Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Muse: Plug In Baby

Tämä on ollut vaikea päivitys kirjoittaa, mutta en usko sen muuttuvan helpommaksi vielä pitkään aikaan.

Perjantaina 26.4. käytiin kaverin kanssa lenkillä tokotreenin jälkeen. Stefa ei juurikaan juoksennellut, vaan pääasiassa vaan käveli perässäni. Ajateltiin että sitä ei huvita juosta kaverin koiran kanssa, Stefa kun ylipäätään kokee kaikki muut maailman koirat vähän raivostuttavina. Mutta siinä kaikki. Ei mitään sen kummempaa. Lauantaina vein Stefan kaverilleni hoitoon, se oli normaali ja jäi sinne nukkumaan. Sunnuntaina kun hain sen se ei päässyt hyppäämään autoon. Ajateltiin että se on vaan väsynyt hoitoyöstään. Kuitenkin Stefa oli hyvin normaali, vain vähän vaisumpi. Asia joka kiinnitti huomioni oli sen turvonnut maha, mutta toistaiseksi sen olisi voinut ajatella vain ilmaksi mahassa.

Maanantaiaamuna sanoin miehelleni että taidan viedä Stefan lääkäriin. Se ei vaikuttanut kipeältä, mutta joku oli eri tavalla kuin ennen. Stefa on ylipäätään ollut aina sisätiloissa rauhallinen ja huomaamaton, joten ero ei ollut mitään mitä olisin osannut nimetä. Mieheni totesi että hänenkin mielestään kaikki ei ole nyt kunnossa, joten nappasin Stefan mukaan töihin ja aloin soitella eläinlääkäreitä läpi.

On muuten vaikeaa saada eläinlääkäriaikaa arkena. Soitin kaikki paikkakunnan pieneläinklinikat läpi, osan kahdesti. En kadehdi hoitajia jotka joutuvat vastaamaan puhelimeen ei oota, kun itkevä omistaja pyytää edes kipulääkettä ettei koira kuole käsiin kärsien.

Saatiin sitten parin tunnin soittelun jälkeen Lapuan kunnaneläinlääkärille aika, ja hain mieheni mukaan. Jostain sitä vain tiesi että tämä matka taitaa olla viimeinen.

Ja niin. Stefan sydän oli pettämässä, osittain jo pettänyt. Sillä oli jatkuva rytmihäiriö ja pulssi kahdessasadassa. Vajaatoiminta oli täyttänyt sisäelimet nesteellä, ja siksi koira oli turvonneen oloinen. Hoitoa olisi voinut yrittää, lääkkeellä joka pakottaa sydämen pois rytmihäiriöstä ja toisella joka poistaa nesteen, mutta tila ei olisi kuitenkaan parantunut, sen paheneminen olisi vain hidastunut. Pelkäsin aina osaanko päästää irti kun sen aika on, mutta nyt ei käynyt mielessäkään yrittää lähteä pitkittämään.

Sen verran kysyin ehdittäisiinkö käydä Stefan kanssa vielä yksi lenkki ennen pois pääsemistä, ja vastaus oli lohduton - ei se ole siinä kunnossa että se saisi lenkkeillä enää yhtään. Hullua, koira oli omin jaloin kävellyt sisälle, ja näytteli vahvaa ja tervettä viimeiseen asti. Ja sellainenhan Stefa aina oli, ei se näyttänyt kellekään jos joku oli vialla, vaan kätki kivut ja pärjäsi parhaansa mukaan.

Aina toivoin että kun tämä käy se käy äkkiä. Mutta en silti osannut arvata että se kävisi näin yllättäen. Eläinlääkäri vakuutti että Stefa ei ollut kivuissa - vaikka ei se varmasti hyvinkään voinut, jatkuvan rytmihäiriön ja tiheän pulssin kanssa. Ja niin virkeä se oli, ettei sen käytöksestä arvannut asioiden olevan vialla kuin minä ja mieheni. En osaa vieläkään ihan nimetä mikä siinä oli poikkeavaa, enemmän se oli vain tunne että rakas lemmikki ei ole aivan normaali.

Ja Stefa jäi sinne. Me lähdimme kotiin ja itkimme vuolaasti.

Tiistaina menin jo töihin, vein koirat taas hoitoon ja hain ne sieltä keskiviikkoiltapäivänä. Tällä kertaa väsyneen oloinen koira olikin Tesla. Tulimme kotiin, laskimme pitsalaatikot pöydälle ja kun Tesla sitten yritti nousta makuulta ylös oli todettava että jahas, eläinlääkäriin taas, ja pitsat jäivät jäähtymään pöydälle. Siinä vaiheessa kun kaksi ja puolivuotias koira ei hallitse takapäätään ei kaikki ole ihan kunnossa.

Jännittävällä tavalla vappupäivänä eläinlääkäriajan sai yhdellä puhelulla ja lähdimme Peräseinäjoelle. Teslan oli mennyt maha vähän sekaisin maanantaina annetusta punkkikarkotteesta, se oli ollut tiistaiaamuna jo terveempi ja olin uskaltanut jättää sen hoitoon, jossa maha oli mennyt taas pahemmaksi, vaikka koira olikin muuten virkeä ja terve. Olin saanut sieltä vielä videota koirista keskiviikkoaamulta, jolloin Teslassa ei ollut mitään vikaa. Valtava muutos oli kuudessa tunnissa tapahtunut, kun nestehukkainen koira ei pysynyt enää pystyssä.

Keskiviikkona Teslaa nesteytettiin päivystyksessä ja se sai pahoinvointilääkkeen. Seuraava yö oli hirveä. Tesla oli niin kipeä että se piti auttaa ylös makuulta. Se pystyi seisomaan, ja suostui kävelemään perässäni kun houkuttelin sitä. Mutta takapää oli tosi hutera, ja nuorta koiraa makuulta seisomaan nostaessani mietin tosissani päättyykö tämä viikko niin että minulla on enää yksi koira. Torstaina jatkettiin meidän omalla klinikalla Teslan nesteytystä ja tutkimuksia. Kumpikin eläinlääkäri epäili punkkikarkotteen aiheuttaneen oireet, jotka johtivat tosi pahaan suolistotulehdukseen. Pinnallista mutta totta, kummankin hoitaneen lääkärin kanssa käytiin ensimmäisenä läpi Teslan viikon päästä alkavat MM-kisat ja käytettävien lääkkeiden dopingvaroajat. Totuus oli kuitenkin hyväksyttävä, niin paljon kun se meitä kaikkia harmittikin - Teslalle oli pakko määrätä antibiootit, ja hyvästellä sen myötä seuraavan viikon FMBB-kisat.

En edes käy läpi kaikkea tähän liittynyttä tunneskaalaa. Olin niin kertakaikkisen huolissani Teslasta, ja helpottunut kun se tuli kuntoon, että pettymys MM-kisoista alkoi vasta seuraavalla viikolla. Ja vasta seuraavan viikon torstaina tajusin että Stefa oli poissa. Heräsin aamulla ja itkin, ja koko päivä meni surukohtausten vallassa. Onni onnettomuudessa en ollut siellä Tsekeissä kun tämä tapahtui, torstaina oltaisiin oltu kehässä.

Ja niin. On ollut tyhjää. Tunne siitä että Stefa on vain hoidossa jossain on haihtunut. Ennemmin tuntuu että se oli vain kaunis uni, ettei sitä koskaan ollutkaan. Pelkään unohtavani sen. Treenattu ei olla kuin vähän jälkeä ja tottista, tuntuu pakkopullalta. Tuntuu että viimeinen puoli vuotta on hukkaan heitetty, kun ei mentykään MM-kisoihin, ja nyt on varmaan kaikki unohdettu kun ei ole enää kiinnostanut. Tuntuu niin turhalta kaikki. Ei ne koetulokset Stefaakaan parantaneet.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Gettomasa: Muijii Stadis

Edellissunnuntain tokokoe meni kaikin puolin putkeen. Tessu oli hyvällä tuulella, minäkin vain puolikauhuissani. Ja sieltähän me sitten saatiin sen viimeinen ALO1 ja TK1.

Stressi helpotti heti, nyt on vähän sellainen olo että kaikki lisä on vaan plussaa, eikä maailma välttämättä tule kaatumaan Tsekinmatkaan.

Viime sunnuntaina käytiin heti möllikisoissa koittamassa avointa luokkaa, mutta paljon meillä on vielä tehtävää. Suurin osa tehtävistä menee sinne päin, mutta tarvitsee vielä aika paljon hienosäätöä, ja harvemmin toimii ongelmitta ekalla kerralla. Sitten liikkeet kuten ruutu ja seisominen ovat ihan alkutekijöissään ja tarvitsevat vielä paljon tekemistä.

Pessimistinä olin tosiaan ilmoittanut Teslan myös tälle viikolle kokeeseen, mutta nyt kun saatiin TK1 olin järkevä ja peruin sen. Saadaan rauhassa käyttää nämä viimeiset kaksi viikkoa valmistautumiseen kun ei ole mitään välietappeja enää.

Possu von Nakki on tehnyt viestiä. Ei ole mennyt ihan putkeen, toistaiseksi on ollut vielä ongelmallista kehittää juoksumotivaatio yhtä vahvaksi kumpaankin suuntaan. Possu on nyt tämän kevään ollut paljon epävarmempi juoksija kuin koskaan ennen. Helpotus on siinä, että kun Possu lähtee, se kyllä juoksee. Jos ongelmia on, ne ovat jo lähetyksessä.

Loogisena tyttönä päätin sitten näiden alkuperäisten pulmien lisäksi tehdä eilisissä treeneissä kisamatkasta. Eri järkevää, ja voitte arvata ettei se sitten kovin hyvin mennytkään. Yksikään lähetys ei onnistunut kerrasta, ja koiran motivaatio tuskin ainakaan kavoi. Kuntotreenit minun pitää ottaa mukaan normilenkitysten rinnalle. Kun kerran juoksumotivaatio vähän rakoilee helpoilla matkoilla, ei voida laskea sen varaan että koira jaksaisi juosta enää sitten kun väsy alkaa iskeä.

No mutta, aina oppii, ja tässä on vielä aikaa treenailla ennen kisakautta.

Jälkeä ei olla nyt pariin viikkoon tehty Tessun kanssa, ja Possulla ei vielä koko keväänä. Sitäkin tahtoisin tekemään, mutta en ole rehellisesti sanottuna vain jaksanut. Tokostressi on vienyt mehut ja tehnyt treeneistä kovin yksipuolisia. 

Vähän pk-tottiksen kaltaista treeniä livahdin kyllä tekemään viime viikolla. PK-kenttämme oli sula, joten pitihän sinne päästä kokeilemaan vieläkö Tessu muistaa esteet. Muisti jopa, minusta poispäin A-este meni komeasti ja turvallisesti. On kummallista treenata koiraa joka on niin iso ettei este aiheuta minkään sortin vaikeuksia. Possu on aina ollut näppärä ja ketterä, mutta kyllä senkin alkuopetus silti vähän vaati. Tesla taas oli sen sortin reikäpää, että sille suhteessa paljon pienempi este meni heittämällä, mutta piti kiinnittää erityistä huomiota alastulojen turvallisuuteen.

On mukava ajatus että kuukauden päästä saadaan tehdä taas täysillä PK-juttuja. Ne on kuitenkin loppujen lopuksi minun ykköslaji minun sielulle. 

lauantai 13. huhtikuuta 2019

ABBA: Super Trouper

Olemme treenanneet hirvittävän paljon tokoa. Lähes joka päivä. Yritän suunnitella viikot niin että tokoiltaisiin vain joka toinen päivä. Siitä huolimatta onnistuin jotenkin lipsumaan ja ainoa treenaamaton päivä pitkään aikaan oli tämän viikon tiistai.

Stefalla ja Possulla on helpompaa, en ole jaksanut tokoilla heillä lainkaan. Possu tekee viestiä sunnuntaisin, ja tänään jostain syystä päädyin sen kanssa hakuilemaan. Tottistakin ollaan saatettu ottaa hyvin vähän, mutta tokoa korkeintaan paikallamakuun häiriökoirana.

Tessun tokoilut ovat menneet melkoisesti eteenpäin. Paikallamakuu ei ole tuottanut enää ongelmia. Korkeintaan käskytyksissä on ollut hankaluuksia, mutta kaikki vastaan nouseminen ja haistelu on poissa. Olenkin kyllä ottanut sille aivan nollatoleranssin, näköjään Teslalle pitää vaan tehdä asioista mustavalkoisia.

Huomenna mennään taas tokokokeeseen koittamaan sitä viimeistä alokkaan ykköstulosta. Kaikki onnistumisen mahdollisuudet pitäisi olla olemassa, mutta ollaan me yllättävillä tavoilla mokailtu aiemminkin!

Avoimen luokan liikkeitä ollaan tietenkin tehty samalla. Meidän ruutu on ottanut harppauksen eteenpäin, avainsanana taisi olla sen bongauksen opettaminen. Piti itse opetella eri bongaussanat ruutuun ja kiertoon, joka teki koirallekin ison eron eikä Tessukainen ole niitä enää sekoittanut. En ole kouluttanut koiraa avoimeen luokkaan sääntömuutoksen jälkeen, joten tämä kierron ja ruudun sekoittaminen oli mulle aivan uusi ongelma.

Myös avoimen luokan paikallaistumista ollaan satunnaisesti kokeiltu. Sekin tuntuu ihan sujuvan, joskin takaakierto tarvitsee varmasti vielä harjoittelua.

Samaten meiltä sujuu nouto. Kaukokäskyt vaihdoin paniikissa takaisin takajalkakaukoihin kun totesin että ne ei valmistu kuukaudessa. Niihin tarvitaan vielä lisämatkaa. Liikkeestä seisomista emme sen sijaan ole harjoitelleet esimerkiksi lainkaan..!

On tässä vielä tekemistä. Mutta josko saataisiin se TK1 ensin plakkariin, voitaisiin alkaa täysillä keskittyä avoimeen luokkaan.

Tarkoitukseni oli kertoa myös Possun viesti- ja hakutreeneistä ja Tessun jälkitreeneistä, mutta näin tässä taas kävi. Runsas kuukausi vielä niin tehdään pk-lajeja ihan täysiä, ja sitten jauhan taas enemmän niistä!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Nik Kershaw: The Riddle

Viikko sitten ensimmäinen kenttä suli. Riensimme sinne kaverin kanssa treenaamaan. Heti kohta kentän toiseen päähän ilmestyi lauma sählynpelaajia (ken tietää mitä he ulkokentällä tekivät, mutta siellä he kuitenkin pelailivat) ja todettuamme että eiköhän me tänne silti mahduta, toisesta suunnasta säntäsi jalkapallojoukkue. Nöyrinä väistimme läheisen koulun pihalle, kun kenttä alkoi käydä ahtaaksi.

Pitkästä aikaa minulla oli mukava tokotreeni. Valo ja ulkoilma tekee paljon. Nyt on tullut myös todettua, että en saisi treenata yksin tämän kisastressini kanssa. Kun vieressä on joku joka käskee hengittää aina kun mulla kiristyy hermo, saan pidettyä pään kasassa ja treenit reiluina koiralle.

Perjantaina oltiin vielä FMBB-porukalla treenaamassa Veikarin hallissa Isokyrössä. Tessun kanssa löydettiin aivan uusi sävel, kun aloin laittaa sitä vähän vastuuseen suorittamisestaan. Jossain vaiheessa siitä on kasvanut lähes aikuinen mies, vaikka silmissäni se onkin aivan pentu. Tekemiseen löytyi ihan uusi ilme kun Tesla koitti totisena suoriutua juuri niin hyvin kuin osaa.

Tesla sai myös MM-kisapantansa, siitäkin kiitos Veikarille!
Pari viikkoa sitten aloitettiin myös maastokausi Possun viestitreeneillä. Viikko sitten Teslakin pääsi jo ajamaan jälkeä. Jännittävällä tavalla hän muisti homman nimen viime vuodesta, ja kepitkin nousivat ykkösellä. Ihanaa saada vähän vaihtelua talven tokohinkkailujen jäljiltä!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Nine Inch Nails: Hurt

Käytiin pari tokokoetta.

Minun pää ei tunnu kestävän kisapaineita enää. Teslan treenit menivät kerta kerralta huonommiksi ennen koetta, niin pitkälle että se alkoi lähteä paikallamakuusta, mikä ei ole koskaan aiemmin ollut ongelma. Ei ole tarvinnut ikinä pelätä tätä minkään koiran kanssa, joten ongelma sai minut vain enemmän tolaltaan, pahentaen tilannetta entisestään.

Muutenkin kaikki alkoi mennä pieleen. Viikon ennen Teslan koetta treenasin joka päivä paikallamakuuta, hysteerisenä toistellen joka treenissä että en vie sitä koiraa sinne riviin jos se ei kerran pysy. Niin. No, tokihan hinkkaamalla sain itseni vakuutettua että Tesla tietää mistä on kyse, ja ongelmat johtuvat vain omasta mielialastani, mutta sen tiedostaminen ei auta itse ongelmaan. Kokeessa Tesla onneksi pysyi, mutta kun palasin sen luo se nousi seisomaan.

Kaikki muukin meni miten sattuu. Liikkeestä maahanmenoa Tessu ei osannut lainkaan, ongelma joka ei ole ilmennyt ennen eikä jälkeen kokeen. Luoksetuloissa se haukahti joka lähdöllä. Kaukokäskyissä se tarvitsi kolme käskyä sivulta maahanmenoon, jolla nollasimme itse liikkeen.

Eihän siitä sitten mitään ykköstä tullut, ja möröt pääni sisällä kasvoivat vain suuremmiksi. Tahtoisin sille niin kovasti sen TK1:sen, ja se on saatava ennen toukokuuta tai se jää saamatta. Tuntuu nöyryyttävältä. Se on tehnyt hyviä ykkösiä viime kesänä, ja nyt suoriudumme koe kokeelta huonommin.

Pelkästään tätä kirjoittaessa ajauduin niin syvälle epätoivoon ettei huvita kertoa mistään muusta mitä olemme tehneet. Lyhykäisyydessään, Possu kävi kahdessa kokeessa myös, pikkuvikojen päässä ykkösestä kumpikin, Stefa kävi tekemässä rivin nollia EVL:ssä. Treenillä ne kummatkin saisi kuntoon, mutta tulin tulokseen ettei tee niillä tokoa nyt hetkeen. Ahdistaa niin paljon paineet Teslan kanssa, että turha sitä on surumielisenä pakottaa itseään treenaamaan yhtään enempää kuin on tosiaan pakko.

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Paperi T, Chisu: Paniikki

Kiukkuinen treenipäivitys!

Tiedättekö kun joskus treeneissä alkaa hermo kiristää? Sillä lailla että alkaa hinkata ja vaatia koiralta jotain turhanpäiväistä, on vähän epäreilu ja tietää jo itsekin että on vähän epäreilu ja silti vaan käyttäytyy irrationaalisesti.

No, mulla oli tänään sellainen treeni. Sellainen mieltäylentävä treeni, että purin sitä jälkeenpäin autossa istuen kavereille turhautuneella ja vihaisella ääniviestillä, joista ensimmäisen vielä poistin kun hävetti niin itseäkin oma purkaukseni.

No. Niin. Aloitetaanpa alusta.

Koirilla oli eilen huoltopäivä. Stefa on ollut hyvin jumissa ja sai loppuviikon lepoa ja rauhallista lenkkeilyä. Possu ja Tesla olivat ihan okei, vaikka viimeisestä huoltokäynnistä oli muistiinpanojen mukaan kulunut lähes vuosi. Ne pääsivät joka tapauksessa tänään treeneihin, kun pettynyt Stefa jäi kotiin murjottamaan. En halunnut ottaa sitä edes kylmään autoon ettei sen selkä paukahda taas jumiin.

Treenailin ensin Possulla kaukoja, seuruuta ja jäävien takaakiertoja. Meidän lähihalliin on tullut peili, ja järkytyin kovin nähdessäni Possun seuruuta peilistä, sehän poikittaa ja tanssii ihan hirveästi! Parilla toistolla sain sitä korjaamaan ja pääsin palkkaamaan. Kaukoista löytyy video koirille tekemältäni julkiselta FB-sivulta. Onhan niissä vielä paljon työtä, mutta ovat ne edenneetkin.

Tesla teki ERITTÄIN hyvää seuruuta, sen paikka oli varsin hyvä, se on suorassa ja kauniisti eikä lainkaan niin edessä kuin kuvittelin. Peili auttaa näihin treeneihin kyllä kovasti. Tehtiin myös kiertoa ja noutoa sekä luoksetulon loppua, onnistuneita toistoja.

Toisella kierroksella Possu sai tehdä eteenmenoja, ruutuun menoja, sekä yhdistettyinä niitä. Sekä vähän lisää kaukokäskyjä. Nämä ok.

Ja sitten. Teslan toinen kierros. Se oli odottanut nätisti vuoroaan Possun ekan kierroksen ajan, makuulla ja jopa aika levollisen näköisenä toinen tassu rinnan alle vedettynä. Possun toisella kierroksella kun tehtiin ruutua Tesla sen sijaan riehui hihnassaan ja haukkui kiihtyneenä. Possukin vähän paineistui, en tiedä alkoiko itselläni keittää jo siinä vaiheessa, vai tiedostaako Possu yhteyden Teslan haukkumisen ja minun kiukkuisuuteni välille ja alkoi paineistua jo etukäteen? No, sen kierros päästiin kuitenkin onneksi kunnialla loppuun.

Irrotin hyppivän ja melskaavan Teslan hihnasta ja aloin tehdä ruutuunlähetyksiä alustalle. Tesla ei huuda kun se treenaa. Pikkupentuna se saattoi innostuessaan treeneissä haukkua, mutta ei enää. Minun koirat EI hauku kesken treenin. Ei vaan hauku.

No, nytpä haukkui. Ja minä jostain syystä en edes kieltänyt sitä, kun ajattelin että kyllähän se lopettaa kun alkaa keskittyä. Vaan eipä lopettanut, haukkui vaan. Haukkui kunnes kesken sen ruutuun juoksun minulla napsahti ja karjaisin että "HEI. ET VOI HAUKKUA KUN TREENATAAN." Tähän voisin itsekin luetella ties kuinka monta virhettä jotka ovat tapahtuneet jo ennen tätä. Jotka olisin ehkä huomannut jos olisin pysähtynyt ajattelemaan, ja esimerkiksi vienyt kiihtyneen Teslan autoon odottamaan enkä antanut sen räksyttää hallissa. Ihan oikeasti, eihän se ikinä hauku odotellessaan - miksi se yhtäkkiä tänään oli okei mulle?

No, Tessu järkyttyi. Eikä ihan ymmärtänyt mistä on kyse. Jälkeenpäin ajatellen, tämä ei oikeasti alkanut tänään, siltä on joitain haukahduksia alkanut tulla jo aiemmin kierrossa ja ruudussa. Enkä ole puuttunut niihin, joten eihän Tesla tietenkään tiedä ettei se ole sopivaa. Se ei sitten ihan osannut lähteä ruutuun, ja minun piti helpottaa ja hetsata ja innostaa sitä lähtemään.

Ja sitten se lähti ja haukahti.

Ja sitten minä huusin että "EI MITÄ HELVETTIÄ ET VOI HAUKKUA!", nappasin koiran kiinni, talutin sen pihalle ja suljin oven.

Sillai, viskasin koiran ulos hallista. Järkevää. Tilanne oli hyvin hämmentynyt belgialainen vapaana hallin ulko-oven edessä, kiehuva ja ärsyyntynyt ohjaaja oven sisäpuolella ja silmät lautasina tuijottava Possu narun päässä hallin nurkassa.

Otin Teslan sisälle, vein Possun autoon. Yritin rauhoittua.. Ja sitten jatkoin loogisesti lähettämällä Teslaa ruutuun.

Ja Tesla jatkoi loogisesti haukahtamalla lähtiessään.

Minä käskin koiran maahan, keräsin kamat ja pakkasin kaiken autoon ja lähdin menemään.

Toden sanoakseni, olen tehnyt kyllä paljon enemmän toistoja ja hinkkauksia tuossa. Typerästi, koska Teslan haukkuminen on aina ollut merkki siitä ettei se ole varma mitä siltä halutaan. Joten, mitä enemmän toistan ja mitä epäloogisempi olen, sitä enemmän saan koirasta ääntä ulos, ja sitä enemmän turhaudun itse. Olen hyvilläni että tajusin ylipäätään lopettaa treenin.

Jännittävää nähdä seuraavassa treenissä, miten tämä on vaikuttanut. Tai, enhän minä sen vaikutusta nää, koska ensi kerralla en lähde edes lähettämään Teslaa ruutuun. Ensi treeni koostukoon pelkästä ruudussa seisoskelusta, tämä täytyy selvästi takaperinketjuttaa.

Että niin. En edes oleta vaan tiedän että kaikki me ollaan joskus idiootteja ja liian lyhytpinnaisia mitä tulee koirankoulutukseen. Mutta levitin nyt omat virheeni tähän näkyville jotta niitä saa halutessaan kauhistella. Olin hyvin kiukkuinen ja häpeissäni suurimman osan illasta. Seurauksena avomiehenikin paineistui ja alkoi heitellä minua hädissään suklaalevyillä. Hyvin harvoin olen näin vihainen, väittäisin etten lähes koskaan.

No, ei siinä. Uhkasin heittää myös kaverini ulos hallista kun sain ystävällismielisiä neuvoja, mutta rahoituin lopulta ja käytiin läpi mitä seuraavassa treenissä tulee tehdä ettei virhe toistu. Etenkin siitä olen ylpeä etten käskenyt neuvojienkin painua helvettiin, vaikka kyllä uhkasin sen olevan vaarana.

No, koska olen eri järkevä, päätin tehdä Tessulla vielä iltasella kaukokäskyjä, koska ne tarvitsevat päivittäistä olkkarihinkkaamista. Laskin itseni tasolle zen, luonnostelin treenin mielessä just eikä melkein, ja saatiin onneksi rauhallinen ja erittäin onnistunut treenihetki. En siis ilmeisesti ole menetetty koiraihmisenä, ja rakas Teslakin on onneksi anteeksiantavaa sorttia. Minä teen kyllä koiranomistajana niin mittavasti virheitä, ettei minulle anteeksiantamaton koira sopisikaan.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Vesta: Ota Varovasti

Nyt on tullut treenattua vain Teslaa. Stefan ja Possun kanssa on niin tylsää hinkattavaa johon en tiedä suoraa etenemistapaa. Aivotyöskentelyä niiden treeni vaatisi eikä vain treenaamista. Ja minä ennemmin treenaan kuin ajattelen. Hah.

Teslan seuruu on mennyt aika paljon eteenpäin, vaikken ole sitä itse tajunnutkaan. Eilen meillä oli pienoiskoon maajoukkuetreenit, joissa Teslaa vähän videoitiin. Vähän edessähän se vielä on, mutta hahmottaa jo paljon paremmin paikkansa ja pysyy koko ajan samassa kohtaa. Nyt koitetaan saada sen paikka vielä vähän taaemmas ja alan olla tyytyväinen.

Tässä naputellessani tajusin senkin että Teslan kaukokäskyt sen sijaan eivät ole menneet eteenpäin. Koska ne ovat ongelmalliset, ne vaatisivat aivotyötä. Ennemmin kävelen ympäriinsä seuruuta hinkaten kuin jumppaan pikkutarkkoja kaukokäskyjä olkkarissa. No, nyt muistutuksena itselleni, aletaanpas tehdä niitäkin.

Kerronta on nyt hyppivää eikä johda mihinkään. No, seuraavana aion joka tapauksessa alkaa lisätä enemmän häiriötä esimerkiksi ihan kaikkeen. Paikallaoloon oli tarkoitus viime treeneissä, mutta tajusin ettei olla tehty mitään häiriötreenejä pitkään aikaan, ja häiriöt pelkässä perusasennossa osoittautuivat haastaviksi. Nämä on kanssa sellainen asia jota pitäisi muistaa ylläpitää, ja minä yleensä en muista.

Avoimessa uusina tulevia liikkeitä, ruutua ja kiertoa, ollaan tehty paljon. Välillä tuntuu että Tesla alkaa ymmärtää homman nimen, mutta eilen sitten taas ei. En ole aivan varma onko kyseessä pelkästään se että asia on niin uusi, vai onko Tessu oikeasti niitä koiria joiden mielestä liike on aivan eri kun sen siirtää eri paikkaan. En jaksa uskoa, koska se on aiemmin ollut niin hyvä yleistämään. Aika varmaankin näyttää.

Mitähän muita liikkeitä meillä avoimessa sitten on. Luoksetulo, sen loppua ollaan hinkattu ja se alkaa vähitellen näyttää paremmalta. Toistoja, toistoja, toistoja siihen kuitenkin vielä tarvitaan. Samaten noutoon, vahingossa Tesla karkasi eilen hakemaan maassa lojuneen ohjatunkapulan ja palautti sen kyllä suoraan ja oikein, mutta puri sitä luovutuksessa. Noudoissa se ei pure, kuten ei myöskään erikseen kapulanpitoa tehdessä, mutta liikkeen kokoamiseen näyttää olevan vielä matkaa.

Jäävät liikkeet ovat jääneet tarpeettoman vähälle, koska tahdon tehdä kaikki nopeiksi ja supermahtaviksi. Tämä tarkoittaa maahanmenon kokoamiseen alusta asti uusiksi, kuten myös istumisen. Seisomisen aion opettaa peruuttamisen kautta jotta saan sen nopean ja tehokkaan näköiseksi, mutta se tarkoittaa sitä että nyt opetellaan vasta peruuttamista.

Uskon kyllä että kaikki saadaan kasaan toukokuuhun mennessä, mutta onhan tämä silti. Yritän opetella rauhallisempaa asennetta kisan suhteen, mutta olenhan minä aivan paniikissa. Pyhä tarkoitukseni oli vain nauttia MM-kisahuumasta, mutta se on minun päänupilla helpommin sanottu kuin tehty.

MM-kisamatkaa ajatellen päätin alkaa panostaa myös arkikäytöksiin. Tesla on kiltti kotikoira jolta sujuu perusjutut hihnakävelystä yksinoloon ongelmitta, mutta päätin siitä huolimatta alkaa vähän kerrata näitä. Tänään pääsin kaverin koirakouluun istumaan nurkassa kurssien ajan, koska päätin opettaa Teslan rauhoittumaan treenihalliin. Hassulla tavalla olen treenannut sitä niin että se on odotellut autossa, ja vasta viime aikoina alkanut ottaa sitä mukaan halliin odottelemaan kehän laidalle. Se odottaa kyllä hiljaa, mutta istuu tai seisoo ja tähyilee koko ajan kentälle. Nyt haluan sen lepäävän odotusajat, joten se lienee tarpeen opettaa. Aika pitkälle päästiin jo yhdessä treenikerrassa, sitkeästi vain odotin että Tesla laittoi itse makuulle vaikka koiria treenataan ympärillä ja minulla on treenikamppeet päällä, ja lisäsin siihen sitten käskyt rauhoittumiseen ja levosta treeniin lähtemiseen. Pitkälle me päästiin yhdessä kahden tunnin treenikerrassa, mutta varmaan pitää kertailla vielä jonkin verran.

Myös ajattelin ottaa taas tavaksi käydä Teslan kanssa lounaalla paikallisessa koirille sallitussa lounaskahvilassa, niin saadaan ihan vaan toistoja näihin. Olen sillä lailla tyypillinen koiraharrastaja että kuljen vain kodin, metsän ja treenikentän väliä, ja sivistynyttä käytöstä vaativat paikat jäävät helposti välistä. Teslan ollessa pentu käytiin kaupungilla paljonkin, mutta se loppui heti kun mörköilytkin, enkä kokenut enää kaupunkikäyntejä tarpeellisiksi.

Ensi yönä on ilmoittautuminen kokeeseen johon olin ajatellut Possun ja Stefan vieväni. Mielenkiintoista harkita pistänkö ilmoa sisään, kun kumpaakaan en ole koetreenin jälkeen juurikaan treenannut.