Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

lauantai 28. heinäkuuta 2012

David Bowie: Diamond Dogs

Stefa on vaa niin hieno ja upea koira. Miten sen kanssa onkin ollut niin paljon ongelmia, kun nyt ne on kaikki vaan poissa!

Tokon treenaaminen on ihan luksusta :D Stef nauttii siitä kuin ihan uusi koira. Korvat nousevat pystyyn ja häntä vispaa, kun näytän naksutinta ja se saa pähkäillä miten se noutokapula pitääkään ojentaa jotta klickeri pitää äänensä. Makuuasennot alkaa suoristua, kun treenataan niitä vauhdikkaasti. Ja kun vapautan sen makuulta - tai mistä tahansa liikkeestä - se RÄJÄHTÄÄ vapauteen, se loikkaa suoraan ilmaan päin mua. Siitä tulee vielä samanlainen riiviö kuin Nemistä, joka aikanaan rikkoi multa yhdet silmälasit kun vapautui maahanmenosta suoraan päin mun pläsiä. On nää bortsut vaarallisia.

Seuraaminen alkaa sujua oikein, kun sain kavereilta neuvoa ja korjaan koiran makupalalla päin vastoin kauemmas itsestäni - mikä ei olisi tullut mulle itselleni ikinä mieleen! Mä olen vain kiskonut sitä lähemmäs, kun en tajunnut että toi koirahan toimii kuin auto, jos haluan sen suorassa kulkemaan lähemmäs en voi kääntää pelkkää etupäätä vaan koira menee mutkalle. Se pitää peruuttaa siihen sillai takapää edellä. Onpa taas hyvin selitetty, pitäis varmaan piirtää kuva :D Joka tapauksessa, Stef on mennyt liian kaukana musta sellaisena banaanina, että pää on lähellä ja muu kroppa kaukana. Nyt kun käännän pään kauas koko muu kroppa tulee lähemmäs, ja ta-daa, mulla on oikea seuraamispaikka! Ei kun siis koiralla..

Ja tosiaan, makuuasennossakin Stef on sellainen alistunut makarooni, muttei enää, se makaakin nykyään suorassa, naama iloisena ja valmiina hyppäämään ilmaan. Hoh, sehän alkaa muistuttaa bortsua! Myös seisomaan pysäyttämiset alan opettaa nyt uudelleen, että se siinäkin pysähtyisi esteettisemmin eikä sillai "anteeks-kun-mä-oon-olemassa-mä-pysähdyn-nyt" -tyylillä. Jännintähän tässä asennemuutoksessa on, että mä en tiedä yhtään mitä oon tehnyt :D Tietäisinpä, siitä voisi olla hyötyä muillekkin masentuneesti tottelevien koirien kouluttajille.

Mahdollisesti tää johtuu siitä, että aloin treenata tokoa samojen tyyppien kanssa joiden kanssa ollaan oltu hakumetsällä. Stef tunnistaa ihanat maalimiehet, ja on hakumetsävireessä, kun otan sillä tottista, ja se on siitä sitten jotenkin levinnyt tottisteluun myös ilman maalimiesten valvovaa silmää.. voisko olla? Toinen vaihtoehto on se, että kun on ollut treeniseuraa, Stef on joutunut odottamaan vuoroaan(se on välillä suorastaan huutanut häkissä kentän laidalla, olin ihan järkyttynyt) ja nähnyt minun "pettävän" sitä muiden koirien kanssa. Kaverin kelpparin kanssa kun häivyn näkyvistä, Stef menee ihan tolaltaan ja tekee varmasti parhaansa kun lopulta pääsee omalla vuorollaan suorittamaan. Voi sitä raukkaa. No, tällä ajatusmallilla mulla olis hyvä tekosyy ottaa toinen koira.

Ollaan alettu myös yhdistellä rullailmaisun osia kokonaisuudeksi. Niin hyvin kuin Stef osaakin mulle sen rullan tuoda, ei se toimikaan enää kun maalimies ilmestyy näkyviin. Mun pitää suunnilleen survoa se rulla koiran suuhun, jotta mä saan pyytää sitä irrottamaan ja lähettää sen sitten näytölle. Mutta ainakin se tykkää lähteä näytölle! Veto maalimiehille on muutenkin kova, hakumetsässä ollaan edistytty jo valtavasti siitä kun alettiin kesän alussa.

Ja jollei vielä tullut selväksi sanon vielä: Stefa NAUTTII treenaamisesta, ihan kaikesta! Mua motivoi itseäkin kun koira haluaa tehdä, vaikka todennäköisesti opetan siitä ihan kamalan, kun alan innoissani naksutella koiran ilmestyessä sohvan kulmalle katse loistaen ja häntä viuhtoen "Tehtäskö jotain? Mä niin tykkäisin!"

Ei mulla kai sit muuta. Tää oli vaan tällänen hyväntuulen päivitys kun Stefa on vaan niin HYVÄ kaikessa. Ja oppii noudonkin hetkessä ja korjaa kaikki virheensä ihan mielettömällä nopeudella nyt kun on alkanut tykätä tästä tokoilusta. Olkaa kaikki kateellisia mun motivoituneesta työkoirasta!

(Tosin, yks vika siinä on. Sen menee vatta kauheen helposti sekaisin. Se oli taas syönyt jotain sopimatonta, vääntänyt tortut mun lattialla olleisiin tissiliiveihin ja kun sitten heräsin pahoinvoivan koiran ulospyytelyihin laskin jalkani tietenkin heti siihen ripuliin.. Mun mielestä se oli ainakin hulvattoman koomista, silloin kolmelta aamuyöllä :) )

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Apulanta: Aggressio

Nyt vuodatusta. Haluan kertoa teille koiraharrastuksesta, ja mitä minä siitä ajattelen. Arvostan jos joku jättää kommentinkin, koska tämä asia jäi minua vaivaamaan.

Eilen tokotreeneissä harjoittelin Stefan kanssa hyppyä, este oli vähän korkeampi kuin koiran säkä, eikä koira hypännyt sitä ekalla käskyllä. Totesin sille sitten että "ei hätää, ei sun oo pakko jos sä et taho". Ja sain aikaan varsin mielenkiintoisen keskustelun treenikaverini kanssa. Pääsimme yksimielisyyteen että olemme erimielisiä tästä asiasta. Mutta silti koen nyt valtavaa tarvetta kertoa ihmisille miten minä miellän koiraharrastuksen.

Kaverini mielipide siis oli, että en voi sanoa koiralle ettei sen ole pakko jos se ei tahdo. Koska koiran on toteltava kaikkia käskyjäni, aina. Itse olen sitä mieltä, että tokossa tärkeintä on että koiralla on hauskaa. Mitä en kaverini mielestä voi tietää, saattaahan se koira tehdä ne temput vain makupalan toivossa, vaikka näyttäisi siltä että se tykkäisi aiheesta.

Mutta siis. Mun mielestä koiran ei tarvitse tehdä niin kuin mä sanon. Ei tokossa. Toko on muutenkin typerä laji, siis sillä tavalla typerä ettei siitä ole mitään konkreettista hyötyä kellekkään. Paimennuksessa koiran täytyy totella, se on välttämättömyys. Verijälkeä ajaessa koiran täytyy totella, siltä saattaa lähteä henki jos se pääsee irti ja hyökkää henkeään puolustavan haavakon kimppuun. Palveluskoiralajeissa taas on ja ei ole järkeä, ne kuitenkin pohjautuvat oikeisiin työtehtäviin, ja pk-lajeissa toimiva koira saattaa toimia myös pelastuskoiralajeissa, joissa taas on kyse oikeasta työstä.

Haen tällä nyt sitä, että tokoa harrastetaan jotta se olisi mukavaa yhdessäoloa koiran ja ohjaajan kanssa. Jos siitä otetaan se mukava pois, ja koira pakotetaan hyppäämään estettä jota se ei tahdo hypätä, tai tekemään seuruuta jossa se kulkee korvat luimussa ja pelkää, niin se on ainoastaan ikävää yhdessäoloa koiran kanssa. Ja tässä maailmassa ei tarvita ikäviä asioita mun mielestä yhtään enempää, ei oo mitään järkeä pakottaa itseään ja koiraansa lajiin josta ei kumpikaan tykkää. Tai saattaahan tietty olla että ohjaaja tykkää, mutta itse en usko että voisin pitää lajista jossa koiralla on paha olla.

Pyrin tässä nyt siis siihen että meidän ei ole mikään pakko harrastaa tokoa. Me tehdään sitä koska se on meidän kummankin mielestä kivaa. Tai siis, alkuun se ei ollut Stefan mielestä kivaa, mutta olen yrittänyt saada sitä nauttimaan lajista, ja nyttemmin se tykkääkin siitä niin että meillä on kummallakin mukavaa. Sitten kun koiraa aletaan pakottaa yli esteestä, joka on liian korkea, ja on siis edetty liian nopeasti, mennään ihan vaan typeryyksiin. Stef on kuitenkin vasta niin vähän aikaa sitten alkanut ilahtua seuraamisesta, etten halua viedä sitä iloa siltä pois pakottamalla sitä ikäviin asioihin. Ja jos nyt yhtäkkiä kävisi niin, että Stef alkaisi suorastaan inhota tokoa, niin mehän voitaisiin vaihtaa lajia. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä me tehdään, kunhan meillä on kivaa. Ei tokossa pidä olla kyse pakosta ja pakottamisesta. Ainakaan mun mielestä.

Tietysti voidaan ajatella että toko parantaa koiran tottelevaisuutta ja ohjattavuutta. No, en tiedä siitäkään. On kuitenkin tokossa menestyneitä koiria, joita ei kentän ulkopuolella voi pitää irti, joskin yleensä tokoa treenaamaan innostuneet ovat huolehtineet arkitottelevaisuudenkin ensin kuntoon. En itse koe, että jos koira osaa käskystä juosta kartioiden väliin, se tekisi siitä arjessa toimivamman koiran. Yhteistyötä koiran kanssa voi parantaa muillakin tavoin, sille voi opettaa lauman turhia temppuja, tai harrastaa muita lajeja, toko ei ole millään tavoin välttämätöntä.

Ja sen suhteen että koiran täytyy tehdä mitä mä sanon.. No. Stefa saa jättää tottelematta jos haluaa, olen ehdottomasti sitä mieltä. Sen pitää totella vaan kolmea käskyä, ei, tänne, ja pysäyttävä käsky (joka meidän tapauksessa on "PERKELE ET MEE SINNE!"). Ne on ne käskyt, jotka ovat tärkeitä koiran oman turvallisuuden kannalta. Ja koira tietää että niitä pitää totella. Ei nää oo niin tyhmiä eläimiä, etteikö ne käsittäis mitkä on vakavasti otettavia juttuja, ja mitkä on ekstratemppuja.

Tarkoitukseni oli siis ilmaista, että mä haluan harrastaa koiran kanssa, en koiralla. Siinä vaiheessa kun joku merkityksetön laji menee koiran edelle mä koen että harrastus on lähtenyt käsistä. Jos koira ei halua harrastaa vaikka agilityä ei oo mitään syytä pakottaa sitä siihen. Me eletään kuitenkin yhteiskunnassa, jossa lemmikkieläimet on iso bisnes ja tahdon uskoa joka koiralle löytyvän sellaisen lajin, josta sekä se että sen omistaja tykkää. [/vuodatus]



Mutta siis, ehkä mä kerron vähän meidän treeneistäkin. Haluan ensin kertoa sen, että Stef on ihan tosissaan alkanut pitää tokosta! Olen supertyytyväinen, tähän kaikkia ylisanoja. Koira on tosi motivoitunut, tekee iloisesti, seuraaminen on ihan erilaista kuin miksi se nyt oli viime aikoina mennyt, se on selvästi innoissaan ja nauttii. Tosta koirasta löytyy koko ajan uusia potentiaaleja, mä en tiedä missä ne on olleet hautautuneina, mutta tää on oikeesti superkoira. Se on jo nyt mainio harrastuskaveri, ja parempi siitä on koko ajan tulossa!

Haussa ollaan edetty ilmaisuissa nyt jonkin verran. Stefalla on siis rullailmaisu. Ja ihan btw, jos joku haluaa niitä ilmaisurullia, niin mulla on niitä nurkat täynnä ja jos joku tarvii niin myyn halvalla. En mä tarvii kaikkia kaheksaakymmentä. Tällä hetkellä mennään kohdassa "koira tuo mulle rullan". Onnistuu jo, mutta lisää toistoja tietenkin tarvitaan. Mutta kyllä se siitä!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Muse: Survival

Kootut selitykset. Pitäis vissiin treenata enemmän ja kisata vähemmän? :D

Tiistaina siis oli tokokoe, eikä saatu edes tulosta. Mutta sellaista sattuu, itsetunto on korkealla siitä huolimatta, ja ensi kisoista haetaan ykkönen! Tai ainakin se tulos.. Ois nimittäin aikakin jo onnistua jossain :D Mutta sit kun on noi ilmoittaudutut jaloista pois, voidaan alkaa keskittyä noihin ongelmiin, ja siirtää seuraavat kisastartit kauas tulevaisuuteen.

Eli siis tokokoe Ilmajoki, 10.7.

Luoksepäästävyys 10

Paikalla makaaminen 0 Tässä on hyvä selitys: Unohdin sanoa odota. Lähdin vaan kävelemään, ja Stef lähti seuraamaan, kun ei ollut saanut mitään paikallaolokäskyä. Voi sitä nolouden määrää, kun ohjaaja jännittää eikä osaa olla.

Seuraaminen kytkettynä 5 Mun mielestä se ei edes seurannut. Ois vissiin pitänyt antaa uusi käsky.

Seuraaminen taluttimetta 0 Päätin että ei oo mitään järkeä antaa sen koiran haahuilla, joten käskytin uudelleen ja kehuin koiraa kun se tajusi mistä on kyse. Nollille sitten tietty, kun puhuin, mutta seuraaminen oli jo ihan hienoa :)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Seuraaminen vähän huonoa.

Luoksetulo 7 Lähdin taas kävelemään käskemättä koiraa paikallaoloon, tajusin mitä tein, pysähdyin kahden askeleen jälkeen ja käskin koiran. Luoksetulo oli vähän hidas.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 Meni maahan.

Estehyppy 6 Tästä mä oon niin ylpee! Tajusin maanantaina että enhän mä ole opettanut Stefalle hyppyä laisinkaan! Mutta ylihän se meni että paukahti, kun annoin haun lähetyskäsimerkin. Käsimerkistä sitten laski pisteet, ja koira myös vähän väisti minua kun tulin sen luo.

Kokonaisvaikutus 8 Saatiin kehuja kun kannustin koiraa aina kun sitä alkoi ahdistaa. Kyllä me vielä tosta Stefan treenikenttäahdistuksesta päästään yli.

Pistemäärä yht. 77, ei tulosta. Mutta tosiaan, ensi kerralla se tulos jo tulee :D Otin koiran kanssa vähän seuruuta kentän ulkopuolella suorituksen jälkeen, ja se meni niin upeasti ettei oo tosikaan! Eli ilmeisesti mä jännitin kehässä jotenkin niin ettei se siellä sitten onnistunut. Eli mulle taas enemmän treeniä. Ja vähän koirallekkin :D

Mutta hyvä mieli jäi. Jostain syystä :D Tuntuu että kyllä me se ykköstulos sieltä vielä haetaan, kun kaikki virheet tapahtuivat selkeästä syystä. Kun vielä tuon seuruun saisin sellaiseksi, ettei siihen vaikuta mun mielialani tai jännittämiseni, niin oisi upeaa, mutta koska siihen ei välttämättä ikinä päästä niin mun täytyy vaan opetella käyttäytyyn.

En mä sitten taas keksi mitään tän filosofisempaa. Tulkaa joku tiskaan mun tiskit niin mä pääsen koiran kans treenaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Studio Killers: Ode to the Bouncer

Stefa ihan itse valitsi otsikon ulvoessaan kilpaa laulajan kanssa. "OOOOOOOH, let me in or I'll get physical with YOUUUUUUUU!"

Hih.

Oltiin tänään ekaa kertaa tokotreeneissä, ja olipas kivaa :) On meillä kyllä niin paljon tehtävääkin, ettei ensi viikon kokeessa kyllä tulla loistamaan, mutta ainakin edistystä tapahtuu!

Stefallahan on nyt ilmennyt kaikkea omituista tottispelkoa. Paikallaolossa annoin tänään kaksoiskäskyn, ja koira heitti selälleen asti. No, pysyi se sentään paikallaan mutta ei se silti ole kovin kivaa että sen pitää olla niin kauhuissaan. Seuraamisessa sivullaolo on jotenkin ahdistavaa. Mitä muut meitä katselivat, niin lähelläolo ei vain ole tuolle koiralle kovin luontaista. Makupalalla se pysyy nätisti niin kauan kun nami on kuonon edessä, mutta väistää heti sivummalle kun vaan voi. Aika ikävää, että sen täytyy ahdistua noin kovin.

Mutta edistystä, edistystä. Leikkiminen menee LOISTAVASTI. Itse asiassa, Stef ei irrota lelusta jos käsken sitä vain lempeästi, mikä on minun mielestäni upeaa, vaikkei se ehkä kaikkien mielestä olisikaan. Mitä tottelemattomampi tuo koira on, sitä tyytyväisempi mä olen. Haluaisin että se käsittäisi etten mä syö sitä suihini ellei se alistu ja tottele häntä koipien välissä koko ajan. Tämän takia ollaan treenattu leikkimällä, lyhyttä ja iloista seuraamista. Tosin, se seuraa aika kaukana lelulla palkatessa, niin että jos haluaisin teknisesti parantaa, pitäisi tosiaan tehdä nameilla, mutta nameilla treenatessa koira menee helposti ihan hakatuksi raukaksi. Tässäpä dilemma. No, olen treenannut kummallakin tavalla, pitäen namitreenit niin lyhyenä ettei koira ehdi ahdistua. Ja leikitään paljon paljon paljon. Se tuntuukin tuottavan tulosta. Ehkä.

Stef herätti kaikkien empatiat surkealla käytöksellään. Se on niin "anteeks kun mä oon olemassa" koko ajan. Mutta saatiin onneksi myös hyviä vinkkejä. Kannattaa aina avautua koiran pehmeydestä, niin saa apua :D

Huomenna sitten hakutreeneihin.

Ja jos mä olisin parempi ihminen kirjoittelisin enemmän, mut enhän mä nyt jaksa :D

Ja ai niin. Tämä on meidän sadas blogiteksti. Bileet?