Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

Särkyneenpyörän Stefa & My Trusted Friend Kane's Wicky & Mieletön Moottori

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Die Ärzte: Hip Hip Hurra

Otsikosta varmaan jo arvaattekin. Käytiin Stefan kanssa Laitumella. Eikä Rood ja Stefa tappaneet toisiaan! Kovasti ne kyllä yrittivät, parikin kertaa, mutta totesivat ilmeisesti olevansa tasaväkisiä, kun unohtivat koko jutun, enkä minä sitten ainakaan saanut käytöksestä selvää että toinen olisi voittanut. Päin vastoin, kumpikin oli erittäin huomaavainen ja kunnioittava toista kohtaan. Tai no, Stef oli välillä vähän turhan röyhkeä mitä tuli Roodin palloon ja Roodin sänkyyn, ja sai vähän ojennusta. Mutta ei sitä lasketa, kun toinen uskoi jo irvistyksestä ja murahduksesta.

 Voi että, olen vain niin iloinen, että karkaa järki koko tekstistä. Mutta tosiaan. Perjantai-illan hakutreenien johdosta päästiin matkaan vasta lauantaiaamuna. (Hakutreenit muuten menivät hyvin ja kivaa oli. Hehe.) Äiti haki meidät rautatieasemalla ja oli kovin pettynyt koiraan joka ei tuntenut häntä. En sitten tiedä mitä oli odottanut, kun koiraa ei kuitenkaan ollut ennen tavannut :D Joka tapauksessa matka jatkui sieltä kotiin, ja Rood oli vastassa. Pihassa koirat vähän haistelivat toisiaan, epäluuloisissa merkeissä, mutta tappelun ne saivat aikaan vasta Stefan yrittäessä ovesta sisälle. Sekin kuitenkin loppui lyhyeen karjaistessani koirat lopettamaan. Kyllä ne sitten taisivat tajuta, että toisiaan pitäisi sietää, kun suostuivat istuskelemaan vierekkäin rapsuteltavina ja syömään jauhelihaa viereisistä kupeista vailla ongelmaa. Olin tosi tyytyväinen :) Kun vein ne ulos leikkimään ne kyllä taas suuttuivat toisilleen. Rood kun löysi hienon kepin, ja Stef yritti sen varastaa. Sai sitten hammasta ja kovat rähinät. Roodille tuli suorastaan pieni reikä päähän, Stef ainoastaan peittyi kuolaan. Tämäkin tappelu onneksi päättyi lyhyeen, ja olin jatkossa erittäin tarkka etten antanut koirille mitään tappelunaihetta.

 Mutta ei se kaikki silti mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Stef sai hirmuisen ruiskuripulin aiemmin tarjoillusta peuranjauhelihasta. En ole ikinä nähnyt(tai kuullut) mitään sellaista, yhtäkkiä koira vain pieraisi ja koko paikka oli täynnä paskaa. En voinut lopettaa nauramista, vaikkei siihen mitään aihetta ollutkaan lattiaa siivotessani. Koira parka. Oli sillä varmaan ollut aika vatsanväänteet.

 Sunnuntaina mentiin sitten piskien kanssa possupaimeneen. Se olikin aika menoa se :D Stef oli ihan hukassa näiden eläinten kanssa, Rood kyllä osasi asiansa kun tekee sitä työkseen. Siirrettiin neljä satsia porsaita, sellaisia koirankokoisia. Possuista tietämättömille voin kertoa, että semmoiset rottweilerin kokoiset siat on pahimmillaan. Ne on niin isoja ettei niitä saa pideltyä, ja niin vikkeliä ettei niitä saa juostua kiinni. Ja tietenkin me isän kanssa vietiin niitä sitten kymmenen kerrallaan. Kyllä siinä hiki tuli. Ensimmäisten kohdalla Stef alkuun pysytteli jalkojeni takana, kun Rood juoksenteli sikoja ympäri ja piti ne koossa. Sitten se rohkaistui ja hyppäsi rähisten keskellä sikalaumaa. Ja sitten meillä oli neljä pientä laumaa. Voitte vain kuvitella mikä homma niitä oli saada takaisin sisälle. Kyllä ne sitten lopulta saatiin, mutta pienemmissä ryhmissä. Toisessakin ryhmässä oli kymmenen sikaa, ja Stef alkoi vähitellen tajuta homman nimen eikä enää levittänyt possuja ympäriinsä. Saatiin 9 ensimmäistä helposti sisälle, kymmenes karkasi ja sitä juostiin sitten koirien kanssa kiinni. Ei se possu tainnut noita ihan paimenkoiriksi sisäistää, kun ei yhtään varonut :D

 Kolmannet possut, joita oli kuusi, Stefa paimensi ojaan. No, onneksi se on tottelevainen koira, joten komensin sen itsekin sinne kuraläpeen ja possut päättivät itse poistua paikalta koiran liityttyä kylpyseuraksi. Sitten ne olikin helppoa viedä perille asti. Ja viimeiset viisi menivät kuin vettä vaan, Stefakin sai jo ideasta kiinni. Mutta pakko sanoa, että Rood on tuossa kyllä hyvä. Se tietää valmiiksi mistä mihin sikoja ollaan viemässä, ja osaa ohjata ne tekemään mutkat oikeissa kohdissa. Ja siitä on oikeasti apua. Olisi kyllä Stefastakin, jos sille tuota hommaa vähän enemmän opettaisi, mutta ei sille onneksi tarvitse opettaa. Äiti ja isä jo totesivat, että jos Rood ei pahastuisi Stefan läsnäolosta niin kovin, he voisivat kyllä ottaa senkin. Ilmoitin heti ettei käy. Minä ja Ville ei Stefasta luovuta!

 Paimennuksen jälkeen vein kurastuneet koirat jokeen uimaan. Stefa olikin aika vesipeto. Se loikkasi veteen hirmuisella ilmalennolla ja uiskenteli ympäriinsä. Rood olikin varovaisempi ja pudottautui varovaisesti veteen ja nouti minulle ison kasan vesiheiniä joen toiselta puolelta. On ne vaan mukavia koiria. Uinnin jälkeen kun palattiin kotiin, ne innostuivat suorastaan leikkimään, ja juoksivat kilpaa sänkipellolla. Ilahduin aivan suunnattomasti, voitte vain kuvitella. Roodkin oli jo oma itsensä eikä murjottanut kuten lauantaina.

 Sitten kun äiti lähti viemään minua ja Stefaa rautatieasemalle Rood osoittikin jo mielipiteensä hyppäämällä seuraksemme autoon. Se ei suostunut menemään takaisin sisälle ennen kuin minäkin menin, ja jäi sitten raukka huijattuna sinne, kun minä ja Stef lähdettiin kohti Sjokea. Vähän suretti toisen puolesta. Rood parka jonka minä hylkäsin toisen koiran vuoksi :( Lupasin sen kyllä ottaa Sjoelle kylään aina kun se haluaa, ja jos se töiltään ehtii. Toivottavasti ehtiikin.

 Rood oli kyllä lihonut. Äiti ja isä saivat vihaista palautetta, ja sen ruokamerkki vaihtuu nyt vähäkalorisemmaksi. Ja hierontaankin käskin sen viedä, kun sen olivat paikat vähän jumissa. Toivottavasti ne nyt tottelee.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Rebecca Black: Friday

Mä ja Stefa vietetään perjantaita.

Tulin töistä puolisen tuntia sitten, ja Stef oli jättänyt mulle kivan yllätyksen. Parikin itse asiassa :D Eteiseen unohtunut roskapussi oli levitelty pitkin lattiaa, syöty, sulateltu ja ulostettu kylppäriin. Joo o. Mutta hei, se ei tee tätä silloin kun ei oo roskapussia leviteltävänä, että toivoa on :D Kaikki ovetkin se availee yksin ollessaan, ja odottaa yleensä tuulikaapissa kun tulen kotiin. Ja on sitten niin autuas, hyppii ympärillä ja on haljeta riemusta. No, ei haittaa. Kyllä mäkin tykkään tulla kotiin.

Ollaan alettu treenata vähän tokoa. Ihan alusta, ihan ihan alkeista asti. Otin käyttöön Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan, kun ajattelin että Stef voisi pehmeän oloisena piskinä arvostaa tuota opetustapaa. Että nyt me sitten junnataan luoksetulon loppuasennossa. Ei mikään ihan läpihuutojuttu, kun yrittää treenata sen alusta asti sellaiseksi tiiviiksi kun kuuluukin.

Eli mä tosiaan suhtaudun tohon jo aika pitkälti kuin omaan koiraani :D Suunnittelen tulevaisuutta siihen malliin, että koskahan pääsisi ekoihin kisoihin (BH, toko alo) ja mitä muuta alettais harrastaa(Lakeuden agilityurheilijoihin on niin kauhee jono, että agility ei ehkä oo ykkösvaihtoehto). Ville jo totes mulle että ei tosta treenistä tuu mitään, hän lähtee koiran kanssa kisaamaan. Sanoin että sopii, joten jos lähistöltä löytyy viestiporukka niin saatetaan olla siellä kohta koko perhe. Ja muahan kiinnostais se hakupuoli, mutta jää nyt nähtäväksi onko ryhmissä tilaa. Ei kun siis jää nähtäväksi että pidetäänkö me tää koira.

Niin että mitähän mää tässä sopertelen. Meillä menee kivasti. Tänä aamuna lenkillä pysähdyttiin juttelemaan random naisen kanssa(nimiä ei tietenkään kerrottu, mutta tiedän että naisella on kaksi kääpiökoiraa ja viisi lasta :D ) eikä tämä millään uskonut kun kerroin Stefan olleen meillä vasta viikon. Niin kuulemma näytettiin ikämme yhdessä kasvaneilta. Mutta siltä meistä tuntuukin :)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Depeche Mode: Just Can't Get Enough

Mä hamstraan koiria. Mahdollisesti. Täällä on nyt hoidossa yksi ylimääräinen. Roodin sisko Stefa tuli perjantaina "kylään" kuukaudeksi, ja nyt, 40 tuntia myöhemmin en halua enää palauttaa sitä. Niin että tännehän se jää, jos se läpäisee parin viikon päästä edessä olevan Rood-kokeen, eli nartut eivät tapa toisiaan.

Tästä perheenlisäyksestä eivät tienneet minun tutuistani muut kuin siskoni ja veljeni, avomies sen sijaan oli uutta koiraamme jo vähän mainostellutkin. Niin että miksi minä nyt paljastan tämän koirakokeilun kotoani? En tiedä. Mä vaan haluan että toi koira voi olla täällä aina :D

Selitänpä siis tilannetta hieman. Meille tuli isän kanssa hieman riitaa minun ollessani armeijassa. Rood oli otettu työkäyttöön, eikä minulle annettu enää lupaa viedä sitä mennessäni sitten kun tj0 napsahti. Takun tila ei toimi enää ilman Rodeota, sikoja ei saada teurasautoon ilman vieressä vartioivaa paimenkoiraa, ja syksyisestä metsästyskaudesta tulee kaaos, kun verijälkikoira ei ole paikalla. Mutta en minä halunnut koirastani luopua :( Rood on kuitenkin rakas, mulla oli niin kovat treenisuunnitelmat, ja se on yksinkertaisesti vaan paras koira maailmassaa :D Mutta kun minulle perustellaan koiran työkäytöllä, on pakko nöyrtyä. Tosin, en ole vielä vanhemmilleni maininnut myöntymisestäni.

Alettiin sitten Villen kanssa pohtia tulevia koiravaihtoehtoja. Kaverillani on tuontibortsuja tulossa Euroopasta, todella lupaavia. Tässä itse asiassa linkki jos joku on potentiaalista harrastuskoiraa vailla. Mutta sitten selvisi, että Roodin sisko etsii uutta kotia. Ja Villen mielipide ratkaisi tämän, Stefa tulisi meille koeajalle.

Niin että. Koiran piti tulla eilen lauantaina, mutta perjantaina Ville totesikin että "no niin, lähdetään hakeen se koira." Niin että koira tuli sitten päivää aiemmin, ihan vaan koska malttamaton avomies.

Mitähän siitä itse koirasta sitten sanoisin. Kamalan onnellinen se on. Sen mielestä oli ihan käsittämätöntä, kun se sai ihan kaiken huomion, mitä minulta ja Villeltä löytyi. Ei sinänsä ihme, kun tulee kodista, jossa on ollut osa kuuden koiran laumaa. Ja kovin nopeasti se tykästyi minuun ja Villeen. Mutta aika perskärpänen se on. Villeä se seuraa vessaankin, itse jätän sen kyllä oven taa.

Ihmeellistä koiralle on ollut tämä kaupunkielämä. Koko perjantai-iltana se ei voinut käydä edes pissalla, koska oli niin järkyttynyt hihnassa lenkittämisestä. Koirapuistossa kun käytiin, se tuli vähän väliä mun jalkoihini kysymään "mikä ihme tämä hiekkainen paikka täynnä hajuja on?". Ja nyt kun se jo uskaltaa tehdä tarpeensa kaupunkimiljöössä, se aina ilahtuu kovin kun kaivan kakkapussin esiin. Raukka ei voi ymmärtää, että rapisevalla pussilla voisi olla jokin muu tarkoitus kuin makupalojen säilytys.

Ja tosiaan, onnellinenhan tuo on. Häntä heiluu koko ajan. Yöllä heräsin pariin otteeseen siihen paf-paf-paf-ääneen, kun häntä hakkasi kirjahyllyn kylkeen. En tajua, miten koira voi olla noin onnellinen. Se ilahtuu ihan suunnattomasti joka ikisestä lelusta ja luusta, jonka lattialle laitamme. Ja on jo oppinut erottamaan eri lelut toisistaan nimien perusteella. Ja kymmenessä minuutissa se tuhosi jo ensimmäisen tennispallon. Ei sitten annettu sille enää toista.

Ahnekin se on. Mulla ei oo ikinä ollut näin ahnetta koiraa. Pelkään että lihotan sen kun en osaa ottaa huomioon tota ruuanhimon määrää :D Nappulat kun laittaa kuppiin, ne katoavat hetkessä, ja kuppi nuollaan tarkkaan, minkä jälkeen pyydetään lisää ruokaa. Jääkaapin ovi kun aukeaa, koira on heti vieressä odottamassa. Ja jos joku syö jotain, Stefa kyllä avustaa vieressä.

Eli onhan tässä kaikkea opetettavaakin. Kuten se, että mä en halua koirankuonoa voileipäni väliin. Ja ruuan odottaminen oli aika vaikeaa, nyt se alkaa jo sujua. Yksinoloakin kokeiltiin, sillä tavalla ovelasti, että laitoin kaverini Skypessä vakoilemaan kun poistuin paikalta. Vähän tuo oli kuulemma alkuun vinkunut, muttei muuta. Se on nyt saanut jäädä pariksi minuutiksi kerrallaan yksin, kun olen vienyt roskia tai käynyt pyykkituvassa. Eiköhän tämä tästä ala sujua.

Mieli tekee myös treenaamaan, mutta ensin taidan opettaa tuolle kaiken maailman turhat temput High fivestä tavaroiden keräämiseen lattialta. Luulisi olevan nopea oppimaan tuolla ahneudella.

Mutta mä meen nyt rapsuttelemaan kaveria. Se on vaan niin onnellinen kun joku vähän rapsuttaa :D

Koitin vielä ottaa kuvaakin, mutta kun tuo koira kulkee koko ajan ihan jaloissa kiinni, niin se oli vähän hankalaa. Ja sanon ihan suoraan, etten kuvatakaan osaa. Tässä kuitenkin yritys:

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Alikersantti Kiili: TJ0

Pääsin reserviin. Sen kunniaksi mentiin sitten Roodin kanssa luonnetestiin. Eli tänään poikettiin Huittisten seudun koirayhdistyksen luonnetestissä häpäisemässä itsemme. Oikeasti Rood sai kyllä hyvän tuloksen, olen siitä ylpeä :) Tuomareina toimivat Sirkka Lempinen ja Jorma Lankinen.

Selitän ensin testin kulun, pisteet laitan tekstin loppuun.

Ensimmäisenä siis tervehdimme tuomaria ja kerroin hänelle vähän taustoja. Rood löysi tällä välin edellisen koiran leikittämiseen käytetyn kepin ja alkoi innoissaan heitellä sitä. Kun Sirkka Lempinen sitten koitti tutustua, Rood tarjosi vain keppiä ja leikki innoissaan. Kun tuomari jo lopetti, Rood haki kävyn ja jatkoi. Kovasti yritti paimentaa, olin vähän(enkä mitään vähääkään) huolissani, että se viettää koko testin käpyjä ja havuja paimentaen.

Pelkoni ei ollut turha, sillä Rood jatkoi kävyn paimentamista pelottavan kelkan ilmestyessä. Roodin suhtautuminen oli kyllä yllättävä. Koliseva, ihmisen muotoinen hirviö ei kiinnostanut sitä oikeastaan yhtään. Aina kelkan liikahtaessa lähemmäs Rood nosti kyllä katseensa, mutta ei jaksanut olla kauaa kiinnostunut. Suuremman huomion hirviö sai vasta noin metrin päässä, jolloin Rood vilkaisi ja nuuhkaisi hieman kiinnostuneena vehjettä ja jatkoi sitten kävyllä leikkimistä. Koira ei hakenut minusta turvaa lainkaan, se jättäytyi itse päinvastaiselle puolelle kelkkaa. Kun sitten kyykistyin kelkan viereen Rood tuli kyllä katsomaan, ja tarjosi käpyä kelkallekin. Raukka jäi ilman leikkikaveria, hirviö ei suostunut leikkimään.

Tämän jälkeen käpy jätettiin taaksemme, ja vuorossa oli puolustushalun testaus. Hurjan pelottava Jorma Lankinen hyökkäsi metsästä kimppuumme kävellessäni Roodin kanssa. Rood oli kiinnostunut tästä äijästä. Tai lähinnä miehen heiluttamasta kepistä. Kun Lankinen tuli lähemmäs, Rood nappasikin kepin miehen kädestä. Ei sille tainnut tulla mieleenkään kokea itseään millään tavoin uhatuksi. Omituista.

Seuraavana oli vuorossa kovuus. Kävelimme Roodin kanssa seinänviertä, kun yhtäkkiä maassa makaavat haalarit hyppäsivät pystyyn. Sitä kyllä säikähdimme, sekä minä että koira. Kun sitten palasimme paikalle, Rood ei muistanut koko juttua.

Temperamenttiä testattiin peräämme kierivällä, kolisevalla tynnyrillä. Rood ei pelästynyt tätä oikeastaan yhtään. Se kyllä väisti, mutta vain sen verran, että pelkäsin sen jo jäävän alle. Tynnyrin pysähdyttyä Rood palasi itse katsomaan sitä eikä pelännyt yhtään. Lähinnä vähän kummastutti. Roodin mielestä nämä kokeet eivät tainneet olla lainkaan niin pelottavia kuin mitä oli tarkoitettu.

Toimintakyvyn testaaminen jatkui pimeällä huoneella, joka ei sekään pelottanut Roodia yhtään. Se kävi kiinnostuneena huoneen läpi, eikä sitä säikäyttänyt lentävä ämpärikään. Tervehdittyään ämpäreitä heittelevän Lankisen se sitten tuli minunkin luokseni, kuin sanomaan "mitäs sä pöljä täällä pimeässä istut?".

Ja sitten terävyys. Veljeni kertoi Roodin jääneen tuijottamaan hyökkääjää. Se taisi kuvitella, että taas joku tulee sen kanssa kepeillä leikkimään, koska tuijotus oli kuulemma ollut selvää paimennusta. En ole yllättynyt, Rood ei osaa edes kuvitella että kukaan ihminen saattaisi kohdella sitä julmasti. Kun tuomari sitten tuli koiran luo, se oli tietenkin aivan mielin kielin.

Viimeisenä vielä ampuminen. Roodhan on siihen tottunut, kun metsästävässä perheessä elää, eli laukausvarmahan siitä tuli. Kovasti se olisi juossut ampujan luo katsomaan, josko siellä olisi verijälkeä ajettavana.

Ja sitten ne pisteet. Sulkeissa tuomarien kommentit kohtaan.

I Toimintakyky +1, kohtuullinen (olisi ollut +2 ilman sitä kävynpaimennusta)

II Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +1, pieni

IV Taisteluhalu +1, erittäin suuri (paimennus lisäsi jonkin verran)

V Hermorakenne +1, hieman rauhaton

VI Temperamentti +3, vilkas

VII Kovuus +3, kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

TULOS HYVÄKSYTTY, +++ 176


Ei tässä tainnut mitään yllättävää ilmetä. Ihan sellainen koira se on kuin oletinkin. Tosin, oli se hienoa huomata että se oli juuri niin hyvä kuin mitä itse ajattelin. Siinä on kyllä hyvä harrastuskaveri. Ja nyt on mustaa valkoisella ettei se ole mikään turha piski :)