olen ajatellut että se on ihan opittu juttu, mutta Jessica oli sitä mieltä että Stefa myös hyväksikäyttää mun hyväntahtoisuuttani, ja tulee vierelle vasta kun tietää saavansa makupalan. Mikäpä siinä sitten auttoi, kun käskeä koiraa, ja jos ei totellut, nappasin pannasta kiinni ja siirsin sen sivulleni. Eihän se mikään paha tai aggressiivinen tai ahdistava apu ollut, kuin mulle, joka olen niin asennoitunut koko Stefaan että se menee rikki heti kun komennan sitä liikaa - ihan niin kuin siinä tunnarissakin on käynyt, yksi höpö höpö ja koira jäätyy. Tämä ei kuitenkaan tuntunut liian pahalta Stefalle, ja pitää sitä tarvittaessa tehdäkin, kun hemmotelti vauvakoirani on alkanut perseillä :D

Loppuun tehtiin vielä luoksetulo, tahtoisin siihen lisää nopeutta. Kokeiltiin ylipitkällä matkalla, koska koirat kuulemma tulevat yleensä lujaa kun matka on niin pitkä. Mutta ei Stefa, se rauhallisesti laukkaili kaukaakin. Niinpä tehtiin ihan vauhtiluoksetuloja, avustaja piti koiraa ja minä juoksin kutsumaan. Ja kun koira tuli lujaa, lelu esiin ja palkka. Ehkä siihen saadaan vauhtiakin vielä.. Joskus.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi kiva, asiantuntevaa koulutusta hauskassa porukassa. Yritän päästä jatkossakin kaikkiin seuramme koulutuksiin, ihan vaan koska tavoitteeni tokon kohdalla ovat nousseet nollasta sataan viimeisen vuoden aikana. Ihan oikea tokokärpäsen purema. Se on vähän niin kuin hirvikärpänen, mutta ikävämpi.

tiistai 13. elokuuta 2013

Rammstein: Du Riechst So Gut

Laitetaanpas lisää kuvia Norjan matkalta. Kuvat olen ottanut joko minä tai Ville.

Liz on pentueen äiti. Tyttö oli tosi rauhallinen, mikä ei varmasti ole ihme jos on huolehtinut kuuden pennun laumasta.

Kane taas on pentujen isä, josta kovasti maailmalla tykätään. Kane oli hauska, melkoinen virtapiikki! Koira ei malttanut pysyä paikallaan niin kauaa että olisimme saaneet siitä kunnon kuvan, vasta ulkotarhaan päästyään se sai juostua liiemmat virrat pois ja pysähtyikin hetkeksi kuvaamista varten. Kane oli suuren suuri, todella iso bordercollie. Tai sitten ihan normaalikokoinen, mä vaan vertaan sitä omaan Pikku-Stefaani.

Nämä kolme pentua olivat vielä noutamatta saapuessamme. Niistä oli tosi vaikea saada kuvaa niin että kaikki olisivat olleet paikallaan! Tässäkin ne olivat kahta sekuntia aiemmin kaikki nätisti kameraan katsomassa, mutta sitten tuo taaempi uros näki jotain, ja puolta sekuntia myöhemmin nartutkin olivat poissa. Sain todella paljon kuvia joissa vilahti vain yksi kolmesta hännästä, kun koitin tätä kuvaa napata.

Nämä kaksi narttua olivat minun valittavissani. Kuten näette, niissä on ihan hirveästi eroa :D No, oli niissä ihan vähän eroja, lähinnä se aiemmassa viestissä mainostamani itsenäisyys. Yhtä kaikki olen vahvasti sitä mieltä että tein oikean valinnan (vaikkei Possu nyt olekaan sävy sävyyn Stefan kanssa :( ) ja sain pentueen ehdottomasti parhaan pennun!

Possu oli hetken paikoillaan heti herättyään. Vähän ennen käyntiämme sen toinen korva oli noussut pystyyn, mutta nyt ne taas roikkuivat. Tällä hetkellä kumpikin korva on lähes pystyssä, kärjet vielä taittuvat.

Pennut ovat söpöjä, myös alapuolelta.

Tämmöinen Pikku-Possu vei sydämemme! Onko ihme.

Arki Pikku-Possusen kanssa on lähtenyt sujuvasti käyntiin. Monen mutkan kautta ollaan päästy jo Seinäjoelle, ja pentu kotiutui tosi nopeasti. Suomessa ei olla oltu vielä viikkoakaan, mutta pentu on matkustellut hurjia määriä junalla ja autolla, ja käynyt kesäteatterissakin. Nukkui koko kaksituntisen näytännön ajan, vaikka ihmislapset rääkyivät ja herättivät pahennusta. Kylä koiranpennut on vaan niin paljon vauvoja kivempia :D

Possu on ihan super, se ei herättele turhaan yöllä, vaan nukkuu koko yön ja herää vasta seitsemän jälkeen aamulla pyytämään ulos pissalle. Vahinkojakaan ei ole sisälle sattunut vielä kuin yksi, ja sekin vasta täällä kerrostalossa. Pentu on tosi lunki, jos se toteaa ettei ole muuta tekemistä se alkaa nukkua. Aivan mahtava off-nappula siis, joka mahdollistaa helpon kulkemisen autoissa ja junissa.

Possu on myös todella rohkea ja äänivarma. Punkalaitumella käydessämme rakensin monta metriä aitaa, ja sähköporakoneen ja sirkkelin äänet eivät saaneet sitä edes hätkähtämään. Marjon valtavan suuret koirat herättivät hieman ujostusta vieraillessaan, koska ovat vain.. No, SUURIA! Pentu kuitenkin on kovasti pyytämässä isompia leikkiin, vaikka muuttaakin mielensä aina niiden juostessa tuhatta ja sataa kohti.

Possu vaikuttaa olevan myös kohtuullisen nopea oppimaan, ihan vähän ollaan harjoiteltu jo kontaktia, maahan menoa, noutokapulan pitoja ja hyyyyvin vähän perusasentoa. Kontaktia se tarjoaa jo joka asiaan, samoin maahanmenoa. Kyllä siitä vielä hieno harrastuskoira tulee. Tänään se varmaan saa tehdä ekat hakuharjoituksensa.

torstai 8. elokuuta 2013

Studio Killers: Flawless

Tiistaina päätettiin lähteä Norjaan. Ihan sillai kun teki mieli. Stefa dumbattiin äidille ja isälle ja poikettiin Lahden kautta Helsinki-Vantaalle. Sieltä Oslon kautta Eidsbergiin ja pentuja hypistelemään! My Trusted Friend -kenneliin syntyi pentue 8. kesäkuuta ja kaverini Marjo heitti viikkoa myöhemmin että haluaisinkos sijoituspennun. Ei me ihan vakavissamme oltu, läppää heitettiin, kunnes yhtäkkiä huomaamattamme oli sijoitussopimuksen ehdot käyty jo etukäteen läpi ja lennot varattu Norjaan. Ja nyt sinne sitten lähdin, Ville seuranani, pentua valkkaamaan. Jäljellä oli kaksi narttua joista sain valita, mutta pentu oli aika pitkälti selvillä jo matkaan lähdettäessä. Kasvattaja Hege oli kuvaillut pentuja sähköpostin välityksellä ja soopeli narttu oli noussut esiin - no, parhaana. Iloinen, sosiaalinen, ahne, leikkisä, voimakas, rohkea ja himpun verran itsenäinen. Kuvista tuo ei ollut juurikaan huomiotani kiinnittänyt, mutta kun luonnekuvaukset olivat selvillä aloin kiinnittää siihen enemmän huomiota. Ja paikan päällä kuvailu osoittautui oikeaksi, pikkupiski oli aivan täydellinen. Kun kolme jäljellä olevaa pentua tappeli kaksi muuta hyökkäsi aina soopelin nartun kimppuun, joka tappeli vastaan ja näytti närhen munat. Kun jossain kolisi pentujen ruoka-aikaan muut pennut hämmentyivät mutta soopeli vaan keskittyi syömiseen. Kun kaksi muuta kulkivat kaiken aikaa peräkanaa soopeli uskaltautui muuallekin tutkimaan, ollen silti yhtä sosiaalinen ja leikkisä. Mainio pakkaus!

Pentuja tarkkailtiin vielä seuraavana aamunakin ja matka jatkui vasta keskiviikkoiltana. Muutaman mutkan (mm. auton tavaratilassa matkustamisen oksennusta pidätelle, vaihtuneen lennon, ja varmistamattoman koirapaikan lentokoneessa) kautta pentu saatiinkin lopulta Suomeen, missä Marjo haki meidät lentokentältä luokseen yöksi. Keskiyöllä saavuttiin tuntemattomaan asuntoon tuntemattomien ihmisten ja ennenkohtaamattomien kissojen (puhumattakaan neljästä tuntemattomasta koirasta) keskelle ja pentu otti asian suorastaan rauhallisesti. Hieman se sulatteli sylissäni istuskellen, mutta lähti sitten tutustumaan. Varsinkin kissat olivat aika hurjia :D Seuraavana aamuna pentu oli jo kuin kotonaan(ja btw herätti mut aamulla kun tuli pissahätä, yhtään vahinkoa sisälle ei ole vielä sattunut!) ja sähläili pitkin kämppää, katkoen ohimennen nettipiuhan terävillä hampaillaan :) Torstaina, eli tänään, matka jatkui junalla Lahdesta Toijalaan ja autolla Punkalaitumelle vanhempieni luokse. Pentu ei hätkähdä mistään, se huitoo menemään kuin olisi ollut täällä aina! Stefa vähän pahastui mokomasta penteleestä, mutta eiköhän sekin siihen vielä totu.

Nyt tuo pikkupentele nukkuu. Siksi ehdin olla koneella. Jahka se herää pitää kiiruhtaa taas pihalle (ettei niitä vahinkoja edes tulisi) ja sen jälkeen vahtia ettei Stefa puraise sitä ohimennen kahtia pennun tutustuessa uuteen asuinkumppaniinsa.

Loppuun vielä kuvia, ne on ottanut Mira Pennanen. Saanko esitellä, MY TRUSTED FRIEND KANE'S WICKY. Suoraan Norjasta, enemmän tai vähemmän :D
Oikeasti se ei ole noin sivistynyt ja hillitty. Oikeasti se on tämmäinen.
Mutta julkisesti levitän siitä tämmäistä kuvaa. Kuvassa esiintyy myös kolmeneljäsosasisko Eos.

Nyt pitää mennä, pikkuhirviö heräilee. Ai niin, kutsumanimeksi otukselle tuli Possu. Possu von Nakki.

tiistai 6. elokuuta 2013

Frank Turner: Recovery

Stefa oli vähän kipeä viikko sitten niin meni kokeenomainen pk-tottis ja tokotreenit ohi. Nyt mä vaan kyttään sitä neuroottisena ja pohdin onkohan se jo terve.

Perjantaina uskaltauduin hakutreeneihin. Tehtiin taas kaksi hajunhakua etukulmiin, ja sitten lähetin vuoroon ykköselle ja kakkoselle. Hitto kun se meni hyvin, suoraan, innolla. Sitten tehtiin suora lähetys ja Stefa oli sillai "angstviils emmä haluu mennä". Piti sitten hakea haju sieltäkin. Ja kirota, että miten tästä edetään kun avuilla toimii ja ilman ei. Oltiin rohkeita ja kokeiltiin Stefalle taas haamuja. Vähän se hämmentyi taas, muttei pelästynyt niin paljon kuin viimeksi, todennäköisesti kun oli tuttu ihminen. Kyllä se sitten komeesti lähtikin. Täytyy soveltaa tästä jotain.

Sunnuntaina treenattiin tokoa ja jälkeä. Jälkeä treenattiin pitkästä aikaa, ja olinkin aika kummastunut kun Stefa ajoi koko (hyvin lyhyen) jäljen nenä maata viistäen ja erittäin täsmällisesti. Ainoa asia, niin kepit siltä unohtui. Vaikka se on alun alkujaankin opetettu jäljestämään pelkkien keppien toivossa. I'm all confused and stuff, what now? Jatkosuunnitelma on vähentää keppejä ja palkata niiltä ihan superisti. Seuraavalla jäljellä pitää varmaan olla tarkkana liinan kanssa eikä päästää koiraa kepeistä yli. Jälki oli kyllä muuten tosi helppo, lyhyt nurmi, askeleet kiinni toisissaan, paljon keppejä. En vaan jaksanut enää epäonnistua niin helpotin oikein roimasti :)

Tokossa tehtiin jotain voittajan juttuja. Luoksetulon maahanmeno onnistui Stefalta luonnostaan, se kun lakoaa maahan muutenkin joka käänteessä. Vauhtiakin saatiin mukaan. Seisomaan pysähdyksissä valui taas, olen tainnut palkata sitä lelulla kun jää kyttäämään. Makkaralla pari kertaa palkkasin ja pysähdykset alkoi olla kunnollisia taas. Seuruussa kokeilin käännöksiä paikallaan. Askelia en uskalla ottaa ennen kuin olen opettanut koiran erikseen keittiötreeneillä peitsaamaan ja peruuttamaan. Ei tule nättiä jälkeä ellei lähdetä perusasioista :D Noutoa kokeiltiin metallikapulalla, ja se oli ällö, kuten aina. Niinpä me otettiin pelkkiä nostoja ja kantamisia. Ehkä sekin siitä, kun hitaasti edetään. Sitten otettiin vielä ruudun loppuosaa, koiran sivulletuloa makuulta. Se onnistui Stefalta mainiosti, se jarrutti hienosti perusasentoon seuraamaan.

Huomaa ehkä että oon saanut ihan tarpeekseni alempien luokkien liikkeistä kun me tehdään kevyesti kaikkee uutta ja vaikeeta. Hirveen fiksua koiran kouluttamista.

Maanantaiaamuna oli taas hakutreenit, Stefalle tuntemattomalla porukalla. Käytiin hakemassa hajut kahdesta maalimiehestä ja vein koiran takaisin autoon, välissä treenattiin kolme muuta koiraa. Kun hain Stefan autosta ja lähetin se lähti maalimiehille hienosti, ulkomuistista, suoraan ja innolla. Uskaltauduin ottamaan kolmannen maalimiehen ääniavulla, joka toimi Stefalle selkeästi paremmin kuin haamut. Ei pelottanut tuntemattomien huitominen kun kuului vaan vieno naisääni kutsumassa "Stefaa, tule tulee!". Luulen että niitä tehdään nyt vähän aikaa. Sitten pitää miettiä miten se ääniapu häivytetään, mä kun en osaa :D

Tänään Stefa lähtee vanhemmilleni pariksi yötä hoitoon, kun mä lähden maailmalle rilluttelemaan. Hehheh.