Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

lauantai 14. huhtikuuta 2018

The Killers: The Man

Maanantaina Tessu teki Nosea, tiistaina ja torstaina tottista.

Bordercolliet ovat höpsötelleet vain höpsöttelyn ilosta. Possulla välillä vähän vakavampaa tottistreeniä, Stefalla en oikein mitään.

Stefa ei ole vanha koira sielultaan, eikä edes kropaltaan. Mutta kuitenkin ehkä niin vanha, että suljin siltä myös tokon lajivalikoimista. Aiemmin mainitsemani kiertonouto-ongelma ei ota korjaantuakseen, ja meidän taidot ei riitä siihen että kannattaisi metsästää EVL-ykkösiä yhdellä varmalla nollalla. On ollut muutenkin vaikea pitää pakkaa kasassa, ja yhden liikkeen eliminoiminen kokonaan laskee todennäköisyyksiä. Harmi sinänsä, koska tuntuu että Stefasta on tullut iän myötä muuten parempi - se on hurjempi, riehakkaampi ja itsevarmempi. Se tykkää tehdä ja teke kaiken räjähtävästi ja täysillä. Ja varsinkin koska ollaan tehty koko talvi oikeastaan vain kaukoja ja seuraamista, sen tekeminen näyttää tosi hyvältä. Mutta niin, ilman koetavoitteita olen huono treenaamaan.

Rally-toko sitten taas ei ole mun laji, on tullut todettua. Samalla lailla kun toko kyllästyttää mua pikkutarkkuudellaan juuri nyt, rally-toko on kyllästyttänyt aina. Se on tosi pientä näpertämistä sadanmiljoonan eri kyltin kanssa, joissa kaikissa pitää muistaa omat asiat ja virheet jotka nollaavat juuri sen kyltin. Arvostan juuri siitä syystä rally-tokoilijoita, siinä on enemmän liikkuvia osia kuin itse jaksaisin pitää kasassa.

Joten mitähän keksisin vanhalle eläkeläisrouvalleni. Suunnittelin jo opettavani sen viemään kaikki sukkani pyykkikoriin ja jättäväni koko kämpän siivoamisen vain sille, mutta onhan sekin nyt vain surullista, miettikää jos ainoa ilonne päivässä olisi viedä sukkia pyykkikoriin. Teoriassa Stefa ehkä pärjäisi pelkillä lenkeilläkin, mutta ei se varmaan kovin onnellinen olisi. Se on niin hirvittävän kateellinen aina kun nappaan autosta jonkun muun koiran treenihalliin, ja kun se näön vuoksi pääsee tekemään pikku höpsöttelyt se ihan räjähtää! Niin että joka kerta mietin että pitäisi jaksaa tehdä sen kanssa useammin, eikä vain noilla kisaavilla koirilla.

No. Moni varmaan miettii nyt että mikä tampio ihmisenä olenkaan, vastaushan on aivan silmieni edessä koko ajan. Kuten onkin. Olen tehnyt tuolla nuorella termiitillä NoseWorkkiä ihan vain saadakseni sille sosiaalista kokemusta, keskittymiskykyä ja itselleni motivaatiota koiralajeihin, vaikka sehän on nimenomaan markkinoitu kaikille sopivana lajina. Nimenomaan kaikille, ohjeissa on erikseen kohta siitä että myös muunlajiset eläimet saavat osallistua, mutta niiden säännöt kirjataan sitten kun se alkaa olla ajankohtaista. Jos kerran oikeat kissat saavat tehdä NoseWorkkiä, miksei minun pikku tokokissani?

Sitä voisi luulla että kokenut useassa lajissa kisannut ja vielä useampaa treenannut Stefa hoksaisi NoseWorkin sillä että vain ojennan sille sääntökirjan ja se lukee itse miten homma toimii. Mutta tilanne osoittautui yllättävä kyllä paljon hankalammaksi kuin pikku Tessun kanssa aikanaan. Stefa, älykäs ja tomera tokokoira päätteli heti homman nimen kun asettelin kolme kahvikuppia riviin olkkarin lattialle, ja alkoi järjestelmällisesti noutaa niitä minulle. Kyllä Iittalat lenteli kun yritin ottaa niistä koppia ennen kuin yksikään särkyy. Nouto oli sillä kaikkein vahvimpana, ja siihen se aina palasi läpsittyään kuppeja ensin tassuillaan kumoon, purtuaan kahvaa hampaillaan, ja tönittyään niitä kuonollaan.

Lopulta kompromissina hyväksyin kuonon kuppiin laittamisen, ja sitä Stefa sitten tarjosi. En tiedä arvasiko se lainkaan mistä on kyse, kun järjestyksessä vain työnsi naamaansa kuppiin toisensa perään, vaikka saikin aina palkan vaan siitä joka löyhkäsi riittävän vahvasti jopa omaan nenääni. Toisto toiston jälkeen kuppi valikoitui vain randomgeneraattorilla, ja mietin että Tessu aikanaan otti ehkä kaksi toistoa ennen kuin oli kirjaimellisesti hajulla asiasta. Tuntuu hupsulta, Stefa on kuitenkin tehnyt tunnaria, hakua, jälkeä, esineruutua, kaikenlaista hajutyöskentelyyn liittyvää. Jostain syystä eukalyptuksen löyhkä ei vaan soittanut sillä mitään kelloja.

No jaa, saanpahan tavoitteelliselle mielelleni tekemistä kun koitan opettaa Stefalle lajia. Ainakin sillä oli erittäin mukavaa, ja Teslan ja Possun oli aika olla kateellisia koiraportin takaa menoa katsellessaan.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Warmen: Somebody's Watching Me

Muut koirat ovat olleet rauhassa, mutta Tessu on tehnyt paljon kaikenlaista treeniä. Tai, mitä mä valehtelen, paljon yhdenlaista treeniä. Ajattelin josko jopa tekisin sen kanssa myös tokojuttuja, mutta huomasin ettei siitä tule yhtään mitään. Joten tehtiin kaverin kanssa diili, että hän tekee Teslalla kapulanpitoa ja mä teen hänen koiralla seuruun kontaktia. Kerran vaihdettiin koirat päittäin treeneissä, ja heti saatiinkin kyllä ihan näkyvää tulosta - huomaa että tietyt ihmiset haluaa treenata vain tiettyjä asioita, ja se näkyy koirissakin.

Viikolla tehtiin hupsuja häiriötreenejä. Laitoin Tessun paikallamakuuseen ja toinen koira teki luoksetuloa sen editse. Kerran Tessu erehtyi tule-käskyllä lähtemään, mutta palautuksen jälkeen se muisti mistä on kyse ja pysyi nätisti. Muutenkin tehtiin pitkästä aikaa kaikenlaista sellaista jossa toinen koira teki vieressä ja Teslan piti silti keskittyä. Ei tuottanut lainkaan ongelmaa, mutta hermostuttaa silti koeolosuhteet, niissä on kuitenkin niin monta liikkuvaa osaa lisää, etten voi olla varma Teslan häiriönsiedosta.

Tänään käytiin tekemässä kokeenomainen BH-treeni ihan vain me yksin. Olin käynyt alkuun lenkittämässä koirat, joten Tessusta oli otettu isommat savut ulos. Otin sen jo suoraan autosta koemaisesti, en antanut sen häslätä enempää vaan laitoin sen vaan haukkumaan käskystä isomman kiukun ulos. Sitten hihnassa halliin, esittäytyminen kuvitteelliselle tuomarille ja omalle paikalle odottelemaan vuoron alkua. Tässä huomasin heti jo pari koulutusvirhettä - Tesla hyppäsi pois perusasennosta kun ojensin käteni ja höpisin. Saati sitten että siinä olisi ollut tuomari jota vasten hypätä. Aloituspaikalla odotellessa Tessu myös hypähti eteeni, en ole tehnyt sen kanssa odottelua vielä.

Itse liikkeet menivät aika hyvin. Seuruun oikealle käännöksissä Tesla kahdesti hyppäsi pois seuruusta, mutta enhän mä tietenkään ole taaskaan treenannut kuin vasemmalle kääntymistä.. Juoksu ja hidas osuus menivät hyvin. Myös siitä Tesla on kiva koira, että se ei tee mitään eroa seuraamiseen hihnassa ja vapaana. Aiemmat koirani ovat olleet sitä mieltä että hihnassa vaan lenkkeillään, ja hinnaseuruu on pitänyt opetella erikseen vapaanaseuruusta.

Luoksetulossa huomasin sellaisen pikkujutun että enhän mä ole opettanut Teslalle loppuasentoa.. Joten sehän sitten syöksyi käpälät edellä mua päin, hyvä kun en kaatunut. Ai näin niitä ohjaajansa kaatavia pk-koiria tehdään!

Luoksetulon jälkeen tein paikkamakuun, arviolta toisen koiran suorituksen pituisen. Siitä käveltiin tuomarinpuhutteluun, missä Tesla sai odotella hetken vähän vapaammin (tämäkin oli aika vaikeaa) ennen kuin käveltiin pois ja palkkasin sen.

Tesla teki ihan mielettömän hyvää työtä. Se osaa ja jaksa seurata hyvin ja pitkälle, se ei riehaannu juoksuosuudessa, palkattomuus ei vaivannut sitä yhtään. Ensimmäisen seuruun jälkeen kehuessa siltä taisi päästä yksi into-hau, mutta muuten se oli hiljaa. Kaikkein eniten silti ilahduttaa se että se ei tarvinnut palkkaa vaan palkkaantui liikkeiden välissä kehuista. Sillä on ihan todella Mieletön Moottori, ja siitä tulee kyllä todella hyvä kisakoira. Olin ihan pakahtua ilosta treenin jälkeen.

Mutta muistiin vielä itselleni - tuomarin kättely, henkilöryhmä, luoksetulon loppu, oikealle käännökset. Mielelläni tahdon vielä ekstratreeniä paikallaoloon kun suorittava koira pyydetään luokse, vaikka siinä ei olekaan ollut ongelmaa aiemmin. En ymmärrä miten me ollaankin jo näin valmiita, vaikka kokeeseen on aikaa vielä puolitoista kuukautta..! Ja mä silloin ilmoittautumisvaiheessa olin varma ettei tästä tuu kyllä mitään. No, onnekkasti ehdin vielä hajottaa pakan monta kertaa tässä ajassa, joten eipä tässä hätää.

Mistä mieleen - sitä kaupunkiosuuttakin piti harjoitella..
Kuonoton koira BH-suorituksensa jälkeen.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Gorillaz: Feel Good Inc.

Käytin Tessun luustokuvissa keskiviikkona. Tarkoitukseni oli kuvata kaikki kerralla vasta sen täytettyä kaksi, mutta en sitten malttanutkaan, kun veljeltä löytyi irtopala olasta.

Tessunmuru oli onnekkaasti kuonosta hännänpäähän priimaa, ja Liittokin lausui lonkat ja kyynärät heti seuraavana aamuna. Välimuotoisen lanneristinikaman sekä se joku toinen mikä lie odottavat vielä lausumista, mutta eläinlääkärin mukaan ne näyttivät hyviltä. Samoin olat ja selkä.

Tessun seuruu on alkanut näyttää jo vähän seuraamiselta. Virtaa ja intoa siinä riittää, joten se seuraa jo niin pitkiä pätkiä kuin talvihallissamme mahdumme tekemään. Käännöksissä se on tosi hieno, ja juoksu ja hidas kävelykin siltä jo onnistuu. Vielä kun päästäisiin tekemään enemmän paikallamakuuta sekä henkilöryhmää.

Possukin on tehnyt tottista, mutta kun tokointoa ei ole, jää hallitreenattavat asiat vaisuiksi. Tottisjuttuja ollaan tehty esteitä lukuunottamatta, ja Possu olisi niin täynnä intoa kuin vain ikinä. Ei sitä oikein tarvitse edes palkata, kun se tekisi vain niin paljon kun sen annetaan.

Stefa sen sijaan on vain höntsäillyt. Olen hyvin pitkälti luovuttanut sen kanssa tokotreenailujenkin suhteen, kapulan nostaminen maasta ja esteen hyppääminen kiertonoudossa on sille liikaa. Mikä on toisaalta niin outoa, kun se kuitenkin pystyy tekemään hyppynoutoa, mutta kun se ei voi pysähtyä kapulaa nostamaan loppuu motoriikka ihan täysin. No mutta, ehkä sillä on jo riittävästi tuloksia elämänsä aikana. Rakkaaksi kaveriksi se on kuitenkin otettu eikä kisakoneeksi.

Arjessa olen ollut näiden kanssa vähän helisemässä. Tesla on alkanut (lopulta) näyttää teini-iän merkkejä ja on pari kertaa äitynyt räksyttämään vastaantulijoille ohituksissa. Ei se mitään, kyllä minä yhden Teslan hanskaan, mutta kun POSSU, aikuinen koulutettu Possu, käyttää tilaisuuden hyväkseen ja alkaa rähjätä myös. Possu on aina ollut sellainen että huomaa kyllä jos keskittymiseni herpaantuu ja alkaa sikailla, ja kun treenimäärät vähenee se kokeilee enemmän rajojaan arjessa. Pitäisi siis vaan löytää aikaa lenkitellä Teslaa erikseen kunnes ohitukset ovat hallussa, niin Possun ongelmat poistuvat itsekseen. Ikävä kyllä raskaan työpäivän jälkeen sitä useammin menee siitä missä aita on matalin, ja valitsee lenkkipolut joilla ei tule ketään vastaan. Sen suhteen tuo BH-koe tulee ihan hyvään aikaan, kun on vaan löydettävä tilaa Teslan kaupunkikävelytreeneille.

Kun aurinko alkaa paistaa alkaa mieli palata PK-kentille ihan urakalla. En malttaisi millään odottaa että päästään oikeasti ulos treenaamaan. Vähän aloin taas puhua viestitreeneistäkin kaverille, jos saataisiin Possuli kolmosluokan kokeeseen tänä kesänä.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Gettomasa: Lössi

Viime ajat ovat olleet vähän tylsiä. Tessu satutti tassunsa helmikuun alussa, eikä se ole vieläkään aivan kokonaan parantunut. Koirillani ei ennen ole ollut tuollaista polkuanturahaavaa joka ei tunnu paranevan millään. Parin viikon parantumisen jälkeen kun oltiin jo voiton puolella Tessulta hajosi lenkillä tossu, ja haava repesi uudelleen lähes alkutilanteeseen. Yksi antibioottikuurikin siihen tässä välillä jo syötiin, ja kaikenlaisia rasvoja ja jauheita tuli kokeiltua. Loppujen lopuksi tuntui että rasvat vain pehmensivät loppupolkuanturankin paljon alkua huonommaksi, joten en enää tehnyt tassulle yhtään mitään. Polkuantura on palautunut hyvin ja siinä on enää pieni kuluma keskellä, ja nyt olen alkanut käyttää sitä jo lenkeillä ilman tossua. Pidempiä lenkkejä tai hankikannoille menemistä olen välttänyt, ettei oteta taas takapakkia. Kaiken kruunuksi sain vielä ikävän flunssan, jonka takia olen saikutellut pari päivää töistä ja loppuajan vain yskinyt sisikalujani pihalle. Onneksi sentään tähän vaiheeseen, joten toivon mukaan ollaan sitten treenikunnossa sekä minä että koirot samaan aikaan.

Syytä nimittäin on. Minut hullutettiin ilmoittautumaan Tessun kanssa BH-kokeeseen toukokuulle. BH-kokeeseen, me jotka ei osata edes kääntyä seuruussa. Näköjään se ei haittaa, vaan olen juuri niin hullu kuin olen aina ollutkin. Kuitenkin meillä on oikeastaan kaikki jo harjoiteltuna, seuruuta pitää vain pidentää ja vaikeuttaa, samoin paikallaoloa. Kaupungissahan me kuljetaan säännöllisen epäsäännölliseksi, joten kaupunkiosuuden pitäisi mennä suht kivuttomasti. Joka tapauksessa se on hauskin osa treenata, joten mitäpä tuosta.

BH-kokeeseen ilmoittautuessa ilmon vastaanottaja erehtyi lipsauttamaan "kun meillä on myös se jälkikoe syyskuussa.." Puhelun jälkeen join kupin kahvia seinään tuijottaen ja soitin sen jälkeen takaisin että varaahan paikka myös sinne jälkikokeeseen. Se on nyt Tessun nimellä, vaikka Tessu-rukka ei ole tainnut ajaa elämässään vielä yhtään jälkeä, tehdä yhtään esineruutua tai edes nähnyt PK-esteitä. Eikä sillä tosiaan ole vielä sitä BH-koettakaan, saati edellytyksiä siihen.

No, hillitäkseni järkytystänne kerron että back up -suunnitelma on viedä Possuli sinne. Joten ei se ehkä oikeasti ihan niin holtiton suunnitelma ole kuin alkuun kuulostaa. Mutta tuli nyt sitten oltua hullu ihan urakalla. Onpahan sitten taas korkeuksia joista pudota.

Tokon SM-treeneissäkin me käytiin kääntymässä viime kuussa, mutta into tokoon ei ole aivan täysin vielä palautunut. Tuntuu noi PK-lajit sen verran omimmilta nyt, että taitavat Possu ja Tessu saada treenailla niitä. Harmi sinänsä, koska Stefan EVL-koekunto ei ole mitenkään kaukana, mutta en vaan jaksa hienosäätää.

Stefanovitz täyttää tänään kymmenen. Hän on vielä sielultaan nuori ja notkea.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Pyhimys: Jättiläinen

Torstain treeneissä huomasin todellisen laidan meidän häiriönsiedosta. Ilmeisesti Tessu on ryhmätreeneissä vain niin pirun pelottava ettei kukaan tule meitä kovin lähelle. Sehän on maailman kiltein pikku söppänä, mutta varmaan se näyttää energisenä ja suurena aika hallitsemattomalta seurakoiraihmisen silmään.

Mutta tosiaan. Torstaina oli treenikavereina belgeihin tottuneita jotka tulivat lähemmäs treenaamaan, ja huomatessani Teslan keskittymiskyvyn rakoilevan pyysin heidät vielä entistäkin lähemmäs, lähes hännän päälle treenailemaan omia koiriaan. Tessu-rukka. Varsinkin kaverin pieni belgineito oli sen mielestä ihan vastustamaton. Selvästi näitä treenejä tarvitaan lisää, ennaltaehkäisevästi, ennen kuin minulla on narttukoirien perään kuolaava teinikoira :D

No mutta. Tänään meillä oli The Hajutesti. Viime kokeesta on aikaa, viime vuonna käytiin Stefan ja Possun kanssa keväällä yksi tokokoe sekä Possun kanssa toko-SM:t. (Muistaakseni siinä olivat meidän viime vuoden kokeet. En ole ihan varma.) Tämähän näkyi sitten niin että olin AIVAN PANIIKISSA. Jo perjantaista asti. Aamulla heräsin ajoissa sähläilemään ja hermoilemaan, mutta lähdin silti kuitenkin niin viime hetkellä, että pysähtyessäni rikkomaan matkalla rahaa (koemaksu suoritettiin paikan päällä) muistin että eihän minulla ole mukana kuin pelkkä koira, paperit ja rokotustodistukset jäivät kotiin!

Siitä sitten viestiä järjestäjälle ja hirveää kyytiä takaisin kotiin, missä aloin panikoida Teslan rokotuksia - nämähän pitäisi vuotiaana rokottaa, ja Tessu on rokotettu viimeksi nelikuisena. Onneksi, kuten tänään opin, nelikuisena annettu rokotus on kuitenkin voimassa vuoden, eikä vuoden ikään asti. Maaliskuuhun asti siis vielä aikaa uusia.

Paikalle päästiin, ja saatiin vielä osallistuakin vaikka pelkäsin myöhästyväni niin että meidät suljetaan kokeesta. Hädin tuskin muistin maksaa saati kirjoittaa kisakirjaan koiran tiedot. Minkä jälkeen alettiin etsiä Tessusta sirua, ja aloin panikoida että mitä jos se on mennyt kasvuaikana hukkaan, niinhän voi käydä myös? Sieltä se kuitenkin löytyi, kiusallisen pitkän etsiskelyn jälkeen, lapaluiden välistä, vaikka luulin sen olevan vasemmalla puolella kaulaa.

Tessu-rukka oli ollut aivan holtiton aamusta asti. Oma jännittämiseni selvästi vaikuttaa siihen, koska se oli heräämisestäni asti vain pyörinyt ja huutanut. Koepaikalla piti oikein kerätä itseni jotta sain kasaan itseni ja koiran halliin astumista varten. Onnekkaasti olimme vuorossa heti toisina, joten en joutunut enää patoamaan omaa jännitystäni, vaan sain heti tuomarin puhuttelun jälkeen ottaa Teslan autosta viriteltäväksi. Meidän NoseWork-harrastuksessa virittäminen on sellaista vireen laskemista, Tesla on intopiukeena ja minä teen sillä pienet tokoilut saadakseni sen kuulolle. Pahin pelko olisi että Tesla säntää radalle samalla innolla kuin se pamahtaa treenihallin ovesta sisälle, eikä keskity lainkaan itse tehtävään.

Tesla kasasi itsensä nopeammin kuin minä, se keskittyi yllättävän hyvin ja lakkasi huutamasta jo heti virittelyssä. NoseWork on lajina sellainen etteivät muut saa nähdä toisten suorituksia, joten virittely tapahtui ulkona 17 asteen pakkasessa. Tessua vähän palelsi selvästi, istuminen ei onnistunut kun pallit jäätyivät, ja loppuajan raukka steppaili kun tassuihin otti kylmää. Sitkeästi se silti oli mun kanssani tekemässä eikä antanut sään häiritä. Olin varautunut pitkäänkin keskittymisharjoitukseen hallin ovesta sisään käveltyämme, mutta Teslapa napahti tarkkaavaisena perusasentoon ja seurasi nätisti lähtöviivalle. Ei kai siinä auttanut kuin aloittaa testi.

Laatikkoina oli helpot tavalliset kannelliset muovilaatikot. 12 laatikkoa kahdessa rivissä, ja niitä lähestyttiin laatikoiden päästä, joten hommiin pääsi heti. Treeneissä olen välillä kävellyt aluksi rivin toiseen päähän saadakseni Tessun keskittymään, mutta nyt ei tarvinnut. Lähetin sen heti lähtöviivalta, vaikka yleensä lähetän lähempää, mutta töihin se lähti kuin vanha tekijä. Tessu etsi järjestelmällisesti oikeaa riviä, vaihtoi puolessa välissä tarkentamaan vasemmalle ja loikkasi sitten takaisin oikealle puolelle ja viskasi yhden laatikon ympäri. Minua jännitti niin että meinasin oksentaa. Ihan vakavissani ajattelin että selvä, tämä koe jää tähän, mun on pakko keskeyttää kun ei oma pää kestä.

Sen sijaan kokosin itseni ja sanoin Tessulle että kuulehan nyt koiro, ethän voi edes haistaa sitä laatikkoa kun käännät sen tuolla lailla väärinpäin. Tein sen mitä kurssinvetäjä on alusta asti muistutellut, jos et ole varma, aloita alusta ja etsi kaikki laatikot uudelleen. Koska NoseWorkin hajutesti menee hylätyksi heti kun ilmoitan tuomarille väärän ilmaisun, sen sijaan etsiä saadaan hyvinkin vapaamuotoisesti kolme minuuttia.

Palattiin siis alkuun. Lähetin Tessun. En ikinä ole epäillyt sen ilmaisuja, joten nyt se turhautui ja raapi heti ensimmäistä laatikkoa, mutta tajusin sen onneksi johtuvan omasta virheestäni ja annoin sen jatkaa. Se vaan juoksi alun laatikot läpi, ja oloni oli aika toivoton. Aiemmin ympäri kääntämälleen laatikolle päästyään se hyppäsi sen päälle makaamaan laatikko etukäpälien alla ja tuijotti mua hyvin tiiviisti silmiin sanoen "no niin idioottiohjaaja, usko mua kun mä sanon". Ja mä uskoin. En muista mitä kummaa sanoin tuomarille, mutten ainakaan että ilmaisu. Oikea laatikko se kuitenkin oli, ja hölinäni hyväksyttiin, ja Tessu-koironen sai hyväksytyn tuloksen ensimmäisen luokan hajutestistä! Johan nyt!

Yllättäen (tai ei mitenkään yllättäen näin omaa sekoilua jälkeenpäin miettien) koe ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaan tasan puolet osallistujista läpäisi ja puolet sai palata jatkamaan harjoittelua. Kävipä siellä yksi lievä ragequitkin muistuttamassa syitä omalle downshiftaamiselleni koiraharrastuksista.

Mutta me onnistuttiin, ja mä sain hyvän osoituksen siitä kuinka paljon Teslakin vaan osaa. Kokeen alussa odotellessamme sain muilta osallistujilta kehuja Teslan käytöksestä ja ihan hämmennyin - itse näen siinä yhä rasavillin pennun, mutta onhan se joissain tilanteissa jo säntillinen ja tottelevainen belginalku. Tästä onnistuneesta suorituksesta innostuneena avasin lopulta tokon säännöt ja tarkastin mitä siinä nykyisessä alokasluokassa oikein onkaan. Niille jotka eivät muista tiedoksi, että siellä on noin kolme liikettä. Voisin vaikka vannoa että Stefan ja Possun kanssa ne luokat käydessä olivat paljon pidempiä ja vaikeampia. Saattoivat ollakin. Kuitenkin tuli huomattua, ettei se alokaskokeen taso olekaan kovin kaukana meidän osaamisestamme. Salaa aloin jo vähän haaveilla, josko Teslan kanssa otettaisiin tavoitteeksi tämän vuoden toko-SM:t. Näköjään sisäistä koiraharrastajaa ei saa hengiltä pelkällä ajanpuutteella ja työväsymyksellä.

Poseeraava Tessumies

lauantai 13. tammikuuta 2018

Antti Tuisku: Swäg

Vuodessa Teslasta on tullut suuri koira. Possusta laiska ja Stefasta vanha. Vuosi sitten ihanana alkanut työ vie stressitasollaan mehut ja laittaa kyseenalaistamaan omat taidot. Yhdistystoiminta on karsiutunut ensimmäisenä, ja perässä koiralajien määrä on supistunut. Vuoden aikana nurkkiin on muuttanut myös joku mies, jonka kanssa suunnitellaan jo isompaa asuntoa(jonne kuulemma ei kuitenkaan mahdu neljättä koiraa).

Kesä on ollut treenittömin viiteen vuoteen. Puolessa välissä kesää jätin hakutreenit tauolle kun omat tavoitteet olivat aivan hukassa. Kesällä juoksutin Possulla parit viestitreenit, mutta kun sen juoksut osuivat kovimman treenipiikin ajalle nekin sitten jäivät. Jälkeä en tainnut tehdä kertaakaan, vaikka Possu ei olisi ollut kaukana kakkosluokan koekunnosta, ja siitä oli tarkoitus tulla Teslan päälaji.

Syksyllä treenit ovat tasaantuneet kertaan viikossa. Tokoryhmästä tauolle jääminen muuttui poisjäämiseksi, ja treenit ovat siirtyneet yksityiseen koirakouluun jossa kurssinvetäjä suunnittelee treenit valmiiksi eikä väsyneen insinöörin tarvitse vaivata päätään. Viikon aikana tehdään höpsöttelytokot kaikille ohjatussa treeniryhmässä ja samalle päivälle Teslan nosework-treenit. Nosework on osoittautunut sellaiseksi kiireisen ihmisen lajiksi. Sillä saa haistelutehtävin mehut pois innokkaasta paimenesta jos päivän jälkeen ei jaksa enää keittiötokoja tehdä.

Koirat ovat sopeutuneet elämänmuutokseen hyvin. Tiedostan että aiempina vuosina olen treenannut ihan puhtaasti liikaakin aina välillä, joten leikkaus siitä nykyiseen kerta viikossa -tyyliin tuntuu varmasti niistäkin hurjalta. Silti nämä ovat pieniä muruja, lenkeillä ne tuntuvat riehuttavan toisiaan enemmän, kun aiemmin Stefalla ja Possulla saattoi mennä pelkäksi köpöttelyksi. Nyt joka lenkki juostaan täysiä ja otetaan kaikki irti. Loppulenkistä Stefa ei enää jaksa, mutta Tesla jaksaisi lenkin perään vielä toisenkin.

Viikon päästä Tesla on menossa elämänsä ensimmäiseen kokeeseen. Se on Noseworkin esikoe, hajutesti. Minua jännittää hurjasti, koska vaikutan täysin kyvyttömältä oppimaan tämän lajin sääntöjä. Kokeenomaisesti treenatessa alan usein panikoida ja teen itse valeilmaisuja, vaikka Tesla on hyvin tarkka ja löytää hajulähteen joka kerta. Hajun löytyessä huidon ja huudan vain jotain, muistamatta lainkaan oikeaa toimintatapaa. En myöskään kykene ymmärtämään palkkaussysteemiä, koska kehässä saa olla palkat mukana mutta ne saa antaa vain yli metrin päässä löydöstä. Joko palkkaan suoraan löydön päällä tai unohdan palkan kokonaan. Kaiken lisäksi en ole ikinä nähnyt ainuttakaan hajutestiä, joten jännitys on kova.

En ole vieläkään varma aionko ostaa lisenssiä tälle vuodelle. Rehellisesti sanottuna ei huvita, koska kaikki muistavat millainen haloo siitä on ollut, ja Palveluskoiraliitto on hoitanut asian ihan vaan yksinkertaisen huonosti. Mutta jos kokeisiin tahtoo ei jää vaihtoehtoja. Koirat eivät ole vielä koekunnossa. Stefasta ja Possusta en osaa arvioida niiden tokotasoja yhtään, koska omasta laiskuudesta johtuen kaikki isot ja järjestelyä vaativat liikkeet jäävät aina tekemättä, ja treenaillaan vain seuruuta, kaukoja, tyhjäänlähetyksiä ja muita mihin ei tarvitse koota kentällistä rihkamaa.

Teslahan on ihan superhyvä, eilen työpäivän jälkeen päätettiin vetää ylimääräiset treenit (koirat ovat siis usein töissä mukana, ja kun treenihalli on "työmatkalla" ei kynnys yllätystreeneille ole mitenkään korkea) ja yllätyin kovasti miten paljon se jo osaa vaikka treeni on täysin suunnittelematonta. Se osaa seurata jo monta askelta, ja alkeet ollaan tehty noutoon, luoksetuloon, jääviin liikkeisiin, kaukokäskyihin.. Paikallaoloakin se on jo tehnyt ja on suorastaan yllättävän hyvä. Sovittiin juuri kavereiden kanssa että vuokrataan kevääksi hallilta omatoimivuoro niin päästään tekemään vähän muutakin kuin ohjatun ryhmän alkeita. Josko vaikka sitä paikallaoloakin porukalla. Sitä kun ollaan tehty vain yksin tähän asti.

Tesla on kyllä mainio pieni (tai siis pirun suuri) paketti. Sekava treenitapani on tehnyt siitä hyvin häiriöitä kestävän, ja sen mielestä treeni on aina IHANAA. Hassuinta on se, että työtä tehdessään se ei hauku, vaikka muuten onkin sellainen intohaukkuja. Jos vaadin liian vaikeita siltä lähtee kiukkumähinä, "selitä mitä tahdot niin teen sen". Olen yllättynyt miten hyvin se kestää korjausta, jos sen ensimmäinen perusasento ei kelpaa ja sanon "höpö höpö, teeppä uusiksi" lähtee siltä kirosana ja suorastaan yliyritetty, intopiukea perusasento. Jos sen kerran palauttaa takaisin paikalleen odottamaan, pysyy se sen jälkeen paikallamakuussa vaikka heittelisin leluja ilmaan ja hihkuisin vieressä. Vanha, tavoitteellinen minä veisi sitä jo koetreeneihin keräämään kokemusta kokeista, mutta nyt kun pysyn vankasti mukavuusalueellani me loistetaan vaan kahdestaan tyhjässä hallissa. Edes tokon uusia sääntöjä en ole lukenut, koska kuka sellaisia nyt jaksaisi selvittää.

Meille kuuluu siis ihan hyvää, vaikka meistä ei mitään kuulukaan. Poistin koko Facebook-tilini turhautuneena koko laitokseen, mutta Instagramiin yritän laittaa kuvia aika-ajoin, jotta Illuminati ei ala kuunnella minua puhelimen mikrofonista.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Highly Suspect: My Name Is Human

Elämä vie.

Aloitin uuden (ihanan) työn. Mies muutti pois ja vei Muffinssin. Stefa ja Possu ovat olleet vähällä, kun uusi työ ja ero ovat vieneet aikaa ja jaksamista.

Mutta elämä voittaa. Ollaan alettu taas tokotreenit, ja vaikka täksi kaudeksi asettamani tavoitteet saavatkin jäädä, on jo parit kokeet kiikarissa. 

Ja meille muutti pentu. Eilen. Belgianpaimenkoira. Tää on sellainen pentue että puhuttiin siitä jo ennen kuin erosta oli tietoakaan, kun narttu astutettiin. Ja mietittiin että nyt ois tosi hyvä pentue, punnittiin aikaa ja jaksamista neljälle koiralle. Mietittiin Stefan vääjäämättä lähenevää eläköitymistä pk-lajeista. 

Ja sitten paria kuukautta myöhemmin istuin yksin kotisohvalla, mietin miten mulla voi olla koko ajan näin paljon aikaa jolla en tee mitään, ja miten talo on tyhjä vain kahdella koiralla. 

Mieletön Moottori "Tesla"
Joten siinä se nyt on. Mies talossa, belgianpaimenkoira Martti Tesla. Teslan suku on mulle rakas, tästäkin blogista löytyy kuvia sen emästä ja emän siskopuolesta, kun ovat olleet meillä hoidossa. Isään tutustuin vasta pentujen myötä, sen sisaruksia olinkin jo joitakin nähnyt ja todennut ne ihastuttavan tervepäisiksi ja valloittaviksi belgialaisiksi. Ja sellainen tämäkin on. Pentuja tuli käytyä katsomassa usein (viime viikkoina harva se päivä) ja jo aiemmin vihreäpantainen pentu oli leimautunut sieltä mun pennukseni. En tiedä miksi, se taisi kantaa mulle sukan viisiviikkoisena ja päätin että tämä se on. Ja kun sitä pentua näki PALJON näki aivan todella minkälainen se on. Vieraille koirille Martti helposti räksytti, mutta muuten se oli mielestäni rohkeampi kuin moni vieraisiin koiriin neutraalimmin suhtautuva. Ja Marttikin huomasi olevansa mun pentuni, se tunnisti mut kun tulin käymään, ja oli usein pyrkimässä mun syliin ja rapsuteltavaksi.

Ja nyt se on täällä. Ja se on kuin se olisi aina ollutkin täällä. Se on vähän erilainen kuin bc:t ja berni oli, Tesla on selvästi mun koirani. Mä olen sille se juttu. Toki, Tesla on ensimmäinen koira jota ottaessani olen asunut yksin, joten sillä ei ole muita ihmisiä turvanaan. Stefa ja Possu sitä vähän jännittivät, mutta kohta se jo roikkui Stefan hännästä ja sai komentamista osakseen. Rohkeasti se niitä leikittää, mutta muuttaa kohta mielensä jos isompi koira innostuu leikkiin mukaan.

Se kuolee nälkään koko ajan. Aina kun syön se yrittää kiivetä syliini syömään ruuan käsistäni. Aina kun menen keittiöön se hyppii tasoja päin että nälkä, nälkä! Ja yrittää hypätä sohvalle, päätyen välillä pää edellä parkettiin. Ja sohvapöydälle se tahtoo kiivetä. Ja sänkyyn. Ja hurja tappaja se on, lattiat on täynnä leluja joita se kantaa, riepottaa ja tappaa ihan omaksi ilokseen. Ei tarvitse paljoa leikittää kun tyyppi leikkii ihan keskenäänkin.

Viime yön pentu nukkui mun tyynylläni, kun laitoin patjan lattialle. Nukkui koko yön, yli kymmenen tuntia, se muru. Mua saattaa kaduttaa se tyynyllä nukkuminen sitten kun se painaa 25 kiloa.

Nyt meillä on hetken pentuarkea.